Keuruun valtuusto osoitti maanantaisessa kokouksessaan sen, että sillä on johdonmukaisuus hukassa. Valtuustossa on muutamia vallanhaluisia ihmisiä, jotka eivät ole vaikuttaville luottamuspaikoille päässeet ja jotka sen vuoksi haluavat luoda kaaosta koko Keuruun kuntakentän piiriin. Olis sitten kyse sotesta, kuntaliitoksista, valtuuston, hallituksen tai lautakuntien työskentelystä, virkamiesten ratkaisuista, valtuuston kyselytunneista, yleisistä tilaisuuksista, asuntoalueista, yrityksistä.... listaa voi jatkaa loputtomiin, niin tärkeimpänä päämääränä on kaaos. Nyt tähän kaaokseen lähti puolueista jo kokoomuskin. Perussuomalaiset ovat olleet kaaoksen vietävissä koko valtuustokauden, osa demareistakin. Olen aina kuvitellut olevani kokoomuslainen, äänestänytkin, mutta en enää. Haluan antaa ääneni luotettavalle, johdonmukaiselle, hyvin käyttäytyvälle, en missään nimessä kaaokselle. Seuraavissa vaaleissa äänestän Lauri Oinosta.
Keuruun valtuusto ei nauti äänestäjien luottamusta
Puolue vaihtui
22302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Olet tainnut jäädä viime-vuosituhannelle!
Voi peevelin perskutti:: nämä naruperässä olijat ovat kehittäneet aivan uuden ammatin:: OMAISHOITAJAT . typerät vanhat akat hoitavat umpijuoppoja ukkojaan kotonaan .ja toisinpäinkin. ja yhteiskunta vielä maksaa siitäkin palkkaa. hävetkää.kotona piilossa olijat OMAISHOITAJAT! päät pois puskista?
Kun diktatuuri kaatuu syntyy kaaos, joka loppuu demokratian oppimisen ja hyväksymisen jälkeen. Keuruulla kaupungin työntekijät ovat ammattiyhdistystensä ja Sossujen kautta pitäneet diktatuuria yllä vuosikymmenet, päämääränä vain omien etujen ajaminen veronmaksajien kustannuksella. Muutos tuo tuskaa ja huuto on ymmättävää, kun on vaarassa omien suojatyipaikkojen vähentyminen. Tästä huolimatta muutos on pakollinen eikä huutamisen pidä antaa vaikuttaa hallinnon pakolliseen tervehdyttämiseen ja kustannusten alentamiseen!
Mitä vittua sä yrität sanoa? Oliskohan aika pyrkiä Juurikkaniemen seinien sisäpuolelle vielä kun sellainen täältä löytyy? Mahtaa olla Diktatuurin kaatajalla sellainen kivi kengässä ettei kenkä mahdu edes jalkaan.
Kyllä tänne olisi helppo nimetä ne todelliset oman ja ainoastaan oman edun tavoittelijat mutta eiköhän kaikki ajatteluun kykenevät eli suurin osa keuruulaisista tiedä ne muutenkin.
Valta kaupungissa kuuluu valtuustolle. Viimeisen päälle raukkamaista syyllistää työntekijöitä vallan ottamisesta omiin käsiin. Jos on jotain valittamista, se pitää kohdistaa niihin, joille äänestäjät ovat vallan antaneet. Suurin osa kaupungin työntekijöistä tekee työnsä parhaansa mukaan, melkoinen joukko voimiensä äärirajoilla. Ja pitää kuunnella vielä osaamattomien tyhmyyksiä.
Tyyppiesimerkki siitä,kuinka pojilla tuli hätäkäteen,kun pitivät luulivat ja laskivat väärin ja sitten kadutaan ja valitetaan ja vaaditaan luottamusta,kun ensin itsellä mennyt omat laskemat päin per..ttä.Voiko tuollasia valittajia edes kutsua miehiksi?
Kalliiksi tulevat nämä SDP väen ns. omaishoitajat,hoivakodit vst.ympäri maakuntaa.eikä ole yllätys .et niissä on joku vasemistolainen öykkäri möykkäri perämisessä. kaupungit.kunnat.maksavat valtiomme rahoista ?
Nyt pelätään sitä, että kuntalaiset ovat oikeassa ja haluavat Jyväskylän suuntaan takaisin. Sen vuoksi pirkanmaalle äänestäneet yrittävät kaikin keinoin estää kuntalaisten todellisen tahtotilan toteutumisen.
Laitakaa nyt ne nimet mieleen seuraaviin kunnallisvaaleihin saakka, jotka äänestivät meidät pois Jyväskylästä. Minä en tarvitse ainakaan heitä päättämään puolestani
Enkä minä! En millään jaksa uskoa, että olisi samantekevää, onko matka 60 km vai 110 km keuruulaisten synnytyksiin, hammaskipupäivystyksiin jne.
Tässä ovat jotkut valtuutetut vain halunneet lapsellisesti näyttää ns. valtaansa seurauksista piittaamatta.
Ja kiitos vinkistä: olen laittanut nimet muistiin. Valitettavasti äänestämäni henkilö on heidän joukossaan. En erehdy enää, ainakaan häneen suhteensa.
Onko Ritola pitänyt monta puheenvuoroa valtuustossa? Mistä on puhunut? Riittääkö vain, että saa opettajien äänet? Palkan maksaa kunta, on siis kuntatyöntekijä omia etujaan puolustamassa valtuustossa. Ei kai ole hallituksessa?
Kunta, valtio tai EU maksaa tai on maksanut melkein kaikkien kokkarivaltuutettujen palkan: Ritola (Keuruu), Paappanen (valtio), Saarinen (Keuruu), Santaniemi (EU), Vaissi (EU), Ruusila (Jyväskylän maalaiskunta)
Täsmälleen sama mieltä kuin nimimerkki "Puolue vaihtui". Keuruulaiset äänestäjät ovat lokakuussa 2012 valinneet valtuuston. Äänestäjien valinta on yleensä perustunut ehdokkaiden puoluetaustaan. Demareiden listalta valtuustoon äänestettiin mm. Kotimäki, Pohjonen ja Ruusila. Kotimäen valinta puolueen ehdokaslistalle oli hilkunkilkun. Valinta ratkesi Ruusilan äänellä. Kaikki kolme ovat irtautuneet demareista. Kotimäki sai potkut ja perusti oman "valtuustoryhmän" nimeltä "Hyvä Veli". Voi herrajumala! Mies (?), joka julistaa vastustavansa "hyvä veli-verkostoja", perustaa "Hyvä Veli"-nimisen valtuustoryhmän. Hohhoijaa!
Antero Pohjonen taas irtautui demareista jostain muusta syystä. Perusti valtuusto"ryhmän" nimeltä "Haapamäki-kylä, jos mikä", tai jotain sinnepäin.
Ja sitten tämä Ruusila, jonka vanhemmat ja isovanhemmat ovat aina olleet demareita, katsoi aiheelliseksi irtautua puolueestaan, jonka äänillä hänet valtuustoon valittiin ja siirtyi kokkareihin. Liisan vanhemmat, isovanhemmat ja vanhat demarivaikuttajat, kuten Paasiot, kääntyisivät haudassaan moisen loikkauksen vuoksi.
Nuo mainitut tyypit ovat pettäneet äänestäjien luottamuksen. He ovat vaaleissa esiintyneet demareina ja valintansa jälkeen toimineet demareita vastaan.
Kyseessä on vallanhimo, kostonhimo ja tyhmyys. Kotimäki kostaa Keuruun kaupungille sitä, ettei ole saanut rakentaa ilman rakennuslupaa. Toinen motiivi on se, että hänet on tuomittu maksamaan nostamiensa käräjäjuttujen kulut kaupungille. Syytä kerrakseen. Pohjosen motiivi lienee jotain muuta. Tyhmyys? Ruusilan motiivi on vallanhimo. Haluaa selvästikin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja ilman kykyä ja näkemystä on yhtä tyhjän kanssa. Ei Liisa, sinusta ei ole hallituksen puheenjohtajaksi! Unohda se.
Toivottavasti nuo kolme loikkaria tajuavat, että heidän tiensä merkitsevät poliittista itsemurhaa. Kotimäki jäi valitsematta kirkkovaltuustoon. Samoin käy muillekin loikkareille seuraavissa kuntavaaleissa. Katkeroituneiden eläkkeellä olevien entisten "luottamus"henkilöiden määrä vain kasvaa: Kotimäki, Pohjonen, Heinonen, Ruusila, ym, ym. Seuraavat vaalit tuovat melkoisen vaihdoksen valtuustoon.
Valtuutetuista tätä kaupunkia pitävät enää pystyssä keskustan valtuutetut, demareista suurin osa (onneksi) eli mm. Leena Laurila, Merja Ahonen ja Henry Träff. Kokkarit, perussuomalaiset ja kotimäkeläiset haluavat siirtää Keuruun historian roskatynnyriin. Hinnalla millä hyvänsä.
Vai halajaako hallituksen puheenjohtajaksi valtion eläke-eduista nauttiva entinen toimiupseeri Paappanen, joka muiden kokkareiden tapaan halveksii kunnan työntekijöitä. Siitä huolimatta, että suurin osa kokkarivaltuutetuista ovat saaneet elantonsa kunnalta tai valtiolta.
Voihan Keuruun Demarien syvien rivien kunniaksi mainita viime talvinen Työväintalon rahastamis ja purkamisyritys. Siinä sitä isien ja äitien jälkeensä jättämiä perinteitä yritettiin kunnioittaa suurella sydämmellä.
Lopulta tais joku äärioikeistolainen valittaja valituksellaan tuon tavoitteen kaataa!
Siinä Demareita äänestäneille miettimistä kannattaako vaihtaa porukkaa?
Eurosepi kehiin.................
Ei ikinä enää ääntä ruusilalle
Keuruun pöhelölle valtuustolle nauretaan ympäri lähipitäjiä. Paitsi Multialla, missä käy samanlaiset tuulimyllyt.
nauravatkin, kun on tollaset; Oinonen, Laurila ja Louna Keuruun. Naurattaa se!
Pakko kommentoida: Jos joku sanoo, että maajussin palkan maksaa EU, niin tervetuloa yrittämään. Pölyssä ja moskassa töitä tehdään, kelloon katsomatta. Itselläni oli syksyllä 110 tuntisia työviikkoja useampi peräjälkeen.
Tsemppiä teille EU eläteille.
Keuruulaisten asioista ei enää päätäkkään keuruun kaupunginjohtajan vaimo, vaan Jyväskylän kaupunginjohtajan vaimo ministeri Susanna Huovinen!
Kuvitteleeko joku todellakin, että tays:n tuotantovastuualueilla (Tampere, Seinäjoki, Hämeenlinna) on ystävä kädet ojossa jakamassa kaikkea hyvää keuruulaisille. Kirjoituksista päätellen Keuruun ja Jyväskylän virkamiehet ja poliitikot lukuunottamatta niitä, jotka äänestivät tays:n puolesta ovat todella ja pelkästään pahansuopia ja kuuluvat joihinkin salaperäisiin klikkeihin. Tällaisiahan ei missään muualla tavata. Pitkän taipaleeni kuluessa olen kuitenkin päätynyt sellaiseen täysin yllättävään ja käsittämättömään päätelmään, että ihmiset paikkakunnasta riippumatta ovat hyvin samanlaisia. Todella outoa.
Sehän tässä mättää,kun osa valtuutetuista ei uskalla olla oikeesti sitä mieltä,kun ovat,koska ympäristön paineet velvottaa tekemään toisin.Kuitenkin vaaleissa vuosi vuoden jälkeen ihmiset äänestävät nuo samat tunarit sinne,sitä ei oikein voi käsittää.