Olen täysin vieraassa tilanteessa ystäväni kanssa. Hänellekin koko diagnoosi tuli kuin pommi taivaalta, täysin yllättäen. Elinaikaa ystävälläni on kuulemma reilu vuosi, jos hyvin käy.
Hän on nuori, ihan liian nuori, ja samanikäinen olen minäkin. En oikein tiedä, miten koko syöpään ja hiljalleen väheneviin päiviin tulisi suhtautua: ensireaktio oli tietysti että "taistele" mutta ilmeisesti toivoa ei oikeasti ole, enkä tahdo vouhottaa myöskään sellaisesta mikä ei ole mahdollista...
Ainoa kosketukseni syöpään entuudestaan on ukkini kuoleminen vatsasyöpään. Hän piti loppuun asti pirteää kulissia yllä, vaikka näinkin jo silloin lapsena että koko mies on kutistunut olemattomiin. Tälle ystävälle haluaisin antaa ihan kaikkeni, mutta huolettaa samalla että alan elää liikaa hänen surujaan kun jo nyt fyysinen reaktioni koko uutiseen oli armoton oksetuksen tunne ja ahdistus. :) Olen mahdottoman herkkä tämmöisissä.
Jos on mitään neuvoja, niin kertokaa.
Hän on nuori, ihan liian nuori, ja samanikäinen olen minäkin. En oikein tiedä, miten koko syöpään ja hiljalleen väheneviin päiviin tulisi suhtautua: ensireaktio oli tietysti että "taistele" mutta ilmeisesti toivoa ei oikeasti ole, enkä tahdo vouhottaa myöskään sellaisesta mikä ei ole mahdollista...
Ainoa kosketukseni syöpään entuudestaan on ukkini kuoleminen vatsasyöpään. Hän piti loppuun asti pirteää kulissia yllä, vaikka näinkin jo silloin lapsena että koko mies on kutistunut olemattomiin. Tälle ystävälle haluaisin antaa ihan kaikkeni, mutta huolettaa samalla että alan elää liikaa hänen surujaan kun jo nyt fyysinen reaktioni koko uutiseen oli armoton oksetuksen tunne ja ahdistus. :) Olen mahdottoman herkkä tämmöisissä.
Jos on mitään neuvoja, niin kertokaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Me emme eläneet jäljellä olevaa elämää sen kummemmin kuin ennenkään, vaikkakin läsnä oli tieto siitä, että kuolema tulee varmasti lähiaikoina. Tottakai keskusteluissa pyöri myös kuolema ja miten toimia sen jälkeen, mutta muuten aivan sanoma juttuja jauhettiin kuin ennenkin. Oikeastaan ainoa muutos vanhaan oli se, että näimme useammin ja pidimme muutenkin enemmän yhteyttä.
Aivan viimeisinä päivinä vain istuimme samassa huoneessa kun jutella ei enää kuoleva jaksanut. Viimeisenä päivänä istuimme käsi kädessä. Ei siinä paljon muuta tarvita eikä osata.
Anna aikaasi, ole vierellä. Se on parasta, mitä voit ystävällesi antaa. Aina ei tarvita edes sanoja. Läheisyys ja hellyys kantaa. Niin sinua, kuin ystävääsi.
NIIN KAUAN ON TOIVOA,KUN ON ELÄMÄÄ.ÅLKÄÄ LUOVUTTAKO.
Turha on valaa sitä turhaa toivoa. Kyllä lääkärit osaavat aika tarkkaan sana ja puhuvat totta. Yleensä he ovat niitä, jotka eivät vie potilaalta sitä toivoa ja elämän halua.
Ei kaikille anneta aikaa valmistautua tulevaan lähtöön täältä. Vuosikin o aika pitkä aika elää ja kokea asioita yhdessä.
Samanlainen tilanne, eli ystävälläni todettiin parantumaton sairaus. Mahdotonta sanoa onko jäljellä vuosi vai kymmenen, mutta kuolemaan tulee johtamaan. Olen käynyt usein häntä moikkaamassa ja ihan tavallisista jutuista olemme jutelleet. Jos hän haluaa puhua sairaudestaan ja hoidoistaan, kuuntelen kyllä - muuten juttelemme uutisista, yhteisistä tutuista, ihmissuhteista... Kyllä paras tapa tukea sairasta ystävää on vain pysyä ystävänä ja yrittää suhtautua yhtä mutkattomasti kuin ennenkin.
Raskastahan se on nähdä kun hyvä kaveri painiskelee sairautensa aiheuttamissa tunnemyrskyissä. Välillä itku ja paha olo tulee, kun hänen luotaan lähden. Kuitenkin hänelle on hyvin tärkeää, etteivät ystävät jätä häntä hädän hetkellä ja sen voimalla jaksan.
Käyn aika paljon kroonisesti sairaiden luona. Kun jutellaan kaikesta, niin useimman toiveet on juuri niin, että sairaus otetaan puheeksi silloin kun asianomainen itse ottaa sen esille. Se onkin paras tuki ystävältä, että ajatukset saa välillä kääntää ihan muualle ja elämään. Yksin ollessa on aikaa ihan liian kanssa pohtia tilaansa. Tietenkään ei pidä tietoisesti karttaa aihetta ja saattaa olla että joskus sairas itse odottaa että toinen ottaa sairauden puheeksi. Siinä tarvitaan herkkyyttä. Kuitenkin hyvät ystävät tuntevat toisensa parhaiten.
niin itseltä löytyi kasvain munuaisesta,leikkaus päivää odottelen ja ennustetta monta vuotta elinaikaa.kerroin tutuille ja sukulaisille tilanteen.se myötä tunto on tuntunut hyvältä mitä saanut heiltä,syövästä emme paljon puhu vaan ihan normi juttuja.itse en kuolemaa pelkää,huolissani olen miten tänne jäävät pärjää.miten valmistaa heitä tulevaan jos ennuste huono.juu tällaista niitä miettii vaikka voihan sitä elää vielä monta vuotta -)