Viime vuosinahan on poliiseja nakitettu ja tuomittukin siitä, että ovat menneet uteliaisuuttaan katselemaan jonkin helkilön tietoja rekistereistä, joihin ei olisi tutkinnan takia ollut oikeutta.
Onkohan vastaava tapahtunut tuolla, eli tehty ilmiantoja terveydenhoitohenkilökunnasta. Tiedän, että sairaaloissa ja tk:ssa monilla on pääsy ihmisten terveystietoihin ja niitä urkitaan.
Itselle tuli eteen muutama kuukausi sitten, kun tein tuttavuutta yhden erikoissairaanhoitajan kanssa. Synkkasi hyvin kirjoittaen ja puhelimessa. Sitten hän sai selville nimeni, jonka jälkeen yhteydenotot loppuivat kuin seinään. Asuimme kaukana toisitamme, joten tavallinen nimeni ei sinänsä hänelle mitään paljastanut.
Tuli vain mieleen, että siellä terveystiedossa on sellaista, joka saattoi säikäyttää. Olen stressin takia joutunut turvautumaan mt-palveluihin ja siellä myös varmaan näkyvissä kaikki lääkkeet, joita minulle on määrätty.
Sinänsä hyvä, että loppui alkuunsa. Mutta ihan avauksena: Valvotaanko noita terveydenhuollon ihmisiä näistä rekisterien urkinnoista?
Vuosia sitten siskoni ystävä, joka ei ollut edes hoitaja vaan osastosihteeri, (merkonomi) selvitti siskolleni hyvin tarkkaan sairaan äitimme hoitokuviot ja potilaskertomukset juuri tällä tavalla. Ilmeisesti jonku hoitajakaverinsa avulla pääsi käskiksi noihin tietoihin? Äiti on ollut haudassa jo vuosia, joten se siitä, mutta ihan yleiselle tasolla kiinnostaa. Minusta yhtä moitittavaa, kuin poliisien uteliaisuus.
Jonkin laatuinen rikos, tai ainakin virkavirhe lienee?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jospa ilmoittaisit Valviraan epäilysi.
http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/terveydenhuolto/muistutus_tai_kantelu