Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornon hallussapidosta ehdolliseen vankeuteen tuomittu Miska Toiviainen työskenteli rikosten tapahtuma-aikaan kesällä 2001 Radio Cityn palveluksessa.
Toiviainen on jo kolmas SBS Radioissa työskennellyt juontaja, joka on joutunut lapsiseksiskandaalin kohteeksi. Lokakuussa Kiss FM:n juontaja Timo "Timpe" Salonen lähti talosta lasten hyväksikäyttöepäilyjen vuoksi. Pian sen jälkeen irtisanoutui Aamutiimi-ohjelmaan Salosen tilalle tullut Marko Pirttinen viimekesäisen lapsipornon hallussapidosta tulleen tuomion takia.
SBS Finland Oy on osa SBS Broadcasting SA:ta, joka on eurooppalainen Nasdaqissa noteerattu pörssiyhtiö. SBS Radioihin kuuluu kolme puolivaltakunnallista radioasemaa Kiss FM, Iskelmä-ketju ja Radio City ja sekä neljä kaupunkiradiota.
Jatkossa rikosrekisterit tarkastetaan
SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Ryynänen on hämillään uudesta seksiskandaalista.
- Miska Toiviainen oli meillä juontajana kesällä 2001, mutta hänen työsuhteensa päätettiin koeaikana. Hän ei vain istunut siihen kokonaisuuteen. Miska tuli alun perin Jari Mäkäräisen pariksi aamutiimiin ja oli siinä vain muutaman kuukauden, Ryynänen sanoo.
Ryynäsen mukaan SBS Radioissa tarkistetaan jatkossa työntekijöiden taustat entistä tarkemmin.
- Aiemmin rikosrekisterin tarkistaminen ei ollut rekrytointikriteereissä, mutta tulee sinne varmasti. Jo Marko Pirttisen tapauksen jälkeen teimme päätöksen, että kaikilta tarkistetaan taustat kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Vaikuttavatko nämä seksiskandaalit SBS Radioiden ohjelmapolitiikkaan? Aiemmin esimerkiksi Kiss FM:n taajuudella kuultiin ohjelma, jossa harrastettiin seksiä suorassa aamulähetyksissä.
- Se oli silloin Henkka Hyppösen aikana. Ohjelmapolitiikkaan nämä eivät vaikuta, koska tapaukset ovat yksittäisten ja entisten työntekijöiden tekemiä.
Miska Toiviainen ja KissFM
Iltalehdessä tänään
2
1363
Vastaukset
- Anonyymi00001
Sopiiko Miska paremmin johonkin Gay-saunaan juontajaksi?
- Anonyymi00002
Onko kanava vielä toiminnassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2663338Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.801448- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991049Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:48943- 63941
- 51932
- 42787
- 47772
- 113716