Oletteko onnistuneet jättä kertoamatta puolisuolle ulosotosta. Mielestäni jos on töissäkäyvä ja palkasta maksaa eikä ole tarvetta mitään isoa ostoksia tehtä eli yhteistä laina. En yksinkertaisesti haluaa aiheuttaa tuska toiselle. Pitäisin omana tietona,
Oletteko?
visikla
4138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen jättänyt kertomatta edelliselle ja nyt olen uudessa suhteessa enkä hänellekään ole kertonut. Merkinnät poistuvat aikanaan joten onko sillä väliä? Tai siis ainakaan tässä uudessa suhteessa. Vanhassa pitkässä suhteessa pimitin häneltä tiedon ja tunsin kyllä huonoa omatuntoa siitä. Nyt jälkikäteen oli fiksu päätös koska erosimme.
Paljoiden mielestä varmaan epärehellinen olen, mutta kun olen 10v. liiton aikana jmaksanut olen enemmän kaikenlaisia asumiskuluja eikä kaverilta paljon ole saanut rahaa siksi ei tunne niin paljon syyllisyyttä. Kuitekin minä olen se kuka uo.ssa joutuu maksamaan ja samoin asuntolainan lisäksi.Ei se kertoaminen kevennää oloa koska sieltä rahaa kuitekin. Olkoon tyytyväinen kun pysyy vielä asumaan tässä asunnossaan.
Onhan se vaikeaa myöntää puolisolle olevnsa ison luokan luuseri.
jos puolisuo osaisi omana tietona pitää olisin kyllä ajat sitten asja esiin ottanut. Mutta mun puolisuo on tällä hetkellä työtön ja ei ole mistä mitään oikeasti maksanut jo vuosia. Pelottava on koska omat lapset(nyt aikuiset) ei kerro hänelle epaonnistumisia, mutta minulle äidinpuolelle kerrovat. Omapa syy jos on niin ankara ( ei tipu tietoa, ei kerrotta koska ei ole ansainut). Se ei tee niillä tietoilla mitään muuta kun kerro omalle suvulle ja eikä sieltä raha tippu kun saavat vain puheaihetta sekä juorua...Kun asunto menisi, sitten hän siihen rahoja ei ole sijoittanut että voisi itkeä.