Narsistin hauskuuttamis- ja suosiotarve

Varmaan oli vaan osa sun huomioista? Mun kohtaamista narsisteista kaikilla on ollut toi päällä että on hauska ja juttua riittää. Millai muuten ihmiset pörräis ympärillä, jossai rinoita riittäis ja hauskoja kommentteja milloin kestäkin? Hupia pitää olla, niin porukka pysyy. Paitti jos on se marttyyrivaihe, niin silloin ollaan ripottamassa tuhkaa päälle ja kaikille erikseen kerrotaan taas juttuja, joissa oma rooli on joutua syyttä suotta jonkun ihmisen karsastamaksi *nyyhkis*. mun kokemuksella narsisti tahtoo loistaa, tai sit kerjää kaikki sympatiat hiveellä laumalla ystäviään - kunhan juttua piisaa. se, että oon tällei jo selvinny ja saan katottuu jo tällei asiaa, on ihan saamani tuen ansiota. onneks oli jotain koulutustakin ja onneks on takana sellanen elämä (lapsuus ym.) josta sain verrokkia näihin muutamiin tyyppeihin (naisia ja miehiä pari). valitettavasti meni tallautumisen kautta koska mulloli tarve koittaa ymmärtää ja emppistellä, symppistellä. vieläkin ois, mut koitan säädellä sillai ettei tuu enää rikkoutumista.

Mua on lähinnä ihmetyttänyt tuntemani narsistin tapa ottaa aina joku panettelun kohteeksi. Ja se kateus, sitä tulee ihan käsittämättömistä asioista. Miten joku voikaan olla niin kateellinen siitä, mitä jonkun toisen vanhempi on lahjoittanut lapselleen, tai miten ja missä joku asuu, hänen ystävyydestään tai kaveruudestaan jonkun kanssa, you name it. Syitä riittää.
Se jatkuva panettelu ja mustamaalaaminen. Luulottelu. Valehtelu. Kateus, katkeruus ja mustasukkaisuus.

Eikö noin ole paha elää ja olla?

Mitä tuolla kaikella voittaa?

Hänelle on tärkeää kertoa miten jostakin ihmisestä ei pidetä, mutta ajatteleeko hän, ettei hänestäkään kaikki pidä? Tai tajuaako hän, ettei kaikki hänen ympärillään pidä häntä täydellisenä ja virheettömänä? Ehkä hänen oma ulkonäkönsä ei ole kaikkien mieleen, joku saattaa jopa ajatella, ettei hän itse ole tavallista harmaata hiirulaista kummempi?

Miksi hän korostaa itse itsessään niitä arvoja, jotka ovat vain pinnallisia ja pintaa syvemmältä löytyy aivan jotain muuta?

Miksi on tärkeää peitellä omia mokia ja virheitä ja menneisyyttään, mutta sitäkin innokkaammin nostamassa muiden virheitä esille?

Häpeäpaaluun laittamassa aina muita, vaikka kaikki, jotka tietävät hänen toimistaan ymmärtävät varmasti, että hän jos kuka sinne häpeäpaaluun joutaisi kuulua!

Pahasta olosta olisi normaalisti kyse. Narsistilla vaan valtapeli peittää alleen kaiken sen normaalin tunneskaalan mitä ihmissuhteisiin kuuluu. Myöskin aidon välittämisen.

Pinnallisten arvojen korostaminen näyttäis olevan tärkeää just valtapelin ylläpidossa. Kilpailu ennen kaikkea.

Itse sain häneltä niskaani julkisesti leiman, että olisin epävarma ja itsetunto heikko. Joiltain osin on tarvetta kyllä mulla kuulua joukkoonkin, ja en pidä itseäni ihan näteimpänä ihmisenä, mutta asiat kuitenkin elämässä toimii.

Häpeäminen ja anteeksipyytö on narsistiselle ihmiselle vieraita asioita. Muodon vuoksi voi tulla pakollisessa tilanteessa epäsuora anteeksipyytö, tai jopa hetkellisesti ihan aidonoloinenkin - myöhemmin voi tulla kuitenkin takaisin kuitti. Eli kosto tukalaan tilanteeseen joutumisesta.

Häpeää narsistinen ihminen ei käsittele samoin kuin ns. keskiverto. Häpeä voi olla jopa aihe, joka ajaa tekemään jotain harkitsematonta, tai saa aikaan vihan kierrettä, jolle ei loppua näy.

On eri asia olla narsistin uhrina kärsimässä jopa vihan tunnettakin, koska kysehän on siitä että epäinhimillisen tilanteen seurauksesta. Ihminen vaikkapa joutunut mitätöidyksi pitkään, ja odottanut koska mua oikein kuunnellaan...oikeasti.

Mun parisuhteen alussa puolisoani hämmästytti se, että mulle oli merkitystä sillä mitä mieltä hän on asioista ja erityisesti, että millaista elämää hän haluaa elää?
Hän oli pitkään ollut edellämainittuun liittyen vuorovaikutussuhteessa, jossa ei ollut yhtään tilaa oikeille mielipiteille. Piti vaan koittaa jutustella samaan tyyliin ettei tilanteista tulis hankalia ja tarviis olla yksin tai joutuis kaveriporukasta syrjään.

Minua ärsytti narsistin tarve korostaa omaa sosiaalista ylivertaisuuttaan ja sitä, että hän on niin hauska ja optimisti jne. Ja minä rauhallisena ja ujona olin hänen rinnallaan olin täysi luuseri. Todellisuudessa osaan kyllä pitää hauskaa, mutta narsistin kanssa on vaikea pitää hauskaa, koska huomio on koko ajan hänessä. Hauskuus on muutenkin sellaista ilkeämielistä tai eräänlaista "huutamista". Ei koskaan syvällisiä keskusteluja, hauskoja anekdootteja, leikkimielistä pilaa, jossa huomioidaan toisen tunteet kuitenkin. Ei ollut koskaan me, oli narsisti ja tämän hovi.
Viihdemaailma on muutenkin narsistinen näinä päivinä. Musiikkimaailma on lähinnä stand up-komediaa. Levytyssopimuksen saa se, joka huutaa koviten.

Itsekeskeisiä ja narsistisia luonteita on eri yhteiskuntaluokissa.

Joillekin toki se toisten saamasta hyvästä valittaminen ja sen kautta toisen leimaaminen ressukaksi - on yksi tapa. Silloin narsistin asema voi olla toki yhteiskunnassa vähän alempi -- tai sitten pata kattilaa soimaa. Sellainen kylläkin on aina yhtä erikoista ja hassuakin, ettei nää pölkkyä omassa silmässä, mutta pölyhitusen toisella..

Ja aiempaan kommenttiin: voihan elämä kyllä ehkä olla aatteellistakin, vaikkei olisikaan narsistipersoonainen. Vaikka olis selkeitä mielipiteitä ja vankka suunta elämällä, eikä ehkä niin rönsyävän monipuolinen elämä tms. niin siitä huolimatta voi todellakin olla ns. keskivertoihminen ilman persoonallisuushäiriötä. Ja voi hyvinkin olla ettei ole edes kateellisuutta kenestäkään, mistään, mihinkään.

Tää on nimittäin niin monisäikeinen asia. Narsismia kun on periaatteessa monenlaista. Pääjuttuna kai se, ettei narsisti toimi toisia ihmisiä arvostavasti ja kunnioittavasti pohjimmiltaan, vaan aiheuttaa toimillaan kärsimystä ja jopa tiettykin tarkoituksenmukaisestikin.

Oisin niin hyvään uskova, että jokainen tarkoittais pohjimmiltaan hyvää toisilleen, ellen viimeaikoina olis saanut riittävän usein kuulla itseäni rutkasti viisammilta, että on olemassa oikeastikin pahoja ihmisiä.

Se auttoi mua tajuamaan muutaman ikävän asian menneisyydessä, ja myös nykyisyyteen liittyvän yhden asian.

Pakkohan se hyväksyä (osin hyväksyminen vielä kesken), että ei kaikilla todellakaan ole tarkoitustakaan toimia kaikkien parhaaksi. Joillakin on silmitön toimintamalli oman hyväntuottamisen suhteen - ja valitettavan sutjakkaat sosiaaliset tavat olla yhdelle yhtä ja toiselle toista -- ja luulotella itselleen hyötyvänsä kaikesta täysillä.
Luulisi pahan olon tulevan sellaiselle, joka toimii väärin, ja varsinkin kun tiedän tuon erään ihmisen hyvinkin olevan tietoinen että tekee väärin. Myös ilmituomansa haaveet rikastumisesta ovat moraalisesti väärin.

Yksi narsistisen toimintamalleista on vaan unohtaa.

Siis unohtaa yksinkertaisesti sopivasti niitä keskusteluja joissa on tullut julki jotain ikävää esim. just noihin väärintekemisiin viitaten. Ja samalla sitten kääntää huomio toiseen ihmiseen, ettei olis ihan päästään terve.

Pakosti tulee eräästä henkilöstä mieleen patologisuus. Sen verran hänen äitinsä kanssa olin juttusilla aikanaan, että tajusin kuinka hänen mielipiteensä lapsesta oli että oli heti puolustuskannalla, jos tuli puheeseen mitään sen laatuistakaan, että pitäis arvioida meneekö kaikki ihan hyvin.
Olisi pitänyt pelkästään kehua hänen lastaan, kuten hän teki (ja tekee edelleen).

Nyt tajuan kun vuosikausia vierähtänyt, että osa tuosta persoonallisuuden kehittymisestä on peräisin tuosta alituisesta kehumisesta ja korostamisesta. Ihan ilman mitään suodatinta. Toki koen että tuo ihminen on mitä todennäköisemmin ollut sellainen ihan pienestä asti, mutta nuo asiat on vahvistaneet vääristynyttä maailmankuvaa.

Jossakin tuolla ylhäällä kirjoituksessa mainittiin n-persoonan häpeän tunne, sitähän hänellä ei ole. N-persoona on todellakin hauskuttaja, joka ei kykene keskustelemaan vakavista asioista, jos keskustelu kääntyy tosiasioihin, n-persoona osaa löytää reitin, jolla hän saa asian mitätöidyksi. Hän ei ole koskaan tehnyt väärin, ja varsinkaan hän ei muista mitään ikäviä asioita. Mitään asioita ei käsitellä loppuun kunnolla, ihmissuhteet jäävät avonaisiksi, siksikin, että niihin voi palata myöhemmin, jos vielä jotenkin siitä ihmissuhteesta voisi hyötyä. Vaikka n-persoona vie viimeisen leipäpalasen lapselta, hän ei koe mitään häpeää eikä empatiaa, hän on mielestään tehnyt oikein ja kertoo kuinka hän on opettanut lasta pitämään puoliaan ja selviytymään. Ja hän tekee sen tyylillä, joka jopa vaikuttaa ihan oikealle ratkaisulle normaalistakin ihmisestä. N-persoona on tyhjyys, hänen mielipiteensä muuttuvat sen mukaan kuinka mikäkin häntä hyödyttää. Hän uskoo Jumalaan jos on tarvis, mutta myös kieltää sen jos on tarvis, hänellä ei ole mitään periaatteita, koska hän on pelkkä kuori. Hän nauttii siitä, että saa olla huomion keskipiste, mutta jos niin ei käy, hän osoittaa sen kyllä hyvin selvästi ja luokittelee ihmiset arvottomiksi. Hän valehtelee niin näkyvästi, että valheisiin voi jopa uskoa, valheitaankaan hän ei häpeä.
Silloin kun ei ole n-persoonan vaikutuspiirissä, eikä ole hänen uhrinsa, eikä hovinsa, silloin on mielenkiintoista seurata hänen käyttäytymistään ja edesottamuksiaan. Hän toimii hyvin läpinäkyvästi, raukkamaisesti ja käyttää ihmisiä hyväkseen todella raakamaisella tavalla.

Terveyttäni tuhotaan kummallisella sosiaalisella (pelottelu ja raivo) pelillä. Siksi tämä on enemmän poliisiasia kuin lääkäriasia. Poliisin avulla terveyteni kohenee nopeammin ja pysyykin yllä paremmin.