vakio persujen vastustajat(1-3)käyttävät päivittäin aikaa saitin seuraamiseen.
Keskimäärin siinä 6-8 tuntia.
Keskimäärin siinä 6-8 tuntia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
nuo raukat, työttömät, työtä vieroksuvat, vasurit, vihreet, kukkahatut, alkolaiset käyttävä päivät haukkuakseen meidän omaa, valopäisten kansanedustajien, kuntapäättäjien, lähiöpubien örveltäjien saavutuksia, tajuamatta , että me olemme ykkösiä.
Ei kukaan koskaan ole lausunut niin hyviä, viisaita ja kaikkitietäviä sanoja kun
puolueemme guru, korkeimmanneuvoston puhemies, Toveri Isä-Timo.
Yhdessä eteenpäin.
Veikko J. Valopää
perusuomalainen jo kolmannessa polvessa
Lieksa
Persun käsitys dialogista on se, että persu julistaa, miten asioiden pitäisi olla ja kaikkien muiden pitää tyytyä kiittelemään näitä kansakunnan pelastajia.
Uskokaa nyt: persuja kritisoidaan enimmäkseen heidän tekemistensä vuoksi. Se on täysin normaalia politiikassa, johon persuillakin ilmeisesti olisi kova halua osallistua. Politiikkaa ei tehdä kuitenkaan sen vuoksi, että organisaation huipulla olevat rikastuisivat tai saisivat muuta etua ottamatta vastuuta mistään tai haluamatta ajaa käytännössä esittämiään tavoitteita.
Mikään poliittinen ryhmä ei voi vetäytyä pois toiminnasta sillä verukkeella, että kaikkia heidän mieleensä tulevia asioita ei kannateta tai haluta toteuttaa. Jos suljetaan diktatuurivaihtoehto - josta niin monet persut tuntuvat haaveilevan - pois, poliittinen toiminta edellyttää yhteistyötä muiden kanssa ja kompromissien tekoa vaikuttamalla asioihin sillä painoarvolla, joka on saatu kansalta.
Itsetarkoituksellinen muiden halveksimiseen ja häpäisemiseen pyrkiminen voivat jonkin aikaa toimia keinona saada protestiääniä ja saada aikaan jonkinasteista anarkiaa, mutta rakentavia yhteiskunnallisia muutoksia ei tällä toiminnalla koskaan toteuteta.
Avaajankin olisi syytä keskittyä viemään asioita eteenpäin muulla tavoin kuin yrittämällä lapsellisesti puuttua keskustelupalstalle kirjoittavien taustoihin. Oman moukkamaisuuden paljastaminen kaikille kun ei todellakaan edistä persujen suosiota kuten gallupluvuista nähdään.
Meinasin kirjoittaa oman näkemykseni perussuomalaisesta puolueesta, sen vaikuttajista ja kannattajista, siltä pohjalta keitä tunnen ja heitä on monta.
Mutta naapurini Kaisa sanoi, että kuule Irmeli olet liian vanha lähtemään linnaan, nostavat ajatuksistasi kuiteskin kunnianloukkaussytteen, vaikka olisi perää.
Mutta hyvää Joulua vaan, hih hii
napakymppi.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta nimimerkki Aikuistu jo. Valitettavasti vain persuhuuhilot tuskin ymmärtävät sen asiapitoista sanomaa?!
Aloituksen jälkeenhän tässä on vain yksi antipersun uuvatti kirjoitellut itselleen, itsekseen, välillä naisena välillä miehenä ;) Eihän tämä kerro kyllä persuista mitään, mutta antipersusta sitäkin enemmän ;)
Näköjään siellä pohjoisessa on jo aurinko askenut ja pimeyden tulleen se antipersu taas kummittelee? Soita rumpua pimeä aika niin ehkä pysyy sen ajan poissa. Älä kuitenkaan sitä Soinin kieltämää homorumpua.
Anna jokin osuvapi nimitys palstalla hilluvalle, joka ei ole persu ja joka saa näppylöitä persusista, mutta siltikin kirjoittaa pelkästään persuista. Mikä siis olisi osuvampi ilmaus sellaiselle tyypille kuin antipersu ?
olisi, puolueeseen kyllästynyt perussuomalainen
Mitä tuo sitten tarkoittaisi, persu joka ei tykkää puolueesta?
seuraa perussuomalaisia ja puolue on lähtenyt rakoilemaan.
Sääli teitä, mitä te sitten teette ?
Kyseessä on mitä ilmeisimmin Perussuomalaiset r.p:n toimintaan kriittisesti suhtautuva kansalainen. Hänen vastakohtansa on Perussuomalaiset r.p:n puheenjohtaja Timo Soinia kritiikittömästi ihaileva ja hänen näkemyksiään sokeasti noudattava itsenäiseen ajatteluun kykenemätön kansalainen, joka pahoittaa mielensä kaikesta Perussuomalaiset r.p:n edustajien ja kannattajien näkemysten kriittisestä käsittelystä.
Näin, ja seuraavalla kerralla sitten meneekin jo oikein.