Herzog on hyvä ihminen.

Herzogin lahja

Hän haluaa meidän kaikkien parasta. Ei hän halua meidän rahojamme. Hän tarvitsee ainoastaan rahaa Jumalan Töihin! Ei itselleen.
Kaikki tietävät, että koottu karttuu. Niin karttuu myös Jumalainen Pääoma.
SItä käytetään sitten Hyvään.

38

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iloinen antaja

      Näin David Herzog sanoo itsekin, rahat menevät Jumalan työn tukemiseen ja evankeliumin levittämiseen, ei hänelle itselle. Kuulemma Suomen ja Viron kokoussarjat ovat tappiollisia
      . Siis rahasta ei käy täällä saarnaamassa, vaan koska Jumala on hänet lähettänyt.

    • Kirkkausrahoitus

      Iloitkaamme Herzogin varallisuudesta. David ilmoitti kesällä laittavansa kaiken evankeliointityöhän ja asuvansa nykyisin vuokralla.

      David Herzog Ministries tietoja vuodelta 2012:

      - hallituksen koko 3 henkilöä, joista kaksi ovat David ja Stephanie
      - yksi palkattu henkilö, David Herzog itse, vuosipalkka 128 685 dollaria. Kuukausipalkka siis 10723,75 dollaria.
      - matkakuluja 179 567 dollaria
      - Israel outreachin kulut 110 721 dollaria.
      - muita kuluja 114 137 dollaria.

      Lisäksi tulee Herzogin tulot Sedona Naturals LLC -yhtiöstä, plus mahdolliset pääoma- ja sijoitustulot. Kirjassaan Herzog suosittelee kiinteistösijoittamista.

      Keskimääräiset tulot Arizonassa vuonna 2012 olivat 35 979 dollaria. Lähde: http://bber.unm.edu/econ/us-pci.htm

      Herzog omistaa myös David Herzog Entertainment, LLC -yhtiön (toimiala viihde, näyttely, komedia): http://david-herzog-entertainment-llc.sedona.az.amfibi.com/us/c/14048914-david-herzog-entertainment-llc

      Liikevaihto (revenue): $25,000 - $50,000

      Asunto vuonna 2011:

      http://www.city-data.com/coconino-county-az/F/Forest-View-Drive-1.html

      5 Forest View Drive
      Sedona, AZ 86336
      Owner: DAVID HERZOG & STEPHANIE HERZOG
      Total value for property: $713,230
      Assessments for tax year: 2011
      Property use: Single Family Residence Grade 010-5 Rural Subdivided
      Property class: Primary Residence

      http://www.faqs.org/tax-exempt/AZ/David-Herzog-Ministries.html mukaan David Herzog Ministries on saanut tuloja 3 347 067 dollaria vuosien 2008-2012 aikana.

      • Sijoitusvinkki

        Kolehtien sijaan voi ottaa pankista asuntolainaa vastaavan summan ja "kylvää sen kirkkauteen", jossa se - Herzogin oppien mukaan - jopa satakertaistuu. Esimerkkilaskelma: Espoon Soukan vanha kaksio 167 000 € x 100 = 16 700 000 euroa! Voiko helpommin enää rikastua.

      • roponen
        Sijoitusvinkki kirjoitti:

        Kolehtien sijaan voi ottaa pankista asuntolainaa vastaavan summan ja "kylvää sen kirkkauteen", jossa se - Herzogin oppien mukaan - jopa satakertaistuu. Esimerkkilaskelma: Espoon Soukan vanha kaksio 167 000 € x 100 = 16 700 000 euroa! Voiko helpommin enää rikastua.

        Uskovat eivät saa keinotella rahalla ja tehdä sijoituksia rikastumisen toivossa. Meidän pitää luottaa siihen että Herra pitää meistä huolta. Niinkuin Raamatussa sanotaan.

      • Ideointia
        roponen kirjoitti:

        Uskovat eivät saa keinotella rahalla ja tehdä sijoituksia rikastumisen toivossa. Meidän pitää luottaa siihen että Herra pitää meistä huolta. Niinkuin Raamatussa sanotaan.

        Aiheellinen huomautus.
        Tosin Herzog kehottaa kylvämään kirkkauteen, jonka olen ymmärtänyt tarkoittavan rahan antamista kirkkaudessa toimiville julistajille. Kukahan se voisi olla? :)

        Hän myös kehottaa kirjassaan ostamaan ja myymään asuntoja "oikeaan aikaan", jota kai voisi kutsua kiinteistösijoittamiseksi tai -keinotteluksi.

        Ehkä Suomen valtio voisi kylvää 1 miljardin kirkkauteen. Valtio saisi 100 mrd takaisin, ratkaisisi velkaongelman ja budjettivajeen.

      • glory glory
        Ideointia kirjoitti:

        Kylväminen kirkkauteen tarkoittaa, että uhrilahja annetaan Jeesukselle!!!
        Viime viikonloppuna kuuntelin tarkkaan Viron saarnaa ja DH oikein korosti sitä, että uhrilahjaa/kolehtia ei anneta maallisille julistajille vaan Jumalalle.
        Maalliset julistajat ja pastorit käyttävät varoja evankeliumin levittämiseen, lähetystyöhön ja köyhien ja sairaiden auttamiseen.
        Kyllä Raamatussa puhutaan paljon antamisesta, lukekaahan tarkkaan.

      • kii5
        glory glory kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12338058

        lue tämä ketju hiljaa ja huolella.

      • TakeCareofYourselves
        kii5 kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12338058

        lue tämä ketju hiljaa ja huolella.

        Syytä totisesti lukea suosittamasi ketju hiljaa ja huolella! EI kuitenkaan kannata "aktivoida jumalan dnaata itsessään" taijotainsinnepäin. Luettu texti sisältää törkeää emävalehtelua DHn suomihelsinkikäynneiltä. Alempana keskustelupalstalla 'Jeesuksen argumentaatiosta ketä voisi sanoa hyväksi'; lähde Markuksen ev 10.luku..

      • kii5
        TakeCareofYourselves kirjoitti:

        >>texti sisältää törkeää emävalehtelua DHn suomihelsinkikäynneiltä>>

        Todellakin, ja korostetaan nyt vielä että noi tekstit on siis tosiaan itsensä Herzogin kirjoittamia, ja hän on valehdellut monessa muussakin asiassa, sellaisissa joidenka todenperäisyyden voi joko helposti, tai hyvin helposti kuka tahansa tarkastaa.

      • Gold dust babies

        Tässä ovat kulttuurit törmäyskurssilla. Se mikä suomalaiselle on emävale on amerikkalaiselle hienoista liioittelua. Meillä on vaatimattomuuden ja vähättelyn kulttuuri, amerikkalaisilla äänekäs liioittelun ja kerskunnan kulttuuri. Herzog oli tänne tullessaan kulttuurien tuntemuksen suhteen umpitietämätön ja isännät yhtä umpisokeita uskoessaan kaiken, mitä hän suustaan päästeli. Amerikkalisä on sellainen pyöreät 50% vähintäänkin, mikä on otettava aina huomioon. Sen jotkut näistä veijareista ovat myöntäneetkin, että on tullut liioiteltua ja rutkasti, niin että lopulta itsekin alkaa uskoa juttuihinsa.

      • Leiviskät pöytään
        Gold dust babies kirjoitti:

        Mutta Jumala ja Hänen Sanansa ei muutu. Ja 10 käskyä ovat samat jokaiselle; erityisesti Sanan opettajilta Herra itse vaatii enemmän. Talenttien mukaan.

      • Mesmeroijat
        Leiviskät pöytään kirjoitti:

        Mutta Jumala ja Hänen Sanansa ei muutu. Ja 10 käskyä ovat samat jokaiselle; erityisesti Sanan opettajilta Herra itse vaatii enemmän. Talenttien mukaan.

        Juuri näin. Siksi ei tulisikaan ottaa hölynpölyhemmoja vastaan tutkimatta tarkasti heidän puheidensa todenperäisyyttä. Kristillinen tv on täynnä näitä huijareita. Mutta yritäpä varoittaa. Heti saat fariseuksen tai parjaajan leiman. Ihmiset uskovat sepityksiin, koska he haluavat uskoa niihin.

      • kii5
        Gold dust babies kirjoitti:

        Tässä ovat kulttuurit törmäyskurssilla. Se mikä suomalaiselle on emävale on amerikkalaiselle hienoista liioittelua. Meillä on vaatimattomuuden ja vähättelyn kulttuuri, amerikkalaisilla äänekäs liioittelun ja kerskunnan kulttuuri. Herzog oli tänne tullessaan kulttuurien tuntemuksen suhteen umpitietämätön ja isännät yhtä umpisokeita uskoessaan kaiken, mitä hän suustaan päästeli. Amerikkalisä on sellainen pyöreät 50% vähintäänkin, mikä on otettava aina huomioon. Sen jotkut näistä veijareista ovat myöntäneetkin, että on tullut liioiteltua ja rutkasti, niin että lopulta itsekin alkaa uskoa juttuihinsa.

        Gold dust babies, itsekinhän siis tekstissäsi tuot selkeästi ilmi että se jätkä tulee tänne puhumaan lähinnä fuulaa.

        Tiedätkö miten vakava asia Kristuksen ruumiin eksyttäminen ja harhaanjohtaminen on? Ei ihmisen tarvitse olla suurellakaan aspergerillä varusteltu, että ottaa sanotut sanat vakavasti, kirjaimellisesti, tosissaan. Vai ollaanko Savossa, kuulijan vastuulla kaikki?

        Ja muuten. Väkimäärän, parantumisihmeiden ja uskoontulojen ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym pyöristely yläkanttiin on ihan vaan pelkkää valehtelua, vaikka sen faktan paistaisitkin ihan missä haluat sen paistaa.

        Minkä takia hän saa tulla tänne jauhamaan täyttä pas ja eksyttämään ihmisiä? Mikä julistaja se semmoinen on jonka sanoista rapsakka ½ voi karsia heti kättelyssä pois ja loputkin aivopierut pitää lasketella tiukan seulan läpi (sitä muuten juurikaan läpäisemättä)? Eikö meillä ole showmenoa, stand-upia ja verbaaliakrobaatikoita ihan täällä Suomessakin? Mielummin käännyn puhtaasti maallisuuden puoleen jos ko. viihteenlajia haluan seurata, ja sanoisin pitää olla AIKA rohkea (tai TYHMÄ) että tekee Jumalasta standup-hahmon (ja tilaisuudesta rahankeruupaikan).

        Evankelistaksi en Herzogia todellakaan laske.

      • Epäilys

        Herzogin rahankäytön uskottavuutta lisäisi jos hän julkaisisi tiedot mihin miljoonat David Herzog Ministriesin kautta virtaavat dollarit menevät, ts. rahojen käyttötarkoitukset. Palkat, luontaisedut, matkakulut, hallintokulut ja sitten ne oikeat hyväntekeväisyyskohteet ja niihin tehdyt lahjoitukset.

        Esim. Suomessa Patmos julkaisee tarkat tiedot, mikä lisää uskottavuutta. Herzogilta en ole vielä nähnyt. Kertokaa jos hän on jossain julkaissut.

      • Gold dust babies
        kii5 kirjoitti:

        Gold dust babies, itsekinhän siis tekstissäsi tuot selkeästi ilmi että se jätkä tulee tänne puhumaan lähinnä fuulaa.

        Tiedätkö miten vakava asia Kristuksen ruumiin eksyttäminen ja harhaanjohtaminen on? Ei ihmisen tarvitse olla suurellakaan aspergerillä varusteltu, että ottaa sanotut sanat vakavasti, kirjaimellisesti, tosissaan. Vai ollaanko Savossa, kuulijan vastuulla kaikki?

        Ja muuten. Väkimäärän, parantumisihmeiden ja uskoontulojen ym ym ym ym ym ym ym ym ym ym pyöristely yläkanttiin on ihan vaan pelkkää valehtelua, vaikka sen faktan paistaisitkin ihan missä haluat sen paistaa.

        Minkä takia hän saa tulla tänne jauhamaan täyttä pas ja eksyttämään ihmisiä? Mikä julistaja se semmoinen on jonka sanoista rapsakka ½ voi karsia heti kättelyssä pois ja loputkin aivopierut pitää lasketella tiukan seulan läpi (sitä muuten juurikaan läpäisemättä)? Eikö meillä ole showmenoa, stand-upia ja verbaaliakrobaatikoita ihan täällä Suomessakin? Mielummin käännyn puhtaasti maallisuuden puoleen jos ko. viihteenlajia haluan seurata, ja sanoisin pitää olla AIKA rohkea (tai TYHMÄ) että tekee Jumalasta standup-hahmon (ja tilaisuudesta rahankeruupaikan).

        Evankelistaksi en Herzogia todellakaan laske.

        Hyvä kii5. Minä en todellakaan puolusta tuollaista menoa, vaan peräänkuulutan isäntien vastuuta näissä asioissa. Heidän vain pitäisi olla sen verran valveutuneita, että tietäisivät, miten paksu pajunköysi menee Amerikassa läpi. Tiedän liiankin paljon noista liioittelukuvioista. Faktoilla ei ole niin väliä, kunhan näyttää hyvältä ja isolta. Ei sen niin pitäisi mennä, mutta kun USAssa vaan menee esim. TBNllä täydellä volyymilla. Valheihmeet seuraavat näitä uhkarohkeita ja juovuttavat kansan.

        Ai, anteeksi. Sain jotenkin kuvan että asia olisi päinvastoin ja että se on vaan hänessä oleva piirre mikä mein pitää hyväksyä kun seur. kerran tulee maahan (toiv. ei tule). Olen vähän äkäinen tämän asian kanssa.

        Mitä tässä voi tehdä? Enemmän ja vähemmän läheisiä on tuossa harhassa ja syvällä, eikä puhe tehoa, eikä Raamatulla perustelu eikä oikeastaan mikään. Ne on kaiken muun eli väärän hengen lisäksi vielä aivopestykin varsinkin lauseella "paljon muutakin Jeesus teki eikä kaikki mahdu Raamattuun" ja Raamatullinen koettelu on automaattisesti uskonnollisuutta ja Hengen pilkkaa. Miten he avaisivat silmänsä? Pelottaa että eivät avaa. Toivottavasti Jumala armahtaa heitä.

        Ne jotka ovat ymmärtäneet alusta asti, että hahaa on, ovat kirjoittaneet aiheesta metritolkulla foorumeille ja itsekin pistin postia kanavajohtajalle sekä blogitaivaalle. Valuu kuin vesi hanhen selästä. Ei mene jakeluun raamatulliset perustelut, ei mitkään. Kirjoitin nyt vain yhdestä näkökulmasta, viestintäkulttuurien erosta neutraaliin sävyyn, mutta voin vakuuttaa että olen ollut huolissani ja varoitellut. Tässä me näemme, ikävä kyllä, mitä tarkoittaa valheen kaikella voimalla. Sen voiman piiriin joutuneet ja sen purematta nielleet ovat koukussa. Nyt he eivät uskalla enää olla kriittisiä näkivätpä mitä tahansa, koska arvostelijoille on luettu jo uhkauksetkin. Se on kuin avovankilassa elämistä. Mutta 5. Moos. 18:22 sanoo, ettei julkeuttaan puhuneita valheprofeettoja tule pelätä. Olkaamme vapaat tutkimaan kaikki Raamatun valossa.

        Korj. on harhaa!

      • TotuuttaRakkaudessa!

        Oi kuinka oli helpotus lukea gold dust babies ja kii5 argut! Aivan samoin tässä 2 Herran omaa hengessään kokenut. Suurta Armoa saada havaita että henkien erottelukyky toimii! Se on Lahja, kuten on uskokin ja koko pelastus! Pysykäämme lujina, oikeuden tien keskikohdan kulkijoina. Kun pidetään Herra aina oikealla puolellamme; emme suuresti horju(snl8:20;ps16:8). Kyllä meidän tulee pitää Totuutta esillä, Rakkaudessa. Vaikeata on mutta kun Herra ON puolellamme, jokunen eksynyt saattaa joskus vapautuakin. Tilanne on järkyttävä ihmiselle,totta on sekin että julistajat vastaavat sekotuksistaan kerran PYHÄN JUMALAN KASVOJEN EDESSÄ. Kuten jokainen meistä...säilyttäkäämme nöyrä Henki ja arka tunto Hänen Sanansa edessä. Parantavaa mieltä ja Pyhän siunausta loppumatkalle!

      • TV7:n linjasta
        Gold dust babies kirjoitti:

        Ne jotka ovat ymmärtäneet alusta asti, että hahaa on, ovat kirjoittaneet aiheesta metritolkulla foorumeille ja itsekin pistin postia kanavajohtajalle sekä blogitaivaalle. Valuu kuin vesi hanhen selästä. Ei mene jakeluun raamatulliset perustelut, ei mitkään. Kirjoitin nyt vain yhdestä näkökulmasta, viestintäkulttuurien erosta neutraaliin sävyyn, mutta voin vakuuttaa että olen ollut huolissani ja varoitellut. Tässä me näemme, ikävä kyllä, mitä tarkoittaa valheen kaikella voimalla. Sen voiman piiriin joutuneet ja sen purematta nielleet ovat koukussa. Nyt he eivät uskalla enää olla kriittisiä näkivätpä mitä tahansa, koska arvostelijoille on luettu jo uhkauksetkin. Se on kuin avovankilassa elämistä. Mutta 5. Moos. 18:22 sanoo, ettei julkeuttaan puhuneita valheprofeettoja tule pelätä. Olkaamme vapaat tutkimaan kaikki Raamatun valossa.

        Ehkä kyse on jonkinlaisesta vastahakoisuudesta kohdata todellisuus. Huijattu ei voi myöntää itselleen ja muille että tuli vedätetyksi ja joutui harhaan ja rahankeruun välikappaleeksi? Että oma arviointikyky ei riittänyt? Tuli painostetuksi? Hurmaantui?
        Huolimatta jatkuvasta Raamatusta puhumisesta. Eletään jossain omassa kuplassa..?
        Vain samaa mieltä olevat päästetään lähelle, muille viitataan kintaalla?

        Kannattaisi se Tv7:llakin jossain vaiheessa myöntää miten asiat on.

        Miten voi luottaa tv-kanavaan joka lähtee Herzogin tyyppisen julistajan taakse. Luulisi että taloudellinen tuki rapautuu. Ei ihmisten enemmistö aivan tyhmiä ole.

      • Toivoa ja Rakkautta
        TV7:n linjasta kirjoitti:

        Vastahakoisuuden takana mahdollisesti piilee: YLPEYDEN henki..Se on siksi vaikeinta lajia voittaa, koska on Kirjoitettu "Jumala on YLPEITÄ VASTAAN,mutta NÖYRILLE HÄN ANTAA ARMON". Nöyrtykäämme siis Hänen väkevän Kätensä alle, niin Hän ajallaan meidät korottaa..

      • Huoli täälläkin
        kii5 kirjoitti:

        Ai, anteeksi. Sain jotenkin kuvan että asia olisi päinvastoin ja että se on vaan hänessä oleva piirre mikä mein pitää hyväksyä kun seur. kerran tulee maahan (toiv. ei tule). Olen vähän äkäinen tämän asian kanssa.

        Mitä tässä voi tehdä? Enemmän ja vähemmän läheisiä on tuossa harhassa ja syvällä, eikä puhe tehoa, eikä Raamatulla perustelu eikä oikeastaan mikään. Ne on kaiken muun eli väärän hengen lisäksi vielä aivopestykin varsinkin lauseella "paljon muutakin Jeesus teki eikä kaikki mahdu Raamattuun" ja Raamatullinen koettelu on automaattisesti uskonnollisuutta ja Hengen pilkkaa. Miten he avaisivat silmänsä? Pelottaa että eivät avaa. Toivottavasti Jumala armahtaa heitä.

        kii5:
        Suru on tosiaan ihmisistä, entisistä läheisistä jotka edelleen kritiikittömästi "ottavat vastaan". Mikä saii heidät ajattelemaan ja kyseenalaistamaan? Tai edes rukoilemaan että Jumala näyttäisi totuuden, jos tie jolla ovat ei ole oikea..

        Nämä opit ja "ihmeet ja merkit" vetoaa ihmiseen niin monella tasolla. Alla valheellinen opetus kristilisestä uskosta, joka sumuttaa kykyä arvioida ja erotella oikeaa ja väärää. Herra armahda!

      • Gold dust babies
        TV7:n linjasta kirjoitti:

        Ehkä kyse on jonkinlaisesta vastahakoisuudesta kohdata todellisuus. Huijattu ei voi myöntää itselleen ja muille että tuli vedätetyksi ja joutui harhaan ja rahankeruun välikappaleeksi? Että oma arviointikyky ei riittänyt? Tuli painostetuksi? Hurmaantui?
        Huolimatta jatkuvasta Raamatusta puhumisesta. Eletään jossain omassa kuplassa..?
        Vain samaa mieltä olevat päästetään lähelle, muille viitataan kintaalla?

        Kannattaisi se Tv7:llakin jossain vaiheessa myöntää miten asiat on.

        Miten voi luottaa tv-kanavaan joka lähtee Herzogin tyyppisen julistajan taakse. Luulisi että taloudellinen tuki rapautuu. Ei ihmisten enemmistö aivan tyhmiä ole.

        Ojares todisti itse viime joulukuun kiertueen aikana ja muissakin yhteyksissä studiolla tapahtuneista "voimakokemuksista". Hän käytti mm sanaa 'tsunami'. Ymmärtäisin, että näiden "ihmemiesten" mukana kulkee sellainen henkien voimakenttä, että se yksinkertaisesti imaisee ihmisen mukaansa. Sitä voisi kuvailla mm transsinomaisena tilana, joka sumentaa ihmisen kriittisen ajattelukyvyn. "Ihmemiesten" taktiikkaan kuuluu myös pelottelu: jos kritisoit kuolet tai jotakin muuta. Esim. Benny Hinn ja edesmennyt TBNn johtaja Paul Crouch julkisesti kirosivat jokaisen, joka vastustaa heitä. Voimakentistä ja pelottelusta on itselläni kokemus yli 30 vuoden takaa. Löysin tuubista pari pätkää, joissa tuon entisen pastorini toimintaa paljastettiin. Luin 80-luvun puolivälissä New Week artikkelin, joka kertoi taloudellisista väärinkäytöksistä. En uskonut, vaikka olin ollut pois liikkeestä jo viisi vuotta. Minut oli lumottu ja ulos lähdettyäni elin jatkuvassa pelossa, josta käytin sanaa avovankila.

      • BREAKtheBEAST!!!

        Kiitos avaamisista! Nyt alkaa jo täyttyä rikollisen toiminnan tunnusmerkit! Henkistä väkivaltaa..perheet hajoaa..alle 6v kärsii painajaisista..katteettomia lupauksia "parantumisista"...kuolemalla uhkaamisia...TÖRKEÄÄ. VAIKKA HERRA SALLINUT SEULONTAA OMIENSA KESKEN, kuinka voivat ne, jotka Armosta näkevät ja kuulevat OLLA TARTTUMATTA PELASTUSRENKAASEEN JA OLLA SITÄ HEITTÄMÄTTÄ -uppoaville???Varsinkin kun on lähimpiä omaisia hukkumassa? Usko ilman tekoja on kuollut...joten: LET"S FIGHT IN THE NAME OF JESUS.

      • Tsunami?
        Gold dust babies kirjoitti:

        Ojares todisti itse viime joulukuun kiertueen aikana ja muissakin yhteyksissä studiolla tapahtuneista "voimakokemuksista". Hän käytti mm sanaa 'tsunami'. Ymmärtäisin, että näiden "ihmemiesten" mukana kulkee sellainen henkien voimakenttä, että se yksinkertaisesti imaisee ihmisen mukaansa. Sitä voisi kuvailla mm transsinomaisena tilana, joka sumentaa ihmisen kriittisen ajattelukyvyn. "Ihmemiesten" taktiikkaan kuuluu myös pelottelu: jos kritisoit kuolet tai jotakin muuta. Esim. Benny Hinn ja edesmennyt TBNn johtaja Paul Crouch julkisesti kirosivat jokaisen, joka vastustaa heitä. Voimakentistä ja pelottelusta on itselläni kokemus yli 30 vuoden takaa. Löysin tuubista pari pätkää, joissa tuon entisen pastorini toimintaa paljastettiin. Luin 80-luvun puolivälissä New Week artikkelin, joka kertoi taloudellisista väärinkäytöksistä. En uskonut, vaikka olin ollut pois liikkeestä jo viisi vuotta. Minut oli lumottu ja ulos lähdettyäni elin jatkuvassa pelossa, josta käytin sanaa avovankila.

        Tsunamihan on luonnon tuhovoima joka ei sääli ketään tielleen osuvaa.

        Ehkä Ojares näki Herzogin aiheuttaman hajaannuksen ja vaurion, tai TV7:n kohtalon uuskarismaattisen liikkeen epäterveiden muotojen saadessa valtaa, mutta ei ymmärtänyt näkemäänsä?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsunami kertoo:

        "Tsunami on hyökyaalto, joka saattaa syntyä esimerkiksi syvän meren alueella sattuvasta maanjäristyksestä, rajusta tulivuoren purkauksesta, maanvyörymästä tai asteroidin pudotessa mereen. Avoimella merellä tsunami kulkee 500–900 kilometrin tuntivauhdilla.[1] Aallon korkeus sen edetessä avomerellä on yleensä alle metrin.[2] Aallon kohdatessa matalan rannikon se voi kuitenkin kohota lähes 50 metriä korkeaksi vesiseinämäksi kun suuri vesimassa työntyy maalle.

        Iso asteroidi tai massiivinen maanvyörymä voi lähettää matkaan satojen metrien korkuisen aallon, megatsunamin"

        Edelleen https://fi.wikipedia.org/wiki/Intian_valtameren_maanjäristys_2004

        "Intian valtameren maanjäristys oli merenalainen maanjäristys, joka tapahtui Intian valtameressä 26. joulukuuta 2004. Järistys aiheutti valtavia hyökyaaltoja, tsunameita, jotka tuhosivat suuria alueita Kaakkois-Aasian rannikolla. Maanjäristys oli voimakkuudeltaan 9,0 momenttimagnitudia, joten se on vahvin mitattu maanjäristys vuoden 1964 jälkeen. Eniten kärsiviä maita olivat Indonesia (erityisesti Aceh), Sri Lanka, Intia ja Thaimaa. Kaiken kaikkiaan luonnonkatastrofin vaikutukset kohdistuivat 11 valtioon laajalla maantieteellisellä alueella.[1] Yli 200 000 ihmistä menetti henkensä, ja miljoonat ihmiset joutuivat pakenemaan kotiseudultaan.

        Katastrofi oli ainutlaatuinen, sillä se tapahtui joulupyhinä tapaninpäivän aamuna länsimaalaisten suosimiin matkailukohteisiin. Kuolleiden joukossa olleet 179 suomalaista tekevät siitä kaikkien aikojen suurimman suomalaisia kohdanneen yksittäisen rauhanajan suuronnettomuuden. Ulkomaalaisista turisteista eniten menehtyi Ruotsista (543) ja Saksasta (539).[4][5]"

      • kii5
        Huoli täälläkin kirjoitti:

        kii5:
        Suru on tosiaan ihmisistä, entisistä läheisistä jotka edelleen kritiikittömästi "ottavat vastaan". Mikä saii heidät ajattelemaan ja kyseenalaistamaan? Tai edes rukoilemaan että Jumala näyttäisi totuuden, jos tie jolla ovat ei ole oikea..

        Nämä opit ja "ihmeet ja merkit" vetoaa ihmiseen niin monella tasolla. Alla valheellinen opetus kristilisestä uskosta, joka sumuttaa kykyä arvioida ja erotella oikeaa ja väärää. Herra armahda!

        Huoli täälläkin, haluan toivottaa tsemppiä ja siunausta vaellukseesi ja tiehesi, mitä se ikinä sisältääkään. Voisiko joku sinun (ex) läheisistä suostua lukemaan esim näitä? http://www.kristitynfoorumi.fi/kundalini-varoitus.html http://www.kristitynfoorumi.fi/pdf/uvj.pdf http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm

        Raamatussahan puhutaan siitä raskaasta unesta, johon hän on vaivuttanut porukkaa, mikähän kohta, en tietenkään muista..Toivottavasti Herra tosiaan armahtaa heidät siitä.. Valitettavasti Raamatullinen asia on sekin, että kadotukseen on ihan oikeasti menossa ihmisiä, eli kaikki ei herää. Eivät halua?

        TotuuttaRakkaudessa!, kiitos sanoistasi ja siunausta :)

    • hyvä?

      Otsikko: Herzog on hyvä ihminen.

      Maailmassa on paljon hyviä ihmisiä, mutta ei sillä Taivaaseen mennä.

      • taivastiellä

        Totta, hyvillä teoilla ei mennä taivaaseen, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Amen

      • OLEXVALMIS,JEESUSTUL

        Jos sopii, tässä itse Jumalan Pojan argumentointia hyväksi sanomisesta: "Jeesus vastasi hänelle 'miksi sanot minua hyväksi? EI kukaan ole HYVÄ, paitsi JUMALA YKSIN'...'niin Jeesus katsoi häneen, rakasti häntä ja sanoi: "yksi sinulta puuttuu; mene ja MYY KAIKKI MITÄ SINULLA ON, JA ANNA RAHAT -KÖYHILLE, niin sinulla on oleva AARRE TAIVAASSA. Tule SITTEN ja SEURAA MINUA. Mutta mies synkistyi siitä puheesta ja lähti pois murheellisena, sillä hänellä OLI PALJON OMAISUUTTA." Niin, mitenhän tuossa kävisi miehelle nimeltä David Herzog invaasiottensa ja resonanssiensa kanssa jos JEESUS ILMESTYISI KIRKKAUDESSAAN HÄNELLE JA SANOISI SAMAT SANAT??Riittäisikö kultahampaita ja olisiko esittää Jeesuksen dnaata, jotta JUMALANN POIKA VOISI TUNNISTAA HÄNET OMAKSEEN? Tätä voi miettiä myös jokainen Herzogin oppien seuraaja..Vakavasti.Time is running...

      • sivallus t101
        taivastiellä kirjoitti:

        Totta, hyvillä teoilla ei mennä taivaaseen, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Amen

        Usko ilman tekoja on kuollut.

      • sanoisin näin
        sivallus t101 kirjoitti:

        Usko ilman tekoja on kuollut.

        Teot on seuraus siitä kun uskotaan ja ollaan menossa taivaaseen. Usko ei tule teoista.

      • Lähimmäinen
        sivallus t101 kirjoitti:

        Usko ilman tekoja on kuollut.

        Näin on.♥ Minkä te teette yhdelle näistä minun lähimmäisistäni, sen te teette minulle, sanoo Herra.

    • kii5

      ap:

      Ha ha, hauska vitsi. Indeed.

    • SUURIAko ihmisiä?

      Onko sillä merkitystä, jos herzok on hyvä tai ei? Eikö ´raamatun sana ole riittävä? Mihin tarvitset hertzokia?

      • jyvät akanoista!KÄÄK

        Hertzokia ei päällisin puolin tarvita-mihinkään. Armoa kuitenkin myös hänelle toivotaan -loppupeleissä....

    • Mistäs tunnet hlön

      Haluaisin kysyä ketjun aloittajalta;

      Kuinka hyvin tunnet Herzogin kun voit hänestä noin sanoa? Tuskinpa meistä kukaan tuntee häntä henkilökohtaisesti. Kannattaa aina tutustua tällaisten vierailevien pastoreiden tms taustoihin ja opetuksiin sikäli mikäli ylipäätään on tarvetta. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää.

      • MYRKKYLUSTETTA SEAS.

        Herra Jeesus tuntee hänet tarkemmin, kuin hän itsekään itseään. En ole ketjunalottaja; tunnen hänet vain erittäin mädistä hedelmistä. Arvioikoon kukin kohdaltaan, mutta täältä näin ja piste.

      • hedelmät

        Eikös hänen kirjansa ja opetuksensa kerro mitä meidän tuleekin tietää hänestä. New agea se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe