Kätilö joutui jättämään työnsä traumaattisen abortin vuoksi
1
559
Vastaukset
- Halinalle4321
Onko tämä juttu "Kätilö joutui jättämään työnsä traumaattisen abortin vuoksi" todella totta? Suomessa 2000-luvulla? Mitä ajatuksia tää herättää teissä? Oonko ainoa, jota tää riipaisee sydämestä ja lujaa? Mä en enyt mieti sitä kätilöä, vaan sitä syntynyttä vauvaa, jonka PITI olla LÄÄKKEELLÄ ETUKÄTEEN KUOLLUT syntyessään! Se KUITENKIN OLI ELOSSA ja sitten anneettiin KUOLLA SILMIEN EDESSÄ! Mitä!?
Juttu on tässä: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111718842601_uu.shtml
Miten lääkäri voi antaa katsoa vierestä kun abortissa syntynyt vauva (sikiö rv 23) kuolee silmien edessä, vaikka vauvalla olisi mahdollista tehohoidon avulla selvitä aikaisesta syntymästä (joka oli ei-toivottu, ymmärrän) ja kasvaa aikuiseksi - kuten sinä ja minä. Hoitaja itse katuu, että joutui toimimaan, miten toimi; kuten Sotilas NATSI_SAKSASSA SUORITTAMASSA TEHTÄVÄÄNSÄ. Mutta hän olisi voinut kantaa vauvan teho-ostastolle. Ihan oikeasti olisi voinut!
Hoitaja antoi siis aborttilääkkeen pimppiin ja pari päivää aiemmin oli annettu sikiön kuollettava ja aborttiin valmistava lääke, joka EI OLLUT KUITENKAAN TOIMINUT. Tästä sitten seuraa, että sikiö syntyi elävänä eli siis oli elossa oleva vauva, ihminen.
Mutta ei toimittu, koska LAKI ESTÄÄ ELVYTTÄMÄSTÄ abortissa syntyvää sikiötä. Käytännössä vauva oli elossa ja kriteerit tehohoitoon olisivat vauvan osalta täyttyneet TOIVOTUN raskauden kohdalla, ja tämä kyseinen ihminen oltaisiin elvytetty siinä tapauksessa, ja hän olisi ehkä selvinnyt.
Miksi lääkäri ei toiminut? JOs on laki joka kieltää abortissa elvytyksen, ymmärrän että haluavat toimia lain mukaisesti. Mutta lääkäri ja hoitaja OVAT TODELLA tässä tapauksessa kuin ne NATSISAKSAN sotilaat, jotka ON määrätty TAPPAMAAN. Ja LÄÄKÄRI ANTAA LAPSEN KUOLLA SILMIENSÄ EDESSÄ, VAIKKA TÄLLÄ TÄYTTYISIVÄT LAPSEN NÄKÖKULMASTA TEHOHOIDON KRITEERIT.
Jos lääkäri vain päättäisi toimia ja viedä lapsen teholle, tuskin tulisi potkuja. Mutta kukaan ei uskalla olla ensimmäinen ja toimitaan vain sokeasti uskoen tekevänsä oikein etiikkansa mukaisesti. Minkä etiikan valossa on missään määrin inhimillistä ANTAA ABORTOIDUN ELÄVÄNÄ SYNTYNEEN SIKIÖN KUOLLA SILMIEN EDESSÄ; JOS TEHOHOIDON KRITEERIT TÄYTTYVÄT.
Lääkärin etiikka: "Lääkärin tulee aina palvella lähimmäisiään ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen" ks. https://www.laakariliitto.fi/liitto/etiikka/
Onko tässä mitään ihmisyyttä tai elämän kunnioitusta?
JA OLEN ABORTIN KANNALLA EHDOTTOMASTI. OLEN ITSE TEHNYT ABORTIN VIIKOLLA 9, JA sikiö syntyi kuolleena kylppärin lattialle. Nostin sen käteen ja se oli muutaman sentin mittainen. Näin jälkeenpäin ratkaisuani olen toisinaan miettinyt, en niinkään katunut. Lapsia on kaksi ja kiva mies. Mutta näitä lapsia, jotka mulla nyt on, tuskin olisi jos olisin jättänyt abortin silloin aikoinaan tekemättä. Mutta
MUTTA TÄMÄ TILANNE ETTÄ JOS VAUVA SYNTYYKIN ELÄVÄNÄ JA TEHOHOIDON KRITEERIT TÄYTTYVÄT; on kuoleman sivusta katsominen vierestä.. En osaa sanoa tähän mitään. JA TÄSSÄ ei oo enää kyse siitä, mitä ne aborttia toivoneet vanhemmat ovat HALUNNEET. Tässä tilanteessa lääkärin PITÄÄ TOIMIA.
Kuinka kauan te hoitajat ja lääkärit suostutte tekemään tällaista? Tehkää jotain? Eikö omatunto soimaa? Perustelu, että lapsi olisi sairas, ei ole riittävä TAI se että lapsen vanhemmat halusivat abortin. TE ITSE KATSOTTE SEN PIENEN IHMSEN KUOLEVAN; TE ETTE TEE MITÄÄN! TE ETTE TEE MITÄÄN! KATSOTTE VIERESTÄ.. Vaatikaa muutosta! Lääkärit on muutenkin kunnianhimoisia, jos olen oikein ymmärtänyt. Miksi sallitte itsenne toimia kätyreinä tällaisessa?
SIIS: TÄSSÄ EI OLE ENÄÄ KYSE BIOLOGISTEN VANHEMPIEN OIKEUDESTA ABORTTIIN, VAAN SIITÄ SAAKO VAUVA ELÄÄ, kun on VAHINGOSSA SYNTYNYT ELÄVÄNÄ. JOskus sattuu virheitä, ja lääke ei ole etukäteen tappanut sikiötä, vaan syntyykin TEHOHOITOKELPOINEN VAUVA ABORTISTA HUOLIMATTA: Mitä tässä tehdään?
Tapahtuuko näin usein?
Pitkä kirjoitus, sori. Mut mitä mieltä ootte tästä? Lapsen näkökulma?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4410619Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12810166- 227937
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776354Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.335013- 584790
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1294127Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253449- 633165
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2273114