3 suosituinta aloitusta käsittelee homoseksuaalisuutta

Onko homoseksuaalisuuden vastustaminen luterilaisuuden tärkein ja yhdistävin tekijä?
63177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Olen tutkinut luterilaisten uskovaisten tapaa uskoa, ja havaintojeni perusteella olet aivan oikeassa. Mitään muuta yhdistävää tekijää ei ole kuin homouden vastustaminen.

Homoutta sekä vastustetaan että siitä ollaan erityisen kiinnostuneita. Luterilaisista uskovaisista ainakin 97 prosenttia viettää lähes kaiken vapaa-aikansa homoutta tarkastellen ja miettien.

Heille se on kaikkein kiehtovin mysteeri, mutta sitten kysyttäessä useimmat heistä vastaavat, etteivät he ole koskaan edes tavanneet homoa elämässään. Todellisuudessa tietenkin kaikkein lähin homo saattaa olla paljon lähempänä kuin he koskaan ovat osanneet uskoakaan!

Äänestä
  • Eli oivalluksen päässä? Eli niin kovin lähellä, mutta silti niin hirvittävän kaukana.

    Äänestä

  • eijuupoissaentiedä kirjoitti:

    Eli oivalluksen päässä? Eli niin kovin lähellä, mutta silti niin hirvittävän kaukana.

    Muistan hyvin, kun juttelin joskus hyvin kauan sitten erään miehen kanssa, joka kertoi avoimesti omasta elämästään. Hänkin oli seurustellut naisen kanssa, mutta mikään siinä ei oikein tuntunut luontevalta, liekö sitten tuntunut siitä seurustelukumppanistakaan eli heilasta?

    Mies kertoi että hän oli kuitenkin tietoinen, että on olemassa myös sellaisiakin miehiä kuin homoja, mutta hänellä itsellään oli käsityksenä, että homous oli kuitenkin aivan äärimmäisen harvinaista, eikä sen kanssa tavallinen maalla asuva mies juuri koskaan elämässään voisi joutua mitenkään tekemisiin.

    Kunnes sitten vähitellen hän alkoi jotenkin oivaltaa, että itse asiassa hän itsekin oli homo.

    Äänestä

Kannattaa huomata, että tällä palstalla kirjoittaa aika moni muukin kuin vain luterilaiset. Itseasiassa suurempi osa kirjoittajista lienee kokonaan uskosta osattomia (varsinkin homo-asialle myönteiset kirjoittajat), tai ainakin muiden kirkkokuntien uskovia.

Oli miten oli, myös luterilaisia on kehotettu pitämään esillä Jumalan tahtoa ja torjumaan Jumalan tahdon vastaisia ilmiöitä. Tuskinpa meitä luterilaisia homoseksuaalisuuteen liittyvien asioiden ja pyrkimysten esillä pitäminen yhtään sen enempää viehättää kuin muitakaan uskovia, mutta kun niitä nostetaan esille, myös meitä velvoittaa em. Jumalan kehotus.

Jos ihan suoraan sanon, niin minua henkilökohtaisesti ainakin ärsyttää tai jopa kuvottaa nähdäkään palstalla jatkuvia homoasiaan liittyviä keskusteluja. Tässä nähdään se karhunpalvelus, minkä homoasian aktiivit ovat itselleen tehneet pitämällä asiaansa koko ajan näkyvillä.

Äänestä
  • 139, juuri näin, sekä on käynyt mielessä, että näitä aloituksia tehtaillaan juuri tänne takoituksella, herjata sekä luterilaisia, että homoja.

    Homoilla on omat palstansa ja ne tullaan vastaisuudessa toimittamaan omille palstoilleen.

    Äänestä

  • asiasta tietävä kirjoitti:

    139, juuri näin, sekä on käynyt mielessä, että näitä aloituksia tehtaillaan juuri tänne takoituksella, herjata sekä luterilaisia, että homoja.

    Homoilla on omat palstansa ja ne tullaan vastaisuudessa toimittamaan omille palstoilleen.

    Sen päivän kun vielä näkisi, että täältä todella siivottaisiin esim. kaikki homoasiaan liittyvät ketjut heidän omille palstoilleen :).

    Äänestä

  • "Tässä nähdään se karhunpalvelus, minkä homoasian aktiivit ovat itselleen tehneet pitämällä asiaansa koko ajan näkyvillä."

    Kylläpä nämä kiihkeimmät homouden vastustaja, pertsat ja totuusvoittaaaina tyypit ym. tekevät sen suurimman karhunpalveluksen asialleen.

    Ja nämä ovat viellä jotenkin asiallisia, a-teismi palstalla riehuva Sami on jo ylittänyt jonkinlaisen normaalin järjen rajat asiansa puolesta saarnatessaan.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    "Tässä nähdään se karhunpalvelus, minkä homoasian aktiivit ovat itselleen tehneet pitämällä asiaansa koko ajan näkyvillä."

    Eiköhän siellä ole ateistit jotka riehuvat ja porukalla samia pilkkaa ja rääpii. Ateisteilla ja homoilla palaa aina käämit kun argumentit loppuu ja alkavat sitten haukkua ihmistä.

    Äänestä

  • toista mieltä kirjoitti:

    Eiköhän siellä ole ateistit jotka riehuvat ja porukalla samia pilkkaa ja rääpii. Ateisteilla ja homoilla palaa aina käämit kun argumentit loppuu ja alkavat sitten haukkua ihmistä.

    Argumentoinnista voi olla toista mieltä kun tuon Samin kommentteja lukee :) Kommentit on aika lailla irrallaan todellisuudesta. Ja itsepä hän toistuvat homoseksuaaleja käsittelevät aloituksensa luo.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    "Tässä nähdään se karhunpalvelus, minkä homoasian aktiivit ovat itselleen tehneet pitämällä asiaansa koko ajan näkyvillä."

    Kylläpä nämä kiihkeimmät homouden vastustaja, pertsat ja totuusvoittaaaina tyypit ym. tekevät sen suurimman karhunpalveluksen asialleen.

    Ja nämä ovat viellä jotenkin asiallisia, a-teismi palstalla riehuva Sami on jo ylittänyt jonkinlaisen normaalin järjen rajat asiansa puolesta saarnatessaan.

    .......... sanoi :
    Kylläpä nämä kiihkeimmät homouden vastustaja, pertsat ja totuusvoittaaaina tyypit ym. tekevät sen suurimman karhunpalveluksen asialleen.
    _____________
    Puolustan Sanan Koskemattomuutta eikä minua kiinnosta kenenkä varpaille
    siinä yhteydessä tallaan :-)

    Siinä oli se minun asiani mm.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    PERTSA; sinä olet jo huvittava. Sinä, joka olet henkilökohtaisesti kertonut useaan eri otteeseen, ettei sinun tarvitse piitata edes Jeesuksen sanoista, niin olet muka puolustamassa Sanan Koskemattomuutta.

    Ehkä niin, että Sana pysyy Koskemattomana sinun toimintasi puutteen takia. Sana ei ole elävä....

    Äänestä

No, sen verran kiinnostaa, etten ole aloittanut yhtään ketjua ko. aiheesta. Mutta uskovana toki sanon oman kantani asiaan, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään. Monta aloitusta tosin on mennyt ohikin, etten ole edes vaivautunut vastaamaan.
Minunkin havaintoni on se, että enimmäkseen aloitukset taitaa olla muiden kuin luterilaisten tekemiä. Miksi muiden kiinnostusta asiaan ei arvioida, vai meneekö kaikki aloitukset ja vastaukset auheesta luterilaisten piikkiin.
Minun mielestä asia on tullut jo niin monelta kantilta arvioitua, että eiköhän nyt voisi antaa tilaa jo muillekin keskusteluille. Ei se asia vatvomisella miksikään muutu.

Äänestä
  • Niin tällaisiakin uskovia sitä on olemassa, jotka kunnioittavat Jumalan Sanaa, vaikkeivat sitä Jumalan Sanaa joka lauseeseen laittaisikaan.

    Äänestä

  • Ja voisitkin laittaa esim. missä kohdin?

    Äänestä

  • Minulle nimenomaan on ollut Raamatun kanta asiaan ihan alusta alkaen. Ensimmäisten joukossa kävin allekekirjoittamassa Perinteistä avioliittoa puolustavan lakialoitteen.
    Jotenkin yllätyin vaikutelmaa viesteistäni, kun aikaisemmin minua on täällä syytelty homouden vastustamisesta, ja liian konservatiivisista mielipiteistä.

    Siis allekirjoitan täysin tuon em. Raamatun kohdan samoin Room.1: 24-28 kohdan, missä asia on minusta seikkaperäisemmin ilmaistu.

    Äänestä

  • evita- kirjoitti:

    Minulle nimenomaan on ollut Raamatun kanta asiaan ihan alusta alkaen. Ensimmäisten joukossa kävin allekekirjoittamassa Perinteistä avioliittoa puolustavan lakialoitteen.

    evita sanoi :

    ____________
    Minulle on tullut näköjään täydellinen oikosulku tämän asian tiimoilta ja siksi
    pyydänkin sinulta oikein nätisti ANTEEKSI aiheuttamaani mielipahaa.

    Toivottavasti voimme jatkaa puhtaalta pöydältä?

    Ok, anteeksi annettu ja unohdettu. Kirjoittelemisiin :).

    Äänestä

  • "Saattaa olla että sekoitan sinut Maisalikseen ,mutta kerro nyt kantasi
    tuohon yo:aan niin pääsemme muihin asioihin."

    LOL. Täällä kyttäilet tivaamassa ihmisten kantoja ainoaan sinua homo-perstaa kiinnostavaan asiaan eikä asiat homo-perstan osalta etene muihin asioihin ennen kuin tämä on selvä...

    Äänestä

  • voi voiv ... kirjoitti:

    "Saattaa olla että sekoitan sinut Maisalikseen ,mutta kerro nyt kantasi
    tuohon yo:aan niin pääsemme muihin asioihin."

    LOL. Täällä kyttäilet tivaamassa ihmisten kantoja ainoaan sinua homo-perstaa kiinnostavaan asiaan eikä asiat homo-perstan osalta etene muihin asioihin ennen kuin tämä on selvä...

    Pertsa on yksi harvoista asiallisista kirjoittajista. On vieläpä fiksukin kun pyysi anteeksi kun huomasi erehtyneen henkilöstä. Jos et pidä hänen mielipiteistään jotka ovat täysin Raamatusta älä häntä siitä syytä.

    Äänestä

Kaikkea syntiä pitää tomerasti vastustaa. Synti pitää sanoa synniksi, jotta ei eksytä ihmisiä vääriin arvoihin ja tapoihin! Siihen jukistustyöhön sopii luterilaisten oma palstakin, tukemaan toinen toistamme kiljuvan jalopeuran raivotessa ympärillä, kenet saisi syödä.

Äänestä

Kyllä myös homoja tulee evankelioida että osaavat tehdä parannuksen. Jeesus lähetti meidät evankeliumin työhön ja tätä se sitten on.

Tehkää parannus, tunnustakaa syntinne ja ottakaa vastaan armo Jeesuksessa Kristuksessa.

Tämä ilosanoma kiirii koko maanpiiriin yhä kaikelle kansalle. Amen

Äänestä
  • Toki näin on, ja saattaahan tosiaan homokin tehdä syntiä siinä missä ihan tavallinen heterokin, joten itse näkisin viisaampana varoittaa samalla kertaa synnistä sekä homoja ja heteroita, ja vielä useammin ehkä heteroita, sillä Jumalakin varoittaa Raamatussa niin kauhean monta kertaa heterouden synnistä. Homot eivät tietenkään ole syntisiä homouden takia, ja Jumala varoittaakin heteromiehiä miesten kanssa makaamisesta tai oikeastaan seksuaalisen väkivallan tekemisestä miehille!

    Sen sijaan Jumala antoi oikeastaan heteromieheille luvan tehdä seksuaalista väkivaltaa naisille, sillä siihen aikaan kun Raamatun tekstejä kirjoitettiin, naisilla ei ollut minkään laista arvoa, he olivat yhtä paljon vaikka ihmisoikeuksia kuin orjatkin, joita myös sai aivan vapaasti raiskata ja kohdella väkivaltaisesti.

    Jumalaa vain kauhistutti se mahdollisuus, että joku vapaa mies tekisi samaa väkivaltaa toisille vapaille miehille, ja se olisi ollut todella kauheaa! Vapaat miehethän olivat toisilleen hyvin kunniallisia ja elivät Jumalan tahdon mukaan. He viettivät aikaa paljon keskenään ja heillä oli nuoria miehiä viihdyttäjinä ja rakastajina.

    Äänestä

Miksi puhut luterilaisuudesta?

Homous puhuttaa kristikuntaa yli näkemysten rajojen. Aivan samalla tapaa jokainen kirkko ja suuntaus joutuu pohtimaan sitä mikä on heidän suhtautumisensa.

Kuka hyväksyy maallisen avioliiton, kuka katsoo kristillisen avioliiton koskettavan myös maallista avioliittoa ja kuka hyväksyy molemmat.

Joten kyse ei ole yksinomaan luterilaisten käsityksestä vaan monen muunkin kristinkuntaan kuuluvan käsityksestä.

Äänestä
  • Tietyllä tavalla kuitenkin luterilaisen uskonnon käsitykset homouden tuomisemisesta ovat aivan erilaiset kuin kristityillä, oikeastaan asiaa voisi selventää niin, että vakaumukselliset fanaattiset luterilaiset uskovaiset suhtautuvat homouden tuomitsemiseen aivan yhtä suurella kiihkolla kuin fanaattiset islamistit. Tosiaan siinä suhteessa nämä uskonnot muistuttavat toisiaan. Todennäköisesti kuitenkin islamilainen jihad-taistelija saattaa jossakin vaiheessa harrastaa seksiä toisen taistelijan kanssa, jos se tapahtuu niin peitetysti monen verhon takana, ettei Jumalakaan pysty sitä näkemään.

    Äänestä

  • nämä uskonnot muistu kirjoitti:

    Tietyllä tavalla kuitenkin luterilaisen uskonnon käsitykset homouden tuomisemisesta ovat aivan erilaiset kuin kristityillä, oikeastaan asiaa voisi selventää niin, että vakaumukselliset fanaattiset luterilaiset uskovaiset suhtautuvat homouden tuomitsemiseen aivan yhtä suurella kiihkolla kuin fanaattiset islamistit. Tosiaan siinä suhteessa nämä uskonnot muistuttavat toisiaan. Todennäköisesti kuitenkin islamilainen jihad-taistelija saattaa jossakin vaiheessa harrastaa seksiä toisen taistelijan kanssa, jos se tapahtuu niin peitetysti monen verhon takana, ettei Jumalakaan pysty sitä näkemään.

    Olet sairas kun kuvittelet kaikkien miesten haluavan kaverinsa peräreikää. Sillä reiällä on vain yksi tarkoitus.

    Äänestä

  • exit only kirjoitti:

    Jokunen mies haikailee naisen peräreikää. Mutta "väärä osoite". Silti se reikä on käytössä sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta.

    Sekä naiset että homot sanovat kuitenkin, että peräpuoli ei tunnu hyvältä, ja asia jää sikseen sekä heteroilla että homoilla tasapuolisesti. Mutta en ole katkera; kaikkea ei voi saada.

    Äänestä

  • exit only kirjoitti:

    Olet sairas kun kuvittelet kaikkien miesten haluavan kaverinsa peräreikää. Sillä reiällä on vain yksi tarkoitus.

    Kuka tässä nyt mitä kuvittelee? Teidän oma mielikuvituksenne vain elää toiveajatteluaan. Kokeilkaa sitä ihmeessä, kun se niin paljon teitä kiinnostaa. Minua ei kiinnosta.
    Mutta silti on väärin sanoa, että on vain yksi tarkoitus silläkin reiällä. Saattehan te itsekin siitä paljon mielihyvää, jos joku rakkaimpanne sitä reikää haluaa hyväillä. Siellä päin ollaan siis äärimmäisen erogeenisella alueella, turha sitä on kenenkään kieltää.

    Sä oot sairas!

    Äänestä

  • nämä uskonnot muistu kirjoitti:

    Tietyllä tavalla kuitenkin luterilaisen uskonnon käsitykset homouden tuomisemisesta ovat aivan erilaiset kuin kristityillä, oikeastaan asiaa voisi selventää niin, että vakaumukselliset fanaattiset luterilaiset uskovaiset suhtautuvat homouden tuomitsemiseen aivan yhtä suurella kiihkolla kuin fanaattiset islamistit. Tosiaan siinä suhteessa nämä uskonnot muistuttavat toisiaan. Todennäköisesti kuitenkin islamilainen jihad-taistelija saattaa jossakin vaiheessa harrastaa seksiä toisen taistelijan kanssa, jos se tapahtuu niin peitetysti monen verhon takana, ettei Jumalakaan pysty sitä näkemään.

    Jahas. Olet siis vain trolli...

    Äänestä

Homous on poikkeama lajityypillisestä käyttäytymisestä. Ihminen lisääntyy suvullisesti ja heteroseksin myötä. Ihmislajissa ei ole muuta lisääntymisen muotoa. Ihminen tarvitsee munasolut ja siittiöt syntyäkseen, joten luonnontieteellinen fakta.

Homous on liitetty "mielenterveys" koodiston puolelle, joten se on vamma, poikkeama tai sairaus, koska se koodistossa on mainittu. Homouuteen pitäisi suhtautua asiallisesti, kuten me suhtaudumme tuon koodiston muihin ihmisiin, joilla muita vikoja, kuin homous.

Homoilla on tällä hetkellä erittäin hyvä parisuhdelaki, eli registeröityparisuhde. Avioliittolaki pysykööt omalla paikallaan joka kuuluu yhteiskunnan enemmistölle, miehelle ja naiselle.

Äänestä
  • Sikäli olette aivan väärässä, että homoseksuaalisuus on täysin luonnollinen seksuaalisuuden ominaisuus ja itse asiassa aivan jokaisen ihmisen seksuaalisuudessa on mukana myös homoseksuaalisuutta.

    Ehkä ette tiedä tai sitten tullut edes ajattelemaan, ettei ihminen lisäänny ihan koko ajan eikä toisaalta olisi mitään mieltäkään, että vielä 60-vuotias saisi lisää jälkeläisiä. Sitä paitsi homoseksuaalisuus ei todellakaan ole vaikuttanut ihmislajin lisääntymiseen, sillä maapallon väestö lisääntyy koko ajan yhä kiihtyvämmällä nopeudella kaikesta homoudesta huolimatta.

    Missä siis on vielä ongelmaa teidän mielestänne?

    Jos väestön lisääntymistä ei saada kuriin, koko maapallo on ekokatastrofin edessä. Tuskinpa Jumalakaan sellaista tarkoitti, vaikka tekin olette Raamatusta lukenut, että maa pitäisi vielä täyttää kokonaan lisääntymällä.

    Äänestä

  • siis on vielä ongelm kirjoitti:

    Sikäli olette aivan väärässä, että homoseksuaalisuus on täysin luonnollinen seksuaalisuuden ominaisuus ja itse asiassa aivan jokaisen ihmisen seksuaalisuudessa on mukana myös homoseksuaalisuutta.

    Homous on siis keino liikakansoituksen estämiseen. Sitten sinun pitää lähteä tuota julistamaan Afrikkaan, Kiinaan ja muslimimaihin. Suomessa on ongelma siitä kun väkimäistä vähenee.

    Äänestä

  • siis on vielä ongelm kirjoitti:

    Sikäli olette aivan väärässä, että homoseksuaalisuus on täysin luonnollinen seksuaalisuuden ominaisuus ja itse asiassa aivan jokaisen ihmisen seksuaalisuudessa on mukana myös homoseksuaalisuutta.

    Ehkä ette tiedä tai sitten tullut edes ajattelemaan, ettei ihminen lisäänny ihan koko ajan eikä toisaalta olisi mitään mieltäkään, että vielä 60-vuotias saisi lisää jälkeläisiä. Sitä paitsi homoseksuaalisuus ei todellakaan ole vaikuttanut ihmislajin lisääntymiseen, sillä maapallon väestö lisääntyy koko ajan yhä kiihtyvämmällä nopeudella kaikesta homoudesta huolimatta.

    Missä siis on vielä ongelmaa teidän mielestänne?

    Jos väestön lisääntymistä ei saada kuriin, koko maapallo on ekokatastrofin edessä. Tuskinpa Jumalakaan sellaista tarkoitti, vaikka tekin olette Raamatusta lukenut, että maa pitäisi vielä täyttää kokonaan lisääntymällä.

    Ei ole luonnollinen, vaan poikkeava. Se on luonnontieteellinen fakta. Yhtä hyvin sinä voit väittää ihmisen seksuaalisuudessa olevan taipumusta tulla Norjalaiseksi valaan pyytäjäksi.

    Ihminen joka ei pysty lisääntymään luonnolliseti, on silloin joko sairas, kyvytön tai muu syy. Se että joku ei halua koko elämänsä aikana lapsia on jokin syy ja yleensä liittyy juuri tuonne pääkoppaan (trauma, kokemus jne,).

    Homot ovat yleisesti naisvihaajia, mutta pitääkin lisätä näköjään vielä misantropia "ihmisviha".

    Äänestä

Näiden ketjujen aloittajille taitaa luterilaisuus- ja kirkkokin olla kirosana. Vapaiden suuntien vaikutuksia omaksuneita kenties yksinäisiä susia joille sielläkin on liian liberaalia. Heimoveljensä löytänät netin evankelistoista, paavoloista & pihoista.

Äänestä
  • Olen aloittaja ja ateisti.
    Heitin luun ja fanaatikot ryömi heti katakombeistaan.
    Onkin näin todistettu, että kristinuskossa ja siis myös luterilaisuudessa homoseksuaalisuudella on erittäin tärkeä rooli. Mitä jyrkempi kielteinen kanta tuohon asiaan on, sitä ehdottomampi ja todennäköisesti myös yksinkertaisempi uskova on kyseessä.

    Äänestä

  • eijuupoissaentiedä kirjoitti:

    Olen aloittaja ja ateisti.
    Heitin luun ja fanaatikot ryömi heti katakombeistaan.
    Onkin näin todistettu, että kristinuskossa ja siis myös luterilaisuudessa homoseksuaalisuudella on erittäin tärkeä rooli. Mitä jyrkempi kielteinen kanta tuohon asiaan on, sitä ehdottomampi ja todennäköisesti myös yksinkertaisempi uskova on kyseessä.

    Tarkoitun ko. homoaloituksia. Fanaattiset "uudestisyntyneet" niitä etupäässä rustaa, sama porukka joka täällä mollaa kirkkoa ja sen pappeja.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Tarkoitun ko. homoaloituksia. Fanaattiset "uudestisyntyneet" niitä etupäässä rustaa, sama porukka joka täällä mollaa kirkkoa ja sen pappeja.

    Juu olet oikeassa.

    Äänestä

???...

jos homot kielletään
kuka kirkkoon enää jää ???!

Äänestä
  • itekkin homo sanoi :
    ???...

    jos homot kielletään
    kuka kirkkoon enää jää ???!
    _______________
    Ei ketään ? :-) :-) ?

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    itekkin homo sanoi :
    ???...

    jos homot kielletään
    kuka kirkkoon enää jää ???!
    _______________
    Ei ketään ? :-) :-) ?

    Kuinkahan vajaapakkainen mahdat olla? Älylläs kehuskelet mutta kun tuo sivistys ja tieto on jäänyt hankkimatta aika tavalla kokonaan. Vaikea on silloin älyään hyödyntää.

    Äänestä

  • ~~~~~~~~~ kirjoitti:

    Kuinkahan vajaapakkainen mahdat olla? Älylläs kehuskelet mutta kun tuo sivistys ja tieto on jäänyt hankkimatta aika tavalla kokonaan. Vaikea on silloin älyään hyödyntää.

    Ateistit ja homot ovat heikkoja argumentoijia ja lisäksi aggressiivisia. Kun muuta eivät enää keksi alkavat aina haukkua uskovan älykkyyttä tai sivistystä koska itsellään ne on heikko kohta. Ei älykkäät ja sivistyneet ihmiset todellakaan niin tee vaan tyhmät ja juntit.

    Äänestä

  • hömpötipöm kirjoitti:

    Te nimimerkki hömpötipöm olette varmaankin aivan oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, miksi ihmeessä älykkäät ja kouluja käyneet luterilaiset täysin heteroseksuaaliset uskovaiset ovat kiinnostuneet vain homoudesta ja homoista? Miksi ihmeessä he eivät keksi mitään muuta aihetta, vaan pohtivat homoutta mielessään päivästä päivään ja varmaan näkevät siitä untakin?

    Tätä asiaa vain olen ihmetellyt luterilaisuudessa, ja siksi olen epäillyt kyseistä oppia älyllisestä epärehellisyydestä, mutta te varmaan osaatte oikaista väärinkäsityksen.

    Äänestä

  • olen ihmetellyt lute kirjoitti:

    Älykkäät ja koulutetut luterilaiset tuskin täällä homoja mollaavat vaan ne vähemmän älykkäät ja kouluja käymättömät fanaatikot.

    Äänestä

  • olen ihmetellyt lute kirjoitti:

    Te nimimerkki hömpötipöm olette varmaankin aivan oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, miksi ihmeessä älykkäät ja kouluja käyneet luterilaiset täysin heteroseksuaaliset uskovaiset ovat kiinnostuneet vain homoudesta ja homoista? Miksi ihmeessä he eivät keksi mitään muuta aihetta, vaan pohtivat homoutta mielessään päivästä päivään ja varmaan näkevät siitä untakin?

    Tätä asiaa vain olen ihmetellyt luterilaisuudessa, ja siksi olen epäillyt kyseistä oppia älyllisestä epärehellisyydestä, mutta te varmaan osaatte oikaista väärinkäsityksen.

    olen ihmetellyt lute sanoi :
    Te nimimerkki hömpötipöm olette varmaankin aivan oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, miksi ihmeessä älykkäät ja kouluja käyneet luterilaiset täysin heteroseksuaaliset uskovaiset ovat kiinnostuneet vain homoudesta ja homoista?
    ___________
    Papiston valapattoisuus ilmenee vastaansanomattomasti juuri noista asioista
    ja se heijastelee muutoinkin aikamme hengellisen luopuneisuuden tasoa.

    Ne joilla peräpukamat ovat kroonisesti ärtyneessä tilassa eivät tietenkään pidä
    siitä ,että heille tarjotaan parannuskeinoja "tautiinsa."

    Tässä sitä sivistystä on nyt näytillä. Sellaisten lauseiden kirjoittaminen ei luonnistu joista edes hiukan pilkahtaisi sivistyksen ja lukeneisuuden valoa.

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    Olisikohan tässä taustalla joidenkin protestanttisten liikkeiden - kuten siis myös luterilaisuuden - suuri viehtymys oppimattomien kansanmiesten johtamiin hurmoksellisiin herätyksiin. Nämä syrjäseutujen isännät, jotka näkivät näkyjä savupirteissään, ryyppäsivät armottomasti kotipolttoista pontikkaa ja höpisivät jotain Jumalasta, kun sattuivat olemaan jotenkin tolkuissaan, nähtiin uskoa puhdistavina ja uudistavina voimina. Heille annettiin huomiota, sillä kouluja käymätön kansa samaistui heihin ja oli valmis elämään heidän älyllisen asketisminsa mukaan.

    Oikeastaan on hämmästyttävää, että meillä Suomessa on voinut syntyä niin paljon uusia teollisia innovaatioita, vaikka tämän maan uskovainen väki janoaakin vain paavo ruotsalaisten opetusta ja laulaa kuorossa, että niin turhaa, aivan turhaa, niin turhaa, aivan turhaa on kaikki maallinen, sillä he kuulemma valmistautuvat jo koko ajan vain iäisyyteen ja pukeutuvat mustaan ja kiristävät vielä entisestään nutturaansa yhä kireämmälle.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    itekkin homo sanoi :
    ???...

    jos homot kielletään
    kuka kirkkoon enää jää ???!
    _______________
    Ei ketään ? :-) :-) ?

    PERTSAN logiikka on tämä? Jos homot kielletään niin kirkkoon ei jää enää ketään. Siis jos homoja ei kielletä, niin kaikki jäävät kirkkoon.

    Onko PERTSA siis seonnut, tai muuttanut kantaansa? Vai oliko tuo sitten vain taas yksi typeryytensä kukkanen? Siis sekoilua elämän loppuun asti?

    Äänestä

  • on hämmästyttävää kirjoitti:

    Olisikohan tässä taustalla joidenkin protestanttisten liikkeiden - kuten siis myös luterilaisuuden - suuri viehtymys oppimattomien kansanmiesten johtamiin hurmoksellisiin herätyksiin. Nämä syrjäseutujen isännät, jotka näkivät näkyjä savupirteissään, ryyppäsivät armottomasti kotipolttoista pontikkaa ja höpisivät jotain Jumalasta, kun sattuivat olemaan jotenkin tolkuissaan, nähtiin uskoa puhdistavina ja uudistavina voimina. Heille annettiin huomiota, sillä kouluja käymätön kansa samaistui heihin ja oli valmis elämään heidän älyllisen asketisminsa mukaan.

    Oikeastaan on hämmästyttävää, että meillä Suomessa on voinut syntyä niin paljon uusia teollisia innovaatioita, vaikka tämän maan uskovainen väki janoaakin vain paavo ruotsalaisten opetusta ja laulaa kuorossa, että niin turhaa, aivan turhaa, niin turhaa, aivan turhaa on kaikki maallinen, sillä he kuulemma valmistautuvat jo koko ajan vain iäisyyteen ja pukeutuvat mustaan ja kiristävät vielä entisestään nutturaansa yhä kireämmälle.

    "...sillä kouluja käymätön kansa samaistui heihin ja oli valmis elämään heidän älyllisen asketisminsa mukaan."

    Olet varmasti oikeassa, rahvaanomaisuus ja tietty yksinkertaisuus vetoaa tiettyyn osaan kansasta.

    Persut on tästä hyvä esimerkki, Soini osaa vedota erittäin hyvin juuri tähän kansanosaan jolle asiat pitää vääntää rautalangasta populisoiden ja yksinkertaistaen asiat mustavalkoiseksi joko tai asetelmaksi vaikka todellisuus ympärillämme onkin paljon monimutkaisempi kompleksinen kokonaisuus.

    Älyllisesti on kuitenkin paljon rehellisempää myöntää etten tiedä kuin omaksua jokin yksinkertaistettu muutaman kyseenalaistamatooman "totuuden" varaan rakennettu maailmankuva tai käsitys asioista ja tehdä siitä itselleen Totuus.

    Mutta tämähän uppoaa kuin veitsi kuumaan voihin siihen kansanosaan joka ei juuri itse viitsi ajatella tai ei kykene ajattelemaan.

    Ja sen minkä muotoiseksi tuo rautalanka väännetään voi Soini määritellä vapaasti, tämä porukka ei sitä oikomaan ryhdy.

    Soinia itseään ei voi kuitenkaan sanoa typerykseksi, kyllä hän tarkoin tietää mitä tekee näitä typeryksiä johdatellessaan.

    Äänestä

  • Aivan totta kirjoitti:

    Näillä nettipalstoilla olen tollut huomaavinani, että nämä fanaattisimmat fundamentalistit joiden uskonkäsitys on mustavalkoinen suosivat muutoinkin tällaisia helposti omaksuttavia "totuuksia" joissa asiat esitetään yksinkertaisesti ja usein vain yhdestä näkökulmasta käsin ja luoden niistä lähes nimenomaan uskonkappaleita.

    Tämä tietenkin tekee maailmasta helposti hahmoteltavan, yksinkertaisen mekanismin jonka toiminnan voi käsittää, kuvitella omaavansa sen "totuuden" kun kaiken voi typistää muutamaan ehdottomaan väitelauseeseen jotka jopa saattavat sinällään olla tosiakin ainakin periaatteellisesti mutta vain osatekijöitä lukuisten tekijöiden summautuessa kokonaisuudeksi joka ei olekaan enää yksinkertainen lainkaan.

    Äänestä

  • Aivan totta kirjoitti:

    "...sillä kouluja käymätön kansa samaistui heihin ja oli valmis elämään heidän älyllisen asketisminsa mukaan."

    Olet varmasti oikeassa, rahvaanomaisuus ja tietty yksinkertaisuus vetoaa tiettyyn osaan kansasta.

    Persut on tästä hyvä esimerkki, Soini osaa vedota erittäin hyvin juuri tähän kansanosaan jolle asiat pitää vääntää rautalangasta populisoiden ja yksinkertaistaen asiat mustavalkoiseksi joko tai asetelmaksi vaikka todellisuus ympärillämme onkin paljon monimutkaisempi kompleksinen kokonaisuus.

    Älyllisesti on kuitenkin paljon rehellisempää myöntää etten tiedä kuin omaksua jokin yksinkertaistettu muutaman kyseenalaistamatooman "totuuden" varaan rakennettu maailmankuva tai käsitys asioista ja tehdä siitä itselleen Totuus.

    Mutta tämähän uppoaa kuin veitsi kuumaan voihin siihen kansanosaan joka ei juuri itse viitsi ajatella tai ei kykene ajattelemaan.

    Ja sen minkä muotoiseksi tuo rautalanka väännetään voi Soini määritellä vapaasti, tämä porukka ei sitä oikomaan ryhdy.

    Soinia itseään ei voi kuitenkaan sanoa typerykseksi, kyllä hän tarkoin tietää mitä tekee näitä typeryksiä johdatellessaan.

    Aivan niin, Soini käyttää vain hölmöjen yksinkertaisuutta hyväkseen ja saa siitä palkakseen valtion maksamat puoluetuet.

    Ja onhan aivan selvää, että Soini körttiläisenä osaa ottaa omat joukkonsa huomioon. Hän muistaa kammata oikean körttijakauksensa suoraksi ennen television vaaliväittelyitä ja sillä tavalla herännäiset voidaan hurmata. Kun vielä antaa käsityksen, että herroja ei kunnioiteta, niin vaikutus on aivan varma.

    Äänestä

  • onhan selvää, että kirjoitti:

    Hyvä esimerkki oli aikoinaan palstoilla lähinnä fundamentalististen uskovien toimesta kauan manifestoitu "Rahan luominen tyhjästä - Totuus". Tässä manofestissa koko globaalin talouden ongelmat typistettiin käytännössä pariin lauseeseen ja yhteen ainoaan talouden mekanismiin: pankkien tapaan luoda rahaa.

    Siinä oli se hitunen totuuttakin mukana mutta sitten mentiin metsään, mitään rahan luomista rajoittavia mekanismeja ei edes huomioitu, ei lainkaan ja lista joka sitä rajoittaa on pitkä.

    Ei huomioitu edes aivan perusasioita: inflaatiota eikä sitä tosiasiaa että rahan määrä maailmantaloudessa lisääntyy jo senkin vuoksi että yhä enemmän ihmisiä on päässyt osalliseksi kulutuksesta jne. jne.

    Näistä tämän totuuden puolestapuhujista tuskin yksikään oli vaivautunut lukemaan ainoatakaan kansainvälistä taloutta käsittelevää kirjaa. Puhumattakaan että olisivat lukeneet sen jälkeen toista aihetta käsittelevää kirjaa joka käsittelee taloutta toisesta näkökulmasta, toisesta taloustieteellisestä näkökulmasta käsin.

    Ei. Nämä rakensivat "Totuutensa" yhden esimerkin ja muutaman minuutin YouTube-videon varaan.

    Me muut ymmärrämme että talouden mekanismeista, pankki- ja varjopankkitoiminnasta, äärettömän monimutkaisista sijoitusinstrumenteista, noudatettavan talouspolitiikan ideologisista vaikuttimista jne. perille pääseminen vaatisi vuosien perehtymisen asiaan jotta voisi sanoa tietävänsä. ja siltikin paljon jäisi mielipiteiden varaan kun taloustieteet eivät eksakteja tieteitä ole.

    Nämä eivät. He eivät ymmärrä maailmantalouden kompleksisuutta.

    Äänestä

  • olen ihmetellyt lute kirjoitti:

    Te nimimerkki hömpötipöm olette varmaankin aivan oikea henkilö vastaamaan kysymykseen, miksi ihmeessä älykkäät ja kouluja käyneet luterilaiset täysin heteroseksuaaliset uskovaiset ovat kiinnostuneet vain homoudesta ja homoista? Miksi ihmeessä he eivät keksi mitään muuta aihetta, vaan pohtivat homoutta mielessään päivästä päivään ja varmaan näkevät siitä untakin?

    Tätä asiaa vain olen ihmetellyt luterilaisuudessa, ja siksi olen epäillyt kyseistä oppia älyllisestä epärehellisyydestä, mutta te varmaan osaatte oikaista väärinkäsityksen.

    Tällä palstalla keskustellaan tämän palstan aiheista ja muilla palstoilla muista aiheista. Jos aihe on homous siitä keskustellaan, ei se sen kummempaa ole. Suosittelen sinullekin käydä myös muilla kristittyjen palstoilla niillä on eri aiheita mistä keskustellaan. Tämä palsta ei suinkaan siis ole mikään läpileikkaus kristittyjen keskusteluista. Jos luterilainen kirkko on osoittanut Raamatun vastaisesti hyväksyvänsä homouden synnin niin onhan se ihan luonnollista, että luterilaiset siihen kauhistukseen reagoivat.

    Äänestä

  • on hämmästyttävää kirjoitti:

    Olisikohan tässä taustalla joidenkin protestanttisten liikkeiden - kuten siis myös luterilaisuuden - suuri viehtymys oppimattomien kansanmiesten johtamiin hurmoksellisiin herätyksiin. Nämä syrjäseutujen isännät, jotka näkivät näkyjä savupirteissään, ryyppäsivät armottomasti kotipolttoista pontikkaa ja höpisivät jotain Jumalasta, kun sattuivat olemaan jotenkin tolkuissaan, nähtiin uskoa puhdistavina ja uudistavina voimina. Heille annettiin huomiota, sillä kouluja käymätön kansa samaistui heihin ja oli valmis elämään heidän älyllisen asketisminsa mukaan.

    Oikeastaan on hämmästyttävää, että meillä Suomessa on voinut syntyä niin paljon uusia teollisia innovaatioita, vaikka tämän maan uskovainen väki janoaakin vain paavo ruotsalaisten opetusta ja laulaa kuorossa, että niin turhaa, aivan turhaa, niin turhaa, aivan turhaa on kaikki maallinen, sillä he kuulemma valmistautuvat jo koko ajan vain iäisyyteen ja pukeutuvat mustaan ja kiristävät vielä entisestään nutturaansa yhä kireämmälle.

    Sivistyneeksi ihmiseksi sinulla on todella vääristynyt kuva Suomen kristillisestä kentästä. Eiköhän ne kaikista kummallisimmat persoonat kuitenkin löydy ihan sekulaarista joukosta jos henkilöiden ulkoinen habitus sinulle on noin tärkeä arvioidessasi asioita.

    Äänestä

  • Aivan totta kirjoitti:

    Hyvä esimerkki oli aikoinaan palstoilla lähinnä fundamentalististen uskovien toimesta kauan manifestoitu "Rahan luominen tyhjästä - Totuus". Tässä manofestissa koko globaalin talouden ongelmat typistettiin käytännössä pariin lauseeseen ja yhteen ainoaan talouden mekanismiin: pankkien tapaan luoda rahaa.

    Siinä oli se hitunen totuuttakin mukana mutta sitten mentiin metsään, mitään rahan luomista rajoittavia mekanismeja ei edes huomioitu, ei lainkaan ja lista joka sitä rajoittaa on pitkä.

    Ei huomioitu edes aivan perusasioita: inflaatiota eikä sitä tosiasiaa että rahan määrä maailmantaloudessa lisääntyy jo senkin vuoksi että yhä enemmän ihmisiä on päässyt osalliseksi kulutuksesta jne. jne.

    Näistä tämän totuuden puolestapuhujista tuskin yksikään oli vaivautunut lukemaan ainoatakaan kansainvälistä taloutta käsittelevää kirjaa. Puhumattakaan että olisivat lukeneet sen jälkeen toista aihetta käsittelevää kirjaa joka käsittelee taloutta toisesta näkökulmasta, toisesta taloustieteellisestä näkökulmasta käsin.

    Ei. Nämä rakensivat "Totuutensa" yhden esimerkin ja muutaman minuutin YouTube-videon varaan.

    Me muut ymmärrämme että talouden mekanismeista, pankki- ja varjopankkitoiminnasta, äärettömän monimutkaisista sijoitusinstrumenteista, noudatettavan talouspolitiikan ideologisista vaikuttimista jne. perille pääseminen vaatisi vuosien perehtymisen asiaan jotta voisi sanoa tietävänsä. ja siltikin paljon jäisi mielipiteiden varaan kun taloustieteet eivät eksakteja tieteitä ole.

    Nämä eivät. He eivät ymmärrä maailmantalouden kompleksisuutta.

    Ateistit keskenään siinä puhuvat ja leikkivät intellektuelleja. Mutta Jumalan valtakunta on lasten katkaisten ja nöyrien ihan tavallisten ihmisten jotka korottavat Jumalaa eikä itseään.

    Äänestä

  • juuri niin kirjoitti:

    Tässä sitä sivistystä on nyt näytillä. Sellaisten lauseiden kirjoittaminen ei luonnistu joista edes hiukan pilkahtaisi sivistyksen ja lukeneisuuden valoa.

    Jumala on sinä köyttänyt tavallisia ihmisiä. Jeesuskin valitsi opetuslapsikseen kalastajia ja tullimiehen ja muita " oppimattomia" ihmisiä joilla oli oikea sydämen asenne. Heille annettiin vastuu evankeliumin viemisestä koko maailmaan ja hyvin hommansa hoitivat. Ei siis Jeesuskaan kutsunut kirjan oppineita ja fariseuksia. Ei ihmisen arvoa mitata koulutuksen, "sivistyksen" tai muun opitun kautta. Jos näin arvottaa ihmisiä kannattaa tutkia itseään onko oma elämä kunnossa. Nöyryys on paras avu.

    Äänestä

  • stadin friidu kirjoitti:

    Anteeksi sivistymättömyyteni , piti olla " Jumala on aina KÄYTTÄNYT..."

    Äänestä

  • Jumalan lapsi kirjoitti:

    Ateistit keskenään siinä puhuvat ja leikkivät intellektuelleja. Mutta Jumalan valtakunta on lasten katkaisten ja nöyrien ihan tavallisten ihmisten jotka korottavat Jumalaa eikä itseään.

    Maalaisjärkiä käyttävä = intellektueli.

    No ei.

    Äänestä

  • helsinkijokkeri kirjoitti:

    PERTSAN logiikka on tämä? Jos homot kielletään niin kirkkoon ei jää enää ketään. Siis jos homoja ei kielletä, niin kaikki jäävät kirkkoon.

    Onko PERTSA siis seonnut, tai muuttanut kantaansa? Vai oliko tuo sitten vain taas yksi typeryytensä kukkanen? Siis sekoilua elämän loppuun asti?

    jokkeri sanoi :
    PERTSAN logiikka on tämä? Jos homot kielletään niin kirkkoon ei jää enää ketään. Siis jos homoja ei kielletä, niin kaikki jäävät kirkkoon.
    ____________
    Tuolta asiat alkavat valitettavasti vaikuttaa.

    Äänestä

  • pertsa2012 kirjoitti:

    jokkeri sanoi :
    PERTSAN logiikka on tämä? Jos homot kielletään niin kirkkoon ei jää enää ketään. Siis jos homoja ei kielletä, niin kaikki jäävät kirkkoon.
    ____________
    Tuolta asiat alkavat valitettavasti vaikuttaa.

    No ei kielletä homoja, ja kaikki jatkavat kirkossa kuten ennenkin. Sopiihan se.

    Jos homot kiellettäisiin, niin se olisi kirkon tuho. Tuo on se logiikkasi.

    Äänestä

Eroa kirkosta jos papit ryhtyvät vihkimään samat sukupuoliset avioliittoon.
Sateenkaarimessuilla on jo monet pyhäköt saastutettu.

Äänestä
  • Ei hätää, ei vihi. Konservatiivit sai taas vaalivoiton ja kirkolliskokoukseen tulee valituksi vähintään yhtä konservatiiviset päättäjät kuin tähänkin asti.

    Ja siitäpä se riemu ennenpitkää ratkeaakin.

    Äänestä

  • näin sen näin kirjoitti:

    Ei hätää, ei vihi. Konservatiivit sai taas vaalivoiton ja kirkolliskokoukseen tulee valituksi vähintään yhtä konservatiiviset päättäjät kuin tähänkin asti.

    Ja siitäpä se riemu ennenpitkää ratkeaakin.

    Helsingissä alle puolet avioliitosta on kirkkovihkimisiä, joten ei homoliitojakaan kovin paljon kirkoissa solmittaisi. Siis jos näin on tulevaisuudessa, niin on kyse aika harvinaisesta tapauksesta, joten ei tarvitse nyt paitojaan repiä.

    Äänestä

eijuupoissaentiedä sanoi :
Onko homoseksuaalisuuden vastustaminen luterilaisuuden tärkein ja yhdistävin tekijä?
____________
Nykyään homoilujen ja lesboilujen puolustaminen tuntuisi olevan luterilaisen
kirkon tärkein tehtävä.

Ei ole papillekaan terveellistä tuoda mitään muuta trendiä näkösälle - esimerkiksi
Raamatun Sanaa , joka juuri kertoo noista asioista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

eijuupoissaentiedä kirjoitti:

Onko homoseksuaalisuuden vastustaminen luterilaisuuden tärkein ja yhdistävin tekijä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu