Kun koirista on tullut ihmisen veroisia hän-henkilöitä, niin en voi olla ihastelematta erityisesti taiteellisesti lahjakkaita koiria. Esimerkiksi kadulla kävellessään ne pysähtyvät poikkeuksetta jonkun tunnetun patsaan kohdalla ja lirauttavat lätäkön patsaan juurelle. Se on todella fantastista. Myös esittäessään oopperalaulutaitojaan koirat ovat ylivertaisia. Sellaisiin kimakoihin haukkuäänentasoihin ei ihmisellä ole mitään mahdollisuuksia.
Koirat ovat taiteellisesti lahjakkaita
lahjakas koira
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ah, niin totta! Minun koirani on juuri sellainen, laulajakoira, mutta ei se kyllä naisen falsettiin pääse millään, vaikka niin haluaisikin. Kate Bush on esimerkiksi sellainen johon se ei edes yritä. Menee vaan nyreänä pois toiseen huoneeseen.