hätäkeinoja jännityksen lieventämiseen

vapisevamies

Onko teillä käytössä tai tiedossa, mitään "hätäkeinoja" jännitykseen. Eli semmoisia mitä voit tehdä vaikka huomaamatta työpaikan ruokalassa lievittämään akuutisti jännitystä. Itse kärsin kahvikuppineuroosista ja lievästä sos.tilanteiden pelosta. Tänään kokeiliin ennen taukohuoneeseen menoa käydä vessassa ja jännittelin lihaksia ja vetelin syviä henkosia. Kyllä vähän helpotti. Ja kahvia juodessani kun aloin tuntea, että kohta kädet tärisee ja helvetti on irti , Laskin kupin pöydälle ja jännitin kättäni huomaamattomasti pöydän alla. Ei käsi rento missään nimessä ollut, mutta pahin vapina jäi. Ja yritin koko ajan hengitellä syvään.
Itse menen asian johdosta perjantaina lääkärille ensi kertaa, jos sieltä saisi vielä vähän lääkitystä tähän hirveään vaivaan. Aloitin uudessa työpaikassa, jossa pitää olla tauolla ison porukan kanssa pienessä tilassa, joten oli pakko kehitellä selviytymiskeinoja, jotta kestää perjantaille asti.
Eli onko teillä käytössä helppoja selviytmisvinkkejä pahoihin tilanteisiin.

9

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wanha sitkee sissi

      Totta kai on. Sellaisia joita voi lääkkeettömästi käyttää kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Mielikuvaharjoitukset yhdessä hyvän hengitystekniikan kanssa.
      Itse olen oikeasti pahoin syrjäytynyt mies. Jännittäessäni lieviäkin sos.tilanteita, hengitykseni meni niin pinnalliseksi, että iho käsissä ja kasvoissa tuli laikulliseksi.

      Nyt olen vanha eläkeläismies. Silti minun on pidettävä joka päivä yllä hengitysharjoituksistani ja venyttelyliikkeistäni hoitopöydällä.
      Joka päivä olisi mielikuvaharjoituksin siirtää ajatukset vaikka jonkin tutun veden ääreen ja pitää niitä siellä. Sydän tihentää sykettään, veri alkaa kiertämään.

      Nuo jännitystilat voivat kestää elämän loppuun saakka, ellet satu löytämään hyvää kumppania mieluummin vastakkaisesta sukupuolesta.
      Näillä yksinkertaisilla vapaa-ajan harrastuksilla voi kukatahansa vahvistaa psyykeään. Paremmalla elämänotteella voi myös saada uusia ystäviä yli sukupolvirajojen. Tänäänkin tuon koin.

      Googleta näitä hengitystekniikoita. Joku Mindfueldness- tyyppinen nyt muodissa.

    • M28

      Täytyy kysyä ensimmäiseksi käytätkö alkoholia? Itselläni meinaan oli vuosikausia just samaa ja paljon pahempaakin, mutta ne ovat hävinneet kun lopetin alkoholin käytön kokonaan.

    • koolli

      vaihda kahvi vaikka teehen tai mehuun niin sekin jo helpottaa, kun pääset porukkaan sisälle niin kyllä se loppuu .

    • tutina stop!

      Tässä vahva ohje vapinan loppumiseen. Haet jo huomenna apteekista jotain veren rautapitoisuutta vahvistavaa tuotetta.
      Tästä on jaksamiseen iso apu. Alkuun voi ottaa suositusta enemmän.

    • annukka2

      Kannattaa käydä lukemassa Mielenterveystalon sivuja https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/Pages/default.aspx .

    • hellea pangitys

      1000 tehokasta, perättäistä uloshengitystä joko istualtaan rentoutuneena tai pitällään.
      joka hengityskerta ohut siivu ahdistusta pois. Monilla tämä toimii.

      • tärinätäti

        Käsien tärinään auttaa kun tärisytät niitä ennen tilaisuutta.itellä ainakin auttanu.sama homma niskan kanssa. Tärisytät sitä muutaman sek niin pahimmat jää pois. Huonoin keino on yrittää peitellä tärinää..silloin ne vasta täriseekin.


    • Yleisläärille

      Käy kysymässä yleislääkäriltä propral ni auttaa jännitysoireisiin.

      • ropraalia

        Propralia tarjotaan kaikille, mutta auttaa harvoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4313
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2577
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2384
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      616
      1981
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      26
      1701
    Aihe