Moi kaikki kohtalotoverit. Diagnoosini ovat suht tuoreet, ensin jouduttuani tämän vuoden alussa sairaalaan tarkkailuun keskivaikean masennuksen ja itsetuhoisten ajatusten takia tuli siitä alkaen syötyä Cymbaltaa n. 1 kk, joka teki musta ihan keskittymiskyvyttömän duracellpupun. Se sai senkin aikaan, että suutuin herkästi joka asiasta ja tästä johtuen katkaisin välit rakkaaseen siskooni ihan pikkuasiasta. Musta tuli ihan hirviömäinen akka sen SNRI-lääkkeen myötä. Sitten heti helmikuun lopussa juteltuani näistä kokemuksista diagnoosiksi vaihtui kaksisuuntainen II tyyppi ja epävakaa pers.häiriö (aika nopee johtopäätös kyllä psykiatrilta, mut kai ne tietää...?).
Tässä on tullut vuoden aikana syötyä yhteensä muutama kk myös ketiapiinia, joka on aina alkanut 25 mg:sta, kuten varmaan tavallista. Keti aloitettiin ensimmäisen kerran sairaalahoidossa tammikuussa (unettomuuden ja ahdistuksen lievitys) ja sen jälkeen söin sitä 1 kk nostaen 50 mg:aan, joka ei sitten auttanut yhtään vähän ajan päästä unettomuuteen. Lisäksi tokkurainen olo jatkui seuraavaan aamuun, oli täysi työ repiä itsensä punkasta ylös. Mutta olin valmis hyväksymään tämän, kunhan saisin unta.
Sitten psyk.lääkäri (tämä joka teki bipodiagnoosin) kehotti nostamaan annostuksen 75 mg:aan, josta sitten lähti totaalisesti helvetti irti. Yhtenä iltana otettuani tuon annoksen alkoi kauheat vapinat ja lihasten tärinä ja en pystynyt sitten yhtään nukkumaan. Sydän muljahteli myös. Oli niin kauhea olo ja mietin, että mitähän mulle tapahtuu, että kuolenkohan tähän paikkaan. Lisäksi ketistä tulee aivan sietämätön nälkä ja makean-/roskaruoanhimo, mikä lisää kiloja vyötäröllä (ei oo hyvä homma etenkään kun on suvun puolesta diabetesriski). Heräilin myös sen myötä pikkutunneilla järkkyyn pissahätään (vaikken edes illalla juonut nesteitä paljoa, ihmettelin tosissani rakon herkkyyttä, kun ei ole tuollaista ennen ollut) ja voi sitä nälkää ja ruoanhimoa! Sain kyllä jotenkin unen päästä kiinni tunnin kuluttua heräämisestä.
Sitten päätin, että tämä loppuu tähän. Sain melatoniinia (3 mg) ketin tilalle ja se toimi kuin unelma. Söin sitä pari kk alkaen maaliskuusta ja sitten en enää uusituttanut reseptiä, kun mietin, että kyllähän tää unirytmi on jo varmaan korjaantunut. Lopetin myös Lamotriginin samaan aikaan kuin melatoniinin, kun en tykännyt lamon sivuoireista (unihäiriöt, herkkä ärtyvyys, keskittymiskyvyttömyys, näön epätarkkeneminen, huimaus, kömpelyys, muistihäiriöt). Ajattelin lisäksi, että kokeilen liikuntaa ja kalaöljykapselien syöntiä, kun silloin oli uutisissa siitä Kopakkalan tapauksesta ja dokumentti sai epäilemään masislääkkeiden turvallisuutta.
Olo oli elokuuhun saakka hyvä, kunnes alkoi sietämättömät mielialanvaihtelut ja halutti vaan päättää elämä siihen paikkaan. Onneksi kuitenkin avomiehen tuki antoi voimaa ja piti minut kiinni elämässä. Sitten oli kyllä taas pakko aloittaa Lamotrigin uudestaan 25 mg:sta ja keti (25 mg) siihen rinnalle (taas piti se vähän ajan kuluttua nostaa 50 mg:aan mutten enää uskaltanut 75:een pahojen kokemusten vuoksi).
Söin kiltisti Lamotriginia nostaen 25 mg:sta 200 mg:aan vähitellen, ja syön edelleen nyt sillä 200 mg annoksella. Lamon ikävät sivuvaikutukset ovat nyt kaikonneet. Se siis toimii, pahat masennusoireet ovat lievittyneet ja melkein kadonneet. Mutta tosiaan luettuani nyt hiljattain kamalia tutkimus- ym. lähteitä ketin vaaroista (aivojen unireseptorien tuhoutuminen ym.) ajattelin, että parempi nyt lopettaa tyystin sen käyttö (söin ketiä vain epätoivoissani unihäiriöiden takia). Edelleen ketistä tuli noita aikaisemmin luettelemiani haittavaikutuksia, vaikka nyt söin sitä vähän pidempään kuin edellisellä kerralla, eli annoin sille vielä mahdollisuuden.
Tässä on tullut vuoden aikana syötyä yhteensä muutama kk myös ketiapiinia, joka on aina alkanut 25 mg:sta, kuten varmaan tavallista. Keti aloitettiin ensimmäisen kerran sairaalahoidossa tammikuussa (unettomuuden ja ahdistuksen lievitys) ja sen jälkeen söin sitä 1 kk nostaen 50 mg:aan, joka ei sitten auttanut yhtään vähän ajan päästä unettomuuteen. Lisäksi tokkurainen olo jatkui seuraavaan aamuun, oli täysi työ repiä itsensä punkasta ylös. Mutta olin valmis hyväksymään tämän, kunhan saisin unta.
Sitten psyk.lääkäri (tämä joka teki bipodiagnoosin) kehotti nostamaan annostuksen 75 mg:aan, josta sitten lähti totaalisesti helvetti irti. Yhtenä iltana otettuani tuon annoksen alkoi kauheat vapinat ja lihasten tärinä ja en pystynyt sitten yhtään nukkumaan. Sydän muljahteli myös. Oli niin kauhea olo ja mietin, että mitähän mulle tapahtuu, että kuolenkohan tähän paikkaan. Lisäksi ketistä tulee aivan sietämätön nälkä ja makean-/roskaruoanhimo, mikä lisää kiloja vyötäröllä (ei oo hyvä homma etenkään kun on suvun puolesta diabetesriski). Heräilin myös sen myötä pikkutunneilla järkkyyn pissahätään (vaikken edes illalla juonut nesteitä paljoa, ihmettelin tosissani rakon herkkyyttä, kun ei ole tuollaista ennen ollut) ja voi sitä nälkää ja ruoanhimoa! Sain kyllä jotenkin unen päästä kiinni tunnin kuluttua heräämisestä.
Sitten päätin, että tämä loppuu tähän. Sain melatoniinia (3 mg) ketin tilalle ja se toimi kuin unelma. Söin sitä pari kk alkaen maaliskuusta ja sitten en enää uusituttanut reseptiä, kun mietin, että kyllähän tää unirytmi on jo varmaan korjaantunut. Lopetin myös Lamotriginin samaan aikaan kuin melatoniinin, kun en tykännyt lamon sivuoireista (unihäiriöt, herkkä ärtyvyys, keskittymiskyvyttömyys, näön epätarkkeneminen, huimaus, kömpelyys, muistihäiriöt). Ajattelin lisäksi, että kokeilen liikuntaa ja kalaöljykapselien syöntiä, kun silloin oli uutisissa siitä Kopakkalan tapauksesta ja dokumentti sai epäilemään masislääkkeiden turvallisuutta.
Olo oli elokuuhun saakka hyvä, kunnes alkoi sietämättömät mielialanvaihtelut ja halutti vaan päättää elämä siihen paikkaan. Onneksi kuitenkin avomiehen tuki antoi voimaa ja piti minut kiinni elämässä. Sitten oli kyllä taas pakko aloittaa Lamotrigin uudestaan 25 mg:sta ja keti (25 mg) siihen rinnalle (taas piti se vähän ajan kuluttua nostaa 50 mg:aan mutten enää uskaltanut 75:een pahojen kokemusten vuoksi).
Söin kiltisti Lamotriginia nostaen 25 mg:sta 200 mg:aan vähitellen, ja syön edelleen nyt sillä 200 mg annoksella. Lamon ikävät sivuvaikutukset ovat nyt kaikonneet. Se siis toimii, pahat masennusoireet ovat lievittyneet ja melkein kadonneet. Mutta tosiaan luettuani nyt hiljattain kamalia tutkimus- ym. lähteitä ketin vaaroista (aivojen unireseptorien tuhoutuminen ym.) ajattelin, että parempi nyt lopettaa tyystin sen käyttö (söin ketiä vain epätoivoissani unihäiriöiden takia). Edelleen ketistä tuli noita aikaisemmin luettelemiani haittavaikutuksia, vaikka nyt söin sitä vähän pidempään kuin edellisellä kerralla, eli annoin sille vielä mahdollisuuden.
Vastaukset 5
Vanhimmat
(jatkoa)
Nyt olen pelkällä Lamotriginillä ja on taas palannut unihäiriöt ketin loppumisen myötä, viime yönä nukuin tasan nolla tuntia. x( Ei ole töihin menoa, kun olen vielä saikulla, mutta ei ole silti kiva, että ei pysty tekemään mitään, kun on niin pahoinvointinen (tuntuu että oksennus tulisi) ja kuolemanväsynyt. Vrk-rytmitkin menee ihan sekaisin. :( Pelkään, että on jo tullut vahinkoa sinne unireseptoreihin, vaikken ikinä ole pitempään syönyt kuin sen 50 mg ja kerran kokeilin 75 mg:aa.
Juttelin tänään psyk. lääkärille (eri kuin ensimmäisellä kerralla, siis ei enää se joka teki bipo/epävk.diagnoosin, kun muutin toiselle paikkakunnalle heinäkuussa) ja kovin oli vaan tyrkyttämässä ketiä, kun se on muka paras vaihtoehto. Pysyin kuitenkin lujana ja kerroin ikävistä kokemuksistani (painonnousu, diabetesriski, hirveät tärinät ym.). Olihan lamossakin sivuoireet, mutta loppujen lopuksi ei niin pahat ja sietämättömät kuin ketissä.
Sain taas melatoniinia ja sitä kokeilen nyt vähän aikaa. Kyllä se ainakin viimeksi toimi (lamo oli ehtinyt 100 mg annokseen kun lopetin sen melatoniinin kanssa ja "mellu" toimi hyvin vastapainona). Sitten lääkäri vähän myöntyi kielteisen kantani järkähtämättömyyteni edessä ja sanoi, että Ketipinorille on vaihtoehtoja, jos et sitä halua enää käyttää, mutta katsotaan ensin melatoniinia, miten se toimii ja sitten jos ei se auta, mietitään jotain muuta.
Herääkin kysymys, että mitähän nämä muut vaihtoehdot muka ovat, kun tuntui aluksi, ettei niitä olisi (ainakin aikaisempien psykiatrien mielestä, paitsi yksi myöntyi määräämään melatoniinia)? En huomannut kysyä lisätietoja, kun juttelin sille pollalekurille puhelinajalla ja halusin vain, että se melatoniini otetaan taas käyttöön (plus 0 tuntia nukkuneena tuppaa unohteleen asioita). Täytynee kysyä kun seuraavan kerran tulee juteltua, mutta mitä kokemuksia teillä ketistä kieltäytyneillä/sopimattomaksi kokeneilla on näistä muista vaihtoehdoista?
Kiitos jos/kun jaksoitte lukea!
Korjaus tuohon edelliseen (viim. kappale), kaksihan psykiatria on määrännyt mulle melatoniinia, mutta molemmat pitkin hampain. En tajua tätä ketiapiinin yleistä tyrkyttämistä suht lieviin mielialaongelmiin ja uniongelmiin, kun se oikeasti on varmaan tarkoitettu vain vaikeasti mielisairaille eli psykoottisille ihmisille ja skitsofreenikoille. Minulla ei ole koskaan ollut psykoosia eikä skitsofreniaa. Tiedä mitä tuo keti oikeasti voi aiheuttaa muiden kuin noista kärsivien aivoissa. En halua päätyä zombiksi, joka ei enää tunne mitään ja jonka aivotoiminta ei pelitä kunnolla entiseen malliin. :(
Varttuneempi kohtalontoveri vastaa
Sun tarina on vähän liian pitkä, koeta jaksaa tiivistää jatkossa. Kerro sivuioreista lääkärille, älä lopettele tai muuta lääkitystä kertomatta lekurille. Tottakai pitää lopettaa jos on hengenvaarallisia sivuoireita kuten Lamotrigiinin iho-oireet.
Ketiapiini on vahva lääke, käytän joskus että saan unirytmistä kiinni ja univelat pois. Lääkäri ei suosittele minulle sen jatkuvaa käyttöä, jos vain tasaaja (Lithium) pelaa. Saan Lamictalista myös näköoireita ja tuntuu ettei polla pelaisi, mutta siinä menee joskus pullat ja vellit sekaisin kun on univelkaa tms. joka on se oikea syy. Melatoniinista lääkärini sanoi että sen teho häippäsee 3 kk. Syön agomelatoniinia, kokeeksi, kohta vuoden. Kallista, enkä tiedä auttaako tähän vittumaiseen Bipo II ikuiseen masikseen.
Ketiapiini panee sydämen hakkaamaan heti kun on ottanut lääkkeen (rytmi) (ei kaikilla), lihottaa kai monia (ei kaikkia), mutta voi olla akuutissa vaiheessa ihan kelpo lääke joka puretaan pois kun masis/sekmuotoinen on ohi. Vaadi saada kokeilla eri asioita. Tai mene yksityiselle.
Moi!
Pahoittelen pitkästä tarinasta, mutta olisi hyvä kai kaikkien tietää kattavasti muidenkin kokemuksista kuin vain "ketiapiini on perseestä, mitä muita mahdollisuuksia on" -lyhyillä viesteillä. Minusta on ainakin hienoa lukea kohtalotovereiden tarinoita, miten on tähän pisteeseen päädytty. Ehkä mun sit kannattais perustaa blogi, jossa voin höpöttää pitkän pätkän... :D
Tämä on kuitenkin monien diagnoosin saaneiden ja itseään sivistäneiden dilemma, kun on ensin syötetty SSRI- ja SNRI-lääkkeitä ottamatta selvää kunnolla potilaan historiasta ja sitten se lääke on laukaissut manian/hypomanian. Sitten alkaakin helvetillinen bipolääkerumba.
Psykiatrit ei kaikki halua kuunnella potilaita, vaan se on aina sitä samaa "no mutta tämä on yleisesti hyvä ja turvallinen vaihtoehto, syö nyt vaan sitä". En halua ketiapiinia enkä varsinkaan Seroquel Prolongina, jota lääkäri myös väläytti minulle ehkä myöhemmin käyttöön otettavaksi hypomanioiden hoitoon, kun se on järkyttävän kallis lääke ja en saisi siihen kuin sen normikorvauksen (ei ole psykooseja). Kuinkahan paha ja pöhnäinen olo tulisikaan sadan-kahdensadan mg:n annoksesta pitkävaikutteisena, kun 75 mg aiheutti noin ikävän olon? Kukas minun puoliani pitäisi vastaanotolla ellen minä itse?
En ole lopettanut koskaan lääkkeitä omin päin juttelematta lääkärin kanssa ensin. Olen iloinen, että lamotrigiini toimii, mutta pelkään liian paljon ketiapiinin pahoja pitkäaikaisvaikutuksia ja se on tosiaan skitsofreenikoiden ja psykoottisten ihmisten lääke. Minä en niele automaattisesti kaikkea, mitä minulle tuputetaan, haluan tietää tasan tarkkaan kaiken, mitä lääke voi pidemmässä käytössä yleisesti aiheuttaa ja etsin myös itse tietoa. En halua, että minulta pimitetään tietoa ja leimataan vainoharhaiseksi. Olin sitten bipo ja/tai epävakaa tai mikä lie, niin järki on kuitenkin tallella ja haluan sen myös säilyttää.
Surettaa kyllä, ettei melatoniinista ole pitkäaikaiseksi avuksi (se kun on turvallinen, onhan se ihmiskehon oma hormoni). Ehkä minäkin vielä saan avun tuohon iltavilkkauteen, ärtyisyyteen, vauhdikkuuteen ja univaikeuksiin jostain muusta. Tiedä vaikka mullekin harkittaisiin Litoa. Silläkin on kuulemma hurjia sivuvaikutuksia, mutta sen toimivuuden itsellään tietää kai vasta, kun on kokenut sen vaikutukset itse.
Ja ei minulla ole varaa mennä yksityiselle. Kai sitä köyhemmälläkin osalla väestöstä on ihmisoikeuksia ja arvo, oikeus saada kunnon apua ja tulla kuunnelluksi? Ainakin pitäisi olla ja pitää taistella, jotta niin olisi, eikä vain niellä kaikkea nyrkki taskussa. Taloudellinen tilanteemme ei nyt anna myöten, jotta voisin mennä yksityiselle.
Hei (varttunut vielä vastaa)
Puhut ihan viisaita ja olet hyvillä jäljillä selvittämässä monipuolisesti
mistä sun vaivassa (miksi sitä luokitellaankin, toissijaista) on kyse.
Yksityiseltä saa mitä lääkettä haluaa. Niin sain minäkin ja julkisen puolen
sairaalassa homma sitten korjattiin. Että se siitä... Minä satsaan 150 kuussa
terapeuttiin, 2 krt tavataan. Eli ei se yksityinen terveeks tee.
Minusta melatoniinia voi ottaa jaksoittain, kunhan ei liian pitkää putkea, jos iltasin ei uni tule. Lithium on kovaa kamaa, mutta siitä on jo 50 vuoden ajalta kokemuksia. Ite vedän vaan 900 mg per vrk.
Toivottavasti sun tilanne helpottaa. Mun oireet liittyy aina isoon stressiin. Kun sen saa pois niin taas ukkokin on kunnossa. Jaksamisia.
bp2-ukko