Orgasmi vapautti sisäisen naiseni

Laukesinpa vihdoin

Täällä kirjoittaa 20-vuotias nuori nainen, joka sairastaa masennusta ja lisäksi erästä vakavaa mielenterveysongelmaa, johon tuo masennus oikeastaan liittyy.

Tapasin nykyisen poikaystäväni n. 8 kk sitten, ja aloitimme parisuhteen kuukausi ensitapaamisen jälkeen. Poikaystäväni on naisten suhteen todella kokenut, ja hänelle on jäänyt naistenmiehen maine parinkympin iältä, jolloin hänellä oli vilkas seksielämä. Hän on nyt vajaa 30-vuotias.

Parisuhteemme alussa seksielämä sai todella kehnon alun. Pyysin hänet luokseni, ja hän olisi halunnut harrastaa seksiä (niin minäkin), mutta meiltä puuttui ehkäisy, joten kieltäydyin. Hän koki tulevansa torjutuksi. Seuraavaan iltaan mennessä olimme hankkineet ehkäisyn, mutta minun ehdottaessani seksiä, mies kieltäytyi, koska koki, että menemme liikaa minun ehdoillani (mikä on mielestäni hieman omituista). Tästä syystä suhteemme alkuaikoina "seksimoodimme" menivät lähes aina ristiin, ja koimme puolin ja toisin tulevamme torjutuiksi molemmat. Mies sanoi lopulta, että ei saa minuun henkistä yhteyttä seksin kautta, ja kokee, että seksin harrastaminen minun kanssani tuntuu homoseksiltä. Totta kai loukkaannuin tuosta kommentista verisesti, mikä on ihan ymmärrettävää. Kyseinen kommentti tärveli aika pahasti naisellisen omanarvontuntoni varsinkin, kun minulla on jo valmiiksi masennusta ja itsetunto-ongelmia. Noh, riitelimme seuraavat 6 kk seksiin liittyvistä asioista ja vihottelin miehelleni hänen kommenttinsa takia. Muutuin seksuaalisesti niin estyneeksi ja jännittyneeksi, etten kyennyt enää saamaan orgasmia, vaikka olen luonnostani todella seksuaalinen, avoin ja halukas nainen. Seksin harrastamisesta tuli painajaista, ja aloimme etääntyä toisistamme. Muutuin entistä masentuneemmaksi ja katkeroiduin aivan hirvittävästi. Mökötin, itkin, syyttelin, haastoin riitaa jne. Kulutin sekä omia, että mieheni hermoja päivittäin. Koin olevani todella puutteessa, ja tunsin päivittäin suurta tyytymättömyyden tunnetta parisuhteeseemme liittyen.

Päätinpä sitten mennä nettiin lueskelemaan seksinovelleja. Löysinkin (täältä suomi24:stä) todella hyvin kirjoitetun aikapäiviä sitten sendatun seksinovellin, ja lueskeltuani sitä ja sormeiltuani itseäni tovin, pääsin oikeanlaiseen moodiin. Mieheni sattui onneksi olemaan kiihottunut samaan aikaan, joten ryhdyimme heti hommiin. Pyysin päästä hänen päälleen, ja eihän siinä mennyt kuin n. 10 sekuntia, kun sain todella pitkän ja nautinnollisen orgasmin. Sen jälkeen kaikki tuntui aivan erilaiselta! Mieheni jatkoi vielä, kunnes saavutti oman huippunsa, ja jokainen työntö oli aivan taivaallinen. Olin fyysisesti niin herkistyneessä tilassa, että hänen kosketuksensa tuntui kihelmöivältä ihollani, ja tunsin herkästi hänen vartalostaan huokuvan lämmön. Rakastelun jälkeen sisältäni vapautui jokin kummallisen lempeä, suljettuna ja jumiutuneena ollut naisolento, joka pisti minut sanomaan lempeitä sanoja, ja kiehnäämään miestäni vasten, sekä melkein kehräämään, kuin kissa. Aggressiivisuus, vastaan väittäminen, kovuus, kylmyys, epäempaattisuus... Kaikki ne katosivat tipotiehensä. Mieskin ihmetteli ääneen, ja sanoi, että aivan kuin minut olisi loitsittu. Miehen tultua suihkusta varttia myöhemmin, aloin oma-alotteisesti koskettelemaan hänen penistään kielelläni, ja otin häneltä suihin. Yleensä en ota suihin oma-alotteisesti, mutta nyt olin ahnas kuin villikissa, ja hymisin ääneen nautinnosta imiessäni hänen mulkkuaan. Niinhän siinä sitten kävi, että hän otti minut uudelleen, minkä jälkeen makasimme sisäkkäin vielä tovin.

Kuulkaahan, minua ei vituta enää yhtään! Pitkä puoli vuotta kestänyt täysin tauoton stressi on poissa. Minun piti vain saada "kerrankin tarpeekseni", ja vapautua seksuaalisista estoistani. Nyt on pää kuin täynnä ekstaasia

5

397

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vesivaaka

      No mitäpä tuohon lisäämään mitään... ihan hyvä juttu että sait kaliproitua itsesi oikealle taajuudelle..

    • mies täältä.

      Onneksi olkoon! Oletko muuten harkinnut alkaa itsekin kirjoitella seksinovelleja? Ainakin lahjoja siihen näyttäisi olevan ;)

    • Nainen 34

      Kateellinen olen, hitto vie kun orgasmi on miehen kanssa ihan hukassa. Ei siis kertaakaan ole sitä tullut. Voisi käydä minullekin, että yli 30 vuoden vitutus katoaisi kertaheitolla :)

      Ei voi muuta kuin onnitella ja toivoa, että kolahtais joskus omallekin kohdalle

      • Antsu80

        Ei kun vaan rohkeasti lähestymään vastakkaista sukupuolta"tähtien ollessa oikeessa asennossa" ja kaiken muunkin niin voi onnistua siinä laukeemisessa.

        Ite olen mies ja voin sanoa et sit ku kunnol saa niin se tuntuu selkäytimessä asti...
        ja naisilla tämä tunne on viel voimakkaampi...Pitää vaan antautua..


    • Nainen 21V

      Onneksi olkoon! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe