Mut uhataan lähettää jollekin arvioivalle hoitojaksolle... eli ei siis suljetulle vaan että viikon ajan joka päivä pitää käydä siellä. Ahdistus/Paniikkihäiriö todettu lyhyellä käynnillä, mutta on vissiin jotain muutakin.
Nyt ahdistaa ajatus tosta kun vapaus on mulle todella tärkeä. Kun toisaalta olis kiva vihdoin tietää mikä mussa on vikana, kun vaikka kuinka hyvin saa elämän kondikseen, niin jossain vaiheessa aina romahtaa ja menee pieleen.
Mutta sitten taas pelottaa ja ahdistaa niin paljon, että voisi yrittää tsempata ja esittää parempikuntoista kun on ettei joudu sinne... mua jotenkin pelottaa, että jos kerran diagnosoidaan hulluksi tai joutuu osastolle niin ei ole enää paluuta.
Kävin joku aika sitten lääkärillä ja se olisi lähettänyt mut saman tein suljetulle mutta jotenkin onnistuin puhumaan sen siitä ettei tarvitse.
Uskaltaako tuollaisella oikeasti puhua kaiken? Vai saako pelätä että pistetään lukkojen taa? En ole koskaan osoittanut olevani muille vaaraksi, mutta toisinaan ahdistus on niin suurta että tekisi mieli vahingoittaa itseä, mutta en silti koskaan tekisi mitään lopullista. Mutta hankala varmaan vakuuttaa niin tuntemattomille, jos uskaltaisi kertoa mitä oikeasti päässä liikkuu.
Onko tääkin vaan turhaa pelkoa ja ahdistusta? Koska toisaalta se olisi helpotus tietää jos oikeasti on joku pahasti vialla ja vaikka lääkkeillä helpottaisi, mutta toisaalta se on myös todella pelottavaa.
Mä en pelkää kuolemaa, mun pahin pelko on joutua vankilaan tai suljetulle ja menettää kaikki hallinta omasta elämästä...
Nyt ahdistaa ajatus tosta kun vapaus on mulle todella tärkeä. Kun toisaalta olis kiva vihdoin tietää mikä mussa on vikana, kun vaikka kuinka hyvin saa elämän kondikseen, niin jossain vaiheessa aina romahtaa ja menee pieleen.
Mutta sitten taas pelottaa ja ahdistaa niin paljon, että voisi yrittää tsempata ja esittää parempikuntoista kun on ettei joudu sinne... mua jotenkin pelottaa, että jos kerran diagnosoidaan hulluksi tai joutuu osastolle niin ei ole enää paluuta.
Kävin joku aika sitten lääkärillä ja se olisi lähettänyt mut saman tein suljetulle mutta jotenkin onnistuin puhumaan sen siitä ettei tarvitse.
Uskaltaako tuollaisella oikeasti puhua kaiken? Vai saako pelätä että pistetään lukkojen taa? En ole koskaan osoittanut olevani muille vaaraksi, mutta toisinaan ahdistus on niin suurta että tekisi mieli vahingoittaa itseä, mutta en silti koskaan tekisi mitään lopullista. Mutta hankala varmaan vakuuttaa niin tuntemattomille, jos uskaltaisi kertoa mitä oikeasti päässä liikkuu.
Onko tääkin vaan turhaa pelkoa ja ahdistusta? Koska toisaalta se olisi helpotus tietää jos oikeasti on joku pahasti vialla ja vaikka lääkkeillä helpottaisi, mutta toisaalta se on myös todella pelottavaa.
Mä en pelkää kuolemaa, mun pahin pelko on joutua vankilaan tai suljetulle ja menettää kaikki hallinta omasta elämästä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Ahdistaa ajatus tosta kun vapaus on mulle todella tärkeä. Kun toisaalta olis kiva vihdoin tietää mikä mussa on vikana."
Vapaus on tärkeä asia varmasti useimmille meistä ihmisistä. Psykiatrian avulla tuskin saat koskaan tietää mistä henkinen pahoinvointisi johtuu. Psykiatria maalaa todellisen ongelman päälle vain kuoren, joka peittää käytönnössä niin heidät kuin sinutkin todellisilta ongelmilta. Kuorena käytetään psykiatrista 'diagnoosia' eli mielisairautta. Mielisairaus on kuitenkin aina vain tekosyy tai verho oikeille ongelmille, jonka perusteella voidaan oikeuttaa yhtä sun toista toimintaa asianomaista kohtaan, mukaan lukien pakkokeinot. Psykiatria ei ole ratkaisemassa sinun ongelmiaan vaan omiaan, joita ovat asiakkaansa.
"Mä en pelkää kuolemaa, mun pahin pelko on joutua vankilaan tai suljetulle ja menettää kaikki hallinta omasta elämästä..." "Uskaltaako tuollaisella oikeasti puhua kaiken?"
Jokainen on tekemisissä psykiatrian kanssa aina omalla riskillä, tietäen tai tiedostamattaan. Itse suositan ihmisille, että ei kerro todellista vointia koskaan psykiatrille (tai lääkärille), varsinkin, jos oma tila on hyvin huono, koska he saattavat laittaa sinut pakotettuna laitokseen, jolloin menetät itsemääräämisoikeutesi ja tällöin henkilölle voidaan tehdä mitä tahansa "auttamisen nimissä." Tarinan silottelu psykiatrian kanssa asioidessa on tärkeää mikäli haluaa välttää psykiatriset pakkokeinot.
Jos tahdot oikeaa apua, siis sellaista, jossa sinua kunnioitetaan ihmisenä ja yksilönä, suosittelisin psykiatrian sijaan hakeutumaan kolmannelle sektorille. Siellä ei tarvitse pelätä hulluleimaa, ei pakkokeinoja tai alistamista, ei hylkäämistä eikä vapauden menettämistä.