Isättömän lapsen isäpuoli, kokemuksia/neuvoja

Hei
Minulla on 7v muksu, joka jäi isättömäksi vauvana. Olemme olleet kaikki nämä vuodet kahden. Muutamilla treffeillä olen vuosien saatossa käynyt, mutta ehkä vain olen ollut niin nirso miesten suhteen ettei mikään mulle kelpaa =D
No nyt olen ollut yli vuoden tekemisissä ystävyyden merkeissä yhden loisto tyypin kanssa. Ystävyytemme on muuttunut parisuhteeksi viimmeisen puolen vuoden aikana. Hänellä on kaksi pienempää lasta edellisestä parisuhteesta ja yhteishuoltajuus lasten äidin kanssa. Yritämme sopeutua ja ennakoida tulevia haasteita parisuhteessamme ja lastemme kanssa. Paljon löytyy tietoa miten lapset joilla on molemmat vanhemmat suhtautuu tuleviin isä-/äitipuoliin, muttei juurikaan isättömien lasten näkökulmasta. Hänen lapsille ei olla kerrottu mitään vielä, vietämme aikaa yhdessä kyllä koko konkkaronkan kanssa, mutta käyttäydymme kuin ystävät. Omalle mukulalle olen kertonut totuuden. Hän on aika innoissan asiasta, vihdoin on hänelläkin mahdollisuus saada "isä" ja mies elämäänsä. Kaikilla kavereillakin on. Hän kyselee ja puhuu asiasta paljon. Käy erillaisia vaihtoehtoja läpi ja kertoo niitä minulle. Miksi "tulevaa" puolisoani saa kutsua..nimellä, isänä, isäpuolena..mitä hänen lapset ovat lapselleni..Saako hän komentaa lastani, entä minä "puolisoni" lapsia.. näitä asioita lapseni kysyy ja ihmettelee. Ollaan kolmestaan pohdittu asioita ja keskusteltu paljon. Kuulostaa lupaavalta, mutta mulla on sellanen pelko persiissä etten osaa ottaa huomioon kaikkea.
Joten jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa tai on ensikäden tietoo miten tätä asiaa pitäisi isättömän lapsen eduksi käsitellä niin olisimme kiitollisia informaatiosta. Asia on minullekkin vieras, koska todellakin olemme olleet "aina" kahden ja mieheni tilanne on hieman erilainen.
Kiitos asiallisista vastauksista!
6240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis en tajuu! Miksi yhdestä nimitysasiasta pitää saada ongelma?

Eikö riitä että siinä nyt vaan asuu lapsi ja äiti ja uusi mies, tarviiko sitä sen kummemmin pohtia,. Jos se markku nyt siihen tulla tupsahti niin se on markku naiselle ja naisen lapselle.
Ei kannat apohtia asioita liikaa.

Äänestä
  • Nyt mä en ymmärrä. Siis eikö lapsen kyselyihin kuulu vastata sinun mielestäsi vai eikö lapsi saisi ylipäänsä pohtia ja ressata? Jos luit oikein niin hän miettii asioita ja minusta minun velvollisuus vanhempana on vastata hänen kysymyksiin hänen ikätasonsa mukaisesti.
    Ja pointti oli että mitä on mahdollisesti odotettavissa.. vai lyöttekö te ihmiset hynttyyt yhteen tosta noin vaan ja lapset vaan riepotellaan mukana eikä heitä valmistella asiaan millää lailla? Mun käsityksen mukaan, mitä paremmin ottaa lapsen mukaan ja huomioon tulevissa muutoksissa niin sitä paremmin hän suhtautuu ja pärjää uuden asian kanssa. Jonka johdosta ois kiva kuulla esim kokemuksia.

    Äänestä

Sen millä nimellä lapsi kutsuu sinun puolisoasi, päätätte te itse. Minun tutulla juurikin sellainen isätön lapsi sai isäpuolen, ja alkoi kutsumaan tätä isäksi. Se sopi kaikille. Miehellä ei ollut muita lapsia. Koska sinun miehellä kuitenkin on muita lapsia, niin kannattaa miettiä mitä he tuumaavat ja miten asian esitätte, jos sinunkin lapsi saa kutsua heidän isää isäkseen. Lasten mustasukkaisuus on mahdollista.

Meidän perheessä minun ja miehen lapset ovat toisilleen bonus-siskoja/veljiä. Virallisestihan termi on uussisko/veli, mutta meidän mielestä tuo bonus-sana on mukavampi. Lapsille on sopinut hyvin.

Kyllä lapsia täytyy asiaan valmistella, mutta ei toki aivan älytöntä numeroa kaikesta kannata tehdä. Osa sopeutumisesta varmasti vaatii aikaa, joten varautukaa siihen. Veikkaan että sopeutuminen voi olla miehen lapsille vaikeampaa, koska heillä on molemmat vanhemmat, ja sisaruskin jo. He eivät ehkä ole uutta perhettä vielä kaivanneet? Tai sitten ovat. Tai sitten ovat niin pieniä, että sopeutuvat valtavan nopeasti, esim 1-vuotiaat.

Lapsillani on myös isä, joten käytämme sanaa isäpuoli mun kumppanistani. Minä olen äitipuoli miehen lapsille. Tosin useimmiten arjessa on käytössä etunimet. Meillä on takana jo vuosia yhdessä. Alussa oli lapsilla sopeutumista, n. puolen vuoden ajan. Meidät aikuiset he hyväksyivät heti hyvin, mutta huomion jakautuminen uusille lapsille on vaikeaa alussa. Niinhän se on usein ydinperheessäkin, jos vaikka syntyy uusi vauva... ;)

Tärkeä ohje uusperheelle: olkaa tasapuolisia kaikille lapsille.

Äänestä

Kyllä pienen lapsen on kunnioitettava vanhempansa puolisoa ja kutsuttava häntä äidiksi sillä hän on se joka kasvattaa ja hoitaa, kun oma äiti ei viitsi. Äidit heittää omat lapset aina isän luokse jotta pääsee itse helpommalla, uusi äiti ja uusi isä.. siinä on lapsetn tulevaisuus, ja hyvä niin.

Äänestä
  • Siinä oli lässyltä taas viisas eikun erittäin tymä vastaus.

    Äänestä

  • Ja kakat jos uusi puoliso on esim. Lissu niin lapsi voi kutsua Lissuksi !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DR3 kirjoitti:

Hei
Minulla on 7v muksu, joka jäi isättömäksi vauvana. Olemme olleet kaikki nämä vuodet kahden. Muutamilla treffeillä olen vuosien saatossa käynyt, mutta ehkä vain olen ollut niin nirso miesten suhteen ettei mikään mulle kelpaa =D
No nyt olen ollut yli vuoden tekemisissä ystävyyden merkeissä yhden loisto tyypin kanssa. Ystävyytemme on muuttunut parisuhteeksi viimmeisen puolen vuoden aikana. Hänellä on kaksi pienempää lasta edellisestä parisuhteesta ja yhteishuoltajuus lasten äidin kanssa. Yritämme sopeutua ja ennakoida tulevia haasteita parisuhteessamme ja lastemme kanssa. Paljon löytyy tietoa miten lapset joilla on molemmat vanhemmat suhtautuu tuleviin isä-/äitipuoliin, muttei juurikaan isättömien lasten näkökulmasta. Hänen lapsille ei olla kerrottu mitään vielä, vietämme aikaa yhdessä kyllä koko konkkaronkan kanssa, mutta käyttäydymme kuin ystävät. Omalle mukulalle olen kertonut totuuden. Hän on aika innoissan asiasta, vihdoin on hänelläkin mahdollisuus saada "isä" ja mies elämäänsä. Kaikilla kavereillakin on. Hän kyselee ja puhuu asiasta paljon. Käy erillaisia vaihtoehtoja läpi ja kertoo niitä minulle. Miksi "tulevaa" puolisoani saa kutsua..nimellä, isänä, isäpuolena..mitä hänen lapset ovat lapselleni..Saako hän komentaa lastani, entä minä "puolisoni" lapsia.. näitä asioita lapseni kysyy ja ihmettelee. Ollaan kolmestaan pohdittu asioita ja keskusteltu paljon. Kuulostaa lupaavalta, mutta mulla on sellanen pelko persiissä etten osaa ottaa huomioon kaikkea.
Joten jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa tai on ensikäden tietoo miten tätä asiaa pitäisi isättömän lapsen eduksi käsitellä niin olisimme kiitollisia informaatiosta. Asia on minullekkin vieras, koska todellakin olemme olleet "aina" kahden ja mieheni tilanne on hieman erilainen.
Kiitos asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu