Eipä ole ennen käynyt kuten tänään. Olin ollut uimassa ja aika pitkään uinkin. Sen jälkeen menin tyhjää saunaan, siihen pienempään lämmittelemään. Heittelin kiukaalle vettä reippaasti, ja hyvältä tuntui. Kohta saunaan könysi joku äijä, ehkä minua vanhempi? Ei tervehtinyt, kuten monet tekevät.
Jatkoin löylyttelyä, mutta potkaisin sangon hänen suuntaansa, että voi vuorollaan heittää.
Ei heitellyt. Niinpä minä lapoin kiukaalle pari kauhaa kerrallaan, kun oli kylmä.
Ei ole sellaista ihrakerrosta vartalossa, kuin esimerkiksi tällä minun jälkeen saunaan tulleella. Ja olin tosiaan uinut pitkään ja siinä minulle alkaa tulla vilu.
Kymmenisen minuuttia kului ja tää äijä lähti alas ja jupisi mennessään: "Hyviin tapoihin kuuluu kysyä toiselta haluaako hän löylyä".
Jumalauta. Olisi sanonut, että älä heitä. Tai mennyt alemmas tai lattialle istumaan. Mää palelin.
Sanoin anteeksi pyytäen, että tuliko liian kuuma, olisit sanonut. Poistui kääntymättä juputtaen vanhoista hyvistä tavoista.
Menin kohta pesulle ja näin, että äijä oli mennyt siihen isompaan saunaan istumaan, olisi mennyt aikoinaan heti. En ole missään törmännyt tuollaiseen,
että joku alkaa saunassa kitistä liiasta löylystä Kun siellä ei ole pakko olla ja saunaa voi vaihtaa.
Meinas alkaa vituttaa, mutta kokosin itseni, enkä sitten muuten hyvää uimareissua pilannut sillä, että olisin äijälle jotain käynyt sanomassa.
Uimahallin sauna
7
641
Vastaukset 7
- löylyn henki
Löylyn heittäjän valta on lauteilla. Älä välitä muista, menkööt tosiaan alemmaks tai lattialle. Löylyttele niin paljon kuin haluat.
- aloittaja11
Jess. Näin on. Lapset istuu saunassa lattialla. Ehkä oli tuolla löylykaverilla muutenkin huono päivä.
- Ktr66
Se pikku sauna on tosi kärvistelijöiden paikka. Siellä eräs Armas-niminen pisti aikoinaan kunnolla vettä kiukaalle, niin ettei perinteitä auta rikkoa, Mutta, kun heittää ei ekana sitten ovesta ulos.
- Kokoa itsesi
Vain Valkeakoskella tämäkin on uutisaihe.
Kokoa itsesi ja lopeta netissä ruikuttaminen.- naapurista, päivää
Älkää koskilaiset itkekö. Saunassa heitetään löylyä. Ja mikään uutisaihe oo. Ihmetyttäähän tuo, jos joku ei saunassa löylyä kestä ja kehtaa siitä vielä ääneen alkaa narista. Itkijöitä siellä sammuneen sellutehtaan ympärillä kyllä riittää, siitä ollaan samaa mieltä. Milloin liikennevaloista, mopopojista, ynnä muusta. Turhasta. Mutta Haka nousee :)
- Täydellinen paikkakunta?
naapurista, päivää kirjoitti:
Älkää koskilaiset itkekö. Saunassa heitetään löylyä. Ja mikään uutisaihe oo. Ihmetyttäähän tuo, jos joku ei saunassa löylyä kestä ja kehtaa siitä vielä ääneen alkaa narista. Itkijöitä siellä sammuneen sellutehtaan ympärillä kyllä riittää, siitä ollaan samaa mieltä. Milloin liikennevaloista, mopopojista, ynnä muusta. Turhasta. Mutta Haka nousee :)
Kerro missä asut? Se on varmaan täydellinen paikkakunta, älä ikinä lähde sieltä pois. Ei oo mopopoikia, ei uimahallia, ei erilaisia ihmisiä. Kaikki sisäsiittoisia pöljiä, niinkö?
- naapurista, päivää
Täydellinen paikkakunta? kirjoitti:
Kerro missä asut? Se on varmaan täydellinen paikkakunta, älä ikinä lähde sieltä pois. Ei oo mopopoikia, ei uimahallia, ei erilaisia ihmisiä. Kaikki sisäsiittoisia pöljiä, niinkö?
Sisäsiittoinen kommarikylä on koskikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510