Tehtävät osakeyhtiölain mukaan
Osakeyhtiölain mukaan yhtiöllä, jonka osakepääoma on vähintään 80 000 euroa, on oltava toimitusjohtaja. Muissa yhtiöissä voi olla toimitusjohtaja jos yhtiöjärjestyksessä niin määrätään tai hallitus niin päättää. Käytännössä myös pienemmissä yrityksissä on usein toimitusjohtaja.
Lain mukaan toimitusjohtajan tulee hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaan. Toimitusjohtaja saa ryhtyä epätavallisen laajoihin tai laajakantoisiin toimiin vain hallituksen valtuuttamana tai jos hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiölle olennaista haittaa. Tällaisessakin tapauksessa hallitukselle on niin pian kuin mahdollista annettava tieto toimenpiteestä.
Tässä ote lakisääteisistä toimitusjohtajan tehtävistä. Olen ihmetellyt, miksi Talvivaaran toimitusjohtajalle tulee pallo jalkaan, eikä hallitukselle käy kuinkaan. Vai miten tämä menee?
Toimitusjohtaja poseen
3
200
Vastaukset 3
- AUTA
Nyt meidän kaikkien Suomalaisten täytyy heti alkaa keräämään Talvivaara Oy:n Pekka Perälle rahaa, ettei Pekan elämän laatu vain kärsi. Olisihan se nyt kohtuutonta, jos aikaisemmin kymmeniä miljoonia euroja tienannut herra Perä joutuisi nyt elämään kurjuudessa ja puutteessa. Emmehän me voi sellaista sallia. Emmehän? Auttakaamme nyt miestä mäessä ja luovutetaan vaikka pienet eläkkeemme Pekka Perälle. Nyt kaikki yhteisvastuullisesti mukaan tähän historiallisen fantastiseen keräykseen. Järjestetään vaikka kultakeräys talvisodan hengessä.
- ...
etkö lukenut aloittajaaa?
- 55555555555555555
En tietenkään lukenut. Ei minua kiinnosta pätkääkään muiden mielipiteet.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3671290Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa153929- 103876
- 45747
- 62746
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692