Miksi tanssisin rumien naisten kanssa?

Itse olen hyvännäköinen. Olen tehnyt mm. mallin töitä ja toiminut avustajina useissa elokuvissa. Usein joudun ilmoittamaan naisille, että heidän kannattaisi hakea oman tasoisiaan miehiä. Olen siis hyvin asiallinen, enkä mikään moukka. Joskus käy niin, että kauniit naiset eivät tule koko illan aikana hakemaan, koska rumat käyvät kimppuun niin ärhäkästi.
16352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Rumat miehet ovat kautta aikain menestyneet elokuva-alallakin kauniita miehiä paremmin ja saaneet suurimman osan päärooleista. Tämä voi johtua ensinnäkin siitä, että valtaosa Maapallon elokuvissa (ja tansseissa) käyvästä väestöstä suurin osa on sitä mieltä, että miehen tuleekin olla ruma ja toisaalta siitä, että ruman miehen on täytynyt ensin osoittaa lahjakkuutensa näyttämötaiteissa toisin kuin kauniin miehen, joka pääsee pääsääntöisesti vain avustajaksi elokuvaan yksinkertaisesti siksi, että elokuvissakin tarvitaan monenlaisia somisteita.

Kotimaisissa elokuvissa yhdet tunnetuimmista rumien miesten elokuvarooliesimerkeistä ovat Åke Lindman ja Vesa-Matti Loiri sekä Mikko Niskanen.

Tansseissakin rumat miehet ovat naisten suuressa suosiossa, mikä tarkoittaa sitä, että naiset hakevat tansseissa pääsääntöisesti rumia miehiä. Kysymykseesi: miksi hakisit rumina pitämiäsi naisia tai ylipäätään tanssisit rumina pitämiesi naisten kanssa sanoisin, ettei kauniina pitämäsi ulkonäön pitäisi olla sille mikään este. Enneminkin sinulla tuntuisi olevan jopa varaa siihen: tansseissakin suurinta kaikkivoipaisuutta on se, että jättää tekemättä jotain sellaista, mihin itse pystyisi eikä kukaan mahtaisi sille teolle mitään. Sinun tapauksessasi rumina pitämiesi naisten raakkaus on ilmanmuuta sellainen teko.

Äänestä
  • "Tansseissakin suurinta kaikkivoipaisuutta on se, että jättää tekemättä jotain sellaista, mihin itse pystyisi eikä kukaan mahtaisi sille teolle mitään. Sinun tapauksessasi rumina pitämiesi naisten raakkaus on ilmanmuuta sellainen teko."

    Tämä kommentti on helmi.

    Äänestä

  • Priimaa pukkaa kirjoitti:

    "Tansseissakin suurinta kaikkivoipaisuutta on se, että jättää tekemättä jotain sellaista, mihin itse pystyisi eikä kukaan mahtaisi sille teolle mitään. Sinun tapauksessasi rumina pitämiesi naisten raakkaus on ilmanmuuta sellainen teko."

    Tämä kommentti on helmi.

    Jokainen meistä on joskus ahdingossaan kironnut niin sanomaansa korkeampaa voimaa, koska tämä niin sanottu korkeampi voima ei kaikkivoipaisuudestaan huolimatta tehnyt elettäkään auttaakseen henkilöä vastamäessä. Kenties tunnetuin esimerkki tällaisesta niin sanotusta korkeammasta voimasta on Suomen Hallitus, jolla on jo Suomen Lainkin mukaan kaikki valta ja voima. Tästä huolimatta Suomen kaikkivoipainen Hallitus ei tee eletäkään auttaakseen esimerkiksi kustannuskysymysten kanssa epätoivoisesti painiskelevia sen paremmin tanssinjärjestäjiä kuin tanssiharrastajia.

    Suomen Hallitushan on jo monta vuotta sitten oivaltanut, että se korostaa kaikkivoipaisuuttaan jättämällä suurimman osan niistä asioista tekemättä, jotka se voisi vallankin mainiosti tehdä ilman, että kenelläkään olisi mahdollisuutta vastustaa paitsi silloin, kun teko voidaan tulkita rangaistukseksi. Rankaiseminen on yksi tunnetuimmista niin sanotun korkeamman voiman tunnusmerkeistä. Kaikkein korkein voima, jumalien jumala eli ylijumala, jos sellainen on olemassa, tuskin vaivautuisi edes rankaisemaan, joten en pitäisi sitä minään merkkinä ainakaan tanssiylijumaluudesta, jos keskustelun avaaja rankaisisi rumina pitämiään naisia kuvaamallaan tavalla tansseissa.

    Äänestä

Kukapa sitä komeutta/rumuutta pystyy määrittelemään? topicin aloittaja on varmaankin käynyt sinkkulaivalla,

Äänestä
  • Ehkä olet itse niin tyhmä ettet tajua sitä, miksi "rumat naiset" hakeutuvat seuraasi.

    Äänestä

Harvoin saa lukea lukea näin typerän kirjoittajan tekstiä kuten esim.nyt tämänkin ketjun aloittanut luuseri.

Taitaa ollakin niin että vielä ei yksikään nainen ole vaivautunut hakemaan noin itseään täynnä olevaa junttia !

Äänestä
  • Tämä alter ego tehtailee näitä provoja, kuten "Miksi tanssittaisin 50wanhoja naisia?"
    ym. ym.

    Vastaillaan nyt jotakin, niin saa terapiansa. Hoitopaikat on Stubbin Suomessa vedetty niin tiukille, että näitä käenpesän yli lentäneitä riittää joka paikkaan.

    Terapoidaan täällä, että lavoilla voi sitten keskittyä kybällä tanssimiseen.

    Äänestä

Oletko mies vai nainen?

Äänestä

Sinun tanssitaidossasi tai sinussa lienee jotain vikaa jos et saa vastahakuja niiltä kauniilta naisilta joita itse haet.

Äänestä
  • Vaikka naiset aina toitottavat, että heitä on enemmän, hyvin tanssivia kauniita naisia on aika vähän, ja he tanssivat yleensä koko illan oman parinsa tai muutaman suosikkimiehensä kanssa. Useimmat miehet joutuvat tyytymään huonompaan tarjontaan.

    Äänestä

  • kylmä totuus kirjoitti:

    Vaikka naiset aina toitottavat, että heitä on enemmän, hyvin tanssivia kauniita naisia on aika vähän, ja he tanssivat yleensä koko illan oman parinsa tai muutaman suosikkimiehensä kanssa. Useimmat miehet joutuvat tyytymään huonompaan tarjontaan.

    Oletko sinä mielestäsi komea, hyvin tanssiva mies?

    Äänestä

Just joo, ihan hyvä että pidät huolta itsestäsi, mutta iske takaraivoosi se, ei kaikki elämässä ole noin yksinkertaitaista. Elämässä me ihmiset koemme itsestämme riippumatta menetyksiä, luopumista. Se vaatii paljon opettelemista. Muista se.

Äänestä

Fiddu mitä pascaa. Komein mies, kuten kaunein nainenkin, vanhenee! Tulee näteillekin ne ajat kun ei voi nirsoilla

Äänestä

Väärin! Kaunis on yleensä vanhanakin suhteellisen kaunis.

Äänestä
  • Vanha kaunis, hyvin tanssiva mies?

    Äänestä

  • 12+8 kirjoitti:

    Vanha kaunis, hyvin tanssiva mies?

    23.12.2014 00:28
    0
    Sulje
    Fiddu mitä pascaa. Komein mies, kuten kaunein nainenkin, vanhenee! Tulee näteillekin ne ajat kun ei voi nirsoilla

    VASTAA
    Facebook
    Twitter
    share email
    share url
    Ilmoita asiaton viesti

    loveabc
    23.12.2014 01:01
    0
    Sulje
    Väärin! Kaunis on yleensä vanhanakin suhteellisen kaunis.

    VASTAA
    Facebook
    Twitter
    share email
    share url
    Ilmoita asiaton viesti

    12 8
    23.12.2014 01:05
    0
    Sulje
    Vanha kaunis, hyvin tanssiva mies?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


10+ ulkonäkö kirjoitti:

Itse olen hyvännäköinen. Olen tehnyt mm. mallin töitä ja toiminut avustajina useissa elokuvissa. Usein joudun ilmoittamaan naisille, että heidän kannattaisi hakea oman tasoisiaan miehiä. Olen siis hyvin asiallinen, enkä mikään moukka. Joskus käy niin, että kauniit naiset eivät tule koko illan aikana hakemaan, koska rumat käyvät kimppuun niin ärhäkästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu