Paniikkihäiriö

Ei elämäsi suinkaan ole loppumassa.
Tyttöystäväni , nykyinen vaimoni, kärsi myös paniikkihäiriöstä seurusteluaikanamme.

Hän ei esimerkiksi voinut mitenkään tulla kanssani ruokakauppaan kun häntä vain ahdisti se ihmispaljous. Emme käyneet juuri missään. Oltiin vaan kotosalla.

Hän aloitti joogan jonka myötä paniikkihäiriöt vähenivät. Jooga auttaa rentoutumaan ja keskittymään. Suosittelen. Nykyään vaimoni on kuin toinen ihminen. Joogassa hän on käynyt 7 vuotta. Haluaa kierrellä kirppareita ja kauppoja. Nykyään minä taidan olla se jota enemmän ahdistaa ihmispaljoudet.

Jep, olin muistaakseni n.17v kun näennäisen yllättäen sain selviä paniikkioireita, ylihengittämistä jne. (ts. hyperventilaatio, jota ei kyllä helpostikaan itse huomaa). Ahdistavinta oli juuri tuo äärimmäisen voimakas kuolemanpelko, joka nimenomaan esti tai voimakkaasti häiritsi nukkumista. "Sydänoireet" lienevät aivan tyypillisiä tässä, itse jopa konkreettisesti kuulin sydänäänet (inhottavaa), enkä nyt siis todellakaan liioittele. Asia kävi niin nopeasti sietämättömäksi, että hankkiuduin terveyskeskukseen, mistä ohjattiin varmuuden vuoksi peruskokeisiin (sydänfilmi, sydän/keuhkoröntgen ja verikoe). Eihän niissä mitään fyysistä vikaa ilmennyt, ja silti oloni oli melkein koko ajan aivan sietämätön. Lääkäri kirjoitti jotakin hyvin lievää rauhoittavaa (Stesolid?) ja vakuutti asioiden johtuvan jostakin muusta kuin fyysisestä sairaudesta tms. Lääke tehosi suorastaan naurettavan nopeasti ja parin viikon jälkeen oireet hävisivät kokonaan. Siitä on nyt jo yli 15 vuotta, enkä ole sen koommin varsinaisesti panikoinut.

Oireilu kai johtui nuoruuden (tai miksei vähän vanhemmankin) ristiriidoista, suruista ja yleisestä masentuneisuudesta. Ajatus yksinäisestä elämästä ja kuolemasta, jota "kukaan" ei edes noteeraisi tuntui jotenkin niin piinallisen ahdistavalta. Itse kaipasin tuolloin suuresti ihan konkereettista, yksinkertaista fyysistä kosketusta, jota ei mistään tullut. Tästä johtuen, kenties, mieli reagoi tietynlaiseen kokemukselliseen ruumiittomuuteen äärimmäisen ruumiillisesti. Olen hyvin iloinen, että sitä ei jatkunut kauempaa, siinä mielessä hämmästelen ihmisiä, jotka ovat kestäneet sitä jopa vuosia (pelkäsin sekoavani muutamissa viikoissa).

Happi on myrkkyä, jos sitä on verenkierrossa liikaa. Jollakin tavoin ahdistunut (ei sitä edes aina tiedosta) on helposti fyysisestikin "kireä" ja hengittää sen mukaisesti: pinnallisesti, taajaan - ja sitä myöten ollaan nopeasti noidankehässä, hyperventioidaan.

Jaksamista sinulle, älä jää yksin ongeman kanssa. Eiköhän se siitä keinolla tai toisella häviä.