Hei, mulla diagnosoitiin lapsena kyseinen vaiva, kun mahassa navan ympärillä iho alkoi vetäytyä ja kovettua muuttuen kiiltävän valkoiseksi möykyksi. Lääkäri totes, että paikallinen tää on ja että voi mennä vuosia, ennen kuin parantuu.
Onnekseni ihomuutos ei ole levinny, mutta kun mulla on tuo vieläkin täysi-ikäisenä ja sairaus on niin harvinainen, ettei kukaan ikinä ymmärrä syytä sille, miksi mulla on mahassa kauhea valkoinen kiiltävä läntti ja iho pikkasen "painuksissa". Joskus tuo kohta myös kutiaa, mikä on häiritsevää.
Onko ihan normaalia, että paikallinenkin sidekudosmuutos voi kestää näin kauan? Toisaalta vaiva on pääosin kosmeettinen kuitenkin, joten vaikka toi ois lopun elämää, ei se satunnaista kutinaa enemmän vaivaa varsinaisesti, kun varoo housuja, joitten vyötärö menee tuosta kohtaa. Tällöin kutina lisääntyy.
Mutta siis onko täällä kohtalontovereita? :D
Skleroderma paikallisena kohta 10 vuotta
pläntti
0
107
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1492033Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3051737- 931567
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001210Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois781203- 671150
- 251071
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73966- 45947