Etsin lääkettä

Ihan pelottaa kun välillä meinaa liikneteessä raivo nousta pintaan ja verisuoni pullistuu pääkopassa. Sitä ei pitäisi millään näyttää muille, eikä antaa sen haitata ajamista. Joskus tuntuu mahdottomalle hillitä itseään.
Täällä palstoilla kirjoittelee jos jonkinlaista itseään kehuvaa täydellisyyttä, niitä elvistelijöitä myös ikävä kyllä tuntuu olevan liikenteessä oikeastikin mielin määrin.

Tuossa päivänä eräänä, kun raivo oli taas nousemassa pintaan, kokeilin uutta lääkettä. Sen nimi voisi olla vaikkapa ystävällisyys. Vaikka kuinka meinasi kiehuttaa toisten koheltamisen katselu (ihan kuin itse olisin täydellinen, koputtaa puuta eli päätään), ajattelin toimia kohteliaasti. Pysähdyin suojateiden eteen kun näin jalankulkijan pyrkivän tien ylitse ja annoin tilaa sivusta tuleville.
Huomasin että pysähdyksen aikana "raivon" aiheuttama kuumuus laski pääkopassa ja mahdollisesta tien ylittäjän käden heilautuksesta olo senkuin parani. Eli mielestäni kuohuvaa mieltä ei kannata yrittää purkaa ajamalla tolkutonta ylinopeutta tai muuten osoittamalla mieltään toisille.
10814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

.....että yrittää malttaa itsensä ja käyttäytyy kohteliaasti. Kohteliaisuuteen yleensä vastataan samoin ja se saa päivän jo parantumaan huomattavasti.
Tosin on sellaisia pässinpäitä,jotka nostavat vain nokkaansa toisen ollessa kohtelias. Onneksi heitä on vähemmistö kuitenkin.
Muutoin alkaisi todella tuntua siltä,ettei kohteliaisuus kannata.
Tervehditään, kun satutaan samaan risteykseen yhtä aikaa. Jatketaan näin.

Äänestä

mutta kannattaa varoa nitä nykypäivän kuuma-kalleja, joille jo pelkkä siististi ajaminen ja sääntöjen noudattaminen on provosoivaa. Eli jos ajat rauhallisesti ja annat tietä jalankulkijalle, takana tuleva saattaa tarjota sinulle nyrkkiä "liikenteen häiritsemisestä".

Äänestä
  • Silloin kun tiedän olevani oikeassa,on kenenkään turha tulla urputtamaan,olipa kuinka "kuuma-kalle" tahansa. Vastuuseen joutuu,mikäli erehtyy tekemään jotain älytöntä.Se on fakta.
    (se on sit tappelu tienpenkalla aluks!! heh heh)

    Äänestä

  • Niinhän ne jotkut saattavat tehdä, toistaiseksi kaikki mennyt hyvin. Täytyy vaan iloisesti moikata tällaisille nyrkin näyttäjille.
    Ei muuten ole helppoa aina yrittää hillitä itsensä, vaikka en mikään pahimman sortin kuumakalle olekaan.

    Äänestä

Kyllä se näin on, metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Aja kuin ääliö, niin sinua kohdellaan kuin ääliö. Aja asiallisesti, niin sinuakin kohdellaan asiallisesti. Poikkeus tietysti vahvistaa säännön. Itsekin poltin usein päreet liikenteessä, mutta oman asennemuutoksen kautta autoilu on nykyään paljon helpompaa. Tieraivo on sairaus josta voi parantua.

Äänestä

Olen itse suunnitellut ihan samansisältöisen viestin kirjoittamista tänne. Olen meinaan huomannut ihan saman. Ehkä tämän voisi sisällyttää autokoulujen oppimääräänkin. :)

Äänestä
  • Kohteliaisuus liikenteessä ei olisi tosiaan pahitteeksi tunnin tai parin aiheena autokoulussa. Pääsee tosiaan itsekin helpommalla kun ei ala kuohumaan ratin takana.

    Se lähtee pienestä. Moikkaa vaikka kädellä jalankulkijalle tai pyöräilijälle jonka päästää suojatielle, usein vastauksena iloinen tervehdys takaisin. Saattaa se syksyisen harmaa maanantai-aamukin piristyä sekä itseltä että siltä toiselta.

    Jotkut taas ovat niin kuuma-kalleja että vaikka lipeällä pesisi ja voissa paistaisi niin asenteet pysyvät. Ehkäpä he ovatkin jo menetettyjä, ratketkoot verenpaineeseensa jos eivät voi kasvaa ihmisinä.

    Äänestä

  • Pippeli kirjoitti:

    Kohteliaisuus liikenteessä ei olisi tosiaan pahitteeksi tunnin tai parin aiheena autokoulussa. Pääsee tosiaan itsekin helpommalla kun ei ala kuohumaan ratin takana.

    Se lähtee pienestä. Moikkaa vaikka kädellä jalankulkijalle tai pyöräilijälle jonka päästää suojatielle, usein vastauksena iloinen tervehdys takaisin. Saattaa se syksyisen harmaa maanantai-aamukin piristyä sekä itseltä että siltä toiselta.

    Jotkut taas ovat niin kuuma-kalleja että vaikka lipeällä pesisi ja voissa paistaisi niin asenteet pysyvät. Ehkäpä he ovatkin jo menetettyjä, ratketkoot verenpaineeseensa jos eivät voi kasvaa ihmisinä.

    Mutta eihän nyt vaan sekoteta kahta eri käsitettä keskenään. Nimittäin kohteliaisuus ja huomaavaisuus!

    Kohteliaisuus = sitä että päästetään toinen menemään omalla vuorolla

    Huomaavaisuus = taas on sitä, että huomioidaan toiset (liikenteessä)

    Kohteliaat tienkäyttäjät aiheuttavat monia yllättäviä vaaratilanteita ,sekä onnetomuuksia käytöksellään.

    Kun huomaavainen tienkäyttäjä välttyy moiselta.

    Kohteliaisuus ei kertakaikkiaan sovi liikenteeseen, huomaavaisuus kylläkin. Kohteliaisuudet voi säästää sinne muille elämänaloille.

    Jos kaikki edes yrittäisivät noudattaa virallisia sääntöjä ja olisivat lisäksi huomaavaisia muita kohtaan, niin vahinkojen määrä varmasti romahtaisi nykyisestä.

    Lisäksi jos se vihamielinen suhtautuminen muihin tienkäyttäjiin saatais (itsekukin) käännettyä ystävälliseksi, niin kylläpä elämä olis helpompaa.

    Äänestä

  • Kri kirjoitti:

    Liikenteen mukana oleminen on jatkuvaa arviointia, harkintaa ja päätösten tekemistä.

    Kumpi mahtaa olla parempi päätöksen tekijänä, vihainen ihminen vaiko tasapainoinen ja rauhallinen ihminen?

    Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa! Pitää vaan päättää ajoon lähtiessään, että en provsoidu mistään tänään.
    Pikkuhiljaa tavoitteeseen voi päästäkin.

    Äänestä

Juuri tuollaiset tätimäisen hempeästi ajattelevat ääliöt on aina teiden tukkeena. Vittu mä ajan ohi moisista pelleistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pyllynreikä kirjoitti:

Ihan pelottaa kun välillä meinaa liikneteessä raivo nousta pintaan ja verisuoni pullistuu pääkopassa. Sitä ei pitäisi millään näyttää muille, eikä antaa sen haitata ajamista. Joskus tuntuu mahdottomalle hillitä itseään.
Täällä palstoilla kirjoittelee jos jonkinlaista itseään kehuvaa täydellisyyttä, niitä elvistelijöitä myös ikävä kyllä tuntuu olevan liikenteessä oikeastikin mielin määrin.

Tuossa päivänä eräänä, kun raivo oli taas nousemassa pintaan, kokeilin uutta lääkettä. Sen nimi voisi olla vaikkapa ystävällisyys. Vaikka kuinka meinasi kiehuttaa toisten koheltamisen katselu (ihan kuin itse olisin täydellinen, koputtaa puuta eli päätään), ajattelin toimia kohteliaasti. Pysähdyin suojateiden eteen kun näin jalankulkijan pyrkivän tien ylitse ja annoin tilaa sivusta tuleville.
Huomasin että pysähdyksen aikana "raivon" aiheuttama kuumuus laski pääkopassa ja mahdollisesta tien ylittäjän käden heilautuksesta olo senkuin parani. Eli mielestäni kuohuvaa mieltä ei kannata yrittää purkaa ajamalla tolkutonta ylinopeutta tai muuten osoittamalla mieltään toisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu