OY:n hallituksen jäsenen vastuu SCC

Jäsenyys osakeyhtiön hallituksessa ei enää pitkään aikaan ole ollut kunniatehtävä, vaan vastuullinen ja seurantaa edellyttävä työ.

Hallituksen jäsenen vastuun kannalta tärkeimpiä tällaisia periaatteita ovat

pääoman pysyvyys
osakeyhtiön voitontuottamistarkoitus
johdon huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus

Pääoman pysyvyydellä tarkoitetaan sitä, että lain minimivaatimukset oman pääoman suhteen on aina täytyttävä ja ellei näin ole, hallituksen jäsenen on heti reagoitava.

uden OYL:n mukaan hallituksen jäsenen on korvattava yhtiölle aiheuttamansa vahinko, jos

vahinko on aiheutettu hallituksen jäsenen toimessa;
toiminta on ollut edellä kerrotun huolellisuusvelvoitteen vastaista; ja
huolellisuusvelvollisuuden rikkominen on ollut tahallista tai huolimatonta.
Hallituksen jäsenen on korvattava yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle aiheutunut vahinko, jos

vahinko on aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestyksen määräystä; ja
rikkominen on ollut tahallista tai huolimatonta.

Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa yhtiön kirjanpito ei vastaa kirjanpitolain säännöksiä. OYL:n mukaan näin tulisi olla. Tuolloin rikotaan siis paitsi kirjanpitolakia myös osakeyhtiölakia. Tästä seuraa yhtiön johdon eli toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen vastuu.

OYL:n 1 luvun 8 §:n mukaan yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Lain nimenomaisella määräyksellä on haluttu korostaa huolellisuusvelvollisuuden merkitystä. Se vastaa nykyistä oikeuskäytäntöä, mutta terävöittää asian merkitystä. Velvollisuus on kaksiosainen:

velvollisuus toimia huolellisesti ja
lojaliteettivelvollisuus suhteessa yhtiöön ja sen kaikkiin osakkeenomistajiin.

Tässähän tulee vastaan rikosoikeudellinen arviointi sekä henkilökohtainen taloudellinen vastuu. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessa SCC:n konkurssipesänhoitajan on pakko tehdä tutkintapyyntö myöskin hallituksen jäsenen toiminnasta yhtiössä.

Yllä vähän esimakua Iisakki Kiemungin vastuista SCC:stä ja tuo oli vasta alkupaloja. On päivänselvää että SCC hukkasi mm. oman pääomansa jo silloin kun Kiemunki siellä vielä hallituksen jäsenenä vaikutti, puhumattakaan muusta . Ennen kuin lähdet köyttä Kiemunki ostamaan, kannattaisi opetella puhumaan edes totta, sillä se on kaiken edellytys.
33211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Issulle uusi kännipäivä.

Äänestä
  • Perzuikki on usein kännisä.

    Äänestä

Aloittaja lähettää terveisiä Karille ja kertoo asioista joista ei itse mittään ymmärrä mutta hyvä yritys. Kaipaa jatkoa ja seuraavaksi terveisten lähettäjä voisi ottaa fokukseen esimerkiksi Karin joka tuki autotalohanketta. Kerrattaisiin Karin vastuita jne.

Äänestä
  • Hauskasti aloittaja vaati puhumaan totta, mutta katsotaampas miten on oman totuudenpuhumisen laita.

    Äänestä

Prosessi ei ole vielä edes alkanut ja Kiemunki tulee varmasti pyöriskelemään vuosikausien ajan sängyssään hikisenä monia unettomia öitä mietiskellessään näitä. Tämä lohduttaa varmasti monia kaupunkilaisia, joiden arvomaailmaa kiemunki on pilkannut menneiden vuosien aikana. No - kokoomuslaiset varmasti lohduttavat Kiemunkia oikeudenkäyntejä odotelessa.

Äänestä
  • Sait taas purettu pahaa mieltä iisakkitautinen. Teemme täällä tärkeää mielenterveystyötä. Tiedätkö muuten miksi liikemies Kari hikoili mot ohjelmassa niin paljon?

    Äänestä

Kokdem päivystäjä näyttää olevan nyt aivan hukassa, eikä keksi enää mitään järjellistä vastausta, eikä ihme, sillä lain kirjaimen edessä mykistyy kyllä I. Kiemunkikin aikanaan. HAH HAH HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Äänestä
  • Perzuikkipäivystäjä paniikissa mutta ei ihmettelemistä koska avaaja on kusessa kun tuki scc autotalohanketta. Siinä meni maine ja toive eduskuntapaikasta. Niimpä kuka siellä avaaajana onkaan. BUUAAAAH-AAAH-HAHAA.

    Äänestä

  • Tuskaatuskaa kirjoitti:

    Perzuikkipäivystäjä paniikissa mutta ei ihmettelemistä koska avaaja on kusessa kun tuki scc autotalohanketta. Siinä meni maine ja toive eduskuntapaikasta. Niimpä kuka siellä avaaajana onkaan. BUUAAAAH-AAAH-HAHAA.

    Joo ei tarvitse arvailla aloittajan henkilöllisyyttä. Pitkää sanontaa, lakia lainataan ja tyyli tuttu blogeista.

    Äänestä

  • Epätoivo ajaa kirjoitti:

    Joo ei tarvitse arvailla aloittajan henkilöllisyyttä. Pitkää sanontaa, lakia lainataan ja tyyli tuttu blogeista.

    Ei tarvitse ei.

    Äänestä

Kunhan maltatte googletella niin huomaatte että lainaukset on suoraan lakitextiä hallituksen jäsenen vastuista. Terveiset Iisakille

Äänestä
  • Kiitos Kari niin ne aina lainauksia ovat.

    Äänestä

  • Et tietenkään Kari. Ollaan.

    Äänestä

Joo, ei tullut Iisakille konkurssi SCC:stä toivottua ponnistuslautaa isompiin kuvioihin, lähinnä kai tavoitteena oli kiivetä ihan Arkadianmäelle SCC:n myötä. Nyt sitten onkin edessä todella vakavat ongelmat SCC:n vastuiden kanssa.

Äänestä
  • Voi miksi lähdit liikemies Kari tukemaan liikemies Ritaluoman onnetonta autotaloa. Siihen loppui poliittinen ura ja vielä päälle tunnetut viisi muuta skandaalia.

    Äänestä

Avaajan henkilöllisyyden arvaa tyylistä pikkulapsikin. Yhtä hyvin olisi voinut käyttää nimeään.

Äänestä

Prkele mä mikään Kari ole vaan ihan tavallinen duunari Hämeenlinnasta.

Äänestä
  • Tottakai Kari.

    Äänestä

  • Tuttu tyyli kirjoitti:

    Tottakai Kari.

    Jos et ole joku muu niin ei sinun pitäisi esiintyä jonain muuna vaan itsenäsi.

    Äänestä

  • karityyliä kirjoitti:

    Jos et ole joku muu niin ei sinun pitäisi esiintyä jonain muuna vaan itsenäsi.

    ettet edusta karikatyyriä?

    Äänestä

  • Ookko varma, kirjoitti:

    ettet edusta karikatyyriä?

    Kari edustaa itseään valitettavasti.

    Äänestä

  • Pahaa jälkeä mummo kirjoitti:

    Kari edustaa itseään valitettavasti.

    karismaa.

    Äänestä

  • Karilla on kirjoitti:

    karismaa.

    Rahapuoli on liikemiehellä verotietojen perusteella oudosti valtavan egon karisman varjossa.

    Äänestä

  • dg d h m kirjoitti:

    Rahapuoli on liikemiehellä verotietojen perusteella oudosti valtavan egon karisman varjossa.

    Kyseessä on meka tulojen pimitys !!!

    Äänestä

Minusta tyhmää paljastaa että kaikki blogit on pelkkiä kopioita mm. lakikirjasta.

Äänestä
  • lakikirja tulee tutuksi edes tätä kautta.

    Äänestä

  • Hyvä jos kirjoitti:

    lakikirja tulee tutuksi edes tätä kautta.

    Ei edes Kari voi oppia kopioimalla.

    Äänestä

  • Hyvä jos kirjoitti:

    lakikirja tulee tutuksi edes tätä kautta.

    lain tulkintataito olisi myös hyväksi.

    Äänestä

Iisakki on niinsanotusti nyt lirissä hehee

Äänestä
  • Liikemies Kari vielä pahemmassa ! Kannatti scc hanketta.

    Äänestä

  • Heheheeeeh kirjoitti:

    Liikemies Kari vielä pahemmassa ! Kannatti scc hanketta.

    Katos pentelettä , toimittaja on ollut hermosauhuilla, kun vastaukseen meni noinkin paljon.

    Äänestä

  • Jonte naapurista kirjoitti:

    Katos pentelettä , toimittaja on ollut hermosauhuilla, kun vastaukseen meni noinkin paljon.

    Hänhän ei varsinaisesti muualla mainosta tupakointiaan, mikäli ymmärsin oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terveiset karittajal kirjoitti:

Jäsenyys osakeyhtiön hallituksessa ei enää pitkään aikaan ole ollut kunniatehtävä, vaan vastuullinen ja seurantaa edellyttävä työ.

Hallituksen jäsenen vastuun kannalta tärkeimpiä tällaisia periaatteita ovat

pääoman pysyvyys
osakeyhtiön voitontuottamistarkoitus
johdon huolellisuus- ja lojaliteettivelvollisuus

Pääoman pysyvyydellä tarkoitetaan sitä, että lain minimivaatimukset oman pääoman suhteen on aina täytyttävä ja ellei näin ole, hallituksen jäsenen on heti reagoitava.

uden OYL:n mukaan hallituksen jäsenen on korvattava yhtiölle aiheuttamansa vahinko, jos

vahinko on aiheutettu hallituksen jäsenen toimessa;
toiminta on ollut edellä kerrotun huolellisuusvelvoitteen vastaista; ja
huolellisuusvelvollisuuden rikkominen on ollut tahallista tai huolimatonta.
Hallituksen jäsenen on korvattava yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle aiheutunut vahinko, jos

vahinko on aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestyksen määräystä; ja
rikkominen on ollut tahallista tai huolimatonta.

Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa yhtiön kirjanpito ei vastaa kirjanpitolain säännöksiä. OYL:n mukaan näin tulisi olla. Tuolloin rikotaan siis paitsi kirjanpitolakia myös osakeyhtiölakia. Tästä seuraa yhtiön johdon eli toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen vastuu.

OYL:n 1 luvun 8 §:n mukaan yhtiön johdon on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Lain nimenomaisella määräyksellä on haluttu korostaa huolellisuusvelvollisuuden merkitystä. Se vastaa nykyistä oikeuskäytäntöä, mutta terävöittää asian merkitystä. Velvollisuus on kaksiosainen:

velvollisuus toimia huolellisesti ja
lojaliteettivelvollisuus suhteessa yhtiöön ja sen kaikkiin osakkeenomistajiin.

Tässähän tulee vastaan rikosoikeudellinen arviointi sekä henkilökohtainen taloudellinen vastuu. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessa SCC:n konkurssipesänhoitajan on pakko tehdä tutkintapyyntö myöskin hallituksen jäsenen toiminnasta yhtiössä.

Yllä vähän esimakua Iisakki Kiemungin vastuista SCC:stä ja tuo oli vasta alkupaloja. On päivänselvää että SCC hukkasi mm. oman pääomansa jo silloin kun Kiemunki siellä vielä hallituksen jäsenenä vaikutti, puhumattakaan muusta . Ennen kuin lähdet köyttä Kiemunki ostamaan, kannattaisi opetella puhumaan edes totta, sillä se on kaiken edellytys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu