Linjattomuus

Koklipit ja Erkon lehdistö moittivat jatkuvasti nykyisen hallituksen ulko- ja puolustuspolitiikkaa ja EU-politiikkaa linjattomaksi. Siitä saa osansa erikoisesti pääministereri, presidentti, ulkoministeri ja puolustusministeri.

On vain huomattava, että tuo moittijoiden joukko on se sama, joka vaatii Natoon liittymistä, EU:n muuttamista liittovaltioksi (eivät useinkaan kehtaa käyttää tuota sanaa vaan käyttävät kiertoilmaisuja kuten yhteisöllisyys)ja sotilasliitoksi sekä tuppautumaan unionin kaikkiin ytimiin. Tuo viimeinen tarkoitaa, että Suomen pitäisi olla kaikissa hankkeissa avustamassa isoja jäsenijä Suomen edusta välittämättä, jotta saisi kiitosta niiltä. Tämän joukon mielestä on linjakkuutta vain se, että ajettaisiin noita heidän linjauksiaan.

Joukko ei halua huomata, että nykyisellä ulkopolitiikan johdossa olevilla on hyvin selkeä linja: Natoon ei ole mitään syytä liittyä, itsenäisyys on säilytettävä myös niin, että EU pidetään edelleen itsenäisten valtioiden liittona ja yhteistyöelimenä eikä Suomen ole mitään syytä olla työntämässä nokkaansa jokaisen hankkeeseen ja ytimeen, joita lähinnä suuret jäsenet harrastavat.

Nykyinen johto onkin ajanut noita asioita selkeästi ja pelkäämättä eikä kenelläkään ulkopuolisella ole enää epäselvyyttä Suomen linjasta. Niin oli Lipposen aikana esimerkiksi suhtautumisessa Irakin sotaan ja unionin liittovaltiokehitykseen.
14561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos suomalaiset toimisivat kuin italialaiset, olisi pääministerin nimi Aatos Erkko.
Nähtäväksi jää, onko Matti Vanhanen se pääministeri joka johtaa maamme NATO:n jäseneksi.

Äänestä
  • - Nähtäväksi jää, onko Matti Vanhanen se pääministeri joka johtaa maamme NATO:n jäseneksi. -

    Kyllä se on. Varmin tae siitä on se, että Oiva Härkönen on eri mieltä. Kaikki on mennyt päinvastoin, mitä Oiva on toivonut, ennustanut ja sanonut asioiden olevan. Jari Tervo sanoi kerran, että "jos on jokin asia, minkä toivoisi menevän läpi, pitäisi Erkki Tuomioja saada sitä vastustamaan. Kaikki, mitä tuomioja on vastustanut, on toteutunut". Oivan suhteen voi sanoa samoin - oikeastan se on yksi ja sama asia, sillä Oivahan on kaikessa Erkin linjoilla.

    Äänestä

Kyllä hallituksella jonkinlainen linja on. Vanhasella ja Kääriäisellä se nojaa edelleen Kekkoseen ja Neuvostoliittoon. Halosella ja Tuomiojalla viitekehys on taas sadankomitea. Ne ovat aika yhdensuuntaisia, joten konsensus näyttää löytyneen. Eri asia on, että ne eivät ole tästä maailmasta, ja nykyisessä maailmassakin Suomen pitää elää. Härköseen on ilmeisesti jo äidinmaidossa istutettu vastenmielisyys kaikkea länsimaista kohtaan. Olisin itsekin halunnut Kerryn Yhdysvaltain presidentiksi, mutta Bushinkin kanssa on elettävä. Minä kyllä kaipaan niitä aikoja, kun Suomi oli integroitumassa tosissaan länteen. Valitettavasti nämä nykyiset johtajat ovat ajamassa meitä sivuraiteelle. Meille annettiin paljon anteeksi silloin, kun Neuvostoliitto painosti meitä. Nyt tätä excusea ei enää ole.

Äänestä
  • Mene sinä vain edelleen piirtelemään kusestas niitä Nato-karttoja. Taidat olla vielä siinä iässä. Koska et osaa erottaa tosiasioita toiveajattelusta. Meidän maatieteellinen asemamme ei ole muuttunut miksikään.
    Ps. Minne unohdit joukosta presidentti Mauno Koiviston. Valikoiva muisti, vai?

    Äänestä

  • Mitä tarkoittaa tänä päivänä tuo mainitsemasi integroituminen länteen. Näyttää nimittäin kovasti siltä, että tuo länsi on jakautunut kahteen leiriin. Toista leiriä johtaa patavanhoillinen ja suorastaan sotakiihkoinen Bushilainen länsi. Toista länttä taas näyttäisi johtavan maltillinen ja sopimusmaailmaan pyrkivä Ranska ja sen tukena Saksa. USAn ja Ranskan suhteet ovat tällä haavaa niin huonot, että ranskalaisuutta käytetään USAssa haukkumasanana.

    Irakin sodan osalta Bushin hallinnon käsitys oli se, että USA päättää tältä osin omasta turvallisuudestaan eikä sitä anneta jonkun Ranskan ratkaistavaksi YK:n turvallisuusneuvostossa. Ranskan mielestä USA on toiminut laittomasti ja imperialistisesti, vaikka tätä sanaa ei nimenomaisesti mainita.

    Erääseen asiaan lännen kahtiajakautumisessa on syytä kiinnittää huomiota. Se koskee Irakin sodan laittomuutta. Penttilä on oikeassa sanoessaan, ettei laittomuusteemaa olisi nostettu lainkaan esiin, jos länsi olisi ollut yhtenäinen Irakin kysymyksessä. Mm. Kosovo hoidettiin ilman mitään suurempia pohdintoja sodan laittomuudesta. Irakin kysymys ja varmasti siihen liittyen Irakin öljy sekä koko Lähi-idän tilanne on syynä lännen kahtiajaolle. Irak on repinyt tässä myös EU:ta kahtia ja USAn puolustusministeri Rumsfeldt löi lisää löylyä tähän saumaan puhuessaan vanhasta ja uudesta Euroopasta.

    Suomi on EU:n jäsen. Kysymys on kaiken kaikkiaan Euroopassa myös siitä, pyritäänkö lisäämään Euroopan yhtenäisyyttä ja merkittävyyttä vai annetaanko USAn sotkea eurooppalaisia kuvioita mielensä mukaan. Nyt jo voi nähdä, että Euroopan vahvat valtiot Ranska ja Saksa tulevat kulkemaan omaa tietään USAn tahdosta tarvittaessa poiketen. Voi olla hyvin vaarallista lakaa luoda Euroopan sisälle eriseuraisuutta tämän enempää. Lyhyellä aikavälillä kyllä näyttää siltä, että Venäjä tukee USAn politiikkaa, mutta se tukee sitä vain siinä, missä se edesauttaa Venäjän omaa tilannetta. Sen sijaan Euroopassa Venäjä ei voi poukkoilla moneen suuntaan sitä osin kuin se on osa Eurooppaa.

    Kaikki nämä palapelin osaset kertovat siitä, että tilanne on kompleksinen. Suomen pitäisi yhtenä Euroopan maana muiden joukossa varoa ainakaan kärjistämästä tilannetta asettumalla Ranskan ja Saksan vastaiseen leiriin. Tämä tarkoittaa sitä, että Eurooppa suhtautuu hyvin varoen kaikkeen sellaiseen, joka voi johtaa aseellisiin konflikteihin. Euroopassa ymmerretään, että terroristien on paljon helpompi operoida nopeiden kulkuyhteyksien ja vapaan liikkuvuuden Euroopassa kuin kaukana USAssa. Senkään takia ei pitäisi hätiköiden sitoutua mihinkään sellaiseen, mikä tuo kriisit jälleen kerran myös Euroopan mantereelle. USAn aggressiivinen politiikka nimittäin aivan selvästi eskaloi terrorismia kuten Irakin sisällä on jo nähty.

    Olisin taipuvainen aika pitkälle tällä hetkellä tukemaan oivamaisen varovaista linjaa.

    Äänestä

  • sinne kirjoitti:

    Mene sinä vain edelleen piirtelemään kusestas niitä Nato-karttoja. Taidat olla vielä siinä iässä. Koska et osaa erottaa tosiasioita toiveajattelusta. Meidän maatieteellinen asemamme ei ole muuttunut miksikään.
    Ps. Minne unohdit joukosta presidentti Mauno Koiviston. Valikoiva muisti, vai?

    Koivistolla ei ole mitään virallista asemaa, mutta kyllä hän joukkoon mahtuu. Koiviston tulo presidentiksi Kekkosen jälkeen ja Kekkosen toiveen vastaisesti oli monella tavalla erinomainen asia. Ulkopolitiikassa hänkin kuitenkin jäi kiinni Neuvostoliittoon. Jos Koivistoa olisi kuunneltu, Viro, Latvia ja Liettua olisivat vielä osana Neuvostoliittoa.

    Äänestä

Miten pieni, vain viisimiljoonainen kansa voi parhaiten ajaa omien kansalaistensa etuja?

1. Menemällä mukaan sinne, missä isommat valtiot miettivät asioita ja tekevät yhteisiä päätöksiään

2. Jättäytymällä pois päätöksiä tekevistä porukoista ja katselemalla sivusta, mitä isot päättävät pienten puolesta.

Minun mielestäni parempi vaihtoehto on 1.

Eli Suomi aktiivisesti mukaan kaikkiin ytimiin EU:ssa ja jäseneksi myös Natoon, sillä seinäruusuna seisoskelemisesta ei ole meille yhtään mitään kansallista etua, Oiva.

Näin on. Usko huviksesi jos et muuten ymmärrä.

Äänestä
  • Hyvin kirjoitit. Ajattelin juuri noin, paasikiviläisesti, "maantieteelle emme voi mitään", olkaamme kansainvälisiä suomalaisia, Euroopan etujoukkoja.

    Äänestä

  • Valtiollemme epätarkoituksenmukaisiin "ytimiin" (EY-sopimuksen mahdollistamille tiiviimmän yhteistyön aloille, joita ei tällä hetkellä esiinny missään muualla kuin Lipposen päässä, pl. nyt jotkin mahdolliset nopean toiminnan joukot) liittymisen täytyy perustua tarveharkintaan, eikä epärealistiseen luuloon siitä, että voisimme jollain tavalla vaikuttaa yhteistyön muotoutumiseen paremmin, jos olemme siinä alusta asti mukana. Suomea velvoittavia sopimuksia ei tietenkään pidä mennä tekemään sen takia, että päättäjämme pääsisivät johonkin pöytään istumaan vain osallistumisen ilosta, jos siitä ei ole meille konkreettista hyötyä. Vaikutusvaltaahan, ytimissä tai niiden ulkopuolella, ei näin pienellä kansalla ole missään muussa kuin itseään koskevien poikkeusten ja varaumien läpiajamisessa (uhalla, että emme lähde mukaan, tämä taktiikka onnistui hyvin esimerkiksi EY-liittymissopimuksesta neuvoteltaessa). Toisaalta, jos lähdemme valtiomme kannalta haitalliseen yhteistyöhön mukaan integraation syventämisen alalla, olemme omalta osaltamme legitimoimassa ja viemässä eteenpäin itsellemme haitallista kehitystä.

    Yhteistyöhön hakeutumisen pitää lisäksi perustua tarveharkintaan, eikä mihinkään kategorisiin "kaikkiin ytimiin" tai "kaikesta ulkopuolelle jättäytyminen" linjavalintoihin.

    Äänestä

  • Me olemme jo siellä, missä unionissa päätökset tehdään, huippukokous, ministerineuvostot, parlamentti ja komissio. Mitään sen kummempia ytimiä ja salaseuroja ei tarvita. Päätöksen teko pitää olla avointa noissa unionin elimissä niin, ettei niitä etukäteen tehdä joissakin ytimissä.

    Naton ytimeen meillä ei ole mitään asiaa. Siellä Nato-maat tekevät päätöksiä. Eivät voi päättää Suomen puolesta mitään. Kriisinhallinnassa olemme yhteistyössä Naton kanssa ja sitä koskevat päätökset tehdään omassa elimessä, jossa mekin olemme mukana.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Me olemme jo siellä, missä unionissa päätökset tehdään, huippukokous, ministerineuvostot, parlamentti ja komissio. Mitään sen kummempia ytimiä ja salaseuroja ei tarvita. Päätöksen teko pitää olla avointa noissa unionin elimissä niin, ettei niitä etukäteen tehdä joissakin ytimissä.

    Naton ytimeen meillä ei ole mitään asiaa. Siellä Nato-maat tekevät päätöksiä. Eivät voi päättää Suomen puolesta mitään. Kriisinhallinnassa olemme yhteistyössä Naton kanssa ja sitä koskevat päätökset tehdään omassa elimessä, jossa mekin olemme mukana.

    Päättävät elimet saavat päätettävät asiat päätettäväkseen niistä ytimistä, joissa päätösvaihtoehdot valmistellaan.

    Älä siis selittele, vaan ymmärrä, mistä on kyse.

    Suomi ei voi vaikuttaa yhtään mitään yhtään mihinkään,ellemme pääse mukaan niihin ytimiin, joissa asiat valmistellaan huippukokousten päätettäväksi.

    Ja Natoa voisit ruveta ajattelemaan hieman enemmän tulevaisuuden kannalta, kun asenteesi ovat hyt ihan historiasta, etten sanoisi suoraan hanurista. ;-)

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Ethän ennen ollut ensimmäisiä, jotka halusivat suomalaisetkin velvoittaa osallistumaan Naton(= USAn) sotaretkille?
    Ja varsinkaan maksamaan sitä valtavaa rahallista summaa, jonka tuohon sotajärjestöön liittyminen maksaa?
    Siitä onnesta ja autuudestahan on jo maksettu etukäteen Nato-jäsenyyden esivalmisteluina, ostamalla maamme oloihin soveltumattomia Hornet-hävittäjiä, jotka kylläkin sitoivat Suomen askeleen verran tiukemmin USAn sotilaallisiin järjestelmiin!
    Varuskuntia on lakkautettu, koska ei Nato(USA) kaipaa mitään polkupyörillä ajelevia sotilaita puolustamaan etujansa tosipaikan tullen!
    Ja kansa maksoi senkin huvin, kun oli "tarve" saada panssarivaunuja.
    Niistä vaunuista ja etenkin niiden ylihinnasta on sittemmin polemiikkia käyty.

    No, toki, saivarteluahan tämä itse asian suhteen on.
    Suomi liittynee Naton täysjäseneksi, joskaan ei Matti Vanhasen johdolla, koska Vanhasen pääministeriys ehtii päättyä jo paljonkin ennen, mielestäni valitettavaa, Suomen Nato-jäsenyyttä.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Päättävät elimet saavat päätettävät asiat päätettäväkseen niistä ytimistä, joissa päätösvaihtoehdot valmistellaan.

    Älä siis selittele, vaan ymmärrä, mistä on kyse.

    Suomi ei voi vaikuttaa yhtään mitään yhtään mihinkään,ellemme pääse mukaan niihin ytimiin, joissa asiat valmistellaan huippukokousten päätettäväksi.

    Ja Natoa voisit ruveta ajattelemaan hieman enemmän tulevaisuuden kannalta, kun asenteesi ovat hyt ihan historiasta, etten sanoisi suoraan hanurista. ;-)

    ... järjestelmän puitteissa kaikissa niissä valmisteluelimissä, joissa päätökset valmistellaam. Nykyinen hallitus ei haluakaan osallistua yleensä salaseuroihin ja blokkeihin, jotka yrittävät vetää välistä. Tuo yleensä tarkoittaa, että joskus suomi on mukana tällaisessa toiminnassa tietyn asian takia. Suomi kokosi pienten maiden ryhmän esittämään muutoksia unionin uuteen perussopimukseen. Ryhmä saikin joitakin suurten jyräämiä asioita muuttumaan lopullisessa paperissa.

    Äänestä

Minusta mielipiteesi, ja niiden mahdollinen toteutus (ulkopoliittinen hämäryys), kertovat -60-luvulle jämähtäneiden veteraanien karutonta kertomaa: "kahta en vaihda pois. Toinen on YYA-sopimus, ja toinen on ....?"

Nato on demokraattisten valtioiden liitto, jonka ainoana tehtävänä on suojella länsimaista elämäntapaa. Minusta kepu puolueena, ja sen yksittäiset jäsenet mielipiteineen, eivät aina ole tässä rintamassa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

oivahärkönen kirjoitti:

Koklipit ja Erkon lehdistö moittivat jatkuvasti nykyisen hallituksen ulko- ja puolustuspolitiikkaa ja EU-politiikkaa linjattomaksi. Siitä saa osansa erikoisesti pääministereri, presidentti, ulkoministeri ja puolustusministeri.

On vain huomattava, että tuo moittijoiden joukko on se sama, joka vaatii Natoon liittymistä, EU:n muuttamista liittovaltioksi (eivät useinkaan kehtaa käyttää tuota sanaa vaan käyttävät kiertoilmaisuja kuten yhteisöllisyys)ja sotilasliitoksi sekä tuppautumaan unionin kaikkiin ytimiin. Tuo viimeinen tarkoitaa, että Suomen pitäisi olla kaikissa hankkeissa avustamassa isoja jäsenijä Suomen edusta välittämättä, jotta saisi kiitosta niiltä. Tämän joukon mielestä on linjakkuutta vain se, että ajettaisiin noita heidän linjauksiaan.

Joukko ei halua huomata, että nykyisellä ulkopolitiikan johdossa olevilla on hyvin selkeä linja: Natoon ei ole mitään syytä liittyä, itsenäisyys on säilytettävä myös niin, että EU pidetään edelleen itsenäisten valtioiden liittona ja yhteistyöelimenä eikä Suomen ole mitään syytä olla työntämässä nokkaansa jokaisen hankkeeseen ja ytimeen, joita lähinnä suuret jäsenet harrastavat.

Nykyinen johto onkin ajanut noita asioita selkeästi ja pelkäämättä eikä kenelläkään ulkopuolisella ole enää epäselvyyttä Suomen linjasta. Niin oli Lipposen aikana esimerkiksi suhtautumisessa Irakin sotaan ja unionin liittovaltiokehitykseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu