Tiedän että näitä tekstejä löytyy täältä lukuisia, mutta ajattelin jakaa oman version tänne. Eli oon 13 vuotias tyttö ja on siis hetki sitten alottanu yläasteen. Mun punastelu on ihan hillitöntä jolle ei mahda mitään. Se alko vissiin 6lk syksyllä kun harrastuksessa opettaja kysyi minulta jotain ja humasin peilin kautta lehahtavani ihan punaiseksi, sydämmen tykyttävän ja hikoavani aivan kamalasti. Kaikki vain tuijottivat minua hiljaa. Nykyään tänäpäivänä punastelen joka päivä! Pidän siitä kirjaa jossa vedän viivan aina kun kerran tulen punaiseksi ja huomasinkin tänään että kappas kohta sivullinen onkin jo täynnä.. Olen aina ollut elämää rakastava ja pirteä likka joka on nauttinut kaikesta mikä vastaan tulee. Nyt se on mennyt pieleen.. pelkään järkyttävästi kevättä jolloin aloitetaan pitämään esitelmiä koulussa. olihan niitä jo ala-asteella pidetty mutta silloin ei ollut ongelmaa! Nyt kun on uusi luokkakin täynnä puolituttuja muutama paras kaverikin. Punastelen myös kavereiden kanssa eikä asiaa paranna että joku siinä huikkaa "tomaatti" tai että oot taas ihan punanen, nauraen ja taputtaen päälaelle. Jos joku luokassa edes katsoo tai sanoo jotain mulle siis joku puolituttu niin oon heti ihan paloauton värinen. Joka ilta vaan mietin sitä ja itken miten haluisin jäädä kotiin missä kukaan ei tuomittis, sillä en kotona punastele esim sisarille tai vanhemmille. Joo tää on aikamoinen romaani mut tuntuu hyvälä purkaa johonki kaikki mitä ajattelen.. Helpotti vähäsen huomata että en oo ainoo tän asian kanssa, mutta toivon etten olis myöskään ainut mun luokassa :( En oo äidille uskaltanu kertoo mutta tavotteissa olis et joululomalla voisin sanoa. En kuiteskaa varmasti usko että se ymmärtäis. Tuskin kukaan ymmärtää. Lääkärille olis kova halu päästä mutta oon todella ujo joten mietin mien uskaltaisin. Olisin järkyttävän helpottunut jos saisin autavia lääkkeitä vaikka toisin olen kuullut että niistä ei hyötyä ole, ja toisin että on. Itselläni on todella ohut iho joka on myös kuiva, joten siihen en rupea tököttämään paksuja ja kalliita meikkivoiteita joita on suositeltu. Lisäksi en edes ollenkaan meikkaan. Kouluterveydenhoitajalle haluaisin mennä mutta pohdin milloin ja miten taas kerran uskaltaisin.. Toivon että saisin jonkinlaisia vinkkejä ongelmaani sillä tämä tuo kamalan, yksinäisen, stressaavan, ahdistavan ja hylätyn olon. Tsemmiä kaikille kohtalotovereille! Eiköhän tästä yli päästä..
Punastelua & Punastelua
tomaattiturpa
269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kärsin nuorempana samasta asiasta, mutta se on iän myötä loppunut ja on auttanut kun on joutunut olemaan paljon esillä eri tilanteissa. Meikkivoiteella ja puuterilla saa peityttyä, jos niitä pystyy käyttämään, onhan niitä meikkivoitetakin eri hintaisia ja jotkut peittää paremmin kuin toiset. Muista että lääkärit ja hoitajat on nähneet ja kuulleet kaikenlaista, jos rohkenet menemään heidän puheilleen, mene vaan rohkeasti lääkäriin/hoitajalle jos yhtään siltä tuntuu, kyllä ne ymmärtää. Uskon että iän myötä viimeistään helpottaa. Tsemppiä!!
Minä punastelin nuorena samalla mitalla kuin sinä kerrot viestissäsi. Usko pois, Jossain vaiheessa päätin, että en välitä. Sillä hirveintä oli se, että alkoi itse odottamaan, että koska se lehahdus tulee ja tietysti tällainen odotus teki sen, että tulihan se. Tiedän mistä kirjoitat. Punasteleminen alkoi hallita kaikkea sosiaalista kanssakäymistä. Jonkin tilaisuuden katsomossakin saatoin lehahtaa punaiseksi. Hirveätä piinaa, siitä ei pääse yli eikä ali.
Usko pois, päätin etten välitä. Siitä päätöksestä alkoi muutos. Annoin itseni lehahdella ihan vapaasti ja so what. Lopulta punastelu loppui, enkä edes muista milloin se tapahtui. Konkreettisesti saatoin olla keskellä keskustelua, punastuin - enkä välittänyt pätkääkään. Punastuminen saattoi tehdä toisen ihmisen vaivaantuneeksi, mutta se oli taas hänen oma ongelmansa, josta hänen piti päästää irti.
Se, että lakkasin reagoimasta omaan punasteluuni, oli niin rohkea teko, että se jollakin tiedostamattomalla psyyken tasolla muutti koko psyykeni toiminnan, mitä punasteluuni tuli. Se ei tapahtunut yks kaks, mutta kun lakkasin reagoimasta, koko asian miettiminen jäi ja tämän takia en enää muista edes, että missä vaiheessa koko punasteleminen jäi.
Nyt olen jo paljon paljon vanhempi, mutta muistan kyllä mitä piinaa se oli. Rohkea päätökseni teki siitä lopun.