Henkilökohtaisen avustajan hakemista...

Kyselinpä pitkästä aikaa erästä henk.koht. avustajan työpaikkaa, jonka ilmoituksen huomasin mol.fi:n sivuilta. Avustajaa hakeva mieshenkilö sanoi ensi kertaa soittaessani, että tilanne on muuttunut ja soita viikonlopulla uudestaan. Kun soitin viikonlopulla, niin kävi ilmi, että työpaikkailmoituksessa mainitut tunnit olivat väärin ja niitä oli lähes puolta enemmän. Mieshenkilö sanoi että häntä ärsyttää tämä avustajan hakeminen ja on jo 5 ennen minua soittanut. Sanoi päättävänsä asian seuraavana päivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä - lupasi soittaa.

Soittoa ei kuulunut, kas vain. Lisäksi huomaan että mol.fi:n sivuilla sama ilmoitus edelleen pyörii (vaikka avustettava halusi päättää asian jo pari päivää sitten). Mahtaa ärsyttää kun sitten soittoja tulee lisää! Vai onko avustajan hakeminen niin koukuttavaa että täytyy vaan pitää sitä ilmoitusta kun on mukava saada uusia yhteydenottoja? Ehkä joku voi noista yhteydenotoista päätellä olevansa henk.koht. kiinnostava?

Mikäpä siinä jos joku tuosta jotakin saa. On vaan turhauttavaa hakea työpaikkaa, jota ei ennalta arvaa sellaiseksi, jolla haetaan jotakin mitä ehkä ei voi saadakaan? Kannattaisi avustajaa hakevan sanoa että soittaa vain niille joita aikoo haastatella, eikä kannattaisi vaan yleisesti luvata soittaa.

Tuo oli oma tapauksensa ja jokainen avustettava on erilainen erilaisine avuntarpeineen. Enkä väitä tietäväni syytä ja tarvinneeko minun sitä tietääkään. Tässä ei ollut mitään todistettuja tietoja eikä väitteitä, onpahan vaan muutama puoliväliin jäänyt ajatus - kun on ajatuksenvapaus. Tämä nyt vaan on keskustelupalsta ja tällaisen kirjoituksen tänne päätin pläjäyttää. Saa kommentoida tai jättää niin tekemättä.

Arvaan että tähän osallistuvat kohta täydelliset avustettavat, jotka hakevat täydellisiä avustajia. Minä olen vaan ihminen.
7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sellasta se nykyään työnhakeminen nykyään. Minä mennessäni aina mietin, että mitäs nyt keksitään. Kauhein oli yksi paikka, missä alettiin aina puhumaan pikkujouluista, vaikka en ollut edes työntekijä.

Äänestä

Tuon vuodatuksen perusteell en ihmettele, että et tullut valituksi.

Äänestä
  • QuickD:lle

    Oman aneemisen ulosantisi perusteella en ihmettele sitä, ettei sinua ole koskaan valittu mihinkään. :P

    Äänestä

  • sivusta huomattua kirjoitti:

    QuickD:lle

    Oman aneemisen ulosantisi perusteella en ihmettele sitä, ettei sinua ole koskaan valittu mihinkään. :P

    Kiva tietää. Ite en ole huomannut etten ole tullut valituksi. Täytyykin sanoa asiasta pomolle huomenna.

    Äänestä

  • QuickD kirjoitti:

    Kiva tietää. Ite en ole huomannut etten ole tullut valituksi. Täytyykin sanoa asiasta pomolle huomenna.

    Onko sinulla ollut tuollaista harhaisuutta jo pitkäänkin? Pistäydypä lääkärin puheilla niin saat apua ongelmiisi.

    Äänestä

Ne nyt vaan on niin oikuttelevia ne avustettavat, kun on noussut keltainen neste päähän "työnantajuuden" myötä...

Äänestä

Mieti, olisitko itse halunnut ko. työpaikkaan avustajaksi? Luultavasti et. Siispä, et myöskään ole menettänyt mitään. Henkilökohtaisen avustajan paikkoja on tarjolla paljon, ei muuta kuin uutta hakemusta kehiin, jos olet työstä kiinnostunut. Muista, että myös ilmoitusteksti kertoo paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unohtumaton elmeri kirjoitti:

Kyselinpä pitkästä aikaa erästä henk.koht. avustajan työpaikkaa, jonka ilmoituksen huomasin mol.fi:n sivuilta. Avustajaa hakeva mieshenkilö sanoi ensi kertaa soittaessani, että tilanne on muuttunut ja soita viikonlopulla uudestaan. Kun soitin viikonlopulla, niin kävi ilmi, että työpaikkailmoituksessa mainitut tunnit olivat väärin ja niitä oli lähes puolta enemmän. Mieshenkilö sanoi että häntä ärsyttää tämä avustajan hakeminen ja on jo 5 ennen minua soittanut. Sanoi päättävänsä asian seuraavana päivänä tai viimeistään sitä seuraavana päivänä - lupasi soittaa.

Soittoa ei kuulunut, kas vain. Lisäksi huomaan että mol.fi:n sivuilla sama ilmoitus edelleen pyörii (vaikka avustettava halusi päättää asian jo pari päivää sitten). Mahtaa ärsyttää kun sitten soittoja tulee lisää! Vai onko avustajan hakeminen niin koukuttavaa että täytyy vaan pitää sitä ilmoitusta kun on mukava saada uusia yhteydenottoja? Ehkä joku voi noista yhteydenotoista päätellä olevansa henk.koht. kiinnostava?

Mikäpä siinä jos joku tuosta jotakin saa. On vaan turhauttavaa hakea työpaikkaa, jota ei ennalta arvaa sellaiseksi, jolla haetaan jotakin mitä ehkä ei voi saadakaan? Kannattaisi avustajaa hakevan sanoa että soittaa vain niille joita aikoo haastatella, eikä kannattaisi vaan yleisesti luvata soittaa.

Tuo oli oma tapauksensa ja jokainen avustettava on erilainen erilaisine avuntarpeineen. Enkä väitä tietäväni syytä ja tarvinneeko minun sitä tietääkään. Tässä ei ollut mitään todistettuja tietoja eikä väitteitä, onpahan vaan muutama puoliväliin jäänyt ajatus - kun on ajatuksenvapaus. Tämä nyt vaan on keskustelupalsta ja tällaisen kirjoituksen tänne päätin pläjäyttää. Saa kommentoida tai jättää niin tekemättä.

Arvaan että tähän osallistuvat kohta täydelliset avustettavat, jotka hakevat täydellisiä avustajia. Minä olen vaan ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu