Makaan sängyssä koko päivän

Pimeapossu

Sama juttu joka syksy. Kun alkaa pimeät niin veto loppuu. Nyt kait pahin vaihe menossa. Aamulla herään väsyneenä, vaikka laitan jo 9 aikaan illalla nukkumaan. herään kyllä 5-6 välillä aamulla, että melko aikaisin. Sama unirytmi on kyllä aina ja vain nyt pimeään aikaan olen väsynyt yön jälkeen.

Sama kaava toistuu joka vuosi. Pikkuhiljaa alkaa mieliala laskea. Tulen innottomaksi ja näkö-alattomaksi. En enää jaksa suunnitella mitään tulevaa. Mikään ei enää kiinnosta. Olen väsynyt ja ärtyisä. En jaksa syödä terveellisesti, enkä käydä suihkussa. Pikku hiljaa hiipii itsetuhoiset ajatukset mieleen.

Aamulla kyllä nousen sängystä ja puen päivävaatteet. Petaan sängyn ja pesen perseen ja hampaat. Juon aamukahvin ja avaan radion. Siinäpä se sitten onkin. Vähän aikaa sitten vielä lähdin ainakin joka toinen päivä kotoa liikkeelle, mutta nyt vaivoin ollenkaan. On puoliso, joka hoitaa asiat, joten on liian helppo jäädä kotiin, kun ei huvita lähteä minnekään.

Jään siis sängylle makoilemaan tai oikeastaan puolimakaavaan asentoon tyynyt selän takana. Kuuntelen radiota ja tuijotan ikkunasta ulos. Välillä otan läppärin syliin ja kirjoitan, kuten nyt tänne. Pakottamalla voin välillä jotain kotitöitä tehdä, mutta vaivoin ja kaikki tapahtuu hitaasti, kuin unessa. Syön vain herkkuja, vaikka tiedän, että se ei ole hyvä. Sokeri ja vehnämössöt vaan väsyttää ja lihottaa. Liikunnan olen lopettanut kokonaan, koska en halua mennä kävelylle huonolla ilmalla.

Sitten olen aina kierteessä. Kangistun kun en liiku. Olen koko ajan väsynyt. Vituttaa. Ahdistaa. Peilikuva rumenee, kun lihon ja olen väsähtäneen näköinen. Masennun rumuudesta. Alkaa tulla itsetuhoajatuksia. En kestä. Otan bentsoja. Syön herkkuja. Helpottaa hetkeksi. Ja seuraavana päivänä sama uusiksi.

Masennuslääkkeistä ei ole apua ja niitä en enää suostu edes syömään, ku tiedän, että valon myötä tämä menee ohi. Mirtatsapiinia viime syksynä kokeilin ja lihoin 16kg ja olin zombie. 2 vkoa osastolla, kun oli itsemurhapuheita jatkuvasti ja siellä pumppasivat leptejä täyteen niin, että meni n. kuukausi että selvisin siitä pökkyrästä, kun kotiuduin. Sinne en siis enää never mene.

Onko muita, joilla tämmöistä just tähän aikaan vuodesta? Minulla saattaa nopeastikin alkaa menemään suht hyvästä olosta ihan itsetuhoisiin ajatuksiin saakka. Pimeys on ainoa selitys, minkä tälle ololle keksin.

12

5409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • remove

      Minulla aivan sama juttu joka myöhäis-syksy. Kuukaudessa innostuneesta opiskelijasta joka veteli eka kurssilla 8-9 numeroita kursseista tähän että jouduin lopettamaan koulun ja en pääse asunnolta ulos edes kauppaan. En saa nukutuksikaan ja olen erittäin kyllästynyt kaikkeen ja itseeni. Koko elämän jatkunut sama kierre ja kokeiltu kaikenlaiset hoidot ja lääkitykset. Syön myös terveellisesti ja vitamiineja jne. ei auta mitään, toisaalta voisin varmasti huonommin jos näin en tekisi.

      Tuntui tuossa alkusyksystä että nyt oon päässy ylitse kaikesta ja ei tänä talvena! Mutta sitten se masennus palasi taas ja tuntuu et voimakkaampana ku ikinä.

      Oon ihan lopussa henkisesti ja fyysisesti kuin märkä sukka. En halua mitään ja jaksa tehdä mitään, sama ku kuolis pois.

      • Pimeapossu

        Kiitos, kun vastasit. Joo, eipä minuakaan samaksi voisi paljon tunnistaa, kuin vielä kuukausi sitten, puhumattakaan sitä aikasemmasta elo, syys jne. kuukausista.

        Normaalisti heräsin samoihin aikoihin, kuin nyt, mutta suurinpiirtein pomppasin sieltä sängystä pirteänä ylös. Aamutoimet rivakkaan tahtiin, aamukahvit naamaan ja menoksi. Olin aina liikenteessä ja asioita hoitamassa ja sadattelin, kun kaupat eivät olleet auki vielä ennen 8 ja jouduin "kuluttamaan" aikaa, ennen kuin niihin pääsin. Sen jälkeen tulin kotiin ja tein hulluna kotitöitä ja kävin vielä kävelyllä kaksi kertaa päivässä ja vähintään pari, kolme kertaa viikossa jossain eräretkellä ihan metsäpatikointia ja sen sellaista. Ei meinannut vuorokaudessa tunnit rittää kaikkeen. Olin iloinen, reipas, puhelias, hieman liiankin..jotkut katsoivat joskus kieroon sitäkin pirteyttä.

        Ja nyt..tuntuu, etten kehtaa edes mennä ihmisten ilmoille. Hävettää, että katsovat ihmeissään, miten olen muuttunut aivan eri ihmiseksi. Olen varmasti masentuneen, lihonneen, väsyneen ja tympääntyneen oloinen ja näköinen. Liikkeet hitaat, kuin vanhuksella ym. ja itseäni en jaksa laittaa (normaalisti "näyttävä" tyyli). Varmasti joku kysyisi olenko sairas, kun olen niin väsyneen ja kalpean näköinen. Voishan sitä sanoa, että kyllä..olen mieleltäni sairas, maannut kolme päivää sisällä ja syönyt pakastepizzaa, juonut pepsiä ja miettinyt itsemurhaa. No joo, eipä tuossa mitään hupaista, mutta ihmisillä vois olla melko kummeksuvat ilmeet.

        Aina se vaan yhtä salaa hiipii päälle tämä tila. Aina sen ehtii unohtaa millaista se on. Ja tosiaan luulee, ettei se enää tule. Minullakin tuntuu olevan vain pahempi tämä nyt. Ja ketuttaa, kun tietää, ettei tähän auta oikein mikään. Bentsot hetkeksi jos oikein pahaksi mieliala menee.

        Tuo on kyllä tosi ikävää, että et saa nukuttua. Minä saan nukuttua, mutta olen koko ajan väsynyt, että voisin nukkua vielä kaikki päivätkin. Viime syksynä en saanut öisin nukuttua ja se oli kyllä aivan kauheaa.

        En viitsi edes hoilata tähän mitään tekopyhää, että jaksamista ym. kun ei siitä mitään apua ole. Mutta jospa tämä tästä taas joku päivä...


      • Anonyymi

        Onko sinulla ketään, kenelle jutella tuntemuksistasi?


    • Olet oikeassa !

      Siinä vaiheessa kun naapurit lopettavat sohvalle ruokkimisen, kummasti löytyy kaikki hukassa ollut virta ja energia. Niin kauan kun joku idiootti maksaa ilmaista rahaa sohvalle, mieli on kuin paskakasa.... Se haiseekin ..

    • ehdotus sinulle

      Aloittaja, pyydä TE-toimistolta, että järjestävät sinut työkokeiluun. Itse olen työkokeilussa, ja voin sanoa, että tämä on paras syksy vuosiin! Itselläni on taustalla myös kaamosmasennusta, joten tiedän, mistä on kysymys.

      Joka aamu, kun on työkokeiluun lähtemisen aika, minua harmittaa enkä millään jaksaisi enkä viitsisi, mutta pitkin päivää olo paranee ja virkistyy ja ennen kaikkea: olen aktiivinen, tai siis, aktiivisempi kuin olisin työttömänä.

      Työkokeilun voi aloittaa siten, että työpäiviä on vain 4 viikossa ja työtunnitkin voi sopia esim. 4 h per päivä. Olet sopiva työkokeiluun siksikin, että sinulla on puoliso, joka voi hoitaa muut arjen jutut.

      Ongelmasi on, että olet toimeton ja siksi mässähtänyt, haluton, "väsynyt" ja kaipaat hiilihydraattispitoista ruokaa, joka pistää aineenvaihduntasi päin honkia.

      Masennus on mielen ongelma, ja mielesi tarvitsee aktivointia. Myös kehollesi on hyvä saada vähän liikettä.

      Missään nimessä et saa jäädä sängyn pohjalle. On ihmisiä, jotka ovat oikeasti sairaita, annetaan heidän levätä, annetaanhan?

      • heipsann

        oletko miettinyt kaksisuuntaista mielialahäiriötä?


      • VoeVoeSentään

        Tuotahan kaksisuuntaista sitten lopulta mielenterveystoimistossa tarjotaan kun onhan potilaalle jokin diagnoosi saatava vaikka väkisin.

        Kun masennus iskee syksyllä ja kestää läpi koko talven, mutta helpottaa sitten kesäksi kun mieli on niiiiiiin iloinen kun aurinkokin paistaa ja läpäläpä, se täytyy olla kaksisuuntainen.

        Ja sitten vedetään mielenterveyslääkkeitä ja kokeillaan kymmentä erilaista ja saadaan joku hieno yhdistelmähoito, jossa vaikka mukana vähän litiumia. Pikkasen haittavaikutuksia on, kuten kilpirauhasen myrkytys ja sekava olotila mutta potilas on sentään hengissä, hoito on toiminut, jippii.

        Ja.... kyseessä on oikeasti D-vitamiininpuutos joka iskee kun UV-säteilyä ei tule kuin parina kesäkuukautena täällä Suomessa...

        Surullista tämä suomalainen terveydenhoito kyllä...


    • toivoton paranoidi

      "Petaan sängyn ja pesen p.erseen ja hampaat. "

      Siis mitä? Minkälainen ihminen pesee aamuisin herättyä rutiinimaisesti p.erseensä? En ole ikinä kuullut sellaisesta aamutoimesta. Miksi teet niin, aloittaja?

      Se on eri asia, että käy suihkussa aamuisin. Itse käyn useinkin aamulla suihkussa ja vaihdan puhtaat alusvaatteet, mutta että pesee p.erseensä??

      Tästä nyt tuli vähän off-topic, mutta silti? Peset p.erseesi??

    • Ei sais nauraa tähän viestiketjuun, vai saako, mutta yllä olevalle viestille repesin täysin xD

    • Tolonenassis

      käyt jokapäivä 2x1h kävelyllä/lenkillä ihan oman kuntosi mukaan.alussa saattavat lenkit tuntua ylivoimaisilta mutta jo muutaman kerran jälkeen huomaat sen hyvänolontunteen mikä siitä tulee.aamupäivällä 1h ja illalla 1h.uusimpien tutkimuksien mukaan omega-3 auttaa masennukseen huomattavasti jolla myös hoidettu jopa skitsofreniaa onnistuneesti..ensimmäiset 3vk ota 4x normi annos ja sen jälkeen 2x annos 1.5v, jonka jälkeen syöt normaalin annoskoon päivittäin.muista myös syödä d-vitamiinia ellei ole keskikesä.sinun täytyy myös syödä kasviksia, marjoja ja hedelmiä jotta aineenvaihduntasi "heräisi" ja omega-3 pääsisi imeytymään paremmin..jatka tätä kuuria 1,5kk ja jos et parannu niin sitten olet tehnyt jotain väärin..

      keskusteluapu on myös tärkeätä, mutta vaikea saavuttaa koska ei kukaan jaksa valitusta kuunnella.suosittelen varaamaan ajan yksityiseltä terapeutilta.

      T: Tohtori Tolonen

    • Anonyymi

      Oot ku mun naapurin akka. Olutta kantaa kaupasta,makaa eläkkeellä kotona. Täytti 40. Ukko tekee kotityöt ja hoitaa kaikki asiat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1420
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      290
      1255
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1038
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1019
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe