Kaupungin irtisanomistarve 50 henkilöä

Hyvä kun edes nyt virkamiesjohto ja poliittiset päättäjät myöntävät, että työntekijöitä on liikaa. Toivottavasti kuitenkin osataan irtisanoa sieltä, missä on ylimiehitys ja jätetään sotepuoli rauhaan. Hallinnon puolella ja sivistyspuolella taas on mielestäni ihan liikaa väkeä paperia pyörittämässä ja opettajainhuoneissa kahvia juomassa. Onko muita irtisanottavia?
12322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Parempi tuo kuin ei mitään. 250 henkilö alkuun ja siitä joka vuosi 50 henkilöä eläköitymisen lisäksi.

Lisäksi Tsupari voisi näyttää sympatiaa irtisanottaville ja lomautetuille, alentamalla palkkaasa. Ei Varkauden kaupungin johtajan kuulu olla kärkipäässä kaupungin johtajien palkkavertailussa. Ei ainakaan noilla meriiteillä mitä Hane on esittänyt koko aikana... Sijoitus ko listalla voisi olla sama kuin varkauden koko asukasmäärässä mitattuna, eli n. 50 paikkeilla.

Äänestä

Heh, vai että vapaaehtoisesti joku kuntapomo alentaisi palkkaansa. Sen ihmeen kun joku päivä näkisi.

Äänestä

Navitas kehitys lopetaan hyödyttömänä; ei sinällään vähennä kaupungin työntekijöitä kun on kikkailtu omaan yhtiöön ne päät. Mut rahaa se nielee tolkuttomasti.

Väkeä voisi helposti vähentää muutenkin johdosta, kumma että on kova palkkaisia johtajia palkattu just kasa lisää niin nyt sit pitää muuta porukkaa vähentää kun raha ei riitä. Tekninen toimi on jo niin pieni että sieltä joutaa oma virastopäällikkö pihalle, pikku pamput voi olla Tsuparin alaisuudessa suoraan.

Ja kaikki nämä elinkeino ja kehityspäälliköt kankaalle, mitään ei heidän avuillaan kaupunkiin saada. Näitä kovapalkkaisia turhimuksia kun heivaa ulos niin heti säästyy min 0,5 M€ vuoteen. Navitas kepityksestä saadaan helposti millin säästö. Palvelut ei heikkene näillä vähennyksillä yhtään

Äänestä

NK ja Teollisuuskylä. Molemmat lopetettava ja säästöä syntyy !

Äänestä
  • Tsup Ari ilmoitti paikallislehdessä, että Navitas kehityksen toimintaa tuetaan edelleen. Vetoa voisin lyödä, että irtisanotut löytyvät ihan tuolta duunari osastolta.

    Äänestä

  • dfkjdjdjbg kirjoitti:

    Tsup Ari ilmoitti paikallislehdessä, että Navitas kehityksen toimintaa tuetaan edelleen. Vetoa voisin lyödä, että irtisanotut löytyvät ihan tuolta duunari osastolta.

    Powerpointit vahvuuksista, strategioista ja keihäänkärjistä on pidettävä kunnossa.

    Äänestä

  • Suojatyöpaikkoja.

    Äänestä

  • dfkjdjdjbg kirjoitti:

    Tsup Ari ilmoitti paikallislehdessä, että Navitas kehityksen toimintaa tuetaan edelleen. Vetoa voisin lyödä, että irtisanotut löytyvät ihan tuolta duunari osastolta.

    Duunariosastoa joutuu raakkaamaan melko raakasti, että noihin säästöihin päästään. On ne niin huonohankkeisia.

    Äänestä

  • WikiVuodot kirjoitti:

    Suojatyöpaikkoja.

    Kaupungin kiinteistöhuolto?
    Kuka sen hoitaa.Kuka ikinä onkin niin kovin suurta kiinnostusta ei ole hoidella näitä kiinteistöjä.Jos eivät ole jo ulkoistettu niin kannattaisi ulkoistaa niin saadaan rännit tyhjennettyä ja salaojakaivoista lehdet pois.
    Vai onko tarkoituksellista ettei joitain kiinteistöjä huolleta.Tarkoitus myydä?

    Äänestä

No tietenkin suorittavasta portaasta eli duunareista.
Annet.aan virkamiesten johtajien pähkäillä asiaa pari vuotta ja palkataan sitten
mieluinen konsultti.
Myöskin mitään saamattomat valtuutetut eli hyppyheikit jotka vaihtavat puoluetta tarpeensa mukaan. (Keke etunenässä) joutavat huitsin nevadaan

Äänestä

Toivottavasti ei anneta kenkää sellaisille joilla kaikkien eniten annettavaa !

Mihin hommiin nämä voivat mennä kun kaikilla aloilla on yhtä tunkkasta ?

Pitäisikö kehittää yritystoimintaa jolla olisi myös suunnittelijoiden paikkoja ?

Äänestä

Kaupunki säästää ja säästöt näyttävät valuvan teollisyyskylän rahoittamiseen.

Ei pitäisi leikkiä riskisijoittaaa, jos ei ole tarvittavaa kompetenssia. Ne riskit kantaa lopulta veronmaksaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä aloitetaan? kirjoitti:

Hyvä kun edes nyt virkamiesjohto ja poliittiset päättäjät myöntävät, että työntekijöitä on liikaa. Toivottavasti kuitenkin osataan irtisanoa sieltä, missä on ylimiehitys ja jätetään sotepuoli rauhaan. Hallinnon puolella ja sivistyspuolella taas on mielestäni ihan liikaa väkeä paperia pyörittämässä ja opettajainhuoneissa kahvia juomassa. Onko muita irtisanottavia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu