Löysin avun aikuisiän akneen! :)

uhjo

Olen 28-vuotias nainen ja lopetin muutama vuosi sitten e-pillereiden syömisen ja ennen kuiva ihoni räjähti muutamassa kuukaudessa rasvaiseksi perunapelloksi. Finnit keskittyivät lähinnä poskiin ja leukaan ja aina kun yhdestä pääsin, tilalle tuli kolme uutta. Otsa ja nenä olivat ihan hyvässä kunnossa. Finnejä oli monenlaisia: ihonalaisia kipeitä patteja, isoja märkiviä valkopäitä sekä pieniä punaisia jotka tuntuivat palaavan aina samaan kohtaan. Ihoni rasvoittui hulluna ja meikit levisivät jo parissa tunnissa. En käynyt lääkärillä mutta tulkitsin oireet hormonaaliseksi aikuisiän akneksi, jonka e-pillereiden lopettamisen aiheuttama hormonimyrsky polkaisi käyntiin. Päätin antaa iholleni ja hormoneilleni aikaa tasaantua, mutta vuoden jälkeen ihoni näytti entistäkin pahemmalta. En kuitenkaan halunnut mennä lääkärille sillä herkkä ihoni ei kestä vahvoja rasvoja ja roa-kuuri puolestaan vaatisi käsittääkseni e-pillerit (joista siis halusin eroon muiden sivuvaikutusten takia).

Aloin kokeilemaan mitä erilaisempia ihonhoitotuotteita aina akneihon tuotteista herkän ja kuivan sekä rasvaisen ihon tuotteisiin. Testasin markettikosmetiikkaa (neutrogena, nivea, body shop, dove, garnier, lumene, loreal), apteekkikosmetiikkaa (la roche posay, avene, vichy, louis widmer eila hellgren), luonnonkosmetiikkaa (cattier, madara, lavera), selektiivistä kosmetiikkaa (clarins, dior, ysl, biotherm, clinique, elizabeth arden) sekä erilaisia kotihoitoja (hunaja, suola, merivesi, rasvaamattomuus, oliiviöljy) mutta mikään ei auttanut. Osa toimi kohtalaisesti ja esim. la roche posayn effaclar-tuotteilla ja neutrogenan pink grapfruit-tuotteilla sain ihon vähän parempaan kuntoon. Cliniquen 3-step ja clarinsin tangerine-naamanpesuaine taas aiheuttivat ihon pahenemisen pitkäksi aikaa.

Koska ihonhoitotuotteilla selvästi oli edes jonkinlainen vaikutus ihooni, jaksoin kokeilla aina uusia tuotteita. Testailu söi rahaa ja hermoja mutta antoi myös toiveikkuutta: mitä jos juuri tämä tuote palauttaisi ihoni normaaliksi? Ja niin kävikin, sillä reilu puoli vuotta sitten päätin kokeilla kiehlsin rare earth-sarjaa, joka vakuutti minut viikossa. Ensin ostin sarjan kevyesti kuorivan savipuhdistusaineen joka tasapainotti ihoani jo muutamassa yössä. Viikon kuluttua kipitin hakemaan savea ja glyseriiniä sisältävän rasvan ja kuukausi sitten taivuin myös sarjan kasvoveteen (joka sisältää alkoholia jota en yleensä kykene kasvovedessä sietämään). Ja boom, ensimmäisestä viikosta lähtien ihoni on ollut paranemaan päin ja jo parissa kuukaudessa se näytti lähestulkoon samalta kuin ennen. Aloin myös syömään sinkkiä päivittäin, ja uskoisin että nämä kaksi yhdessä ovat auttaneet minun ihoani löytämään tasapainon. Ihoni ei enää ole rasvainen, tosin hiukan kiiltelevämpi kuin ennen, mutta se pysyy kurissa. Muutamia finnejä tulee poskiin ja leukalinjaan silloin tällöin, mutta ne lähtevät nopeasti pois eikä niitä ole kuin pari kerrallaan. Olen niin järjettömän onnellinen että mieleni tekisi hehkuttaa kaikille miten mahtavaa on kun peiliin katsoessa ei enää itketä ja okseta. Meikkaaminenkin on taas kivaa ja ihoni tuntuu pehmeältä ja tasaiselta. Muutamia pigmenttiarpia minulle on jäänyt finneistä, mutta uskoisin että ne katoavat ajan kanssa.

Kirjoitin tämän siksi, että monesti aknen hoidossa hoetaan että ihonhoidolla ei ole väliä. Minun mielestäni on, oma ihoni on malliesimerkki siitä. Aknea on toki monenlaista ja moni tarvitsee roa-kuurin, sitä en kiistä. Mutta ne jotka laillani kärsivät hiukan miedommasta aknesta, voivat löytää avun kosmetiikasta. En tarkoita että kaikkien pitäisi jättää lääkekuurit ottamatta, mutta mikäli jostain syystä haluaa yrittää löytää ihollensa tasapainon ilman lääkkeitä, kannattaa katsoa tarkkaan mitä ihollensa laittaa ja kokeilla eri juttuja. Myös sinkin syönti auttaa.

Toivon että tästä on jollekin apua :)

0

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        72
        2709
      2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        25
        2458
      3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        41
        2131
      4. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        13
        1996
      5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

        Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
        Maailman menoa
        108
        1482
      6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        167
        1343
      7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

        Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
        Ikävä
        51
        1011
      8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

        Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
        Työpaikat
        28
        964
      9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

        71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
        Terveys
        16
        778
      10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

        Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
        Ikävä
        99
        771
      Aihe