Viisi vuotta sitten mulla oli 8 henkinen kaveripoppoo.. Tietokoneen netin takia sekin on kutistunut yhteen ja piakkoin nollaan...
Yhtään uutta kaveria/ystävää en ole onnistunut surkeiden sosiaalitaitojeni(tai oikeastaan aloitteiden) takii hankkimaan amiskan sekä muutamien työharjoittelupaikkojen aikana... Olen henkisesti jumittunut 15 vuotiaan, ahdistuneen pojan tasolle.. Kaikki tietävät asioista enemmän kuin minä, joka johtuu tiedottomasta tilasta, jonka tulokseton, päivittäinen tietokoneen tuijottelu on aiheuttanut... Vaikka käyn ulkona hoitamassa asioita ja juttelemassa muutamien tuttujen kanssa, päädyn illalla koneen äärelle...
Tietokone on ajanut minut "erakoksi", olen alkanut nauttimaan yksinäisyydestä, ja olen kamppaillut tietokoneriippuvuuttani vastaan monet kerrat, mutta turhaan..
Tyttöystävän ja kavereiden tarve on suuri, mutta enpä juuri uskalla(vaikka kuinka yritän) lähestyä ketään tuntematonta ja se tuottaa raastavaa kipua edelleenkin, koska omana ittenäni olen melko huumorintajuinen, jokseenkin seurallinen kaveri, ainakki luulisin... Et silleen..
Nytten ihan kohta alkaa armeija ja pelkään sairaasti, että jäisin sielläkin yksin.. Mutta toivon myös, että tietokoneriippuvuuteni vihdoinkin hiipuu sille tasolle, jolla saan sen hallintaani ja elämäni takaisin...
Yhtään uutta kaveria/ystävää en ole onnistunut surkeiden sosiaalitaitojeni(tai oikeastaan aloitteiden) takii hankkimaan amiskan sekä muutamien työharjoittelupaikkojen aikana... Olen henkisesti jumittunut 15 vuotiaan, ahdistuneen pojan tasolle.. Kaikki tietävät asioista enemmän kuin minä, joka johtuu tiedottomasta tilasta, jonka tulokseton, päivittäinen tietokoneen tuijottelu on aiheuttanut... Vaikka käyn ulkona hoitamassa asioita ja juttelemassa muutamien tuttujen kanssa, päädyn illalla koneen äärelle...
Tietokone on ajanut minut "erakoksi", olen alkanut nauttimaan yksinäisyydestä, ja olen kamppaillut tietokoneriippuvuuttani vastaan monet kerrat, mutta turhaan..
Tyttöystävän ja kavereiden tarve on suuri, mutta enpä juuri uskalla(vaikka kuinka yritän) lähestyä ketään tuntematonta ja se tuottaa raastavaa kipua edelleenkin, koska omana ittenäni olen melko huumorintajuinen, jokseenkin seurallinen kaveri, ainakki luulisin... Et silleen..
Nytten ihan kohta alkaa armeija ja pelkään sairaasti, että jäisin sielläkin yksin.. Mutta toivon myös, että tietokoneriippuvuuteni vihdoinkin hiipuu sille tasolle, jolla saan sen hallintaani ja elämäni takaisin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki on loppujen lopuksi kiinni siitä että millainen persoona olet.
Jos on täysin hiljainen ja ujo persoona ulkoapäin niin sellainen henkilö jää usein muiden ulkopuolelle. Aloite on tehtävä itse, ei muuten kukaan tule tutustumaan. Näin ne sosiaaliset suhteet on aina hoidettu. Tietokone on mielestäni vielä sosiaalisesti rajoittuneille hyvä apuväline esim. treffien luomiseen. Ennen vanhaan oli paljon rohkeampi oltava jos halusi päästä ns. deiteille jonkun naisen kanssa. Nykyään tämän voi tehdä ei kasvotusten netissä. Näin ainakin itse tein ja tuotti tulosta pari vuotta sitten. Tässä nyt ollaan edelleen yhdessä jne. Kiitos vain yksinomaan chattien olemassaolemisen.
Ei kun pää pystyyn ja muista huumori, ilman sitä sosiaaliset suhteet ovat paljon vaikeampia.
löysin itselleni rakkaan chatistä. Olen kyllä sosiaalinen ja ongelmaa ei ollut siinä puolen. En vain jaksanut kapakoita sun muita mestoja. Koneen äärellä sain jutella ja tutustua toiseen ihan ihmisenä. Itsekin säikähdin alkuksi miten jumituin koneella äärettömiksi ajoiksi... mutta olen ollut tämän miehen kanssa pian viisi vuotta ja vaikka välimatkaa onkin tuohottomasti olemme viimein menossa naimisiin. Joten ei aina tietsikka ole huono juttu. Nykyisin en edes jaksa innostua chateistä laisinkaan vaikka jossain vaiheessa lähes asuin siellä. Tsemppiä teille!
Tietokoneriippuvuuteen voi ja kannattaa hakea apua. Itse olen monien asioiden yhteensattumien vuoksi ajautunut chattien suurkuluttajaksi.
Mutta kun itse tiedostaa sen, ja ajattelee että pitää olla muutakin tekemistä, huom. mielekästä!, niin se saa ajatukset poissa koneen ääreltä. Eli aloita vaikka siten, että kaksi iltaa viikossa olet tekemässä jotakin muuta. Alku se on sekin... tai vaikka yksi ilta. Ja muista, teet jotakin tosi mielenkiintoista...mukavaa! Siitä se lähtee! Ja jos tuntuu että ei, niin hae ihmeessä ammattiapua. Itse luokittelen sen yhtä samanlaiseksi riippuvuudeksi kuin esim. tupakka, alkoholi tai huumeet. Jokainen aiheuttaa ihmiselle haittoja.
Mutta voimia sinulle taisteluun, meitä on monta!!