Älä multaa kukkapenkin sinivuokkoa

Uusia esiintymiä

Sinivuokko leviää heikosti koska siemenet eivät juurikaan kulkeudu emokasvia kauemmaksi. Emokasvin juurelle itää kuitenkin runsaasti sinivuokon taimia ja niitä kannattaakin vaalia ja siirtää jo sirkkataimivaiheessa esimerkiksi kasvatusruukkuihin, mikä varmistaa niiden elossa pysymisen. Yksi emokasvi saattaa tuottaa useita kymmeniä tai jopa satoja sirkkataimia, mutta nämä sirkkataimet tuhoutuu viimeistään siinä vaiheessa kun innokas kukkapenkin hoitaja päättää mullata kukkapenkin. Kannattaakin odottaa sirkkataimien ilmestyminen emokasvin alle ja käyttää ne sinivuokon lisäämiseen. Taimia kehittyy yleensä niin runsaasti että niitä riittää myös luontoon takaisin vieväksi ja näin saadaan helposti uusia sinivuokkoesiintymiä.

4

588

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Läheltä seurattuna

      Sinivuokon lisääminen siemenestä tai sirkkataimista on pitkäjännitteistä puuhaa. Osa sirkkataimista kuolee riippumatta siitä onko ne otettu sinivuokon alta vai onko ne siemenestä idätetty. Usein taimet näyttää kuolleilta ja ne heitetään pois, vaikka ne ovatkin elossa. Sinivuokon kasvusilmun perusteella voi tarkkasilmäinen huomata kasvin olevan elossa. Kannattaa siis odottaa kevääseen ja jos silloin ei ilmesty elonmerkkejä, niin kasvi voi olla kuollut, mutta tässäkään ei saa turhaan kiirehtia ja odotus kesäkuun puolelle voi saada sinivuokon taimen kasvun alkuun.

      Sinivuokko kukkii ensimmäisen kerran kolmantena tai neljäntenä kasvukautena. Tässä lyhyesti sinivuokon alkukasvatus ensimmäisiin kukkasiin.

      Ensimmäisenä kasvukautena kasvaa sirkkataimi ja seuraavan vuoden kasvusilmu.

      Toisena kasvukautena kasvaa kasvusilmusta ensimmäiset "oikeat" sinivuokon lehdet ja seuraavan vuoden kasvusilmu.

      Kolmantena vuonna sinivuokko usein kukkii vähäisessä määrin ja alkaa saamaan "pehkomaisen" muodon.

    • Tehokasjaparas

      Ihminen on sinivuokon tehokkain levittäjä.

      • MyösPohjoisenKukka

        Ihmisen toimesta sinivuokko on levinnyt myös pohjoiseen sellaisille alueille missä oletettiin joskus aikaisemmin, että sinivuokko ei menesty.


    • Sinivuokkolisääntyy

      Jaoin kymmeniä sinivuokon taimia tuttaville ja tuntemattomille ja muutaman palautin luontoon uusille kasvupaikoille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      121
      1094
    2. 65
      1003
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      773
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      743
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      675
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      36
      649
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      604
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      28
      576
    9. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      572
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      498
    Aihe