Onko kellekään käynyt näin? Kohdatessaan entuudestaan tuntemattoman ihmisen tunnistaa hänet välittömästi, on tunne kuin tulisi kotiin tai löytäisi kauan kadoksissa olleen rakkaan?
Minulle kävi, ja koko ajatusmaailmani heilahti uusille sijoilleen. Hän ei muistuttanut ketään tuntemaani ihmistä ja oli varsin tavallisen näköinen muiden joukossa. Teki mieli mennä kysymään, tiesikö hän odottaa minua.
Minulle kävi, ja koko ajatusmaailmani heilahti uusille sijoilleen. Hän ei muistuttanut ketään tuntemaani ihmistä ja oli varsin tavallisen näköinen muiden joukossa. Teki mieli mennä kysymään, tiesikö hän odottaa minua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
On kokemusta.Tälläisen tapahtuman jälkeen tietää eikä etsi enää mitään.Tuntuu kuin olisi kotonaan.Ainut asia mitä jää miettimään tunteekohan vastapuoli samanlailla.Onkohan niin että se yksi ja ainut oikea on olemassa.Toivttavasti kumpikin tunnistaa toisensa.
Sanoit ne sanat ja lauseet, jotka läsnä koko ajan. Mieleni tekisi niin painautua ihollesi. Liian vähän nyt nähdään.
Onko sulla myös kokemusta myöhemmistä tapaamisista? Onko tuntemukset eronneet ensikohtaamisesta? Itse olen tavannut tän henkilön vain kerran, seuraavasta kohtaamisesta ei ole tietoa mutta on ihan mahdollista, todennäköistäkin, että törmäämme uudestaan.
ap
Ota nyt ihmeessä yhteyttä tähän henkilöön. Kuulostaa kerran elämässä tapaukselta! Löytyykö facesta?
Löytyy ja on mulla hänen yhteystietonsa, mutta en todellakaan voi ottaa yhteyttä. Jos kohtaisimme uudelleen, näkisi mitä tapahtuu. ap
hmm, miksi et voi ottaa yhteyttä? Ja kai nyt voit järjestää uuden kohtaamisen?
Se on jotenkin erikoinen ja todella hämmentävä tunne, kun siinä yrität miettiä, että mistä mun pitäis toi tyyppi tietää ja kuka toi on ja miksi se tuijottaa mua... siinä kyllä molemmat "tunnistettiin" selvästikin.
Mullakaan ei ole kokemusta uudelleen tapaamisesta ja tuskin tulee olemaankaan, mutta olisi kiinnostavaa tietää muiden kokemuksia.
Tälläinen kohtaaminen tapahtui itselle joskus liki parikymmentä vuotta sitten, kun menin uuteen työpaikkaan. Sen miehen ilmaantuminen paikalle oli kuin "metrisellä halolla päähän": ennen kuin näin hänet, kuulin vain äänensä ja jäin ihmettelemään, että kuka kumma... Vaikka taatusti oli ensimmäinen kerta, kun hänet tapasin, silti tuntui kuin oltaisiin tunnettu "aina". Työkaveritkin arvelivat, että tunnemme ennestään "siviilielämästä", kun jollain tavalla luonnostaan osasi puhua "samaa kieltä". Merkillinen juttu... Niin merkillinen, ettemme ole sen koomin päässeet toisistamme eroon :-)
Onkohan tuo just sitä sielunkumppanuutta sitten kun noin kolahtaa.
Kaveri kanssa kuvaili, että oli istunut kokoushuoneessa selin ovelle ja oli vaan kuullut, kun ovi aukesi ja mies oli sanonut jotain. Siitä hetkestä kaverini oli tiennyt, että tuossa se on. Ja niin sitten kävikin.
Pelkän äänen kuulin, jotain kilahti kropassani. Ääneen toistelin itselleni, et mitä tapahtui. Sen jälkeen, kukaan muu ei tunnu miltään. Tämä on aika raastavaa, kun ei voi kertoa kenellekkään. Eikä voi omille tunteille mitään.
Kyseinen rakkaani on joitakin vuosia minusta nuorempi. Itsetunto ei ole sitä luokkaa, että rohkenisin kertoa tästä hänelle. Silti olen onnellinen, että voin tuntea näin vahvasti. Tulemme hyvin toimeen keskenämme. Toivon, etttä hän ottaa asian joskus puheeksi. Tätä ei voi järjellä selittää. Hänen seurassaan olen kotona.
On kokemusta. Tuntui aivan ihmeelliseltä, tutulta ja helpolta. Yhtäkkiä hän vain oli siinä. Kaikki hänen ajatuksensa tuntuivat kuin omiltani. Oliko hän se oikea minulle. Täydellinen. Ja tuntui että häntä olin aina odottanutkin. Mutta valitettavasti olin odottanut prinssiä valkealla ratsulla, ja vain sovitin mielikuvani häneen. En suostunut näkemään totuutta, ennen kuin oli pakko. Oli pakko kun hän petti luottamuksen ja näytti todelliset kasvonsa. Muuttui kylmäksi minua kohtaan ja samalla prinssiksi toiselle. Yhtäkkiä hän oli kuin ei olisi koskaan rakkauttaan minulle vannonut.
Toivottavasti hän ei ole yksi näistä hörhöistä, jotka uskovat ap:n kaltaiseen skeidaan....
Jos olisit hän niin ei ollut sattumaa, mikään ei ennusta meille yhtään mitään ja aion todellakin elää/olla elämättä, ja jos joskus ilmestyt eteeni rakastuneena, niin palautan olen pahoillani, että ei nyt. Ei Enää KOSKAAN näitä "ennalta tiedettyjä" tai "jälkikäteentiedettyjä"tuntemuksia jostakin ihmellisestä!
Ei mennyt hänelle, eikä kenellkään.
Elämä on ihanaa!
Katkeruus rumentaa.
Koita päästä yli, ettet sairastuta itseäsi.