Tuho-Hassi

Satu Hassilla on vakaa aikomus tuhota Suomen talous. Nyt hän ehdottaa avohakkuita luvanvaraisiksi. Juuri kun metsäteollisuus on muutenkin irtisanomassa ihmisiä, niin vielä tämä. Raakapuuta tuodaan jo nyt ulkomailta, ja tehtaita siirretään muualle.

Vihreät pitäisi lähettää hevon kuuseen, pois kaikista päätöksenteon elimistä ja julkisuudesta.
11457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vuotosta tekemään ,kuokalla ja lapiolla,

ja sanottava niille, ettei ole ratikka linjaa Helsinki-Vuotos, että jokin muu kyyti järjestää

Kemijärvellä lähin lentokenttä, sieltä körötellä taksilla, kuokan ja lapion kanssa

Äänestä

Kuinka iso osa Suomen hakkuista suoritetaan avohakkuumenetelmällä? Haittaisiko luvanvaraisuus todellakin toimintaa niin paljon, että syntyisi tukkipula? Minkälaisia ympäristövaikutuksia avohakkuumenetelmällä on?

Äänestä
  • Kyllä haittaa niinkauan kuin Vihreät ovat edes hiemankin osallisena päättämässä noista lupa-asioista.
    No onneksi tähän ei ole mitään mahdollisuuksia joten annetaan heidän pölöttää kun ei siitä tällä kertaa ole haittaa kuin heille itselleen.

    Äänestä

  • Kai muistatte ne Osaran hakkuuaukiot, olivat laajoja. Ne enimmäkseen kynnettiin sen jälkeen ja nyt niissä kasvaa hieno, kohta harvennuskunnosaa oleva puusto, joiden männyn latvoja hirvet tuhoavat! Jos mitä, niin niitä mollattiin ja samalla Osaraa? Miksi? Koska ne vihreiksi muuttuneet jo silloin! Muuten niillä korvattiin paljon "sotakorvauksen" aiheuttamaa lovea.
    Minun muistini on vielä kunnossa! Aukiot olivat vuosia aivan mahtavia marastuspaikkoja ennenkuin petsä peitti ne.

    Äänestä

  • Osaran aukiot kirjoitti:

    Kai muistatte ne Osaran hakkuuaukiot, olivat laajoja. Ne enimmäkseen kynnettiin sen jälkeen ja nyt niissä kasvaa hieno, kohta harvennuskunnosaa oleva puusto, joiden männyn latvoja hirvet tuhoavat! Jos mitä, niin niitä mollattiin ja samalla Osaraa? Miksi? Koska ne vihreiksi muuttuneet jo silloin! Muuten niillä korvattiin paljon "sotakorvauksen" aiheuttamaa lovea.
    Minun muistini on vielä kunnossa! Aukiot olivat vuosia aivan mahtavia marastuspaikkoja ennenkuin petsä peitti ne.

    Olen aikoinaan ollut samaisilla alueilla, metsänkunnostus töissä, uusia ojia(pintavesien takiakin), lannoitusta, risusavotoitakin, istuksia(meni joitai alueita uusiksikin, koska vähän kokeiltiinkin kelpaako etelän siemmen, ei silloinen kelvannut)

    On kyllä surkealla mallilla nyt, kun alkavat nämä vihreät, asiasta mitään tietämättä häsläämään tälläkin saralla,

    Kaippa se tämmöistä, jostain koitettava söhäistä, kannatus perustuu tämmöiseen turhaan, ja jotkut vielä uskookin, kun ei ole parempaakaan tietoa

    No parempi tämäkin kuin ihmisten omaisuuden tuhoaminen. mm.,turkistarhoilla, ja taisipa siinä alkuvaiheessa jokunen kuorma-autokin palaa

    Toivotaan ettei tule huonompaa aikaa, ihmiset silloin herkkiä muistamaan, jos on omaisuuden kimppuun käyty

    Äänestä

  • metsät kirjoitti:

    Mitä itse otin selvää metsäntutukimusta tekiviltä, niin ainakin ravinnehuuhtoumat vesistöön ovat suuremmat. On vähemmän kasvillisuutta hyödyntämässä ravinteita. Toinen on kasvillisuuden toipuminen hitaasti. Kolmantena voisi manita naapurin metsille mahdollisesti koituvat haitat myrskyissä. Avoimessa maastossa tuuli pääse hyvin tuivertamaan. Suosittelen vielä tutustumaan tämänpäivän Helsingin Sanomien yleisönosasto kirjoitukseen. Kyseessä on metsäammattilaisen näkemys.

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    Toisaalta kun otetaan pois pientä kasvillisuutta haittaavat isot puut, lähtee kasvamaan sitten nekin, pienen viiveen jälkeen, ja kun vuosia mennyt uusilla puuntaimenilla, ne sitten sitovat ravinne liikkeet, yhdessä muun pintakasvillisuuden kanssa, kun auringon saanti ollut hyvää

    Taimikko sitten kun päässyt hyvin alkuun kasvaa sitten vinhasti, sanotaan noin 10-15 v kohdalla, toki moni asia vaikuttaa alkuun, kun aurattu, ja maa jonkikaan laista, niin aika pian tuloksia sitten näkyvissä

    Tuuli näyttää olevan olevan sellainen veijari, että saattaa iskeä metsän sisäänkin kuin valikoidenkin, vaikka metsä hyvin suojanakin, ja taas kun kunnon mysky tulee, tahtoo sitten siltä alueelta kaatoja tulla, enimmäkseen on kuitenkin paikallisia

    Alueita ettei huuhtoumia tule lainkaan, taas toisaalta voi tullakkin alkuvuosina, mutta kuitenkin aika pian jämähtää siihen paikoilleen, juuri siitä syystä kun uusi kasvillisuus pääsee esteettä kasvamaan

    Sama oli aikanaan metsäojienkin kanssa, huomattiin kun ojat pelaa tulee sitten nopeasti pintakasvillisuutta joka sitoo vettä, kuten vinolla kalliolla vesi valuu heti pois, kun ei esteitä ole imemässä kosteutta

    Eli metsiä hakata kuten hakattukkin tottakai säätöä aina on, tuo hyvä malli että hakataan pieniä alueita, jää suojametsä, niissä ei sitten yleensä ihmeempiä ole

    Näitten Vihreitten jotka nyt, vaikka nämä Eduskunnasa olevat, nämä ei mitään tämän alan immeisiä, jotain Näyttämömaisteria, ja muitten kuin metsäalojen maistereita enimmäkseen, enenmmän tekniikka puolta koulutukseltaan usealla, eli metsä näillä kaukana, ei kannata edes mennä, eksyy pian, ihan viisaamman neuvo

    Äänestä

  • ammattilainen kirjoitti:

    en ymmärtänyt sanaakaan tekstistäsi..kirjoitustaitosi hukassa?

    Äänestä

  • nexus kirjoitti:

    Kirjoitus on kieltämättä vaikeaselkoinen sitä ei voi kiistää,vielä vaikeaselkoisemmaksi se tulee jos ei ymmärrä koko aiheesta mitään.

    Pariin kertaan tuon luettuani kirjoittajan sanoma valkeni täydellisesti,eikä ollut suinkaan täyttä huuhaata.

    Äänestä

  • nexus kirjoitti:

    en ymmärtänyt sanaakaan tekstistäsi..kirjoitustaitosi hukassa?

    Toisaalta kun otetaan pois pientä kasvillisuutta haittaavat isot puut, lähtee kasvamaan sitten nekin, pienen viiveen jälkeen, ja kun vuosia mennyt uusilla puuntaimenilla, ne sitten sitovat ravinne liikkeet, yhdessä muun pintakasvillisuuden kanssa, kun auringon saanti ollut hyvää
    -(Suomennos, uusavuttomalle) kun metsästä poistetaan isommat puut, siis moottorisahalla sahataan poikki(moottorisaha on semmoinen joka pörisee kovasti, ja pidetään kaksinkäsin kiinni, ei ole kuin ruohonleikkuri jota työnnetään pyörillä)

    Kun varjostavat poistettu pääsee aurinko(möllykkä taivaalla, ei saa katsoa paljainsilmin) aluskasvillisuuteen(aluskasvillisuus on sitä pienempää kasvavaa, noin metrin parin mittaista puutakin kuin myös muuta kasvavaa)

    Taimikko="pienempää puuta" sitten kun päässyt hyvin alkuun kasvaa sitten vinhasti"lujaa ,kovasti, vikkelään,jne" sanotaan noin 10-15 v kohdalla, toki moni asia vaikuttaa alkuun, kun aurattu(tehdään puun istuksille pienet ojat, jonka reunalla ne hyvin pienet puut lähtee hyvin kasvamaan), ja maa jonkikaan laista, niin aika pian tuloksia sitten näkyvissä

    JOS EI TIETOA MIKÄ ON OJA; EN JATKA PIDEMPÄÄN, KTS TIETOSANAKIRJASTA OON KOHDALTA(OJA)

    Tuuli näyttää olevan olevan sellainen veijari, että saattaa iskeä metsän sisäänkin kuin valikoidenkin, vaikka metsä hyvin suojanakin, ja taas kun kunnon mysky tulee, tahtoo sitten siltä alueelta kaatoja tulla, enimmäkseen on kuitenkin paikallisia

    Alueita ettei huuhtoumia tule lainkaan, taas toisaalta voi tullakkin alkuvuosina, mutta kuitenkin aika pian jämähtää siihen paikoilleen, juuri siitä syystä kun uusi kasvillisuus pääsee esteettä kasvamaan

    Sama oli aikanaan metsäojienkin kanssa, huomattiin kun ojat pelaa tulee sitten nopeasti pintakasvillisuutta joka sitoo vettä, kuten vinolla kalliolla vesi valuu heti pois, kun ei esteitä ole imemässä kosteutta

    Eli metsiä hakata kuten hakattukkin tottakai säätöä aina on, tuo hyvä malli että hakataan pieniä alueita, jää suojametsä, niissä ei sitten yleensä ihmeempiä ole

    Näitten Vihreitten jotka nyt, vaikka nämä Eduskunnasa olevat, nämä ei mitään tämän alan immeisiä, jotain Näyttämömaisteria, ja muitten kuin metsäalojen maistereita enimmäkseen, enenmmän tekniikka puolta koulutukseltaan usealla, eli metsä näillä kaukana, ei kannata edes mennä, eksyy pian, ihan viisaamman neuvo

    Äänestä

  • nexus kirjoitti:

    en ymmärtänyt sanaakaan tekstistäsi..kirjoitustaitosi hukassa?

    Ei ole ihme ettet tajua, taidat olla sittenkin vihreä kaikkeen !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sekoilee kirjoitti:

Satu Hassilla on vakaa aikomus tuhota Suomen talous. Nyt hän ehdottaa avohakkuita luvanvaraisiksi. Juuri kun metsäteollisuus on muutenkin irtisanomassa ihmisiä, niin vielä tämä. Raakapuuta tuodaan jo nyt ulkomailta, ja tehtaita siirretään muualle.

Vihreät pitäisi lähettää hevon kuuseen, pois kaikista päätöksenteon elimistä ja julkisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu