Irtisanomisaika, kun omistaja on vaihtunut?

Santra 46

Asuntoon oikeuttavien osakkeiden omistus on vaihtunut, ja uusi omistaja on tehnyt uuden vuokrasopimuksen, jossa todetaan sen olevan jatkoa edellisen omistajan kanssa solmittuun vuokrasopimukseen. Uuden vuokrasopimuksen solmimisesta on kulunut alle vuoden, edellinen sopimus huomioiden yli vuosi, onko vuokranantajan irtisanomisaika 3 kk vai 6 kk?

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6 kuukautta. Lisäksi sopimus on pätemätön, koska edellinen sopimus sitoi sellaisenaan uutta vuokranantajaa.

      • Simppu46

        Kiitos tiedosta!

        Asunto siirtyi testamentin perusteella. Perinnönjakokirjassa ei ole mainintaa, että k.o. asunto on vuokrattu ja että vuokrasopimus siirtyy uudelle omistajalle, siksikin teimme uuden vuokrasopimuksen. Minulla ei ollut kuolinpesän, eli pesänselvittäjän tekemää vuokrasopimusta. Tosin tiesin asunnon vuokrauksen, koska se mainittiin kuolinpesän käsittelyn aikana kokouspöytäkirjassa, ja itse olin hoitamassa sinne uutta vuokralaista.


      • LH!!!

        Millakohan perusteella sopimus on patematon?

        Kylla, edellinen sopimuskin sitoi vuokranantajaa mutta voisitko perustella, miksi uusi sopimus (entisilla ehdoilla, ei heikenna vuokralaisen asemaa) olisi patematon? Kasittaakseni Suomessa on, toistaiseksi, sopimusvapaus.

        Minusta olisi mielenkiintoista kuulla ammattilaisen (?) mielipide asiasta.


      • nönnö nnöö

        Edellinen sitoi kyllä uutta vuokranantajaa. Mutta jos osapuolten välillä uusi sopimus on solmittu, niin silloin noudatetaan uutta sopimusta.

        Irtisanomisaika on varmaankin edelleen se 6kk, koska asuminen on jatkunut yhtäjaksoisesti yli vuoden. Vuokrasuhde on siis jatkunut, vaikka omistaja onkin muuttunut ja mahdollisesti muita ehtoja sovittu uusiksi.


      • nönnö nnöö kirjoitti:

        Edellinen sitoi kyllä uutta vuokranantajaa. Mutta jos osapuolten välillä uusi sopimus on solmittu, niin silloin noudatetaan uutta sopimusta.

        Irtisanomisaika on varmaankin edelleen se 6kk, koska asuminen on jatkunut yhtäjaksoisesti yli vuoden. Vuokrasuhde on siis jatkunut, vaikka omistaja onkin muuttunut ja mahdollisesti muita ehtoja sovittu uusiksi.

        Asiahan riippuu ihan sen uuden sopimuksen sisällöstä. Jos muutokset rajoittuvat vuokranantajan tietojen vaihtumiseen, niin se on tietenkin pätevä. Tai jos siinä on parannettu vuokralaisen etua, esimerkiksi vuokraa on laskettu tai vuokralaisen irtisanomisaikaa lyhennetty lakisääteistä lyhyemmäksi, niin se on pätevä.

        Sen sijaan esimerkiksi vuokran määrän korottaminen enemmän kun mitä edellinen sopimus olisi sallinut, vuokraa on korotettu vaikka edellisessä sopimuksessa ei vuokrankorotusperusteen puutteen johdosta ollut mahdollisuutta korottaa vuokraa, tai vuokralaisen asemaa on muuten heikennetty, niin sopimus on niiltä osin pätemätön.

        Siksi onkin helpointa ilmoittaa vuokralaiselle uuden vuokranatajan yhteystiedot ja pankkiyhteys. Mitää hyötyä kun vuokranantaja ei itselleen voi kirjata uuteen vuokrasopimukseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1071
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      194
      921
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      680
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      670
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      663
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      663
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe