kun imetys ei onnistu ja maito ei heru lypsämällä?!

sikuriina69

Minulle nousi maitoa rintoihin vasta viidentenä päivänä synnytksestä, joten lapseni tottui syömään vastiketta pullosta heti alusta lähtien. Vauva yritti alkuun kyllä imeä rintoja, mutta koska niistä ei mitään herunut, se menetti mielenkiintonsa ja saa raivarin aina kun yritän tarjota rintaa vieläkin vaikka niistä nyt maitoa tuleekin.

Olen yrittänyt antaa rintaa aina ensin, mutta tyttö saa itkukohtauksen kun rinnoista ei tule niin paljon ja nopeasti kuin pullosta ja hän lakkaa yrittämästä melkein heti. Nyt vauva ei enää halua edes yrittää imeä. olen myös yrittänyt antaa vähän vastiketta ensin ja sitten rinnoille. Tämä auttoi vähän aikaa, mutta nyt ein enää halua tosiaan yrittää näinkään.

Pumppaamallakaan en saa herumaan kuin 20 milliä kerrallaan ja senkin vain kovan työn tuloksena.
Pumppaan 3-4 kertaa päivässä noin puoli tuntia kerrallaan sähköpumpulla.

Jos jollakin on hyviä keinoja/niksejä miten saisin lapseni taas kiinnostumaan rintojen imemisestä, ottaisin kaiken avun mielelläni vastaan!

Alan olla epätoivoinen ja stressaan siitä, että vauva ei saa äidinmaitoa, joka minusta olisi terveellisin tapa syöttää lastani vielä tässä vaiheessa.

Vauva on muuten tällä hetkellä kolmeviikkoinen ja paljon päivässä syövä tyttö.

En haluaisi vielä antaa periksi, mutta kohta stressaan asiasta niin paljon, että maidon tuleminen loppuu tyystin.

T:Sikuriina69

23

4257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ami72

      En valitettavasti osaa neuvoa varsinaisessa ongelmassasi, mutta herumista saat paremmin lisättyä pumppaamalla paljon useammin ja vähemmän aikaa kerralla. Kokeile vaikka parin kolmen tunnin välein 5 minuuttia per rinta (tai sen aikaa kuin hyvältä tuntuu ja jotain tulee). Jos saisit enemmän herumaan, saisit ainakin äidinmaitoa annettua enemmän siitä pullosta korvikkeen sijasta. Mulla itsellä myös kolmen viikon ikäinen poika, joka ennenaikaisuuden ja valohoitojen takia on nyt tottunut pulloruokintaan, mutta lypsämällä usein oon saanut määrät vauvan tarvetta vastaavaksi. Yritän siirtyä imetykseen, mutta sen vähän aikaa kun vauva jaksaa imeä, on ote sellainen että mua sattuu hirveästi. Otetta on vaikea saada korjattua, vaikka tietäisikin, millainen sen pitää olla. Tänään ostin rintakumit ja huomenna jatkuu harjoitukset niiden kanssa. Tsemppiä sulle! Toivotaan et vauvasi vielä jaksaisi imeä rintaa, kun saat paremmin maitoa tulemaan. Ois se niin paljon helpompaa kuin jatkuva lypsy- ja pullojenpesuruljanssi.

    • Ei stressiä

      En ymmärrä miksi stressaat. Eikö se ole aivan yksi ja hailea mistä lapsesi ruokansa saa, pullosta vai rinnasta. Turha sitä on itseään kiusata jos maitoa ei kerran ole.
      Itseltäni ei aikanaan maitoa kertakaikkiaan tullut, enkä usko että lapsi olisi yhtään sen terveempi vaikka olisi rintaa saanutkin vauvana.
      Ei korvatulehduksia, ei allergioita, tavallista flunssaakin erittäin harvoin.

      • Täysimetys

        Ottaa päähän kun täällä on aina joku laukomassa noita "anna korviketta" juttuja. Näiltä sinuilta on lähes turha hakea imetykselle tukea. Kannattaa kirjautua sisään www.lapsiperhe.net/imetystukilista tai www.imetys.fi tai joku muu kunnon sivu, jossa keskustelevat imetystä vaalivat äidit.
        En sano, että korvikkeen antaminen on pahasta, mutta kun joku haluaa tukea imetykseen niin huonoin asia on vastata, että "älä stressaa anna korviketta". Korvikeporukat aina raivoavat, että kaikkien pitää antaa tehdä niin kuin ne haluavat. ANTAKAA IHMISTEN IMETTÄÄ tai antakaa ihmisten yrittää ja hakea tukea. Jos jollekkin imetys on tärkeää, se on hieno juttu ja harvinaista nykyään.
        Voimia sulle yritykseen. Munkin neuvo on, että tarjoa usein rintaa(raivareista huolimatta) ja pumppaa paljon useammin eli noin 3-4 h välein.
        Mun oma vauva pääsi tissille vasta kolmiviikkosena sairauden takia. Siihen asti pumppasin. Myös öisin kannattaa pumpata, sillä yöllä maidonheruminen on herkimmillään.

      • Äitsykki
        Täysimetys kirjoitti:

        kun aloitin imettämisen rintakumin kanssa,vaikka nänninpää olikin "kohollaan". En tiedä muistuttiko se rintakumi hiukan enemmän pullloa, mutta sen avulla sain vauvan syömään ja puolivälissä syöttöä nappasin sen pois, eikä vauva noteerannut sitä mitenkään.

        Ehkä voisit tarjota rintaa kun vauva ei ole niiiin nälkäinen,meillä auttoi myös tämä.

      • Riina
        Täysimetys kirjoitti:

        Ottaa päähän kun täällä on aina joku laukomassa noita "anna korviketta" juttuja. Näiltä sinuilta on lähes turha hakea imetykselle tukea. Kannattaa kirjautua sisään www.lapsiperhe.net/imetystukilista tai www.imetys.fi tai joku muu kunnon sivu, jossa keskustelevat imetystä vaalivat äidit.
        En sano, että korvikkeen antaminen on pahasta, mutta kun joku haluaa tukea imetykseen niin huonoin asia on vastata, että "älä stressaa anna korviketta". Korvikeporukat aina raivoavat, että kaikkien pitää antaa tehdä niin kuin ne haluavat. ANTAKAA IHMISTEN IMETTÄÄ tai antakaa ihmisten yrittää ja hakea tukea. Jos jollekkin imetys on tärkeää, se on hieno juttu ja harvinaista nykyään.
        Voimia sulle yritykseen. Munkin neuvo on, että tarjoa usein rintaa(raivareista huolimatta) ja pumppaa paljon useammin eli noin 3-4 h välein.
        Mun oma vauva pääsi tissille vasta kolmiviikkosena sairauden takia. Siihen asti pumppasin. Myös öisin kannattaa pumpata, sillä yöllä maidonheruminen on herkimmillään.

        Totta kai imetys on hienoa asia,mutta fanaattisuus, olipa asia mikä vain, on aina pahasta!

        Itselläni ei imetys onnistunut, vaikka olisin ollut valmis imettämään. Oma äitini varsinkin maalaili "piruja seinille" syyllistäessään minua, vaikka omasta mielestäni todella yritin parhaani. Aina ei vain onnistu ja silloin tulee stessiä, joka ei ainakaan auta asiaa!

        Lapseni on täysin terve alakoululainen ja korvikkeella ruokittu. Se oli meille siinä tilanteessa lopulta ainoa oikea vaihtoehto tai lapsi olisi nähnyt nälkää. Kaikista ei ole superäideiksi!

      • ei stressiä
        Riina kirjoitti:

        Myönnän heti alkuun etten ollut kovin imetysorientoitunut. Takana kun oli kaksi varsin erilaista imetyskokemusta. Ajattelin tämän lapsen kohdalla, etten väkisin mitään yritä. Imetys ei onnistunut. En jaksanut tunnin välein imettää.. maitoa olisi ollut ja tullut, malttamaton vauva vaan ei malttaut imeä kuin pahimman nälän pois, ja minulla oli rinnat täynnä.. ja syynä ei ollut mikään pulloruokintaan tottuminen, vaan tämmönen vauva, jommosta en ennen ole nähnytkään, niin malttamaton.. Joten lypsin pulloon, ja maitoa riitti vähemmän aikaa kuin olin itse toivonut. Se harmitti kyllä.
        Ei vauva minun maitomäärälläni alun alkaenkaan pärjännyt, minulta riitti maitoa vain puolelle päivän maitotarpeesta. Olisin siis kuitenkin joutunut turvautumaan korvikkeeseeen..

        Lapsi kasvoi ihan pulloruokinnalla, ja myös vastikkeella.

        En koe olevani huono tai laiska äiti. En koe, että lapseni olisi jäänyt jotenkin vähemmälle tai saanut vähemmän, koska ei ole kokenut imettämistä.
        On hän ainakin saanut jo varhain hyvän ja lämpimän isä-suhteen, kun isäkin on voinut osallistua lapsen syöttämiseen. LÄheisyyden on saanyt myös yösyötön aikana, kun silloinkin nostin syliin "tuttipulloruokintaan".

        Tuttipullosta hän ei oppinut koko aikana itse pitämään kiinni.. joten itsenäisesti ei voinutkaan jätää sänkyyn syömään. Nokkamukille siirryttäessä opetettiin jo heti alun pitäen itse pitämään kiinni..

      • minä
        Täysimetys kirjoitti:

        Ottaa päähän kun täällä on aina joku laukomassa noita "anna korviketta" juttuja. Näiltä sinuilta on lähes turha hakea imetykselle tukea. Kannattaa kirjautua sisään www.lapsiperhe.net/imetystukilista tai www.imetys.fi tai joku muu kunnon sivu, jossa keskustelevat imetystä vaalivat äidit.
        En sano, että korvikkeen antaminen on pahasta, mutta kun joku haluaa tukea imetykseen niin huonoin asia on vastata, että "älä stressaa anna korviketta". Korvikeporukat aina raivoavat, että kaikkien pitää antaa tehdä niin kuin ne haluavat. ANTAKAA IHMISTEN IMETTÄÄ tai antakaa ihmisten yrittää ja hakea tukea. Jos jollekkin imetys on tärkeää, se on hieno juttu ja harvinaista nykyään.
        Voimia sulle yritykseen. Munkin neuvo on, että tarjoa usein rintaa(raivareista huolimatta) ja pumppaa paljon useammin eli noin 3-4 h välein.
        Mun oma vauva pääsi tissille vasta kolmiviikkosena sairauden takia. Siihen asti pumppasin. Myös öisin kannattaa pumpata, sillä yöllä maidonheruminen on herkimmillään.

        Meillä tuli rauha maaha kun imetys lopetettiin, lakkas vauvan huuto ja äidin stressi ja masennus! Nyt koko perhe onnellinen. Totta että se on just sama mistä vauva syö, kunhan ruokaa tulee! Ja ei se imetys takaa sille lapselle mitään 100% tervettä elämää. Yhtälailla sairastavainen/terve kun rintamaidollakin.

      • kokenut

        ettei tällä listalla kestetä erilaisia mielipiteitä. Sinunkin on hyväksyttävä toisenlaiset vastaukset. Kaikille imettäminen ei sovi ei onnistu jne., hyväksy se!

      • äippä22vee
        minä kirjoitti:

        miks täällä jauhetaan et imetyksestä ei olis mitään hyötyä?miks esim.neuvolassa sit kehotetaan imettämään ainakin siihen asti kun lapsi on puolivuotta ja muutenkin puhutaan et olis paras jos sais ihan äidinmaitoa. itselläni kaksi lasta,toista imetin siihen asti kun oli vuoden ja toinen on 8kk ja imetän edelleen. Kun vanhempi lapseni oli 2kk häntä pisti ampiainen,käytimme häntä sitten ensiavussa,kun satuimme olemaan lähellä sitä.siellä kysyivät että imetänkö,ja kun vastasin kyllä,sanoivat että yksi imetys kerta on kuin yksi piikki kaikki tauteja ym.vastaan.lapselleni ei tullut pisto kohtaan kun pieni piste,siis se minkä ampiainen teki.kohta ei turvonnut yhtään!!! et silleen! mut eihän se imetys aina onnistu ja ei se oo mikään hyvän äidin merkki jos imettäää...mut kannattaa yrittää!

      • Täysimetys
        kokenut kirjoitti:

        ettei tällä listalla kestetä erilaisia mielipiteitä. Sinunkin on hyväksyttävä toisenlaiset vastaukset. Kaikille imettäminen ei sovi ei onnistu jne., hyväksy se!

        Mielipiteitä saa olla, mutta kyllä se on kummallista, että tuputetaan korvikkeen käyttöä. Sanon aina sitä, että on mahdollista, että imetys ei onnistu jne. Mutta jos joku hakee apua imetyksen onnistumiseen niin miksi kannustaa lopettamaan yrittäminen?

        Ja se, että perustellaan yksittäistapauksilla valintoja on myös ärsyttävää. Jos jonkun lapsi ei ole allerginen (tai vaikka neljä lasta), kun ei ole imettänyt, on hyvä juttu, mutta se ei kumoa sitä faktaa, että imetys suojaa vauvaa paremmin.

        Imetys on muutenkin parempi vaihtoehto kuin vain terveyden kannalta. Se on kivempaa(sitten kun sen oppii, siihen voi mennä muutama kuukausi), se on helpompaa(ei tarvitse lämmittää ja keittää pulloja), se on halvempaa ja vielä ympäristöystävällisempää! Hyväksy sinä minun mielipiteeni!

        laisinkaan, ettei sinulla olisi oikeus mielipiteeseesi eikä kukaan täällä ole mielestäni "tuputtanut" korvikkeen käyttöä. Mielipiteitä on monia ja tänne ovat kirjoittaneet ihmiset omista kokemuksistaan, pidät siitä tai et. Sekin voi olla kannustavaa, kun sanotaan, ettei imetyksestä kannata ottaa stressiä, kuka siitä hyötyy? Järkevät ihmisethän tekevät niin kuin itse parhaaksi katsovat piittaamatta toisten mielipiteistä. Imetys on sinun mielestäsi "kivaa" mutta usko jo, ettei se sitä ole kaikkien mielestä, äläkä siis itse tuputa omia mielipiteitäsi ainoina oikeina. Ja muuten, imetys korkeintaan lykkää allergioiden syntyä, ei estä niitä. Lue viimeisin Lancet!

      • äippä 22vee

        ärsyttää nyt todella paljo noin paskan jauhamiset et imetyksestä ei ois mitään hyötyy...alunperinhän on tarkotettu et nainen imettää lasta,ei aina oo kaikenmaailman tutteleita ollu.sä joka kirjotat et siit ei ois hyötyy...et oo varmaan omassa imetyksessäs onnistunu ni oot katkera. kaikki naiset kenen kans oon puhunu asiasta on sanonu et haluaa imettää mahollisimman pitkään.ja mua ainakin ois ahistanu jos ei imetys ois onnistunu,pelkäsin sitä ettei onnistu...mut eihän se tietenkään ois maailmaa kaatanu.imetyksessä säästät rahaa,aikaa ja sun ei tarvi aatella jos oot esim.kaupungilla et missähän tän maidon nyt lämmittäs...ei tarvi ottaa mukaan maitoja ja pulloja.paljon helpompaa kun imettää ja vauva saa siinä läheisyyttä! ja sit siinä iteltä tippuu raskauden aikana kertyneet kilot.itsellä lähtenyt 8kk aikana kymmenen kiloo(siis niitten lisäks mitkä lähti synnytyksessä ja vähä sen jälkeen).enkä oo yhtään laihduttanut,vaan imettäny! Ja mua ainaki ärsyttäs yöllä nousta lämmittelee maitoja kun vauva heräilee syömään.ei tarvii muutaku laittaa tissi suuhun ja vaikka nukkuu samalla=).siinä mun mielest aika monta hyvää syytä imettää! ja vielä lisäks se et se suojaa taudeilta,en usko et se on ihan huuhaa puhetta,vaan tutkittua tietoa!mulle lääkäri sano et yksi imetys kerta on kuin yksi piikki kaikkia tauteja vastaan,ja kait se lääkäri on enemmän asiantuntija kun sinä joka täällä kirjottelet!!!!!!!!!!!

      • kolmen äiti
        äippä 22vee kirjoitti:

        Kautta vuosisatojen on vauvoja imetetty ja kautta vuosisatojen on ollut samaa ongelmaa joillakin äideillä: maitoa ei tule, imetys ei onnistu jne. Vauvalle ei ole ollut mahdollista antaa mitään tutteleita, vauvat ovat saaneet ns. kauralimaa. Tai ihan vaan lehmänmaitoa. Tai mitä nyt on ollut niinä aikoina ja niissä oloissa mahdollista antaa. Tai sitten vauva on kuollut aliravitsemukseen... ja siitä aiheutuviin tauteihin, kun vastustuskyky on heikompi.

        Samoin synnytykseen on kuoltu, lapset ovat kuolleet synnytyksessä..

        Siksi minusta on heinoa tämä nykyaika, jolloin tarvittaessa voisaAN päätyä sektioon ja on mahdollista antaa oikeaa "vauvanravintoa", jos rintamaito ei riitä tai imetys ei suju syystä tai toisesta..

        Muuten, tuosta maitopullojen lämmittämisesta yms. Olen toista mieltä.
        Minusta oli helpompaa liikkua kodin ulkopuolella, kun ei tarvinnut miettiä, missä pystyn imettämään vauvan - en kuulu niihin äiteihin, jotka imettävät vaikka kauppakeskuksen aulassa.
        En myöskään noussut yöllä silmät ristissä huutava vauva sylissäni lämmittelemään tuttelia.

        Olin laska äiti, mitä maidon lämmittämiseen tulee. Opetin vauvan huoneenlämpöiselle tuttelille, ja vain ne jääkaappiin päätyneet vajaat maitomäärät lämmitin varovasti. Yöllä en kaivellut koskaan vajaata jääkaapista, vaan avasin aina uuden. Keittiössä oli tuttelipurkki, tuttupullo ja sakset valmiina, ei tarvinnyt etsiä unisena.
        Vauvan syötin sylissä myös yöllä. Läheisyyttä siis hän sai samalla tavalla kuin rintamaitoa saanut vauva.

        Kun muksu oli n. 8 kk ikäinen, opetin jääkaappikylmälle maidolle. Tavalliselle maidolle siirryttiin 1 vuoden iässä siten, että tuttelia ja maitoa sekaisin = tottui makuun. Mutta kun siirryttiin normaalille maidolle, ei maidon juonnista meinaa tulle loppua, on se niin hyvää tämän ipanan mielestä! Nokkamuista juodaan jo.

        Miksi sitten tutteli/vastike?

        Minulla imetys ei sujunut, ei onnistunut, maitoa ei myöskään tullut riittävästi ja jouduimme alun alkaenkin turvautumaan lisämaitoon ja tuttipulloon.
        En koe huonoa omaatuntoa tästä. Joku voi minut haukkua yms. Ihan vapaasti. Minä päädyin tähän ratkaisuun.

        Kaksi vanhempaa lastani imetin. Tämän kohdalla ei sujunut ja siinä se.

        Kalliiksi se tuli, totta. Mutta ei se ylivoimaisen vaikeaa tai monimutkaista ollut. Eikä rajoittanut elämääni . PÄinvastoin. Oli helppo jättää lapsi hoitoon isälle tai isovanhemmille, kun oli pullolla ja vastikkeella.

      • kokenut
        äippä 22vee kirjoitti:

        ärsyttää nyt todella paljo noin paskan jauhamiset et imetyksestä ei ois mitään hyötyy...alunperinhän on tarkotettu et nainen imettää lasta,ei aina oo kaikenmaailman tutteleita ollu.sä joka kirjotat et siit ei ois hyötyy...et oo varmaan omassa imetyksessäs onnistunu ni oot katkera. kaikki naiset kenen kans oon puhunu asiasta on sanonu et haluaa imettää mahollisimman pitkään.ja mua ainakin ois ahistanu jos ei imetys ois onnistunu,pelkäsin sitä ettei onnistu...mut eihän se tietenkään ois maailmaa kaatanu.imetyksessä säästät rahaa,aikaa ja sun ei tarvi aatella jos oot esim.kaupungilla et missähän tän maidon nyt lämmittäs...ei tarvi ottaa mukaan maitoja ja pulloja.paljon helpompaa kun imettää ja vauva saa siinä läheisyyttä! ja sit siinä iteltä tippuu raskauden aikana kertyneet kilot.itsellä lähtenyt 8kk aikana kymmenen kiloo(siis niitten lisäks mitkä lähti synnytyksessä ja vähä sen jälkeen).enkä oo yhtään laihduttanut,vaan imettäny! Ja mua ainaki ärsyttäs yöllä nousta lämmittelee maitoja kun vauva heräilee syömään.ei tarvii muutaku laittaa tissi suuhun ja vaikka nukkuu samalla=).siinä mun mielest aika monta hyvää syytä imettää! ja vielä lisäks se et se suojaa taudeilta,en usko et se on ihan huuhaa puhetta,vaan tutkittua tietoa!mulle lääkäri sano et yksi imetys kerta on kuin yksi piikki kaikkia tauteja vastaan,ja kait se lääkäri on enemmän asiantuntija kun sinä joka täällä kirjottelet!!!!!!!!!!!

        ärsyynnyit koko rahan edestä! (LOL) Imetysterrorismin voisi kyllä laittaa kuriin ja antaa "kaikkien kukkien kukkia" mutta joillekin se vain tuntuu olevan kovin vaikeaa.

      • kolmen äiti
        kokenut kirjoitti:

        ärsyynnyit koko rahan edestä! (LOL) Imetysterrorismin voisi kyllä laittaa kuriin ja antaa "kaikkien kukkien kukkia" mutta joillekin se vain tuntuu olevan kovin vaikeaa.

        Mitenhän luet kirjoitukseni? En minä ärsyyntynyt.
        Toin vain esille sen toisen näkemyksen. Kun aina huudetaan, miten ennen vanhaan ja mikä on luonnollista ja sitä rataa.

        Toinen puoli on se, että ongelmia on ollut ennenkin, mutta ei ole ollut samanlaisia keinoja kuin nykyään hoitaa niitä !

        Ongelmia on ollut joka saralla: raskaudessa, synnytyksessä, imetyksessä. Miten ennen pärjättiin ja miten esim. keskosvauvat ruokittiin? Tai entäs vauvat, joiden äiti kuoli synnytykseen? Jos ei sitä imettäjääkään edes naapuripitäjästä löytynyt.. mitä tämmöiset vauvat saivat, jos äidillä ei maitoa tullut tai se ei riittänyt?

        Lapsia myös tapettiin. Jätetiin ruokkimatta / imettämättä, jätettiin metsään, upotettiin suohon. Jos vastasyntyneellä lapsella oli jokin vamma tai vika, esim. huulihalkio. Tai jos lapsi oli ei-toivottu, ja raskauskin vahinko ja lapsi avioton.

        En minä nytkään hikenny. Mutta kun vauhkotaan vain yhden asian puolesta ja vedotaan siihenkin, että ennen vanhaan, aiemminkin, aina ja kautta vuosisatojen.. niin onpa se toinenkin puoli..

        Ei minulla itse imettämistä ja äidinmaitoa vastaan mitään ole, ei tietenkään! Vastasyntyneen ja pienen vauvan paras ravinto ON äidinmaito. Mutta onneksi on vaihtoehtoja nykyaikana, jos jostain syystä sitä maitoa ei ole eikä tule.
        Äitiyden hyvyyttä tai huonoutta, rakkauden määrää, ei pidä mitata tommosilla perusteilla, esim. imettäminen. Tai synnytystapa. Tai milloin palaa työelämään. Tai mikä tahansa.

      • kokenut
        kolmen äiti kirjoitti:

        ei ollut sinulle nimim. kolmen äiti vaan nimim. äippä 22 vee, että jospa nyt itse harjoittaisit sisälukutaitoa!

      • Arrgh
        äippä 22vee kirjoitti:

        ärsyttää nyt todella paljo noin paskan jauhamiset et imetyksestä ei ois mitään hyötyy...alunperinhän on tarkotettu et nainen imettää lasta,ei aina oo kaikenmaailman tutteleita ollu.sä joka kirjotat et siit ei ois hyötyy...et oo varmaan omassa imetyksessäs onnistunu ni oot katkera. kaikki naiset kenen kans oon puhunu asiasta on sanonu et haluaa imettää mahollisimman pitkään.ja mua ainakin ois ahistanu jos ei imetys ois onnistunu,pelkäsin sitä ettei onnistu...mut eihän se tietenkään ois maailmaa kaatanu.imetyksessä säästät rahaa,aikaa ja sun ei tarvi aatella jos oot esim.kaupungilla et missähän tän maidon nyt lämmittäs...ei tarvi ottaa mukaan maitoja ja pulloja.paljon helpompaa kun imettää ja vauva saa siinä läheisyyttä! ja sit siinä iteltä tippuu raskauden aikana kertyneet kilot.itsellä lähtenyt 8kk aikana kymmenen kiloo(siis niitten lisäks mitkä lähti synnytyksessä ja vähä sen jälkeen).enkä oo yhtään laihduttanut,vaan imettäny! Ja mua ainaki ärsyttäs yöllä nousta lämmittelee maitoja kun vauva heräilee syömään.ei tarvii muutaku laittaa tissi suuhun ja vaikka nukkuu samalla=).siinä mun mielest aika monta hyvää syytä imettää! ja vielä lisäks se et se suojaa taudeilta,en usko et se on ihan huuhaa puhetta,vaan tutkittua tietoa!mulle lääkäri sano et yksi imetys kerta on kuin yksi piikki kaikkia tauteja vastaan,ja kait se lääkäri on enemmän asiantuntija kun sinä joka täällä kirjottelet!!!!!!!!!!!

        Et sitten ole kuullut että myrkylliset raskasmetallit kerääntyvät rasvakudokseen ja laihduttaessa lähtevät liikkeelle? Imetettäessä painon ei saisi pudota! Senkus laihdutat, mutta lapselle olisi ehkä sittenkin ollut parempi antaa tuttelia.

    • pojan äiti

      vauva pärjää ensimmäiset päivät ennen maidon nousua pienellä määrällä kolostrumia. lisä maitoa tarvitsee vain erityistilanteissa esim. jos vauva on pieni, keskonen tai sairas.

      lypsetyn maidon määrä ei kerro siitä paljon maitoa todellisuudessa tulee. vauva saa maidon herumaan aina paremmin kuin itse saat lypsämällä. moni nainen ei lypsämällä saa lypsettyä paljon mitään ja silti vauva elää pelkällä äidinmaidolla.

      mielestäni on parempi, että imetät aina ensin ja sitten tarjoat korviketta. kannattaa jättää tutit ja tuttipullot pois tai käyttää niitä mahdollisimman vähän. lisä maidon voit antaa lusikalla tai pienestä kupista hörpyttämällä. onnistuu usko tai älä. kysy neuvolasta myös imetysapulaitteesta.

      koita sitkeästi tarjota rintaa. koita tehdä imetyksestä mukava tilanne. voit koittaa houkutella vauvaa imemään kutittamalla poskesta tai laittamalla sormesi vauvan kitalakeen ja antaa rinnan sen jälkeen. nämä laukaisevat imemisrefleksin.

      meillä oli ongelmia päästä rintakumista eroon eikä vauva osannut imeä pelkkää rintaa. päättäväisyydellä ja jämäkkyydellä voit saada imetyksen onnistumaan. ymmärrän, että saat tehdä töitä, mutta uskon sen kannattavan.

      tässä on linkkejä mistä löydät apua:

      http://www.lapsiperhe.net/itu/
      http://www.lapsiperhe.net/imetystukilista/
      http://www.babyidea.fi/imetys/

    • vauva 1kk

      Meidän vauva sai lisämaitoa hörpyttämällä sairaalassa kun mulla nousi maito rintoihin kanssa vasta monen päivän jälkeen. Imetin silti koko ajan, koska olin kuullut että mitä enemmän imetän sitä enemmän maitoa alkaa muodostua. Vierotin lisämaidosta truutan avulla. Eli ostin apteeksita 2ml lääkeruiskuja. Laitoin vauvan rinnalle ja truuttasin suupielestä maitoa vauvan suuhun. jo loppui itku ja vauva tarttui rintaan. Huijasin näin pitkin syöttöä, koska vauvalla meni nopeasti hermo kun maitoa tuli liian hitaasti.
      Kokeile jos tehoaisi teilläkin. Nyt ollaan jo 2 viikoa syöty normaalisti.

    • Imetystukihenkilö

      Hei,

      Haeppa imetystukilistan tiedot esiin vaikka osoitteesta
      http://www.imetys.fi

      Siellä on myös imetystukipuhelimen numero jonne voit soittaa ja kysyä ammattineuvoja. Luottamuksella ja ilmaiseksi.

    • 2 lapsen äiti

      Älä stressaa, älä stressaa! Ajattele koko ajan kaikkea mukavaa ja pidä hymy huulillasi! Syö KUNNOLLA, ja syö aina myös jälkiruoaksi jotain hyvää ja makeaa, koska kylläinen ja hyvä olo saa maidon virtaamaan rintoihin!

      Olisiko imetysasennossa korjattavaa? Minun tyttöni vieraantui rinnasta, koska joutui viettämään viikon sairaalassa syntymän jälkeen ja siellä hän tottui sekä pulloon että tuttiin. Sain vieroitettua hänet vajaassa kuukaudessa (VASTA) takaisin rintaan NUKUTTAMALLA hänet aina makuuasennossa ja tarjoamalla rintaa tutin sijaan. Annoin pullosta sen verran, että pahin nälkä oli ohitse, röyhtäyttelin (tai siis mies röyhtäytteli...), vaihdoin vaipan ja tarjosin turvallisen nukkumapaikan sängyllä tissin kera. Siitä hän sitten oppi vähitellen takaisin rintaan, eikä sitten enää kelvannutkaan tutit ja pullot! Tykkäsi niin paljon, että 11kk:n imetyksen jälkeen vasta pääsin irti...!

    • sikuriina69

      Kiitos teille kaikille mielipiteistä ja ohjeista ja hyvistä linkeistä. Olen tutkinut kaikkea mahdollista tietoa nyt ja yrittänyt kovasti tarjota tytölle rintaa. Olen jo onnistunutkin muutaman kerran saamaan hänet imemään edes hetken.
      On lohduttavaa kuulla, että on kokemusta siitä, että pitkänkin ajan jälkeen voi vielä onnistua imetyksessä kun vaan jaksaa yrittää.
      Yritin itse jo laitoksella imettää lasta alusta lähtien joka syötöllä ja siellä hän vielä imikin, mutta kun rinnasta ei alkanut herua maitoa, hän kyllästyi yrittämiseen ja tässä on lopputulos. Lakossa ollaan oltu jo pari viikkoa, muutamia onnistumisia lukuunottamatta.
      olen itse sitä mielä, että vauvani olisi terveellisintä saada äidin maitoa, mutta annan hänelle korviketta, kun muutakaan en tällä hetkellä voi. Ihmettelen, ettei laitoksella annttu muuta vaihtoehtoa kuin tuttipullo, hörppyyttämisestä kuulin vasta näistä vastauksista.
      en voi muuta sanoa, kuin että teidän viestien avulla jaksan yhä yrittää sitkeästi imettämistä. toivotaan, että yritykseni palkitaan vielä jonain päivänä :)

      KIITOS!

      • Äityli

        Meille kävi taas toisin. Maitoa mulla olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta vauvelimme ei alkanut imemään rintaa. Yritin alusta alkaen antaa rintaa ennen pulloa. Se oli joka kerta yhtä huutoa. Lapsi ei alkanut imemään. Lähemmäs kolmen viikon ikäisenä tissi alkoi lopulta kelpaamaan. Luovuin tuttipullosta sitten kokonaan. Pumppaa mahdollisimman usein ja juo paljon nestettä, se lisää maidontuotantoa. Yritä jaksaa, ehkä sullekkin voi käydä yhtä hyvin kuin mulle. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1546
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1393
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1217
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1194
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      952
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe