jollekulle joku ennustaja/ näkijä joskus nähnyt oikein tulevaisuuteen..? Onko siis näkemänsä asiat oikeasti tapahtuneet? Kun lukee noita viestiketjuja niin kaikissa on maininta: "tulevasta en vielä tiedä, että osuiko oikeaan..".. kukaan ei kuitenkaan koskaan tunnu tulleen sitten jälkikäteen kertomaan että kyllä, osui! Itse olen vähän epäileväinen sen suhteen ettäkö tulevaisuuteen voisi kukaan nähdä.
Kertokaa siis kokemuksia, olisin kiinnostunut kuulemaan.
Onko ihan oikeasti..
71
5301
Vastaukset
- Prarapta
Kaksi ennustaja ja yksi "selvännäkijä" nähty. Arvaahan sen miten siinä kävi. En maksaisi moisesta palvelusta. Tietysti jos rahaa syytää vaikka kymmenelle eri näkijälle niin kyllä ennenpitkää joku osuu oikeaan.
Ihmisten kannattaisi itse muuttaa elämäänsä ja tajuta ettei se muutos tapahdu jos vain odottaa hetkeä kunnes tuntuisi siltä. Ei sinusta koskaan tule tuntumaan siltä.- Prarabdha
Jatkan vielä: Uskon että näitä asioita kyllä on olemassa ja on olemassa ihmisiä jotka voivat ennustaa valikoivia asioita oikein. Ainakin 96% maksullisista ennustajista on "huijareita". Yksikin Oulussa asuva eläkeläispappa kertoi eräälle tutulleni, että "näin paljon tänään tienasin puppua puhumalla" ja heilutteli setelinippua hänelle. Toivo voi auttaa joitakin ihmisiä, mutta tämän homman etiikan pohtiminen on yksi pohjaton rimpi, joten en ala siihen. Ihmisiähän on moneen lähtöön.
On aika yleistä kaikkialla maailmassa, että esim. perheenjäsen tai läheinen ystävä aistii tai näkee unta asiasta, jos joku on suuressa vaarassa tai tulee kuolemaan lähipäivinä. Ne ovat niin yleisiä ja jatkuvasti todistettuja ettei niitä voi kieltää. Itsekin olen yhden enneunen nähnyt, vaikken tiedä miksi minulle sellainen kauhu-uni ulkomaan tapahtumista näytettiin. Siitä luin lehdistä sitten kahden päivän päästä ja olin ällikällä lyöty, koska aiemmin sellaista ei ollut tapahtunut. Unen alkuosassa olin itse paikan päällä kaikkine aisteineni ja loppuosa oli symbolinen.
Myös reiki-hoito voi aiheuttaa ihmisissä etäkäytettynäkin muutoksia, jopa fyysisiä. Itse kerran suostuin etäreikihoitoon, kun sitä ilmaiseksi tarjottiin ja sovittuun kellonaikaan jalkapohjaani nousi tietokoneella istuessani ainakin sentin korkuinen iso patti, joka laski muutamassa tunnissa. Sen tapauksen muista vaikutuksista en osaa sanoa. - unitöllö
Prarabdha kirjoitti:
Jatkan vielä: Uskon että näitä asioita kyllä on olemassa ja on olemassa ihmisiä jotka voivat ennustaa valikoivia asioita oikein. Ainakin 96% maksullisista ennustajista on "huijareita". Yksikin Oulussa asuva eläkeläispappa kertoi eräälle tutulleni, että "näin paljon tänään tienasin puppua puhumalla" ja heilutteli setelinippua hänelle. Toivo voi auttaa joitakin ihmisiä, mutta tämän homman etiikan pohtiminen on yksi pohjaton rimpi, joten en ala siihen. Ihmisiähän on moneen lähtöön.
On aika yleistä kaikkialla maailmassa, että esim. perheenjäsen tai läheinen ystävä aistii tai näkee unta asiasta, jos joku on suuressa vaarassa tai tulee kuolemaan lähipäivinä. Ne ovat niin yleisiä ja jatkuvasti todistettuja ettei niitä voi kieltää. Itsekin olen yhden enneunen nähnyt, vaikken tiedä miksi minulle sellainen kauhu-uni ulkomaan tapahtumista näytettiin. Siitä luin lehdistä sitten kahden päivän päästä ja olin ällikällä lyöty, koska aiemmin sellaista ei ollut tapahtunut. Unen alkuosassa olin itse paikan päällä kaikkine aisteineni ja loppuosa oli symbolinen.
Myös reiki-hoito voi aiheuttaa ihmisissä etäkäytettynäkin muutoksia, jopa fyysisiä. Itse kerran suostuin etäreikihoitoon, kun sitä ilmaiseksi tarjottiin ja sovittuun kellonaikaan jalkapohjaani nousi tietokoneella istuessani ainakin sentin korkuinen iso patti, joka laski muutamassa tunnissa. Sen tapauksen muista vaikutuksista en osaa sanoa.Mua kiinnostaa myös, etenkin Ennustukset-palstalla vastailevat - Sagamar, Tuntijasi ja ketä heitä nyt on. Ovatko kertoneet tulevasta joka sitten toteutui?
- Harpun soittaja
unitöllö kirjoitti:
Mua kiinnostaa myös, etenkin Ennustukset-palstalla vastailevat - Sagamar, Tuntijasi ja ketä heitä nyt on. Ovatko kertoneet tulevasta joka sitten toteutui?
Tuntijasi (tai Keskiyö) on minusta paras sillä palstalla. Teetätin kerran pitkän tulkinnan ja tunnistan itseni siitä ihan täysin. Siinä oli paljon asiaa.
Sagamarin ja Tuntijasi:n kirjoituksia voi seurata palstalta, ovat siellä silloin tällöin. Tee itse omat johtopäätöksesi, ainakin näytettä siellä palstalla on.
Soitellut en ole koskaan enkä oikein luota soittamiseen. - läpinäkyvää
Harpun soittaja kirjoitti:
Tuntijasi (tai Keskiyö) on minusta paras sillä palstalla. Teetätin kerran pitkän tulkinnan ja tunnistan itseni siitä ihan täysin. Siinä oli paljon asiaa.
Sagamarin ja Tuntijasi:n kirjoituksia voi seurata palstalta, ovat siellä silloin tällöin. Tee itse omat johtopäätöksesi, ainakin näytettä siellä palstalla on.
Soitellut en ole koskaan enkä oikein luota soittamiseen.keskiyö/tuntijasi: onko asiakkaat taas loppu kun kehut täällä itseäsi?
- Shiningglamour
unitöllö kirjoitti:
Mua kiinnostaa myös, etenkin Ennustukset-palstalla vastailevat - Sagamar, Tuntijasi ja ketä heitä nyt on. Ovatko kertoneet tulevasta joka sitten toteutui?
ei kyl tuntija tiennyt nykyisestä eikä tulevasta, valitan ja täällä käsittääkseni jokainen käyttää tarotteja tmv ja onhan se nyt niin ettei ne kerro kenenkään tulevasta.. pitäisi oikeesti nähdä asioita jotta olisi selvänäkijä ja tietääkö nekään kun ei oikein ole osunut kohdilleen. Jotain joskus mutta se on sit enemmän tuuria et osuu kuin totta :)
- Anonyymi
Prarabdha kirjoitti:
Jatkan vielä: Uskon että näitä asioita kyllä on olemassa ja on olemassa ihmisiä jotka voivat ennustaa valikoivia asioita oikein. Ainakin 96% maksullisista ennustajista on "huijareita". Yksikin Oulussa asuva eläkeläispappa kertoi eräälle tutulleni, että "näin paljon tänään tienasin puppua puhumalla" ja heilutteli setelinippua hänelle. Toivo voi auttaa joitakin ihmisiä, mutta tämän homman etiikan pohtiminen on yksi pohjaton rimpi, joten en ala siihen. Ihmisiähän on moneen lähtöön.
On aika yleistä kaikkialla maailmassa, että esim. perheenjäsen tai läheinen ystävä aistii tai näkee unta asiasta, jos joku on suuressa vaarassa tai tulee kuolemaan lähipäivinä. Ne ovat niin yleisiä ja jatkuvasti todistettuja ettei niitä voi kieltää. Itsekin olen yhden enneunen nähnyt, vaikken tiedä miksi minulle sellainen kauhu-uni ulkomaan tapahtumista näytettiin. Siitä luin lehdistä sitten kahden päivän päästä ja olin ällikällä lyöty, koska aiemmin sellaista ei ollut tapahtunut. Unen alkuosassa olin itse paikan päällä kaikkine aisteineni ja loppuosa oli symbolinen.
Myös reiki-hoito voi aiheuttaa ihmisissä etäkäytettynäkin muutoksia, jopa fyysisiä. Itse kerran suostuin etäreikihoitoon, kun sitä ilmaiseksi tarjottiin ja sovittuun kellonaikaan jalkapohjaani nousi tietokoneella istuessani ainakin sentin korkuinen iso patti, joka laski muutamassa tunnissa. Sen tapauksen muista vaikutuksista en osaa sanoa.Töitä tarjolla https://www.astraltv.fi/content/tyotarjous
- huija
Soittanut jo 20v ajan? Miksi ? Eikö ydellä kerralla kuuluisi kuulla loppuelämänsä???
- surkeita
99 % ei vain näe mitään. Täyttä puppua nuo tuntijat ja mitä näitä nyt on.
En usko, että kukaan mitään näkee. Kuin puhuisi savolaisen kanssa, vastuu siirtyy kuulijalle. Menisivät oikeisiin töihin ja maksaisivat veronsa kuten muutkin kansalaiset. Ei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu poloisille. - Zhau
Hei tota monet selvänäkijät näkee niin ajatuskäyräsi kuin tulevan, asia on vain siinä että he näkevät myös niitä soittajan negatiivisia tekoja joten aina voi olla jotain mikä vaikuttaa. Kaikki on universaalissa siis nähtävillä kun selvänäöllinen ihminen katsoo energioihisi ja mitä enemmän kerrot niin näkee asiasta myös sen mitä et niin haluaisi etkä sinä tiedä sitä välttämättä heti mutta keskustelun sävy voi muuttua, siitä tiedät et tietää enemmän mitä kerrot. On kahta erilaista auttamista, sitä normaalia auttamista = tukemista, mutta myös enkeleiden oppiläksyjä mikä sekin kuuluu selvänäkijän työhön silloin kun soittaja on tehnyt suuria virheitä henkisyydessä jollain tasolla..
Unilin Anja, Sonja, Iiris, Veera ovat minulle nähneet monia asioita, viimeksi Anja sanoi et työhaastattelu kuun vaihteessa ja 29.4. olin :) Kuun alussa tuon sanoi.
Ja juu, olen tainnut kirjoittaa negatiivisestikin mutta on ne kyllä minulle paljon nähneet.
Et kyllä nuo ja jokainen muukin selvänäkijä näkee asioita mutta asioiden sujuminen riippuu itsestäsi. Jos odotat ajatustasollasi jotain tapahtuvaksi sen vuoksi että tiedät asiasta eli mietit et niin ja niin tapahtuu niin silloin se asia ei kyllä mene niin joten itse jokainen vaikuttaa silloin kun tietää tulevaa ja kaikille se ei sovi kun me naiset tunnetusti tykätään pohtia.. On tärkeää olla ajattelematta siis. Jos joku sanoo että saat työtä silloin ja silloin, niin aika ei välttämättä pidä jos itse toimit henkisyyden kautta väärällä tavalla ns oppiläksyä pukkaa.. tai voi käydä niin et onkin työhaastattelu mutta et saa siis sitä työtä vaikka haastattelussa käyt, se on usein niitä liiallisen pohtimisten tuloksia jolloin enkelit kouluttaa kenties, kuulostaako tutulta :)
Selvänäkijä siis oikeasti näkee asioita mutta sinä itse vastaat seurauksista niillä omilla ajatuksillasi ja teoillasi miten asiat etenevät. Joskus se kestää kun kaikilla asioilla on oma aikansa, ensin terveys, sitten työ ja sosiaalinen elämä jonka jälkeen vasta sitä rakkautta kun on ensin oppinut rakastamaan itseään. Eikö siinä ole se elämän kirjo, toivottavasti saat tästä jotain ymmärrystä selvänäköön kun sitä yritin avata :) Itse en näe tulevaan mutta omaa henkistä polkuani on minulle kuvina esitetty mitä seuraavaksi tapahtuu ns enneunikuvina nukkumaan ryhtyessäni tai aamuyöllä herään siihen ja ymmärrän, että tätähän minä tilasin eilen illalla henkioppaaltani :) En suosittele, että yksikään nuori lähtee kommunikoimaan henkioppaidensa kanssa sillä se voi koitua liian rankaksi nuorelle ja siitä voi syntyä psyykkisiä ongelmia jos avataan ylimmäisiä chakroja liian varhain liian nopeasti kun ei siis ymmärretä asioita. Mun kohdalla aloin näkemään kuvia ja ryhdyin kyselemään selvänäkijöiltä mitä ne tarkoittavat joten oli hyvä tukiverkko kun ne voi alkaa myös pelottaa ja muutenkin käyvä ylivoimaisiksi kun niitä ei ymmärrä joten nuoret, älkää leikkikö asialla mistä teillä ei ole ymmärrystä. Mutta selvänäkijä näkee asioita niin kuvina tai symboleina, aloitteleva ei tietystikään aina osaa tulkita niitä välttämättä oikein mutta ei se silti poista sitä ettei olisi nähnyt. - Näkevikinon
Itselle on useampi näkijä nähnyt samanlaisen asian tapahtuvaksi ihmissuhteen kohdalla vaikken ole avannut asiaa sen kummemmin vaan antanut näkijän kertoa mitä näkee. Mielenkiinnolla tulevaisuutta odotan mutta tätä päivää eläen kuitenkin.
Pari näkijää on itselle parhaaita, näkemänsä asiat nyt tuntuu toteutuvan yksi toisensa jälkeen. Ei kylläkään siinä aikahaarukassa jossa niistä puhuttiin.- Kiinnostaa6
Ketkä olet kokenut hyviksi näkijöiksi?
- vastausnimimkiinnostaa6
sarijohanna4 ,e-mailina saa hyvän ja pitkän ennustuksen oli hotmail-osoitteessa,Kinnunen Kiimingistä myös hyvä kannattaa kokeilla näitä kahta ,suosittelen lämpimästi .kokemusta on ja paljon joten tiedän mistä puhun.
- nainen57
Hei, onkon mahdollista saada R Kinnusen yhteystiedot ? sarijohanna on myös hyvä mielestäni.
Kiitos
- tyttöpojanmaalta
miulle on Nina Kallio nähnyt parhaiten, hän on ylivoimaisesti minulle sopiva. suosittelen lämpimästi.
- höbeliböbeli
MAINOS
- uskontähän
Olkoot mainos ja otin yhteyttä Kallioon ja ymmärsin, että hän veloittaa enemmän tulkinnoista, mutta kertoi, että tekee nyt 20€ vuoden tulkinnan. Näki hyvin menneisyyttä joten uskon että näkee myös tulevaisuutta. Tulkinta tuli nopeasti. Vaikuttaa ihanalta ihmiseltä.
- Zhau
toi on jännä kun aina jonkun mielestä on mainos jos joku kehuu selvänäkijää :) Mun mielestä kallio on ollut hyvin asiallinen ja fiksu enkä usko et hän käy täällä muilla nimimerkeillä mainostamassa.. ei hänen tarvitse kun hänellä on kädet täynnä töitä niin on se jännä miten kapeakatseisia jotkut ihmiset ovat mutta kertoo enemmän ihmisestä joka tekee tuollaista, josko onkin niin et nuo mainos kirjoittajat ei ole itse töissä, kateellisia niille jotka tekee töitä.. :) Näin se taitaa olla ;)
- hyvätonharvassa
En ole koskaan soittanut tai käynyt maksullisella ennustajalla. Niitähän etsitään tuonne puhelinlinjoille ihan mol:n sivuillakin että se siitä ammattitaidosta. Kahdella hyvällä ennustajalla olen käynyt henk.kohtaisesti, kumpikaan ei sanonut mitään kiinteää hintaa vaan sai jättää lahjoituksen tai olla jättämättä. Toinen heistä on jo kuollut, toisen luona käyn yhä. Kumpikin näki hyvin ja pystyivät kertomaan jopa menneisyydestä oikein. Oikean ennustajan erottaa huijarista siinä ettei rahasta taidoillaan.
- cornelius1
Voitko kertoa sen toisen nimen, jonka luona yhä käyt? Kiinnostaisi just henkilökohtainen tapaaminen.
- hyvätonharvassa
Selvänäkijä lydialla olen käynyt pari kertaa sen jälkeen kun vanhempi rouva jolla kävin pitkään kruununhaassa kuoli. Viimeksi kun kävin ja olin lähdössä, lydia sanoi vielä yhtäkkiä että ei kannata olla huolissaan yhtään isästä, hän nimittäin paranee. En ollut kertonut mitään isästäni ja että isäni oli vakavasti sairas ja juuri silloin oli sairaalassa. Isä paranikin vaikka ennuste oli tuolloin huono.
- Anonyymi
cornelius1 kirjoitti:
Voitko kertoa sen toisen nimen, jonka luona yhä käyt? Kiinnostaisi just henkilökohtainen tapaaminen.
Sen oli Maija huulet maistu mansikalta jalat lähti alta
- Onnistui
Kuopiossa oli ja eli ennustaja Ollanketo aikoinaan. Hän näki todella.
Olin 15 v ja menossa juuri hänelle. Edelläni soitti ovekelloa nainen, ennustaja avasi oven, ei antanut aikaa kysyjälle. Menin sisään hieman arkaillen kun tuollainen tapahtui. Ennustaja arvasi ajatukseni ja sanoi: En antanut aikaa kun hänellä elonpäivät on lopuillaan.
Mutta minulle: hän ennusti kaiken oikein tänne saakka. Miehen ikää ja näköä myöten, lapset, järjestyksessä, keskenmenon siinä välissä ja sanoi että tyttö olisi ollut, ja sen jälkeen heti tulee tuo toinen poika ja näin kävi tässä lapsiasiassa.. kertoi tulevan miehen työt ja olot vapaa-aikana, sanoi että ruokaa ei puutu pöydästä, asunnot ja muut.
Tuosta ruuasta aattelen nyt jälkeenpäin, että kun marjat ja kalat on itse hankittu järvestä ja metsästä siinä on särpimen lisä. Nytkin keitin tuossa kalasopan ukon tuomista kaloista.
Sitten vielä yksi asia on tapahtumatta, kuulemma tulee vielä mies joka vie minut "väkisin" ja on rikas.
No tuota on vaikea uskoa vielä näin äkkiseltään, ensi viikolla kun 44 vuotta täyteen tätä avioliittoa.
Mutta sen mitä näki on tapahtunut, ihan kaikki pieniä asioita myöten, tässä tuli isommat.
Hän on tuonpuoleissa ollut jo aikoja, mutta lämmöllä muistelen tätä mummelia joka otti vastaan ilman rahasummaakin, sai antaa mitä itse halusi. - yllätys_lukija
Jos jonkun päätavoite olisi täällä muuttaa tulevaisuutta. Mitä merkitystä niillä ennustuksilla enää olisi. Aika mielnkiintoista kuitenkin kun on ihmisiä jotka laittavat tuhansiakin euroja ennustajalla käynteihin. Onko se silti vain "luulottelua" näin tehdessä voi saavuttaa jonkun todellisen hyödyn. Tämä on äkkiä tähän kirjoituksia lukemaan tulleena ennustajilla käyminen on varmaan nuorempien joku oikotien tapaista haeskelua menestykseen tai eronneiden uutta suuntaa etsivien sellaista viimeiset ässät käsissä otollisen tilaisuuden nuuskimista.
- yllätys_lukij
Tarkoitin tavoitteella muuttaa tulevaisuutta esim Hitler ja hänen lähipiirinä.
Kun valovuosien päästä heti nyt katsoisi meitä näkisi meidän menneisyyden. Olivatko ne kaikki silloin saksaan asettuneet sotavuosien päähenkilöt maapallon kehityshistorian sattuman tuotos vai joku kaukaisuudesta tähdistä suunnatun hiukkas säteilytyksen vihamielinen lopputuotos aikomuksena muuttaa maapallon historian kulkua eli meidän nykytulevaisuutta kokeelisessa mielessä.
Oliko vain hurjaa sattumaa maapallon koko ikään nähden niin pieneen hetkeen pienelle alueelle maapalllossa mahtuu noinkin iso joukko samaa tavoittelevia henkilöitä likvidoida ihmiskunta myös mukaan lukien keksinnöt atomi pommi joka saksalaisten rakentamisesta huolimatta päätyivät molemmat japaniin.
Kysymyksyä vaille oikeita vastauksia. Se ennustamisesta. - Zhau
Kyse on varmaan enemmän siitä kun työtä ei ole kaikille tarjolla, tänä päivänä ei ole niin itsestään selvää tuo kun yhtä paikkaa tällä paikkakunnalla hakee 200-300 muutakin.. ei ole työttömänä kauhean helppoa siis saada työtä. Turussa työttömiä n 5000... ei kovin helppo tilanne kun kaikki ei oikein voi ryhtyä yrittäjäksikään..
- RosieStar2015
Mä en nyt tiedä ymmärsinköhän tuota Hitler kirjoitusta ihan oikein :) Siis tarkoitatko sitä, että selvänäkijöiden kasvun määrä on siinä kun ihmisiä sitä kautta saadaan niin tuskalliseen tilanteeseen etteivät lopulta enää jaksa elää kun sitä kautta selvänäkijät saa rahaa mutta mitä sille soittajalle jää käteen jos jää koukkuun ja monethan jää... Vähän sama mitä lääketeollisuus on tänä päivänä kun ei noi lääkkeet tunnu meitä ihmisiä pelasta sit kuitenkaan ja jotkut jopa pahentaa tilannetta usein mutta koukuttaneet sit jo niin ettei voi lopettaan eli lähinnä päinvastoin siinä kuin tuo jalostettu ruokakin.. meillä elintaso kun taas muualla voi esiintyä nälänhätää, katastrofeja yms.. aloin vaan miettiä kun me ihmisethän tätä maapalloa tuhotaan.. ahdingossa vaan huonompaan ollaan menossa yleensä. Meni aika syvälliseksi mutta mielenkiintoinen kirjoituksesi sai miettimään sitä. Mä toivon kaikille hyvää ja varsinkin sitä, että asioihin löytyisi kultainen keskitie mikä olisi parempi elämä kaikille :)
- A.TIN
Kyllä on nähnyt, selvänäkijä Olli Kalajoki. Tiesi että tulen eroamaan ensimmäisestä miehestäni ja tiesi että tulee vielä muutama suhde ennen kuin tapaan sen herra Oikean. Kaikki meni juuri niinkuin hän kertoi, ainoastaan ammatti haave vielä toteutumatta, mutta kyllä sekin toteutuu vielä. En tehnyt hänelle mitään kysymyksiä, vaan sanoin että katsotaan mitä näkyy ja hän näki paljon asioita yllättävän tarkkaankin. Ainoostaan ajasta hän sanoi sen verran että joskus asiat tapahtuu nopeasti, joskus menee aikaa, joten hänen antamansa aikamääreet eivät osuneet kohdalleen, mutta ainakin toteutuivat.
- Zhau
Kiva kuulla, että on toteutunut. Niin mun mielestä pitääkin kun kerran siitä on maksanut. On meillä suomessa hyviäkin selvänäkijöitä ja tietysti niitäkin jotka toimii eettisesti väärin mutta sitä niittää mitä kylvää. Siihen mä uskon. :) Pidän peukkuja, että loksahtaisi paikoilleen.. kyllähän ne sieltä ajallaan kun luottaa siihen.
- tympiiniin
älkää jaksako mainostaa itseenne.. jesses sentään..
- RosieHeart75
Otanpa yhteyttä tuohon Kalajokeen, kiitos tiedosta.
- Ensuosittele
Älä ota ellet halua hukata rahojasi tyhjään... Se on ihminen joka kertoo lähettävänsä mustaa magiaa ihmisille ja toivoo toisten lapsillekin pahaa ei voi olla hyvän puolella kun muutenkin lukee sen juttuja ne on todella negatiivisia ja aina se on jonkun kanssa riidoissa tai haastamassa jotain oikeuteen.Itse en moiseen rahaojani tuhlaisi ja kaikki sen kirjoittelemat jutut on julkisia ja kaikkien luettavissa suosittelisin lukemaan ennen päätöstä ne kirjoitukset kertoo ihmisestä todella paljon.
- RosieHeart75
Ensuosittele kirjoitti:
Älä ota ellet halua hukata rahojasi tyhjään... Se on ihminen joka kertoo lähettävänsä mustaa magiaa ihmisille ja toivoo toisten lapsillekin pahaa ei voi olla hyvän puolella kun muutenkin lukee sen juttuja ne on todella negatiivisia ja aina se on jonkun kanssa riidoissa tai haastamassa jotain oikeuteen.Itse en moiseen rahaojani tuhlaisi ja kaikki sen kirjoittelemat jutut on julkisia ja kaikkien luettavissa suosittelisin lukemaan ennen päätöstä ne kirjoitukset kertoo ihmisestä todella paljon.
Ai mustaa magiaa, heh, no ehkä henkilö jolle niin on sanonut on ihan ansainnut sen.. niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Sä taidat tykätä haukkua ihmisiä julkisesti, ettet vain itse olisi ollut asiassa mukana kun niin hyvin tiedät. Mä osaan tehdä omat päätökseni ilman sinun mielipiteitäsi joten mulle ei tarvitse tuollaista ihmisten haukkumista kirjoitella, pidä ne ihan omana tietonasi..
- muua_n
Olen kysellyt työn ja kumppanin löytymisestä tekstiviestiennustajilta. Vastaukset ovat olleet hieman poikkeavia ja joku suoraan sepitystä tuulesta temmattuna. Tänään sain mykistävän vastauksen erääseen viestiin:" Pidempiaikaista kumppania joudut vielä odottelemaan useamman vuoden ajan mutta lyhyitä suhteita sinulle näkyy olevan tulossa, ensimmäinen nyt kes..." Ja viesti katkesi. Olen 34v ja välillä toivoton elämässäni työn ja kumppani n suhteen. Olen jo nyt vanha ja ryppyinen, miten kelpaan kenellekään vuosien päästä. Haluttaisi toisaalta painaa kelausnappia eteenpäin, mutta toisaalta taaksepäin. "Useampi vuosi", todella musertavan kuuloista tekstiä tällaisessa elämäntilanteessa ja tässä iässä. En tiedä olisinko halunnut saada tuota viestiä. Tais olla vimppa kerta kun mitään utelen mistään mitään.
- Zhau
Jos sulta puuttuu työ sekä kumppani niin mä sanoisin, että työasian pitää ensin järjestyä ja vasta sen jälkeen onni voi tulla luo :) Mieti mitä sä haluat sydämessäsi tehdä ja yritä mennä sitä kohti, siis panosta siihen mutta toki kannattaa yrittää muitakin töitä mitä nyt vaan voi tehdä.. haastavaa työn saanti parhaillaan mutta pidä se nyt prioriteettina ja yritä mennä tapahtumiin mitkä ilmaisia tai sopivat budjettiisi kun työttömän arki ei ole helppoa mutta ethän jää liikaa yksin vaan pidä sosiaalinen ympyräsi jollain tavalla kasassa..
Nämä asiat on tärkeitä oman jaksamisesi kanssa, luota elämän kulkuun niin, että et lannistu, silloin kun tuntuu ettei täällä ole mitään sopivaa / mä en kelpaa mihinkään niin jätä päiväksi pariksi kattomatta ja nauti auringosta, kirjasta tms mitä tykkäät tehdä, siis ajatukset pois ja sit kun kiva feelis niin katso mihin voisit hakea ja jos ei ole mitään niin sitten pari päivää väliä ja katso uudelleen.. pidä positiivinen kuva, mä löydän vielä työtä itselleni..
Kaikkea hyvää ! - onnellinensuhteessa
Minä luulin olevani sinkku lopun ikää. Otin Nina Kalliolta tulkinnan jossa kertoi tulevasta kumppanista-naureskelin että niin varmaan. Kumppani tuli ja ihana sellainen vaikka en käynyt ravintoloissa enkä muuallakaan. Hän antoi minulle myös onnennumerot joilla olen saanut mukavia voittoja. Varmaan mietityttää että mistä tuo mies löytyi-facebookin kautta.
- Zhau
onnellinensuhteessa kirjoitti:
Minä luulin olevani sinkku lopun ikää. Otin Nina Kalliolta tulkinnan jossa kertoi tulevasta kumppanista-naureskelin että niin varmaan. Kumppani tuli ja ihana sellainen vaikka en käynyt ravintoloissa enkä muuallakaan. Hän antoi minulle myös onnennumerot joilla olen saanut mukavia voittoja. Varmaan mietityttää että mistä tuo mies löytyi-facebookin kautta.
joopa joo.. et kyl nyt taida ihan vaan puhua totta..
- ulalaaaa
Zhau kirjoitti:
joopa joo.. et kyl nyt taida ihan vaan puhua totta..
mikä tossa sun mielestä ei ole totta?
- Anin
onnellinensuhteessa kirjoitti:
Minä luulin olevani sinkku lopun ikää. Otin Nina Kalliolta tulkinnan jossa kertoi tulevasta kumppanista-naureskelin että niin varmaan. Kumppani tuli ja ihana sellainen vaikka en käynyt ravintoloissa enkä muuallakaan. Hän antoi minulle myös onnennumerot joilla olen saanut mukavia voittoja. Varmaan mietityttää että mistä tuo mies löytyi-facebookin kautta.
Nyt kyllä Nina saa lopettaa tuon mainostamisen ihan naurattaaaaaaaa !!!!!
- Zhau
ulalaaaa kirjoitti:
mikä tossa sun mielestä ei ole totta?
ai nina kallio jakelee taas jonkun mielestä jotain lottonumeroita :) Varmaan juu.. hän on täällä itse käynyt ilmoittamassa ettei jakele mitään numeroita. :)
- hohhoijakkaaaa
ulalaaaa kirjoitti:
mikä tossa sun mielestä ei ole totta?
Varmaan se ettei ole sen itsensä satuilema juttu. Kukaan muuhan täällä ei mitään tiedä paitsi tuo zhau.....
- Zhau
hohhoijakkaaaa kirjoitti:
Varmaan se ettei ole sen itsensä satuilema juttu. Kukaan muuhan täällä ei mitään tiedä paitsi tuo zhau.....
hohhoijakkaa on teillä jutut, vai pitäisikö sanoa sinulla :)
- muua_n
Kiitos tsempistä! : )
- Zhau
joskus jokainen tarvii vähän tukea :) Etiäpäin sanoi mummo lumessa :)
- selviinäkiijä
nina mainostaa itse itseään se on varmaa kauraa
- Mariminda75
Mä en kyl usko tota sun vainoharhaista höpinääsi kun et sä tiedä kuka minkäkin nimimerkin takana on kun luulo ei ole tiedon väärti ja silloin ei kannata huudella tietävänsä asioita joista ei mitään tiedä. Sitä paitsi vaikka olisikin nina niin so what ? Onko toi teille joku elämäntehtävä kun aina jaksatte noita mainosjuttujanne, ainoa joka täällä mainostaa, olette te, siis omaa höpinäänne :) Jonninjoutavia noi teidän mainoshörhöilynne..
- Asiassa
Pitikö se nyt sit tääkin viestiketju pilata taas? Voisitteko antaa joskus jonkun ketjun olla asiallinen ja pysyä siinä aiheessa, josta se on aloitettu..? Pistäkää pystyyn ihan omat ketjut ja haukkukaa siellä toisenne ja itsenne ja kaikki maailman ennustajat. Tämänkään ketjun aloittaja tuskin halusi tästä tällaista ihme taistelutannerta taas.
- antskutti
On nähnyt minulle ihan oikeasti ja useita asioita mennyt ihan täsmälleen sanasta sanaan ja on nähty ammattini joka vaihtui sekä myös annettu varoitus vastoinkäymisistä joita en ottanut ihan tosissani tuolloin, nyt on nekin menneet ohitse.. Asioita joita ei tapahdu jokaiselle eikä voi arvailla.. Enemmistö on varmasti hiljaa onnistuneista tulkinnoista. Itsekään en ole juuri tästä puhunut.. ajattelin kuitenkin kertoa että on. Nimiä en aio jakaa,minulle on ollut siis monta hyvää näkijää. Kiitän heitä mielessäni.
- Zhau
Juurikin noin asia menee.. minullakin on hyviä ja huonoja kokemuksia siinä tapahtuuko asioita vai ei mutta niissä on myös se, että itse voi valita myös toisin kun mahdollisuuksia selvänäkijät näkevät, ei välttämättä niin tapahtuuko niin koska se soitto/käynti voi myös muuttaa kurssia niissä omissa päivittäisissä valinnoissa jolloin se kerrottu asia voi toteutumisessaan muuttua.. kaikki riippuu kaikesta mutta ne asiat mitkä on sielunpolussa varmaan kyllä tapahtuvat ennemmin tai myöhemmin. :)
Asioista voi aina keskustella, moni voi tietysti pelätä sitä miten niihin reagoidaan mutta täytyy aina muistaa, että ihmissuhteissa aina tulee myös kuraakin niskaan kun puhutaan näistä henkisistä asioista niin osa uskoo ja osa ei usko näihin. Toisaalta psykologisesti voi ajatella, että ihminen joka ei uskalla kirjoittaa kun jo valmiiksi pelkää saavansa kuraa niskaan pakenee kommunikointia tietyllä tavalla.
Mun mielestä on hienoa, että kerroit kommenttisi ja varsinkin tuo, että kun olet kohdannut selvänäkijöitä jotka toimivat sinulla et kerro heidän nimiään. Se on erittäin viisasta sinulta, tuo on seikka mitä arvostan erittäin paljon kun hyviäkin näkijöitä on!
Kysyjälle kuin skeptikoillekin vastaan.
Se syy, miksi esimerkiksi minä en tule kertomaan, miten kävi, johtuu ihan siitä, että silloin kun kaipaan ennettä ja sen saan, niin menee aikaa, ennenkuin enne toteutuu. Siinä vaiheessa, kun enne toteutuu, ei vältämättä ole sellainen elämäntilanne, että tulisi näille palstoille kertomaan. En edes muista mitä mihinkin on joskus kommentoinut tai kertonut, eli sitä aiempaa viestiketjua ei ehkä ole enää olemassa jne. Sitten kun tulee elämäntilanne, että kiinnostaa tulla näille palstoille, niin sitä tulee vastattua vain jos sitä kysytään. Toinen seikka on, että siinä vaiheessa, kun enne toteutuu, se ei väälttämättä ole sellainen, jonka haluaa koko Suomen luettavaksi. Minä en esimerkiksi kerro kaikkea, koska joku voi tunnistaa minut. Mutta alla jotain tekstiä yleisesti enteiden toteutumisesta:
Noin yleensä pidän skeptisen asenteen, kun teetätän ennustuksen. Minulla on kokemusta useista ennustajista ja muutama joukossa on tiennyt asiani. Hyvän ennustajan tunnistaa siitä, että hän osaa kertoa myös pieniä detaljeja. Sitten huomioitavaa on menneen kertominen. Luonteenpiirteitä ja sellaisia pieniä yksityiskohtia, mitä ei voi noin vain arvailla. Ihan vaikka isän kotipaikka tai lapsuuden harrastukset. Samoin tunnusmerkistöön kuuluu ajan kertominen suunnilleen-muotona. Ennustajat eivät osaa tarkkaa aikaa koskaan kertoa. Heille näyt tulevat ikäänkuin jonona, ei kronologisina jaksoina. He näkevät tapahtumasarjoja, joiden aikaväli voi vaihdella suurestikin. Tästä syystä otan ennusteen yleensä vuoden jaksoina, jolloin keskittyminen on suunnattu enemmän lähitulevaisuuteen ja siten tulevastaan saa paremmin irti. En tiedä oisko mukavaa edes tietää koko loppuelämää kerralla. En usko. Kaikesta huolimatta näiden muutaman hyvin nähneen joukossa suurimmaksi osaksi on humpuukin puhujia. Näiden hyvin nähneiden/ennutajien enteet ovat olleet yllättävänkin samalaisia. Kaksi nähneet esim yhden tulevan tapahtuman pilkun tarkasti samalla tavalla.
Esimerkkejä ennusteista:
1) ENNUSTAJA: Sinulla tulee syksyllä olemaan valinnanvaikeus kahden työn välillä. Toinen on hierarkisesti se mihin tähtään ja toinen sijoittuu hotellimaailmaan. Nämä kaksi on tulkittavissa siten, että mitä todennäköisesti hotellimaailmasta tulee sinulle pysyvämpi paikka, koska se näkyy voimakkaammin. Työ ei hierarkisesti ole sitä mitä tavoittelen, mutta siellä eteneminen tapahtuu vauhdikkaasti. TULOS: Menin töihin yhteen myyntifirmaan, jossa olin myyntipäällikkönä. Työ ei miellyttänyt minua sittenkään, enkä tullut toimeen omistajan kanssa. Ehdin olla ko. paikassa vain pari viikkoa, kunnes tästä nykyisestä työstäni soitettiin, että kiinostaisiko. Siirryin assistentiksi alussa ja sitä kautta etenin nykyiselle paikalle. Tapahtuma oli kyllä syksyllä, mutta vuoden myöhemmin, kuin ennusti.
2) E: sinulle on tulossa lahiaikoina elämänmuutos ja se vaatii paljon aikaa ja paneutumista. Ehkä uusi työ tai ammatti. Tulet kuitenkin viihtymään uudessa tilanteessasi ja se kantaa pitkälle tulevaisuuteen. TULOS: Olin juuri 2 vkoa ennen ennustetta hakenut kouluun kokeilumielessä. En uskonut pääseväni sinne, mutta näin siinä kuitenkin kävi. Koulutuksen jälkeen sain samalla uuden ammatin, että työn.
3) E: Sinulla on hidas ajanjakso, ennenkuin saavutat tavoitteesi. Sen aikana keskityt paljon itseesi ja alat näkemään itsesi uudella tavalla. Tuosta ajasta tulee sinulle etsikkoaikaa, joka vaikutukset kantavat sinut pitkälle. TULOS: Olin opintojen jälkeen jonkin aikaa työttömänä. Sinä aikana sisustin kotia, rakensin terassia, luin psykologisia kirjoja ja hankin uuden harrastuksen. Jätin haastavat ihmissuhteet pois elämästäni ja lakkasin jatkuvasti palvemasta niitä ihmisiä, joilta en saanut takaisin koskaan mitään. Nyt oloni on sen suhteen kevyt ja osaan rentoutuakin ihan eri tavalla. Minulla on nyt enemmän aikaa niille, jotka minusta välittävät. Kaveripiirini on nyt suppeampi, mutta laadukkaampi. Pitää osata luopua, että saa jotain muuta mielekkäämpää tilalle.
Jos joku miettii, miksen sano nimiä, niin se johtuu täysin trollaajista. Jos joku oikeasti haluaa tietää, niin tietää myös miten saada yhteys minuun. Ja eipähän tarvitse miettiä onko tämä jotain mainosta.- hyvähyvä
En tiedä näkeekö ne mutta muun avun olen saanut esim parisuhdeongelmiin ja taloudelliseen tilanteseen
Tiedän yhden joka on inhimmillinen ja tosi pätevä. Ei lässytä ja on tosi hyvä kuuntelija ja tosi edullinen- outoaoutoa
Sinulle hyvähyvä:
Ai ennustaja on tosi hyvä kuuntelija haloo?
Silloinhan sinä kerroit jo asiat, laitoit kaiken valmiiksi eikö?
- Mummonmarkka
Ketjussa mainittiin selvänäkijä Lydia ilmeisesti Hesassa, tietääkö joku hänestä jotain?
- Anonyymi
Minä olen soitellut näkijöille elämäni aikana paljon. Välillä vuosien taukoja, sitten tulee kriisejä niin tulee soitettua useammalle.
11 vuotta sitten soiten Helle nimiselle näkijälle kun etsin uutta työtä. Hän sanoi, pyörähdät takaisin sinne missä olet ollutkin. Kuvasi rakennuksen. No niin kävi, minua pyydettiin töihin samaan kaupunkiin josta olin muuttanut. Työ oli aikaisemman työpaikan yhteistyökumppani. Asumaan muutin viereiselle kadulle, kuin mistä olin lähtenyt.
Reilu 2 vuotta sitten olin myös tilanteessa, jossa määräaikainen työ oli loppumassa.
Tässäkin usempi näkijä näki, että minulle tarjotaan työtä - tulee aikaisempien suhteiden kautta. Näin kävi. mm. Unil Iiris.
Muitakin asioita on minulle toteutunut, kuten matkoja, ylimääräisen rahan tuloa jne. Eli kyllä on aivan oikeita näkijöitä olemassa. - Anonyymi
Tuossa ketjua kun luin niin kovin oli mainostusta mutta aloittaja kysyi onko joku käynyt toteen niin kerron oman kokemukseni. Oli v 2012 kun kävin selvännäkijä Naomi Mesinin luona Tampereella, joku ystäväni oli häntä kehunut. Olin hiljattain eronnut ja muuttanut omaan kaksioon.
Naomi tuli ovelle vastaan, hyvin kaunis ja arvoituksellinen ja se hänen katse on jäänyt mieleen. Oivalsin heti että hänellä on lahja sillä hän sanoi ensimmäiseksi sulkevansa ikkunan etten saa vetoa kun olin vielä toipilas. En ollut kertonut sairastaneeni keuhkokuumetta, olin muutamana päivänä miettinyt pitäisikö perua kun olo oli vielä heikko.
Mutta se mikä sitten kävi toteen oli se erikoisempi asia. Naomi sanoi että minun olisi hyvä poiketa piakkoin kotipuolessa, että sinne oli tulossa joku, joka haluaisi kertoa minulle jotakin ja että sillä olisi merkitystä koko tulevaisuuteeni. Kävin aika harvoin kotona, työt oli kaupungissa ja matka pitkä.
Koitin saada asiaan lisää selvyyttä mutta Naomi sanoi vaan että selviää kun menet. Katseli minua pää kallellaan ja hänellä oli niin jännä hymy ja ilme että siitä ajattelin ettei se mitään kauhean vakavaa varmaan ainakaan olisi.
Asia jäi vaivaamaan, ensin tietysti ajattelin että oliko se jotain että joku kertoisi jostain iloisesta perhetapahtumasta, sitten mietin että oliko minulta salattu jotain.
Niin sitten otin viikon talviloman ja lähin ajaman kotiin. Kaikki tuntui olevan mallillaan eikä kenelläkään tuntunut olevan mitään erikoisempaa kerrottavaa ja olin jo hiukan pettynyt että noinko se olikin vaan puhetta.
Päivää ennen paluuta, olin hiihtämässä kun se sitten tapahtui. Laskin latua ja vauhti kävi kovaksi ja kaaduin. Siinä pyörin hetken suksineni kun perässäni hiihtänyt ehätti paikalle auttamaan. Katsoin miestä ja hänkin tunsi minut saman tien. Nuoruusvuosien rakkaus. Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Mies pyysi mökilleen kaakaolle ja hänelläpä sitä oli kuin olikin sitten minulle kerrottavaa ja sillä tiellä ollaan.
Toinen asia minkä Naomi sanoi liittyi työhöni, sanoi että tulen vaihtamaan alaa ja työskentelemään lasten parissa. Enpä olisi silloin uskonut kun työskentelin ravintola-alalla ja tykkäsin työstäni mutta niin vaan toteen kävi sekin.- Anonyymi
Voi että, onpa ihastuttavan romanttista! Minuun otti muutama vuosi sitten minun nuoruuteni suuri rakkaus yhteyttä, oltiin kumpikin oltu tahoillamme jo naimisissakin mutta ne liitot päättyneet . Tavattiinkin kerran mutta semmosta se oli, menneiden aikojen muisteloa parmminkin että ei se saanut enää mitään tunnekuohuja aikaseks. Olihan se silti hienoa vuosikymmenten jälkeen tavata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi että, onpa ihastuttavan romanttista! Minuun otti muutama vuosi sitten minun nuoruuteni suuri rakkaus yhteyttä, oltiin kumpikin oltu tahoillamme jo naimisissakin mutta ne liitot päättyneet . Tavattiinkin kerran mutta semmosta se oli, menneiden aikojen muisteloa parmminkin että ei se saanut enää mitään tunnekuohuja aikaseks. Olihan se silti hienoa vuosikymmenten jälkeen tavata.
Ei kukaan voi ennusttaa se on ammatti jolla viedään tyhmiltä ihmisiltä rahat
- Anonyymi
Todella oikea selvänäkijä, kenen kaikki ennusteet ovat tapahtuneet, oli Sirkiän rva Pengerkadulla, mutta se oli 80-luvulla. Sen jälkeen ei ole löytynyt yhtään SELVÄNÄKIJÄÄ, tulkitsijat on erikseen.
- Anonyymi
Voin kertoa, että v.1976 kävin.Kuopiossa ollesani selvänäkijä Ollaankedolla, ja nyt ajatellen kaikki on käynyt toteen, mutta ennusteen mukaan vien kaksi miestä hautaan ja toisen olen jo vienyt ja toinen elää,, mutta itselläni on ennustuksen mukaan vielä noin 4 vuotta elinaikaa.
Veljeni vaimo joka on psykoloki kävi myös testaus mielessä, ja hänelle oli Ollaanketo sanonut, että miehesi sisko eroaa , ja hän nauroi, mtta kun kerroin, että samana päivänä kun hän oli ennustajalla minä jätin avioero hakemuksen maistraatiin , ja eipä psygolokia enää naurattanut kuultuaan uutiseni!- Anonyymi
Itselläni on kokemusta toteutuneesta, siitäkin on jo varmasti ainakin 15 vuotta aikaa kun kävin Hämeenkyrössä jossakin kesätapahtumassa, missä oli selvänäkijä Naomi M.
Muistan miten kohtaklokkaalta ja mystiseltä hän näyttikään, siinä on ennustaja toden totta, silloin ajattelin.
Tuli vuoroni ja hän ennusti minulle että tapaisin ennen samaisen vuoden loppua, ihan vuodenvaihtumisen aikaan, tulevan mieheni, niin kuin sitten tapahtui.
Joulun jälkeen alkoi alennusmyynnit, olin ystävättären kanssa shoppailemassa, kun tavaratalon kahviossa kohtasin ensimmäistä kertaa miehen, nykyisen puolisoni.
Naomi sanoi, että muuttaisin maalle asumaan ja sanoi hänelle nousi näkymää, siellä hevosia, ja että suloinen tyttölapsi juoksenteli punaisenkirjavassa mekossa, tytöllä vaaleat pitkät hiukset.
Minulla oli jo sen verran ikää, että nuo ennusteet tuntuivat mahdottomilta, olin juuri eronnut vaikeasta, lapsettomasta liitiosta. Mutta kuinkas sitten kävikään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itselläni on kokemusta toteutuneesta, siitäkin on jo varmasti ainakin 15 vuotta aikaa kun kävin Hämeenkyrössä jossakin kesätapahtumassa, missä oli selvänäkijä Naomi M.
Muistan miten kohtaklokkaalta ja mystiseltä hän näyttikään, siinä on ennustaja toden totta, silloin ajattelin.
Tuli vuoroni ja hän ennusti minulle että tapaisin ennen samaisen vuoden loppua, ihan vuodenvaihtumisen aikaan, tulevan mieheni, niin kuin sitten tapahtui.
Joulun jälkeen alkoi alennusmyynnit, olin ystävättären kanssa shoppailemassa, kun tavaratalon kahviossa kohtasin ensimmäistä kertaa miehen, nykyisen puolisoni.
Naomi sanoi, että muuttaisin maalle asumaan ja sanoi hänelle nousi näkymää, siellä hevosia, ja että suloinen tyttölapsi juoksenteli punaisenkirjavassa mekossa, tytöllä vaaleat pitkät hiukset.
Minulla oli jo sen verran ikää, että nuo ennusteet tuntuivat mahdottomilta, olin juuri eronnut vaikeasta, lapsettomasta liitiosta. Mutta kuinkas sitten kävikään.Mullakin on hänestä hyvää kokemusta. Pari kertaa soittanut, ja kerran käynyt, aion taas mennä jahka loma alkaa.
Tuttava aikoinaan antoi vahvaa suositusta, sitä ennen olin johonkin ennustuslinjoille parille soittanut, ei voi edes puhua samana päivänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itselläni on kokemusta toteutuneesta, siitäkin on jo varmasti ainakin 15 vuotta aikaa kun kävin Hämeenkyrössä jossakin kesätapahtumassa, missä oli selvänäkijä Naomi M.
Muistan miten kohtaklokkaalta ja mystiseltä hän näyttikään, siinä on ennustaja toden totta, silloin ajattelin.
Tuli vuoroni ja hän ennusti minulle että tapaisin ennen samaisen vuoden loppua, ihan vuodenvaihtumisen aikaan, tulevan mieheni, niin kuin sitten tapahtui.
Joulun jälkeen alkoi alennusmyynnit, olin ystävättären kanssa shoppailemassa, kun tavaratalon kahviossa kohtasin ensimmäistä kertaa miehen, nykyisen puolisoni.
Naomi sanoi, että muuttaisin maalle asumaan ja sanoi hänelle nousi näkymää, siellä hevosia, ja että suloinen tyttölapsi juoksenteli punaisenkirjavassa mekossa, tytöllä vaaleat pitkät hiukset.
Minulla oli jo sen verran ikää, että nuo ennusteet tuntuivat mahdottomilta, olin juuri eronnut vaikeasta, lapsettomasta liitiosta. Mutta kuinkas sitten kävikään.Mee nyt vittu vattalles sen Naomis kanssa. Sä olet SAIRAS...hae apua ittelles jo joltain prsykoterapeutilta ennen kun pääs levii lopullisesti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mee nyt vittu vattalles sen Naomis kanssa. Sä olet SAIRAS...hae apua ittelles jo joltain prsykoterapeutilta ennen kun pääs levii lopullisesti
Totaa.... en ole näissä paljoa pyörinyt mutta tulin lueskelemaan mitä näkijöistä kerrotaan, kun ennustajalle olisi tarvetta...... tuosta kommentista jäin kyllä ihmettelemään, että kyllä jonkinlaisesta sairaudesta varmaan kertoo.... mutta kenen....... saati että olisikohan todella tarvetta jonkinlaiseen psykoterapeutille.
Hurjan hyökkäävä tapa ilmaista asiaoita..... mitkä ne asiat sitten ikinä onkaan.... kannattaisiko jotain apua...... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totaa.... en ole näissä paljoa pyörinyt mutta tulin lueskelemaan mitä näkijöistä kerrotaan, kun ennustajalle olisi tarvetta...... tuosta kommentista jäin kyllä ihmettelemään, että kyllä jonkinlaisesta sairaudesta varmaan kertoo.... mutta kenen....... saati että olisikohan todella tarvetta jonkinlaiseen psykoterapeutille.
Hurjan hyökkäävä tapa ilmaista asiaoita..... mitkä ne asiat sitten ikinä onkaan.... kannattaisiko jotain apua......Ilmeisesti toi se sama joka sauhuu täällä joka ketjussa. Et tosiaan ole sitten paljoo pyöriny jos tota ihmettelet, toi on meinaan vielä aika kesyä tilitystä. Ilmeisesti joku jolla ei kaikki ihan hallussa, jotenkin tosi rajatonta raakkumista näissä pitää. Menis töihin tai pystis poissa näistä, eikai tänne ketään pakoteta. Meinaan jos noinkin kovaa ahdistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totaa.... en ole näissä paljoa pyörinyt mutta tulin lueskelemaan mitä näkijöistä kerrotaan, kun ennustajalle olisi tarvetta...... tuosta kommentista jäin kyllä ihmettelemään, että kyllä jonkinlaisesta sairaudesta varmaan kertoo.... mutta kenen....... saati että olisikohan todella tarvetta jonkinlaiseen psykoterapeutille.
Hurjan hyökkäävä tapa ilmaista asiaoita..... mitkä ne asiat sitten ikinä onkaan.... kannattaisiko jotain apua......Yksi sun toinen taitaa olla kyllästynyt tuohon Naomi hehkutukseen.
Ja ottaa huomioon että tänne voi tulla kirjoittelemaan kuka vaan.
Eipä kauaakaan kun tänne oli linkitellyt joku jotain porno linkkejä ja niitä oli todella paljon,
mutta ne on onneksi "siivottu" pois.
Joten mun mielestä on väärin yleistää täällä sitä että kuka on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mullakin on hänestä hyvää kokemusta. Pari kertaa soittanut, ja kerran käynyt, aion taas mennä jahka loma alkaa.
Tuttava aikoinaan antoi vahvaa suositusta, sitä ennen olin johonkin ennustuslinjoille parille soittanut, ei voi edes puhua samana päivänä.Ottaahan se Naomi puhelimitse myös vastaan? Sekä kirjallisia tulkintoja tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottaahan se Naomi puhelimitse myös vastaan? Sekä kirjallisia tulkintoja tekee.
Puheluina ja henkilökohtasia aikoja olen hältä ottanut mutta ei tee mitään sähköpostijuttuja eikä kirjallisia, sanonu mun siskolle kun kysy että oikeet näkijät ei tee semmottia.
Semmottia hehkutetaan ketkä on kuulusia ja hyviä. emmää ainaskaan tiedä muita ketä nykysin edes olis. vanhat hyvät nimet on jäänny taakse ei ne enään tee ennustuksia.
- Anonyymi
En ole tavannut ennustajaaa, joka tietäisi tulevaa. Mutta Iris Roine kyllä näki ihmisestä hyvin paljon. Oliko oppinut vai perinyt taidon isältään Suntalta?
- Anonyymi
Men ny mettähä täält edesmenneitte näkijäi asioi setvimää. Pimee!
- Anonyymi
Tulevaisuus on aina tiedossa se vain on nyt salattu.
Amis on se joka vie tiedon tulevaisuudesta - Anonyymi
Hei!
Kävin Ollankedon luona n.1970.
Tiesi hyvin, ongelmia tulee, lapsen kuolema, muutto yms.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338