Kannabiksen laillistamisen taloushyödyt

Miksikäs kannabista ei laillisteta Suomessa? Tutkimuksetkin osoittaa että huomattavasti terveellisempää kuin alkoholi, joka tappaa ne viimeisetkin aivosolut pienistä päistä.
Lisäksi kannabis on täysin luonnontuote, toisinkuin pitkälle prosessoitu alkoholi. Laillistamalla saataisiin rahat rikollisilta valtiolle ja kunnalle, jolla rahahuoletkin helpottuisi. Lisäksi alkoholin käyttö voisi vähentyä, joka vähentäisi virosta tuodun verovapaan viinan tuontia ja alkoholiongelmaisten hoitoon käytettyä rahamäärää.
Lisäksi laillistaminen helpottaisi tarkkailua, eikä tulisi ostettua väkevämpää kamaa kuin on tarkoitus.

Ja se joka tulee pätemään että JO ENSIMMÄINEN KANNABISPIIKKI VOI TAPPAA, voi pumpata ilmaa suoneen. Kannabista ei piikitetä.
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kannabis vaikuttaa aivojen psyykkiseen ja loogiseen toimintaan, lisää ahdistusta ja tylsistää aivojen motivaatiota ja keskittymistä, koska suurin osa kannabiksesta mitä nykyään kasvaa on liian suuri THC/Cannabinoidi suhde mikä altistaa juuri näille psyykkisille oireilla kuten psykoosi, schizophrenia masennus ja ahdistus. CBD on aine kannabiksessa joka on anti-psykoottinen aineosa joka tavallaan parantaa psykoottisia oireita, satoja vuosia sitten oli vain ns "mietoja" lajikkeita jotka omaavat balanssin THC ja erillaisten cannabinoidi suhteilla, nykyään kun on niin vahvoja lajikkeita että bob marleykin saisi öykyt ja se vaikuttaa erittäin paljon nuoren muuttuvaan aivoon, ja koska thc on rasvaliukoinen, ja suurin osa aivosta on rasvaa, THC voi pysyä aivoissa jopa 3kuukautta. suomessa en suosittelisi laillistaa viihdekäyttöä koska kuten coloradossa on jo tapahtunut niin että kannabiksen käyttö, ahdistus ja motivaatio ongelmat on noussut teini ikäisillä lapsilla (vaikka ikäraja on 21) jos suomi laillistaisi niin pitäisi tehä laissa säädöksen että kannabiksessa ei saa olla yli 10% thc ja pitää olla vähintään 1% CBD se pienentäisi kannabiksen vaarat melkein olemattomaksi, ja myös se että sitä annettais vain reseptillä lääkkeenä. kannabis ei ole nykyään enään luonnontuote koska ihmiset ovat kymmeniä vuosia muuttanut geenejä erillaisilla lisäravinteilla ja lannoittimilla että kasvit kasvattavat enemmän kannabista suurella THC määrällä josta syystä kannabis ei kerkeä muuttamaan ylimääräisen THC cannabinoideihin kasvu ja kuivattamis aikana.

käy katsomassa esim colorado after legalization ja näät kuinka huimasti esim lasten huumekäyttö, auto kolarit ja poissaolot ovat noussut, ja epäterveellinen ruokavalio josta tulee muita sairauksia (munchies takia)

Äänestä

Hyöty riippuu siitä, kenen kannalta katsoo. Aikanaan vuoden 1931 kansanäänestyksessä kieltolakia kannattivat eniten rannikkoasukkaat, jotka tienasivat pirtun salakuljetuksella oikein hyvin. Sellaisia ryhmiä on varmasti tällä hamppualallakin. Ehkä vaikutusvaltaisiakin, kukapa tietää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hessuttelija kirjoitti:

Miksikäs kannabista ei laillisteta Suomessa? Tutkimuksetkin osoittaa että huomattavasti terveellisempää kuin alkoholi, joka tappaa ne viimeisetkin aivosolut pienistä päistä.
Lisäksi kannabis on täysin luonnontuote, toisinkuin pitkälle prosessoitu alkoholi. Laillistamalla saataisiin rahat rikollisilta valtiolle ja kunnalle, jolla rahahuoletkin helpottuisi. Lisäksi alkoholin käyttö voisi vähentyä, joka vähentäisi virosta tuodun verovapaan viinan tuontia ja alkoholiongelmaisten hoitoon käytettyä rahamäärää.
Lisäksi laillistaminen helpottaisi tarkkailua, eikä tulisi ostettua väkevämpää kamaa kuin on tarkoitus.

Ja se joka tulee pätemään että JO ENSIMMÄINEN KANNABISPIIKKI VOI TAPPAA, voi pumpata ilmaa suoneen. Kannabista ei piikitetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu