Kaunis , pitkään kestänyt rakkaus, kaiken

se kestää, kaiken se antaa, jotta kestää se vois.Kaksi vanhusta, harmaapäisiä, kävelevät peräkkäin, Nainen, tuo hieman nuorempi miehensä edellä kuin tietä antaen ja mies hitain, mutta vakain askelin vaimonsa perässä tulee, Mietin heitä katsoessani, hymyssäsuin, kuinka kauniita he ovatkaan. Mitä kaikkea heidän yhteiseen elämäänsä onkaan mahtunut, iloa, surua,kaikki tunteet laidasta laitaan ja paljon muutakin varmaan. Tekisi mieli mennä halaamaan heitä, mutta enhän voi, se olisi outoa, vaikka tarkoitukseni olisikin ihan viaton. He jatkavat matkaansa, yhdessä, ihastuttava pariskunta ja minä jatkan omaani, kaipaus sydämessäni.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Monta kertaa katsonut ihaillen vanhuksia.

Äänestä

Kaunista ja tavoiteltavaa. Ehkä minäkin vielä joskus. Ja sinä.

Äänestä

Mulla parhaillaan menossa hyvä vaihe huonon jälkeen. Pitkä suhde. Ja joskus olin samanlainen että ihmettelin miten jotkun onnistuu ja tulin surulliseksi kun oma kaivattu ei ollut vieressä, vaikka sitä suurta rakkautta minä tunsin. Tunsin että toivo minun kohdaltani on menetetty, melkein.

Jos menisikin suhde nyt "pieleen" niin rakkaudesta antaisin toisen mennä. Ei tarvitse jäädä kaipaamaan häntä joka hylkää, mutta vapaaehtoisesti en anna hänen lähteä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehkäminäkin kirjoitti:

se kestää, kaiken se antaa, jotta kestää se vois.Kaksi vanhusta, harmaapäisiä, kävelevät peräkkäin, Nainen, tuo hieman nuorempi miehensä edellä kuin tietä antaen ja mies hitain, mutta vakain askelin vaimonsa perässä tulee, Mietin heitä katsoessani, hymyssäsuin, kuinka kauniita he ovatkaan. Mitä kaikkea heidän yhteiseen elämäänsä onkaan mahtunut, iloa, surua,kaikki tunteet laidasta laitaan ja paljon muutakin varmaan. Tekisi mieli mennä halaamaan heitä, mutta enhän voi, se olisi outoa, vaikka tarkoitukseni olisikin ihan viaton. He jatkavat matkaansa, yhdessä, ihastuttava pariskunta ja minä jatkan omaani, kaipaus sydämessäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu