Uskon veljet ovat kysyneet, mikä uskon tilasi on.
Olet kuullut monesti, kun toiselta kysytään, miten sinä voit.
Saatetaan jutella tiestä ja matkasta.
Joskus on saattanut tulla lankeemuksia. Joskus niitä sovittu.
Sanon sinulle: älä nosta sovittuja asioita merestä! Kun anteeksi annetut ovat ne anteeksi annetut on!
Jumala, huomaatko, kuinka itse olen epäilyksissä! Huomaatko, kuinka kyselen sinulta elämän tarkoitusta? Huomaatko Jumala, että minä en ole aina edes varma, olenko oikeasti uskomassa. Olenko kenties hullu!
Kuuluuko usko hulluille?
Rakas Jumala, minä monesti epäilen, oletko olemassa.
Älä kavahda ajatuksiani. Jos jalopeura on, hän mua eksyttää....
Tähdet...
no ne, jotka välkkyy.
mulla ne näyttää sammuneen.
Mutta Jumala, anna valosi näkyä minulle sittenkin.
Anna näkyä, vaikka mieleni horjuu. Vaikka epäilyksissä olisin.
Kysyn nyt sinulta rakas ystävä ja tuntematon, Mikä sinun tilasi on?
Minun tilani on epäselvä. En ihan tiedä, olenko uskovainen vaikko en.
En ole saanut selvyyttä siitäkään, onko tulimerta ja taivasta oikeasti olemassa.
Näiden asioiden kanssa olen painiskellut! Muistakaa minua rukouksin.
Että saisin selvyyden.
Olet kuullut monesti, kun toiselta kysytään, miten sinä voit.
Saatetaan jutella tiestä ja matkasta.
Joskus on saattanut tulla lankeemuksia. Joskus niitä sovittu.
Sanon sinulle: älä nosta sovittuja asioita merestä! Kun anteeksi annetut ovat ne anteeksi annetut on!
Jumala, huomaatko, kuinka itse olen epäilyksissä! Huomaatko, kuinka kyselen sinulta elämän tarkoitusta? Huomaatko Jumala, että minä en ole aina edes varma, olenko oikeasti uskomassa. Olenko kenties hullu!
Kuuluuko usko hulluille?
Rakas Jumala, minä monesti epäilen, oletko olemassa.
Älä kavahda ajatuksiani. Jos jalopeura on, hän mua eksyttää....
Tähdet...
no ne, jotka välkkyy.
mulla ne näyttää sammuneen.
Mutta Jumala, anna valosi näkyä minulle sittenkin.
Anna näkyä, vaikka mieleni horjuu. Vaikka epäilyksissä olisin.
Kysyn nyt sinulta rakas ystävä ja tuntematon, Mikä sinun tilasi on?
Minun tilani on epäselvä. En ihan tiedä, olenko uskovainen vaikko en.
En ole saanut selvyyttä siitäkään, onko tulimerta ja taivasta oikeasti olemassa.
Näiden asioiden kanssa olen painiskellut! Muistakaa minua rukouksin.
Että saisin selvyyden.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rakas "rautaliero"!
Lähes lyriikkaa kirjoitit, hienosti. Ja syviä mietit. Hyvä niin.
Uskon tilan kysymisellä herätellään toisen omaatuntoa. Oletko tehnyt varmasti kaiken, kuten on opetettu, pilkulleen? Syyllistettyyn maaperään tämä uppoaa. Ai ai, en ole. Saanko...?
Minä lakkasin olemasta uskovainen vuosikymmeniä sitten. Siis sellainen uskovainen, jollaisen te tunnette. Mutta olen pitänyt mielen avarana ja avoimena. En torju, ellei hyökätä. Edelleen keskustelen Jumalasta, tontuista, möröistä ja menninkäisistä. Kaikki käy. Ehkä jopa uskon johonkin, mutta en tee siitä numeroa.
Yhdistysuskovaisuudesta opin, että se ei ole ensisijaisesti uskovaisuutta, vaan suorittamista. Siinä suoritetaan niitä asioita, joita auktoriteetit käskevät. Uskominen on vain välikappale, joka sitoo porukan yhteen. Täältä ulkopuolelta katsellessa se ei näytä kovin kauniilta, vaikka yksilönä uskovainen näyttääkin. Itse tehtyjen opinkohtien noudattamisen vartiointi on noussut tärkeimmäksi. Mutta samaan aikaan paljon Sanasta jätetään huomiotta.
Yhdistysuskovaisilla on omat metodinsa pyyhkiä synnit pois. Vaikka he toisin väittävät, se on kuitenkin kovin ehdollista. He ovat asettaneet säännöt. Niiden sääntöjen jäljiltä saamme huomata paljon väärinkäytöksiä. Synnit siunataan anteeksi, mutta mitään parannusta ei itse asiassa tulekaan. Sama synti tulee uudestaan ja uudestaan. Sillä kehärakennelmalla sitoutetaan. Olet talutusnuorassa.
Omaa tilaani lakkasin miettimästä sen jälkeen, kun poistuin ovesta, kahvan puolelta. Siihen asti minua oli kyllä aina muistutettu omasta tilastani. Sitä voi vapaasti kutsua syyllistämiseksi, sillä sitä se oli. Syyllistäminen on myös hyvä tapa hallita. Lähdön jälkeen on ollut hyvä olla. Ei silti, omaa tilaa on aina tärkeää pysähtyä miettimään. Mutta sillä on merkitystä, missä valossa. Olen aina sen jälkeen tuntenut aina rauhaa sielussani, sillä en palvele ihmistä. Ja lähtöni jälkeen olen oppinut myös tekemään oikeaa parannusta. Siis sellaista, että oikeasti pääsisin irti epäkohdistani. Työstän asioita, enkä ohita vain "kädennostolla". Työmaata kyllä riittää. Mutta nyt on parempi. Lähimmäistäni rakastan nyt eri tavalla, jopa vihamiestäni joskus. Mutta erityisesti eri tavalla ajattelevia ja uskovia.
Tunnen siis tilani paljon paremmaksi...hyväksi aivan. Uskon tilani.
Minä koen olevani muita ihmisiä parempi, koska olen ainoa oikea uskovainen.
Olen vanhoillislestadiolainen.