Mitä on tosiaan Diktatuuri euroopassa.

Tuntuu että Diktatuurin ja demokratian välillä on häilyvä tulkinta,
Politiikassa Diktatuudi on Oppositiossa olevienpuolueisen Vatapuolueiden Diktatuudin alla .
Selittäkää te kun en ymmärrä --Diktaattorien kohtajo on ollut usen lopussa karmea.
4118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demokratioissa kuvitellaan, että onni valtaa kansan, kun diktatuuri lopetetaan ja uudet päättäjät tulevat tilalle kansanäänestyksen perusteellal Ajatellaan, että nyt kansan ja maan hyvät ajat koittavat, kun demokratia tulee diktatuurin tilalle.Tosiasia kuitenkin on, että diktatuuriin alistettu kansa ei ymmärrä, mitä demokratia tarkoittaa, ja niin niistä uusista valtaapitävistä tulee entistäkin kamalampia, jos todella huonosti käy.
Eilen 13.11. tuli Tv1:stä dokumentti Irakin nykyisestä tilanteesta ja valotettiin, miksi se kaamea terrorijärjestö Isis on saanut noin suuren jalansijan siellä.

Minusta Irakin tapaus on juuri se pahin mahdollinen. Kun Saddam kukistui, tuli tilalle muka demokraattinen hallitus, pääministerinä shiiamuslimi. Seuraavalla viikolla hallituksen sunnimuslimit pidätettiin, tuomíittiin kyseenalaisin syyttein, ajettiin pakoon, ja vainot sunneja vastaan alkoivat. Siitä sitten ketjuna tämä kaikki, joka siellä nyt ahdistaa koko maata.
Nyt Isis-joukot tuhoavat jokaisen erimielisen kansalaisen, lapsiakaan säästämättä, Irakin armeija on hätää kärsimässä ja pakenee isisläisten tieltä.

Äänestä
  • Aloittaja

    On kyllä tutkittava kuinka jokin hallitsia Niinkun Kommunisteilla Stalin oli saanut pitää valtaa .
    Mielestäni Diktatuuri tulee pikkuhiljaa , se on hirmuhallitsian nousu valtaan arvaamatonta ..
    Eihän kansa sitä ole tiennyt sillon kun Diktaattori oli virkojensa alussa ,ja valituksi tullut eri tehtäviin - Sotilas Diktatuuri on kai entisen päämiehen syökseminen sotaisesti.

    Hitleri oli alkujaan pikkutekiä pölitiikassa jos oiken muistelen

    Se on kalvava pelottelu joka saa esm Putininkin mahtimieheksi maassaan . Nyt kansa heijjaa --vaikka olisi toistamieltä Ja toisinajattelioilta otetaan keinot pois .
    Niillä mahtipontisilla näytöillä , hänkin saan suosioo .

    Olen lukenut että Diktatuuria harrastetaan politiikankeinoin ,kun on enemmistöpuolua joka saa käyttää vataansa sillon ei ole kysymys Demokratiasta .
    Ei edes tasavallassa -- käytetään häikäilemättömästi valtaa niinkun nyt Suurpääomanomistajat veronkierrossa . -
    Nyt Lukzenpurin entinen pääministeri on Euroopanunionin päämies .
    Pelkään kuinka käy Veropetosten jotka on saaneet laillisuuden hänen kautenaan , nyt eu:ssa rikkaat käyttää tätä mahdollisuutta .

    Äänestä

Vaan onko Suomen nykyinen järjestelmä parempi vai huonompi kuin diktatuuri? Siis tämä virkamiestyrannia? Demokratiaahan meillä tuskin on koskaan ollutkaan muualla kuin vallannauttijoitten juhlapuheissa joilla rahvasta harhautetaan.

Äänestä

niin Kyllä ihmetellään -- ja on aihettakin -- onneksi on taas pian vaalit-
Kyllä kansa tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ullamirjami kirjoitti:

Tuntuu että Diktatuurin ja demokratian välillä on häilyvä tulkinta,
Politiikassa Diktatuudi on Oppositiossa olevienpuolueisen Vatapuolueiden Diktatuudin alla .
Selittäkää te kun en ymmärrä --Diktaattorien kohtajo on ollut usen lopussa karmea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu