Onko kenelläkään LähiTapiolan Omavara Sairauskuluvakuutusta? Millä perusteella päädyit siihen? Tuossa Omavarassa olisi mahdollisuus säästää samalla ja sitten eläkkeellä kotiuttaa säästöt. Kuulostaa liian hyvältä. Mikä koira tuohon on haudattu?
Se henkivakuutus siihen tulee käsittääkseni väkisin, vaikka siitä en ole kiinnostunut. Lähinnä haluaisin turvata elämäni sen varalta, että syöpä iskee. Ja tietysti tuo kertyvä säästösumma kuulostaa hyvälle, jos sen oikeasti saa sitten nostettua itselleen, kun vakuutus päättyy 65-vuotiaana.
Se henkivakuutus siihen tulee käsittääkseni väkisin, vaikka siitä en ole kiinnostunut. Lähinnä haluaisin turvata elämäni sen varalta, että syöpä iskee. Ja tietysti tuo kertyvä säästösumma kuulostaa hyvälle, jos sen oikeasti saa sitten nostettua itselleen, kun vakuutus päättyy 65-vuotiaana.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyseessähän on tyypillinen vakuutussäästö sopimus, johon on sitten liittyy kaikenlaisia kuluja, joita säästöstä veloitetaan. Itseasiassa, jos et itse pysty pistämään rahaa syrjään, niin tuo voi toimia. Kannattaa kuitenkin miettiä, että ne rahat mitä sinne olet laittanut ovat sinun omia säästöjäsi. Olisiko perus pankkitalletukset hoitaneet saman asian?
Kyseessä on ns. yhdistelmävakuutus, johon sisältyy säästöhenkivakuutus ja sairauskuluvakuutus.
Ota huomioon, että maksamasi vakuutusmaksut eivät ole kokonaisuudessaan säästöä. Niistä vähennetään esinnäkin tuon sairauskuluvakuutuksen maksu ja sitten henkivakuutusosan hoitokulut. Se, mitä jäljelle jää, on sitten kertyneine korkoineen eläkeiässä nostettava säästö. Kuten muutkin vakuutukset, saa tämänkin vakuutuksen irtisanoa milloin tahansa, jolloin saa myös nostaa säästöosuudelle kertyneen takaisinostoarvon. Alkuvuosina ei kylläkään kannata irtisanoa minkään sortin säästöhenkivakuutusta, koska heti alkuun perittävät kulut syövät säästöosuutta niin, että takaisinostoarvo voi olla olematon.
Noin äkkiä ehtoja vilkaisemalla Omavara ei vaikuttanut minusta sen kummallisemmalta kuin muutkaan säästöhenkivakuutukset tai sairauskuluvakuutukset. Saattaahan se asioiden hoitoa helpottaa, kun ovat samassa paketissa.
En lähtisi tuohon. Itselle tarjotussa oli mm. omavastuu yli 1000 euroa. Ihan älytön. OP-Pohjolassa paras sairaskulu/ terveysvakuutus.
"OP-Pohjolassa paras sairaskulu/ terveysvakuutus"
ja kallein.....itse kilpailutin OP-Poholan ja Fennian ja Fennia oli 250 euroo halvempi ja omavastuu osuus pienempi....
Op-Pohjolassa:
Hoitokulujen enimmäiskorvaus 200 000e
Omavastuu 0-1000e (huom. myös 0e)
Päättymisikä 100v.
Pysyvähaitta 500 000e
Tapaturmainen kuolema 500 000e.
Minute tuo maksoi 285e /v. Pelkkä hoitokuluvakuutus 0 omavastuulla oli 195e.
Ihan suvereenisti paras sisältö kilpailijoihin nähden.. Mutta tuosta yhtiöstä ei sitten kannata ottaakaan.