Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

TEINI HEITTI 5-VUOTIASTA KASVOIHIN KAAKKURISSA!

ilmottaudu-ITSE!

Poika heitti jääpalasella viisivuotiasta kasvoihin Kaakkurissa - poliisi tutkii pahoinpitelynä

Yläasteikäinen poika heitti viisivuotiasta lasta kasvoihin jääpalasella lauantai-iltana seitsemän aikaan Kaakkurissa.

Poliisin mukaan tapahtumaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Välikohtaus sattui Kaakkurin ala-asteen pihalla. Pihalla oli kolmen yläasteikäisen pojan ryhmä, josta yksi poika heitti jääpalasella veljensä kanssa ulkoilemassa ollutta lasta päähän. Lapsi sai vammoja kasvoihinsa ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Poliisin mukaan tekijät poistuivat paikalta polkupyörillä. Poliisi selvittää tekijöiden henkilöllisyyttä.

8

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koulussa

      Kun oli vasta aloittanut koulutaipaleeni, 90-luvun alussa, niin
      kerran yhdellä 2-luokkalaisella pojalla oli silmän päälle lääkärissä laitettu side ja suojalappu, niin kolmisen muuta poikaa, samanikäisiä tai vuotta vanhempia, kiusasi sitä leikkipuistossa siitä ja yksi yllytti ilkeällä äänellä "Syle siihen! Syle siihen!" Tämä jäi ekaluokkalaisen mieleen...

    • Eiköhän ne

      Kaakkurissa asuvat aikuiset ota selvää missä ne omat kullannuput on olleet ja mitä tehneet.
      Voihan se olla ettei kukaan kuitenkaan ilmota oman lapsosensa tekemisiä korvausten pelossa, tai kenties tuttavuuden ja ystävyyden välirikon pelossa jättävät ilmottamatta.
      Toivottavasti jää kuitenkin kiinni.

      • Hellan tuuteli

        No jos se lapsi on tarkastettavaksi viety ja ei mitään löydöksiä, niin eihän tuossa ole kuinkaan käynyt. Pieni naarmu - kuuluu elämään.tarkadtuksen viety siksi jotta saa vääntää rikosilmoituksen. Ei tämä maailma lasten ja etenkään heidän huoimonkipeiden vanhempiensa ympärillä pyöri, vaikka nämälapsentekokoneet ja kotisleikkijät muuta toivoo. Teko ei ole oikein ja toivottavasti tämä teini oppii asiasta.

      • Kaikkia urpoja...
        Hellan tuuteli kirjoitti:

        Sinunko teinit ne tuolla kylillä riekkuu pahanteossa? Luovuta lapsesi suosiolla lastensuojeluun, jos mielestäsi on ok, että yläasteikäiset kiusaavat viisivuotiasta.

      • sellaista se on
        Hellan tuuteli kirjoitti:

        No jos se lapsi on tarkastettavaksi viety ja ei mitään löydöksiä, niin eihän tuossa ole kuinkaan käynyt. Pieni naarmu - kuuluu elämään.tarkadtuksen viety siksi jotta saa vääntää rikosilmoituksen. Ei tämä maailma lasten ja etenkään heidän huoimonkipeiden vanhempiensa ympärillä pyöri, vaikka nämälapsentekokoneet ja kotisleikkijät muuta toivoo. Teko ei ole oikein ja toivottavasti tämä teini oppii asiasta.

        Eli tuolla periaatteella sinua ei haittaa, jos joku hormoonibodari iskee sinua nyrkillä päähän niin että kaadut tajuttomana maahan, kunhan ei näy mitään näkyviä vammoja? Aivovammahan sinulla jo on, mutta se ei näy silmämääräisesti, mutta jutuistasi sen kyllä huomaa. Vetikö äitisi huumeita kun odotti sinua? Isäsi on myös äitisi isä?

    • trio niskalaukaus

      Kaakkurin sossupummien lapset taas olleet vauhdissa.

      • Lasu Ouka

        Kenen penikat ne illalla kulkee keskenään?

      • verovaroin sikiävät
        Lasu Ouka kirjoitti:

        Kenen penikat ne illalla kulkee keskenään?

        Lesta=sossu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe