Tyttöystävää ei haluta

Turhautunutpoika

Olemme seurustelleet päälle vuoden ja asumme saman katon alla.
Tyttöystävä aloittanut koulut ja tuntuukin että kaikki aika hänellä menee koulussa ja "kouluhommia" tehdessä kavereiden kanssa (kavereilla, kuppiloissa jne.)

Seksiä on enintään kerran viikossa ja sekin tuntuu suoritukselta. Itse haluaisin useammin ja saankin pakit monta kertaa viikossa, jopa päivässä.

Olen koittanut puhua asiasta useasti, mutta vastaus on aina: "En tiedä mistä johtuu".

Seksi siis on ongelma numero yksi. Toinen ongelma on se, että yhteisiä kavereita meillä ei oikeastaan ole ja suuren osan ajastaan hän viettää kavereidensa kanssa eikä koskaan kutsu minua mukaan. Minun kanssani hän ei leffaan lähde koska ei ole varaa, mutta kavereiden kanssa jatkuvasti kuppilassa yhdella ja silloin tällöin leffassa.

Kysyin tästä, niin hän sanoi että ei halua olla kotona, koska ei ole hyvä olla. Tämä johtuu siitä että hän ei halua antaa kokoajan pakkeja yrityksiin. Pakit saavat minut huonolle tuulelle ja tämä on melkein jokapäiväistä. Lisäksi minä olen se ketä haluaa tehdä aina asioita yhdessä.

Erota hän ei kuitenkaan halua ja sanoo ettei ole ketään muita eikä haluaisikaan ketään muuta.

Osaako joku kertoa miten tässä tilanteessa tulisi toimia. Voiko haluja saada takaisin ja miten saisin tyttöystäväni haluamaan minua ja seuraani enemmän?

6

252

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhempi äijä

      Pistät ovesta pihalle vain.

      Ei muuta tapojaan parempaan suuntaan tämä on selkeä fakta

    • trumpet

      No jos kaverit tuntuu olevan tärkeämpiä kun oma puoliso niik eipä tuossa taida jäädä valinnan varaa..
      laita vaihtoon...

    • tehnyt niin

      Ei kun ajokki vaihtoon,pikkusen se kirpasee mutta sääli on sairautta.....

    • 18+4

      Joo tässä pikku asevelin neuvo. Ota kamat ja juokse!

      Itse olin samassa tilanteessa kuin sinä. Ja valitettavasti tuon ikäisenä jos alkaa halut hiipumaan niin ei sitä ole kuin yksi suunta, vielä alaspäin....

      Tein sen virheen että jäin, nyt on 2 lasta(ihanaa tosin), asuntolainaa, avioliittoa sun muuta lisäjarrua.

      Mieti miten tärkeää seksi ja intiimi läheisyys sulle on. Jos seksi ei nykyisellään riitä. Lähde....

    • 16+11

      Opettele hyväksi rakastajaksi, niin tyttöystäväsi jopa pyytää sitä

      • järkyttynyt

        Jaa, mitenkähän aloittaja opettelee jos tyttöystävä suostuu seksiin harvakseltaan ja silloinkin vain suorittaa velvollisuuttaan?

        Jos tyttöystävä suorittaa velvollisuutta niin ei hän ole kovin innokas osallistumaan ja vuorovaikuttamaan. Hyväksi rakastajaksi taas ei voi oppia ilman vuorovaikutusta.

        Vai tarkoititko että aloittaja harjoittelee muiden tyttöjen kanssa taitojaan ja ylättää oman naisensa positiivisesty erinomaisilla rkastajantaidoillaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      173
      1905
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1350
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      222
      1002
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      897
    5. 57
      842
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      783
    7. 93
      757
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      757
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      677
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      646
    Aihe