Ei varaa tällaisiin pääministereihin
17.11.2014 4:00
Noin vuosi sitten pääministeri Jyrki Katainen (kok.) lupasi ilmoittaa kevääseen mennessä tulevaisuudensuunnitelmistaan. Jo silloin oli nähtävissä, että hänellä oli urasuunnitelma, jota palvelee hallituksen pystyssä pysyminen, vaikka kumpikin iso hanke — kunta-ja sote-uudistus — oli umpikujassa.
“
“
Oikea tapa olisi ollut eronpyynnön yhteydessä tunnustaa epäonnistumisensa ja esittää uusia vaaleja.
Keväällä Katainen sitten tarttui viimeiseen oljenkorteen ja pyysi opposition mukaan sote-valmisteluun, muuten olisi hallitus todennäköisesti kaatunut. Se olisi kuitenkin vesittänyt nämä urasuunnitelmat.
Ylen haastattelussa 4.11.2014 ex-pääministeri Katainen sanoi, että kuuden puolueen hallitus on yksi syy Suomen talousahdinkoon. ”Tottakai jokainen ymmärtää sen, että kuuden puolueen kokonaisuus, joka perustettiin kansan tahdon varaan, eli kansa äänesti sellaisen eduskunnan, josta ei oikein muuta lopputulosta ollut kuin kuuden puolueen hallitus, niin niiden erilaisten arvojen yhteen sovittaminen on aika haastavaa”.
Näin siis Katainen lausui Brysselistä puoli vuotta sen jälkeen, kun oli onnistunut lähtemään hallitusvastuusta.
Kokoomuksen puoluekokouksessa kesäkuussa Katainen lähtiäispuheessaan hehkutti, että on saanut toteuttaa unelmaansa, ja kokousväki taputti haltioissaan sankarillisesta vastuunkannosta. Pitkin hallituskauttaan hän myös useasti toisti, kuinka rakasti työtään, jossa saa olla päättämässä vaikeistakin asioista.
Aikamoinen ristiriita lausunnoissa! Ainut oikea tapa olisi ollut eronpyynnön yhteydessä tunnustaa epäonnistumisensa ja esittää uusia vaaleja.
Nyt meillä on sitten Alexander Stubbin (kok.) neljän puolueen hallitus, ja sote-uudistuksen eteneminen kangertelee, ja nimenomaan kokoomuksesta johtuen.
11.11. Stubb oli innolla lisäämässä Venäjän pakotteita ja pitää niitä erinomaisina vaikutuksiltaan. Hän muuten ulkoministerinä 2008 oli äänestämässä Puolan, Baltian maiden ja Ruotsin esitystä, jossa Venäjä jätettiin EU:n kumppanuusneuvottelujen ulkopuolelle, joihin oli otettu mm. Georgia, Ukraina ja Valko-Venäjä. Stubb äänesti vastoin hallituksen EU-ministerivaliokunnan päätöstä! Nykyiselle kriisille kylvettiin siemenet silloin.
Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Heikki Talvitie kävi Lappeenrannassa pitämässä erinomaisen esitelmän.
Suomen Venäjä-suhteista hän sanoi mm.näin: ”Suhteita ei paranna se, että Suomi on asettanut itseään vahingoittavia pakotteita Venäjälle, ja että Venäjä on vastannut niihin”. Suomella ei pitäisi olla varaa Stubbin kaltaisiin pääministereihin!
Etelä- Saimaan yleisöosasto

Vastaukset 1
Vanhimmat
joo