Perukirjan täydentäminen vuosien jälkeen

Taustaa: henkilö A on aikanaan perinyt isänsä ja saanut osuuden metsäkiinteistöstä muitten sisaruksien kanssa. A on mennyt naimisiin B:n kanssa ja kuollut lapsettomana. Avioehtoa ei ole ollut joten puoliso B on perinyt A:n osuuden.

Nyt A:n sisarukset myyvät tuon perityn metsäkiinteistön josta luonnollisesti B saa myös osuutensa. Kauppaa varten piti olla perukirja A:n osalta, ja tuota perukirjaa katsellessa huomattiin ettei A:n perintöosuutta ole mainittu lainkaan tuossa perukirjassa.
A:n kuolemasta on yli 20 vuotta, miten nyt tulee toimia tuon puutteellisen perukirjan kanssa? Tehdäänkö siihen vain täydennys tuon metsäkiinteistön osalta?
4474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

A:n sisarukset eivät voi omin päin myydä metsäkiinteistöä. Myyjinä ovat A:n sisarukset ja B. Leski on toiminut A:n pesän ilmoittajana ja hän kirjaa perukirjaan oikean merkinnän A:n isältään saamasta perintöosuudesta. Kiinteistöä ei lisätä A:n perukirjaan, koska kiinteistöä hän ei ole perinyt vaan isänsä pesä on ollut jakamatta.

Äänestä
  • Samalla pitää selvittää, mitä kaikkea muuta omaisuutta tuossa jakamattomassa kuolinpesässä oli kuin se kiinteistö.

    Eli esille perukirja ja jos ei löydy jakokirjaa muun omaisuuden osalta, niin sitten pitää selvittää, missä se kaikki muu omaisuus on ja miten se on jaettu. Jos vaikka nuo sisarukset ovatkin jakaneet jo kaiken muun, niin metsäkiinteistö saattaakin kuulua kokonaan B:lle.

    Äänestä

"Avioehtoa ei ole ollut joten puoliso B on perinyt A:n osuuden. "

Asiassa ei ole merkitystä sillä seikalla, ettei A:n ja B:n välillä olllut avioehtoa: B olisi perinyt testamentitttoman ja lapsettoman puolisonsa joka tapauksessa.

"A:n kuolemasta on yli 20 vuotta, miten nyt tulee toimia tuon puutteellisen perukirjan kanssa? Tehdäänkö siihen vain täydennys tuon metsäkiinteistön osalta? "

Itse perukirjaa ei tietenkään lähdetä oikaisemaan marginaaliin kirjoitetuilla sivumerkinnöillä tms., vaan on mahdollista tehdä täydennysperukirja, jossa vain ilmoitetaan osakastietojen ym. pakollisen lisäksi korjattava/täydennettävä asia. Täydennysperunkirjoituksen järjestämisellä ei ole mitään "takarajaa", sen voi tehdä vaikka vuosisatoja kuoleman jälkeen ja siihen sovelletaan melkeinpä samoja sääntöjä kuin varsinaiseenkin perukirjoitukseenkin. Mutta tässä tapauksessa olisi aluksi hyvä varmistaa, onko edes A:n isän kuolinpesä jaettu vaiko ei. Ap:n kirjoituksen sanamuoto viittaisi siihen että on, vaikka yhdessä sivulauseessa käytetäänkin hieman epätarkkaa ilmaisua "perintöosuus", mutta tarkistakaa nyt kuitenkin että tämä jakokirja ja (edes tämä isän) perukirja ovat oikein.

Äänestä
  • >>Mutta tässä tapauksessa olisi aluksi hyvä varmistaa, onko edes A:n isän kuolinpesä jaettu vaiko ei.>>

    A:n isän kuolipesä ei voi olla jaettu, koska jos jako olisi tehty, mitään A:n perukirjoja ei tarvittaisi mihinkään. Perukirjaa tarvitaan kiinteistön myynnissä, sillä on selvitettävä, mikä taho on myyntiin oikeutettu eli että myös B on A:n perillisenä mukana kuvioissa.

    Jos metsäkiinteistö olisi jo jaettu A:n isän perillislle, kaupan tietenkin tekisivät sen omistajat (isän jakokirjan mukaisesti).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmällään kirjoitti:

Taustaa: henkilö A on aikanaan perinyt isänsä ja saanut osuuden metsäkiinteistöstä muitten sisaruksien kanssa. A on mennyt naimisiin B:n kanssa ja kuollut lapsettomana. Avioehtoa ei ole ollut joten puoliso B on perinyt A:n osuuden.

Nyt A:n sisarukset myyvät tuon perityn metsäkiinteistön josta luonnollisesti B saa myös osuutensa. Kauppaa varten piti olla perukirja A:n osalta, ja tuota perukirjaa katsellessa huomattiin ettei A:n perintöosuutta ole mainittu lainkaan tuossa perukirjassa.
A:n kuolemasta on yli 20 vuotta, miten nyt tulee toimia tuon puutteellisen perukirjan kanssa? Tehdäänkö siihen vain täydennys tuon metsäkiinteistön osalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu