Seurustelu saman alan opiskelijan kanssa.

oukkelidoukkelis-

Jep. Eli nyt ihan vaan mielenkiinnosta kyselen että mitä mieltä olette saman alan opiskelijan kanssa seurustelusta(vielä saman vuosikurssin). Olen kuullut paljon juttua miten "omasta kuormasta ei kannata syödä" jne. mutta siis niinku ihan käytännössä. Oman alan opiskelijoiden joukossa on paljon varteenotettavia kandidaatteja, mutta kertokaa kokemuksesta(tai ihan spekuloikaa), onko hyvä/huono, tai onko siitä ikäviä seurauksia?

Kannattaako omasta kuormasta syödä, vai kannattaako pysytellä muiden aineen opiskelijoissa?

4

1544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En suosittele.

      Vaikka onhan noitakin näkynyt. Ainakin tällä alalla on tilanne se, että suurin osa keskeyttää ja lähtee muualle, joten miksipä ei. Mutta sitten kun eroatte, on aika ahdistavaa jatkaa opintoja varsinkin jos käytte koulumaisesti opintoja eteenpäin. Suosittelen melkein etsimään kumppanin oman oppilaitoksen ulkopuolelta.

      • 0220

        Myös tilanne, jossa uraa on rakennettu yhdessä, voi olla karmiva. Huomaa olevansa pakon edessä yhdessä vaikkei enää haluaisi. Lisäksi kaikki nuoruusmuistot liittyy eron tullen sitten siihen ex-kumppaniin... Joillakin aloilla piirit on pienet, ja jos kohtelet kumppaneitasi huonosi, voit saada p*skiaismaineen joka kantaa eläkkeelle asti ja sen jälkeenkin.


    • heheskö

      Minun vanhemmat molemmat saman alan opiskelijoita samalta vuosikurssilta ja olivat vielä samassa työpaikassa ja ovat edelleen, vaikka erosivat 20 vuoden avioliittovuoden jälkeen. Aluksi oli töissä hankalaa mutta kun paransi toisiinsa niin ok. Ainakin on yhteisiä puheenaiheita ja voi yhdessä suunnitella/kannustaa toista, toki voi ilmeentyä myös kilpailua, kuten vanhempienikin kohdalla kävi. Ainahan se toinen haluaa olla parempi. Itse kyllä (opiskelijana) katselen saman vuosikurssin porukkaa mutta myös sivuaineista bongailen mukavan näköisiä tyyppejä, kunhan synkkaa niin mikä ettei. Pakko kyllä myöntää että itselläni on myös vähän hankala edes ajatella, että kumppanilla olisi joku toinen ala kuin itsellä, ehkä juuri vanhempieni takia...

    • Nähty on

      Kumpi lienee sitten pahempi tilanne, sekö, ettei pääse töistä eroon edes kotona, vai se, että ei voi kotona keskustella juuri työasioista?

      Ympäristöön vilkuilu on osoittanut, että saman ammatin ihmisten natsatessa menee parilla tosi hyvin. Päinvastaisessa tapauksessa taas huonosti. Tosin sama pätee myös muihin parisuhteisiin.

      Työllisyysmielessä sama ammatti ja jopa sama työpaikka on munien laittamista samaan koriin. Parin eri ammatit olisivat taas hajautusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      93
      9022
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      49
      4790
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4481
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      49
      2765
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1326
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1266
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      40
      1187
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      168
      1140
    Aihe