Kas kun vl foorumin mode oli jo pyytänyt poistamaan kehuvan kommentin kun en. Opit kritisoitiin siellä. Oppinne muuttuu koko ajan.
vaunuoppi helvettisynnytys ja vauvavarasto
vauvavarasto
676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saisiko linkin? SRK-opinmuutokset ovat kyllä aika suuria olleet viimeisen 40 v. aikana. Enää ei SMP:n äänestäminen johda tulimereen / SRK:n jtk. ei ole enää "Jumalan huoneen hallitus" / Hevosvaunuoppiin vedoten ei enää pidättäydytä Afrikan-työstä / Kososlaisuus- ja muut henkiparannus-kehotukset ovat lähes loppuneet / kirkkokuoro-harrastus ei ole enää kielletty. Hoippareita ei enää pidetä öiseen aikaan, lukituin ovin eikä lasten läsnä ollessa. TV-kielto on netin myötä kuivunut kasaan. Paljon muutoksia hyvään suuntaan. Mutta pelkästään v. 2010 paikkeilla SRK-oppi vaihteli äkillisesti homoparien rukoushetkiin suhtautumisesta kirkolliskokous-äänestystä ennen ja sen jälkeen. Viimeisimmästä asiasta Marku Korteniemi esitti mielenkiintoisia lähteitä blogivastauksissaan hulluinhuonelais-blogiin. Lukekaa itse. Markku on VL, uskoo siis "prikulleen samalla tavoin´" kuin muutkin VL-kristityt.
Tarkoitin sitä uusi puheenjohtaja juttua missä LL analysoi lahkon tilaa
Kyllä tuntuu että vl Forumissa vielä taantumuksen viimeiset tukipylväät ja naisten talepanialistajat epätoivoisesti huokailevat vaunu jelvettisynnytysoppoen perään.
Totta. VL-foorumia ei jaksa lukea montakaan tuntia vuodessa. On niin imelää "VAIN ME" -harhaopin mielistelyä. Kuka tosissaan väittää, että SRK-opit ovat "prikulleen yhteneväisiä" verrattuna a) Lars-Levin päiviin (1800-luku) ja b) 1970-luvun hoippareiden kulta-aikaan.
Myytti SRK-oppien "muutumattomuudesta" on murtunut!
Myös S24-palstalla eräässä ketjussa vastauksessaan minulle joku "Vanha vl-pappa" tänä syksynä tunnustautui avoimesti Hevosvaunu-harhaoppiin, vaikka se on totisesti hylätty Afrikan-lähetystyön alkamisineen.
Ja mitä sitten vaikka ei oppi olisikaan muuttunut!!
mitä sillä on merkitystä, oliko leevi olevinaanjoku Jumalan sijainen hah milalosta paksupäistä lapsellista ropaskaa koko oppisekavuus.
Miksi ette lue Raamatusta oikeaa oppia ja seuraa sitä , häh!!