Pennalismi

Eräs varusmiestoverini alkoi kiusata minua alkostuvassa.Varmaan siksi että en pitänyt tämän rehentelevälle puhetyylille ja samalla häm etsi itselleen kyykytettävi. "kova jätkä siis?"


Eräänä iltana tämä pennalisti teki minusta naurun alaisen. Alkoi kävellä kuten käveln alkoi matkia puhetyyliäni, pilkata puhetyyliäni / murrettani.


Minulle tuli mitta täyteen. Meidän tuvan lähellä oli pesutupa siellä oli saaveja ja ämpäreitä.

Ulostin ja virtsasin ja masturboin erääseen ämpäriin. Otiin mukaan ämpärin ja harjan n. klo 12 yöllä. Koko tupa nukkui. Kaasin ulostesangon tämän naamanpäälle ja samalla vedin peittoa pois että eritteitä oli pitkin hänen ruumistaa.

Tämän jälkeen aloin hakata häntä apinaraivolla harjanvarrelle ensin päähän, sitten makaan ja lopulta munille sitten jatkoin vielä kylkiä ja päätä yrittäen saamaan silmät muuratuksi umpeen.

Olin niin innoissani piestessäni kiusaajani, etten huomannut kun joku oli hakenut PU:n paikalle.

PU:ta vastaan minulla ei mitään ollut. Hän käski minun lopettaa ja lopetin välittömästi.

-Viekäätuo sairastupaan, PU osoitti uhriani.
- Ja te päällikön kansliaan.

Pu luutnantti tuli mukaan päällikön kansliaan keskellä yötä PU kävi herättämäsä Majurin. PU kertoi oman versionsa mitä oli tapahtunut.

-Teitä uhkaa sotaoikeus, vihainen majuri kihisi.

Kerroin oman versioni että alokas nn oli tuvan pahin kiusaaja ja ansaitsi opetuksen.

-Täällä ei tapella, esimies selvittää jos on pennalismia havaittavissa.
-Tehän olette se sama alokas jolla on se huumausainen tuomio(kannabis)
-Kyllä myönsin
-Määrään että teidät erotetaan kokonaan asepalveluksesta.


Ja voi sitä onnen päivää. Lähdin heti seuraavana päivänä kasarmilta kotiin ja olin niin iloinen kun pääsin kostamaan kiusaajalle. Sen on pakko olla ollut hänelle kauhea nöyryytys.

Kuvitelkaa nyt päälle on heitetty ulostetta, virtsaa ja simennestettä ja sen jälkeen vielä mukiloitu.

en ainakaan vielä ole saanut korvausvaatimuksia. Mitään en maksa ja mitään en kadu.

Ja nyt pössyttelemään.
71703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvin hoidit tilanteen. Ei sellaista simputusta tai pennalismia pidä sieää.

Yleensäkin miestenkanssa kun tulee riitoja kannattaa kiskasta kovaa munille esim rautalapiola. Se pitää isonmankin mihen pois kimpusta vähän aikaan.

Äänestä

Pennalistia on myös hyvä kiusta käymällä muiden nähden tähän. Käsiksi. mm taoutella pyllystä ym. Ja myös yrittää tunkea pennalistin tyynyn jotain. Kun oleat yksin tuvassa niin masturboi pennalistin tyynyyn ja peittele sänky. Pennalisti nukkuu siis sinun spermassai, aika homoa vai mitä.

Kannatta myös virtsa ämpäriin ja heittää virtsat pennalistin päälle.

Simputtajaa vastaan kannattaa ryhtyä Uittumaiseksi. Ja yrittää tehdä simputtaja naurun alaiseksi. Yksi hyvä tapa on kakalla käynnin jälkeen hieroa P-askaa molempiin käsiin ja käydä hieromassa simputtajaa.

Ja jos oikein alkaa intissä olo vituttaa niin, kannattaa laskea virtsat ja ulosteen alleen ruokailun aikana. Se on hyvä merkki siitä ettei armeija kiinnosta.

Kannattaa myös ulostaa omalle lautasele ruokailun yhtedeässä ja virtsata omaan mukiin. Tämän jälkeen. Heität Ku-set esim kokelaan päälle.

Ja sitten vielä kieltäytyä kakista käskyistä ja nimittelemäällä varusmisjohtajia ja kapiaisia homoseksuaaleiksi. Ja ulosteen kanssa kannatta pelata sillä voi tuhriä kasarmin seiniä ym.

Ja jos joku alkaa käskemään sinua. Ala ulsita ja irvistellä. Tässäkin olisi hyvä olla kakkaa jemmassa ja heittää sitä käskiän päälle.

Ammunnoissa kannattaa pelleillä sen sijaan, että ammutaan istuvaltaan kannattaa nousta makuuasennosta ylös ja ampua ilmaan sekä tois ten maalitauluja ja huuta samalla kuin pistetty sika.

Näin sinut mielletään vaarallikseksi ja joudut t-luokkaan. Tämän jälkeen voit unohtaa turhan asevelvollisuuden.

T: Katastrofi

Äänestä
  • Eikös sitten ole homoa nukkua makuupussissa? Monet mällit sielläkin on. Eikä niitä voi pestä, kun eristävyys menetetään.

    Äänestä

Minä jouduin T-luokkaan kun lähdin juoksemaan ladattu rynnäri selässä metsään.

Äänestä

Olet lukenut Jan Guillonin kirjan "Pahuus". Siellähän kirjan päähenkilö tekee samanlaisen tempun sisäoppilaitoksessa vanhemmalle opiskelijalle.

Äänestä

En ole lukenut. Mutta olen katsonut elokuva Zombi ja kummitusjuna.

Äänestä

Olisit raiskannut sen, sitähän sinä oikeasti halusit. Pelkkää hirmeijanantti-seksiä. Oisit ottanut koko tuvan mukaan villeihin orgioihin. Jopa Venäjä pelkää Suomen homoja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itse puolustaja kirjoitti:

Eräs varusmiestoverini alkoi kiusata minua alkostuvassa.Varmaan siksi että en pitänyt tämän rehentelevälle puhetyylille ja samalla häm etsi itselleen kyykytettävi. "kova jätkä siis?"


Eräänä iltana tämä pennalisti teki minusta naurun alaisen. Alkoi kävellä kuten käveln alkoi matkia puhetyyliäni, pilkata puhetyyliäni / murrettani.


Minulle tuli mitta täyteen. Meidän tuvan lähellä oli pesutupa siellä oli saaveja ja ämpäreitä.

Ulostin ja virtsasin ja masturboin erääseen ämpäriin. Otiin mukaan ämpärin ja harjan n. klo 12 yöllä. Koko tupa nukkui. Kaasin ulostesangon tämän naamanpäälle ja samalla vedin peittoa pois että eritteitä oli pitkin hänen ruumistaa.

Tämän jälkeen aloin hakata häntä apinaraivolla harjanvarrelle ensin päähän, sitten makaan ja lopulta munille sitten jatkoin vielä kylkiä ja päätä yrittäen saamaan silmät muuratuksi umpeen.

Olin niin innoissani piestessäni kiusaajani, etten huomannut kun joku oli hakenut PU:n paikalle.

PU:ta vastaan minulla ei mitään ollut. Hän käski minun lopettaa ja lopetin välittömästi.

-Viekäätuo sairastupaan, PU osoitti uhriani.
- Ja te päällikön kansliaan.

Pu luutnantti tuli mukaan päällikön kansliaan keskellä yötä PU kävi herättämäsä Majurin. PU kertoi oman versionsa mitä oli tapahtunut.

-Teitä uhkaa sotaoikeus, vihainen majuri kihisi.

Kerroin oman versioni että alokas nn oli tuvan pahin kiusaaja ja ansaitsi opetuksen.

-Täällä ei tapella, esimies selvittää jos on pennalismia havaittavissa.
-Tehän olette se sama alokas jolla on se huumausainen tuomio(kannabis)
-Kyllä myönsin
-Määrään että teidät erotetaan kokonaan asepalveluksesta.


Ja voi sitä onnen päivää. Lähdin heti seuraavana päivänä kasarmilta kotiin ja olin niin iloinen kun pääsin kostamaan kiusaajalle. Sen on pakko olla ollut hänelle kauhea nöyryytys.

Kuvitelkaa nyt päälle on heitetty ulostetta, virtsaa ja simennestettä ja sen jälkeen vielä mukiloitu.

en ainakaan vielä ole saanut korvausvaatimuksia. Mitään en maksa ja mitään en kadu.

Ja nyt pössyttelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu