...miten löytäisin itselleni seuraavanlaista seuraa?
Olen 35-vuotias tavallinen mies, mutta siinä mielessä erilainen että olen seksissä paljon kiinnostuneempi hyväilyistä, hieronnasta, läheisyydestä ja suuseksistä kuin mekaanisesta yhdynnästä eri asennoissa. Kyllä yhdyntäkin on paikallaan, mutta läheskään aina se ei ole edes tarpeen, hyvää mieltä ja laukeamisen voi saada niin monella muullakin tavalla.
Yleensä satunnaisempien seuralaisten kohdalla saan kuitenkin osakseni ihmetystä ja kysymyksiä, että mikä hänessä on vikana kun haluaisin vain nuolla ja hyväillä enkä kiirehdi ollenkaan yhdyntää...? Eli haluaisin löytää kumppanikseni naisen, joka jaksaisi arvostaa sitä että mies saa tyydytystä siitä että näkee naisen nauttivan ja haluaa tehdä asiat niin että nainen nauttii. Naisen joka arvostaa sitä että mies haluaa kosketella runsaasti ja hellästi ja oppia hyväilemään ja koskettelemaan tavalla josta nainen nauttii ja joka on valmis käyttämään tähän kaikkeen seksuaaliseen kanssakäymiseen todella runsaasti aikaa. Naisen joka mielellään hyväilee myös miestä aistikkaasta ja hellästi (mm. nänneistä) eikä pelkää että mies torjuu hänen kosketuksen "epämiehisenä lääppimisenä".
Elävässä elämässä en ole kyseisenlaisiin aistikkaisiin naisiin törmännyt. Olen jättänyt ilmoituksia nettideitteihin, mutta huonoilla tuloksilla. Eli hyvät naiset, kertokaa minulle missä ja miten voin kuvatunlaisiin neitokaisiin tutustua tai minkälainen ilmoitus minun pitäisi laatia että se kiinnittäisi huomiota ja johtaisi johonkin.
[email protected]
Olen 35-vuotias tavallinen mies, mutta siinä mielessä erilainen että olen seksissä paljon kiinnostuneempi hyväilyistä, hieronnasta, läheisyydestä ja suuseksistä kuin mekaanisesta yhdynnästä eri asennoissa. Kyllä yhdyntäkin on paikallaan, mutta läheskään aina se ei ole edes tarpeen, hyvää mieltä ja laukeamisen voi saada niin monella muullakin tavalla.
Yleensä satunnaisempien seuralaisten kohdalla saan kuitenkin osakseni ihmetystä ja kysymyksiä, että mikä hänessä on vikana kun haluaisin vain nuolla ja hyväillä enkä kiirehdi ollenkaan yhdyntää...? Eli haluaisin löytää kumppanikseni naisen, joka jaksaisi arvostaa sitä että mies saa tyydytystä siitä että näkee naisen nauttivan ja haluaa tehdä asiat niin että nainen nauttii. Naisen joka arvostaa sitä että mies haluaa kosketella runsaasti ja hellästi ja oppia hyväilemään ja koskettelemaan tavalla josta nainen nauttii ja joka on valmis käyttämään tähän kaikkeen seksuaaliseen kanssakäymiseen todella runsaasti aikaa. Naisen joka mielellään hyväilee myös miestä aistikkaasta ja hellästi (mm. nänneistä) eikä pelkää että mies torjuu hänen kosketuksen "epämiehisenä lääppimisenä".
Elävässä elämässä en ole kyseisenlaisiin aistikkaisiin naisiin törmännyt. Olen jättänyt ilmoituksia nettideitteihin, mutta huonoilla tuloksilla. Eli hyvät naiset, kertokaa minulle missä ja miten voin kuvatunlaisiin neitokaisiin tutustua tai minkälainen ilmoitus minun pitäisi laatia että se kiinnittäisi huomiota ja johtaisi johonkin.
[email protected]
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kuulostat ihan ok-mieheltä mutta kokemuksesta tiedän että tuollaisia ei ole olemassakaan.
Ehkä lähestyt asiaa väärin? Ehkä haet sellaista mitä ei ole olemassakaan? Ehkä itse todellisuudessa et ole tuollainen mitä kuvaat?
Niin.. Kyllähän tuo vallan ihanalta kuulostaa.. Vaan onko totta kuitenkaan? No ehkä onkin.. Haaveilen varmasti kokoelämäni tuollaisesta miehestä häntä koskaan löytämättä.. Haluan juuri noita asioita mitä sinä kuvailit.. Hyväilyjä, läheisyyttä, suuseksiä.. Mmmh.. Tutustua toisen vartaloon rauhassa, hitaasti hyväillen, koskettaen.. Sitä minä haluan..
ei tollasta miestä olekkaan... tai sit oot uskomaton tyyppi... jos tollasen löytäsin ni pulloon laittasin ja pois en päästäs :)
.. senhän saa selville vain kokeilemalla. Voihan toki olla että minulla on liian suuret kuvitelmat itsestäni. Mutta koska haaveilemme ja haluamme samoja asioita, niin kerro minulle miten voisin sinunlaisiisi naisiin tutustua? Missä heitä tavata ja saada kontaktin heihin? Minkälainen ilmoitus kirjoittaa? Tai miten saisin vaikka sinut kiinnostumaan itsestäni ja tutustumaan...?
[email protected]
Ehkä olen se pullon henki, joka on luotu toteuttamaan naisten toiveet hyvästä seksistä ja erotiikasta. Toisaalta minullakin on toiveena löytää se nainen, joka haluaisi antautua nautinnolle ja lakkaisi miettimästä mikä on uskomatonta ja mikä ei ;)
[email protected]
Sepeltä. nimittäin saada sitä pimppaa, menisköhän kukaan lankaan ;)
Tuskin kukaan nainen on niin hölmö että tuohon lankaan menisi! Eiköhän jokainen täysi-ikäinen jo sen verran tajua ettei tuollaista käytännössä ole!
Kyllä noita miesten puheita on niin paljon kuultu että tietää mitkä on vain omassa päässä olevaa mielikuvitusta...
Kyllähän sitä pimppaa parhaiten saa kun menee ravintolaan notkumaan, ei sitä kannata alkaa täältä metsästää ;)
No mikset sitten metsästä sieltä vaan haet täältä tuollaisilla jutuilla joita kukaan ei usko?!!
Tiedätkö miksi naiset näyttelevät orgasmeja?
Koska miehet näyttelevät esileikkejä.....
Tuohon ei voi sanoa muuta kuin että AAMEN!!
Miehelle tuntuu useimmiten esileikki olevan itseä varten, niin kauan se kestää kun mies haluaa ja on valmis. Hitot siitä onko nainen valmis.
Joskus tekisi mieli maata kuin lahna eikä yrittääkään tehdä mitään oman nautintonsa eteen... Mitähän mies siitä tuumaisi? :-)
Voin kertoa rehellisesti että meissä miehissä kuin myös naisissa on erilaisuutta, myös miesten kesken.
Minä nimittäin uskoin tuon sepen kirjoituksen. Siinä on paljon samaa mistä juuri itse pidän. Minulle kaikkein suurinta nautintoa tuottaa kun saan naisen kuumaksi. Naisen vartalo on niin seksikäs ja kiihottava että sen kaikkinainen hyväily, suukottelu ja nuoleminen saa myös minut hekumalliseen tilaan. Kun saan nuolla reisien välistä pitkään, se kruunaa kaiken mutta tuohon ryhdyn vasta aivan lopuksi, silloin se tuntuu nautinnollisimmilta naisestani.
Kerronko tämän siksi että yrittäisin täältä "huijaamalla" saada naista? NO EN! Minä olen onnellisesti naimisissa ja en voisi koskaan meidän suhteemme aikana mennä vieraisiin. Sellaista naista ei ole syntynytkään eikä synny että vaimoani pettäisin tämän kanssa. Toki katson muitakin naisia, varsinkin naiselliset naiset jotka pukeutuvat hameisiin ja jos sattuisi vilahtamaan sukan reunaa hameen alta, sydän alkaa paukuttamaan lujasti...Vaikka siis katson seksikkäitä naisia, EN KOSKAAN haluaisi rakastella näiden kanssa, miehellä kun tuo visuaalinen puoli antaa potkua! Onneksi vaimoni käyttää joskus sukkia hameen alla ;-)
Kehunko olevani hyvä rakastaja? EN! En edes tiedä millainen on "hyvä rakastaja". En ole ollut sängyssä kuin yhden naisen kanssa koko elämäni aikana. Tutustuin naiseen 1980 lukion jälkeen ja avioiduimme 83. Minulla ei siis ole muuta kuin vaimoni kanssa kokemuksia enkä niitä tarvitsekaan koska seksielämämme on mahtavaa, paranee vaan vuosi vuodelta.
Seksissä VAIMONI on se joka "ei kestä enää" hyväilemisiä ja hän on se joka ohjaa sisäänsä, en minä. Yleensä haluaisin hyväillä ja nauttia pitempään mutta vaimoni haluaa orgasmin. Hän ei pysty kuin yhteen illassa, minä haluaisin pitempään ja 2-3 kertaa. Se on positiivistä että joka kerta saamme molemmat. Joskus ravintolaillan päätteeksi huppelissa on jäänyt saamatta mutta silti rakastelu on aina mahtavaa.
En minä voi olla ainut mies jolle itse yhdyntä "suoritus" ei ole pääasia! Olen 100% varma siitä. Olen nimittäin vain tavallinen suomalainen mies.
mä oisin ilone jos mulla olis sun laine mies, musta on ihana vaa olla ja vaikka köllötellä oman kullan vieressä ilma et pitäis harrastaa seksiä. tykkään vaan välillä vaikka ottaa jätkältäni käteen ja kattoo kun tekee sille hyvää ja halailla/maata kainalossa, totta kai seksi kuuluu asiaan mut on kiva välillä ottaa vaan toista huomioon ilman et se johtaa seksiin ja tietysti sillei et jätkä ottais viel mut huomioon ilma et oottais saavan senjälkee persettä.
Jos pyydän vaik hieromaan mua ni koht kädet vaeltelee rinnoilla ja housuissa, ei siit hieronnast nauti ku tietää aina mihi sen pitäis johtaa vaik välil se on kiva alottaa noiki.
Just tuollaista naista mä kaipaisin, joka tykkää läheisyydestä ja nauttii katsella kun vaikka mä nautin ja antaa myös mun tehdä hyvää hänelle. Mä nautin kosketuksista, välillä hellistä ja välillä kuumemmista, ja haluaisin kosketella myös naistani niin että hän nauttii. Esimerkiksi illalla nukkumaan mennessä köllöttelisimme peiton alla ja hyväilisin häntä; aloittaisin niskasta ja selästä, kuljettaisin kättäni hänen vatsallaan ja rinnoillaan...aluksi hellästi mutta välillä kuumemmasti. Suutelisin hänen niskaa ja vähitellen veisin käteni hänen pillulleen. Kuljettaisin sormeani hitaasti pillulla ja tunnustelisin hänen herkkiä kohtiaan ja kiihottaisin klittaa. Jatkaisin, kunnes tunnen kun naiseni laukeaa tyytyväisenä. Siinä kaikki, molemmat voisimme alkaa nukkumaan tyytyväisinä ja rentoutuneina;)
Sepe, oikein Aistillinen ja Herkkä Nainen tajuaa mitä tarkoitat. Olen nelikymppinen nainen, ja elänyt pitkässä parisuhteessa. Nyt löytyi vihdoinkin mies, joka on kuin sä. Mä Nautin pitkistä kosketuksista, hivelyistä ja annan tälle miehelle täyden tyydytyksen jo sillä, että hän huomaa miten mä nautin! Hän laukeaa välillä jo siitä nautinnosta jonka saa mulle aikaan. Arvaa annanko mä tästä hyvästä hänelle kaiken sen mitä osaan, välillä ilman odotuksia omasta tyydyttämisestä. Olet Ihana. Älä lopeta sitä mitä haluat ja haet. Etsi vaikka vähän itseäsi vanhempi nainen, voit yllättyä iloisesti!! :)
Kiitos rohkaisusta. Edustat juuri sellaisia naisia jollaisiin haluaisin tutustua. Uskon että sellainen kyllä löytyy, ja olen takavuosina ollut lyhyessä suhteessa itseäni vanhemman juuri tuollaisen naisen kanssa. Valitettavasti suhde ei vain voinut muista syistä jatkua. Erityisesti muistan ne hengästyttävät orgasmit joita hän sai kun hyväilin häntä pitkään käsilläni ja sormillani, hän oli itsekin yllättynyt niistä, sillä aikaisemmassa suhteessa (avioliitossa) hän oli tottunut vain tavalliseen yhdyntään. Hänellä oli aavistuksia jostain muustakin (paremmasta), mutta ei ollut sellaista kokenut. Hän osasi ottaa minut myös hienosti huomioon, ja rakastin mm. sitä kun hän hyväili nänneillään minua kaikkialta. Meillä oli tapana myös piirrellä sormillamme toistemme selkään ja muuallekin ja arvata minkä merkin toinen siihen teki. Kaikkea tätä tällä hetkellä kovasti kaipaan, joten jatkan kyllä etsintää.
Oikein hyvää jatkoa sinulle ja miehellesi.
no missä ihmeessä nää tämmöset miehet oikes piileksii komeroissa jemmassa vai?? mäkin haluan tollasen miehen ja äkkiä :)
Voiskohan olla niin että nämä miehet on juuri sitä "tyyppiä" joita esimerkiksi sinä aina kartat vaikkapa baareissa. Siis ihminen johon et ulkonäöllisesti ikäpäivänä haluaisi tutustua. Olen monesti itsekin ajatellut että mitäs jos lähtisi tutustumaan baarissa naiseen joka ei ole "minun tyyppiäni". Tiedä mitä kivaa siitä vielä seuraisi ;).
jos mies on siistin oloinen eikäs öykkäri niin miksi en haluisi tutustua... ulkokuori on katoavaa joten vain sisältö ratkaisee.. en osta kosteusvoidettakaan purkin mukaan vaan sen sisällön mukaan... :) eli pikkasen erehyit =D
Lue muuten ihan mielenkiinnosta, kun sinulla on aikaa tuo "kirjoitusketju" niin huomaat tosiasian ettei rikas, korkeasti koulutettu puku päällä oleva Gentlemanni kiinnosta naisia. Pitäisi olla renttu niin johan sytyttää!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=1500000000000009&posting=22000000004658534