Mistä Andten valtava suosio johtuu?

Aika hiljainen tyyppihän tuo on loppujen lopuksi muihin edellisten bb-kausien suosikkeihin verrattuna.
9164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Andten suosio kumpuaa reiluudesta, ja vilpittömyydestä. Ei esitä mitään muuta kuin mitä on. Puolustaa parjattuja. Suorittaa mukisematta tehtävänsä. On myös omalla tavallaan hauskakin tyyppi. Ei juonittele eikä puhu pahaa toisista. Minusta ainakin paras esimerkki millainen ihmisen pitäisi toimia toisien keskellä.

Äänestä
  • Yksi iso miinus! Andte ei ole ryhmäasukas! Ei pärjää isossa porukassa, kun hänellä ei ole omia mielipiteitä! Peesaa muita liikaa....ja puhuu myös pahaa poissaolevista siinä missä toisetkin asukkaat.

    Hän on valinnut ryhmästä muutaman eikä muita huomioi!
    Naiset ovat hänelle ainoastaan pantavia reikiä...Tuulikki oli poikkeus, kun hänen kanssaan oli turvallista. Tuulikin nuoleskeleminen upposi häneen kun sula voi...

    Ei Andtekaan ole paras mahdollinen asukas, mutta vähästä on paha nyhjästä!
    Eilinen ilta osoitti hyvin loppupään järjestyksen. Joonas ja JussiK upottivat mukanaan Pertinkin suohon. Saunassa poissaolevien haukkuminen oli järkyttävää ja myös säälittävää katseltavaa ja kuunneltavaa!

    Selvisi hyvin loppupään järjestys!
    8. Joonas
    7. JussiK
    6. Pertti
    5. Anna
    4. Tuija

    Loput kolme kansa ratkaisee! Kukaan heistä ei ole ollut parempi toistaan eikä täydellinen asukas!

    Äänestä

Andte on niin hyvä esimerkki normaali ihmisestä. Erottuu edukseen. On kiltti ja hauska. Voi että minä tykkään. Esa a ja andte on parhaimmat asukkaat ikinä. Nyt on kyllä oikeasti tommosen järkevän ja hyvän asukkaan vuoro voittaa. Ei jaksa mitään tyrkkyjä ...... Miettikää joku Jonathan tai anna tai Jenna...ihan kipeitä.

Äänestä
  • Pelkään, että kipeä tuotanto lahjoittaa rahat rotalle. Älkää tuhlatko rahojanne muka äänestyksiin.

    Äänestä

Kyllä käytöstavat ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat suuri arvo ja hieno taito ihmiselle. Kunnioitan Andten kotikasvatusta ja luonnetta. Omalla esimerkillään Ande voi toimia hyvän käytöksen lähettiläänä. Nämä ovat viihdearvoa paljon merkittävimpiä asioita elämässä.

Äänestä

Andte on tylsä, sitä ei kukaan kiistä, oikeastaan tapettia.

Mutta kun nuo muut asukkaat ovat täyttä paskaa niin helppo voitto.

Äänestä
  • Kiistän, Andte on söpöin vielä..ja köyhä, joten tarvitsee naisen ja 100.000e. Näin vaan on

    Äänestä

Ihana Andte! Vielä nuori,mutta perusarvot kunnossa.Vanhempien ihmisten
kunnioittaminen esim. Joikhaaminenkin on niin kulttuurille ominaista ja se tulee
meidän katsojienkin ymmärtää. Hieno ihminen luonteeltaa. Eipä ole juuri
hymyillyt kenenkään paskapuheille. Toivottavasti "isoveli" ymmärtää, että ohjelman
jatkon vuoksi on tärkeää erottaa jyvät akanoista.

Äänestä

Totta mooses Andte on paras koska on normaali suomalainen mies eikä tatuoitu niinku suurin osa kilpailijoista joka on täysin epäluonnollista ja tosiaan suoraansanottuna kuvottavaa katsella! Toivottavasti tuotanto tosin ymmärtää tälläkertaa antaa Andtelle voiton. Muistaakseni voitot ovat menneet aikaisemmin joillekkin homoille mikä on täysin, niin täysin väärin! Toi rottasana oikei nauratti, kuinka osuvast sanottu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuri suosio kirjoitti:

Aika hiljainen tyyppihän tuo on loppujen lopuksi muihin edellisten bb-kausien suosikkeihin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu